Lukuvuosikatsaus 2023

On jo perinteeksi muodostuneen lukuvuosikatsauksen aika. Perinne alkoi 2014. Alla linkit (lähinnä itselleni tiedoksi) edellisten vuosien katsauksiin. Pikasilmäys paljastaa järisyttävän havainnon: luin ennen paljon enemmän suomeksi, nykyään sietämättömän vähän.

lukuvuosikatsaus 2014
lukuvuosikatsaus 2015
lukuvuosikatsaus 2016
lukuvuosikatsaus 2017
lukuvuosikatsaus 2018
lukuvuosikatsaus 2019
lukuvuosikatsaus 2020
lukuvuosikatsaus 2021
lukuvuosikatsaus 2022

Luin yhteensä 47 kirjaa, joista

7 suomeksi,
40 englanniksi.

Määrä se vain vähenee. Viime vuonna luin 52 kirjaa ja jo silloin päivittelin, miten lukumäärä on lähtenyt laskuun. Varsinainen romahdus tapahtui vuonna 2020, jolloin luin 60 kirjaa. Sitä aiempina vuosina on lukumäärä ollut yleensä yli 70, parhaimmillaan 84.

Otaksun, että “huippuvuosien” lukuihin saattaa vaikuttaa nostavasti se, että olen lukenut sarjakuviakin. Tänä vuonna luin vain kaksi. Muutenkin lukemieni kirjojen sivumäärä taitaa olla suurempi eli erityisen lyhyitä (muutamaa alle 200-svuista lukuun ottamatta) teoksia ei juuri luetuissa ole.

Toisaalta olen kyllä lukenut ihan ajallisestikin vähemmän kuin monina muina vuosina. En laske lukuaikaani, koska se ei kiinnosta. Tiedostanpahan vain itse, että olen puuhaillut lukemisen kustannuksella aika paljon muuta. Mutta sellaista se joskus on, en siitä viitsi pillastua.

Sukupuolijakauma

Naiset: 27
Miehet: 20

En valitse kirjoja luettavaksi sukupuolen perusteella, koska se (sukupuoli) ei ole minulle valintaperuste tai itsessään intressi lukea jotain. Tilastoa pidän, koska lue perustelut vuoden 2019 lukuvuosikatsauksesta.

 

Maajakauma

Kirjoja luin kuudestatoista (16) eri maasta. Olen ihan tyytyväinen lukuun.

Uusia maailmanvalloituksia haalin vain kaksi: Ukrainan ja Haitin. Melko maltillisesti etenee tämä valloitus. Harkitsen tekeväni jonkinlaisen listan eri maihin sopivista kirjoista, jolloin valloittamiseen tulisi jonkinlaista suunnitelmallisuutta.

Maalistaus ja kirjailijat

BELGIA

1. Amélie Nothomb

ESPANJA

1. Juan Gómez-Jurado

ETELÄ-KOREA

1. Cho Nam-joo

GHANA

1. Peace Adzo Medie

HAITI

1. Edwidge Danticat (myös yhdysvaltain kansalainen)

IRLANTI

1. Sinéad O’Connor

JAPANI

1. Seishi Yokomizo
2. Makoto Shinkai
3. Akimitsu Takagi
4. Keigo Higashino
5. Yasunari Kawabata
6. Riku Onda
7. Emi Yagi

KANADA

1. Margaret Atwood
2. Pamela Anderson (myös yhdysvaltain kansalainen)

KIINA

1. Cixin Liu
2. Qiu Xiaolong (loikkasi Usaan ja kirjoittaa englanniksi)

NIGERIA

1. Aiwanose Odafen

RUOTSI

1. Marianne Fredriksson 

SUOMI

1. Susanna Hast
2. Emmi Nieminen
3. Anni Saastamoinen
4. Antti Rönkä
5. Arttu Tuominen 

UK

1. M.J. Ford
2. Bryan Talbot
3. Claire Fuller
4. John Marsh
5. Martin Wainwright
6. Lola Jaye
7. Susan Allott
8. Andrea Levy
9. Jane Harper
10. Ore Agbaje-Williams

UKRAINA

1 Jevhenija Kuznjetsova

USA

1. Philip K. Dick
2. Demi Moore
3. James Dickey
4. Andy Weir
5. Tiffany D. Jackson
6. Danya Kukafka
7. Avni Doshi
8. Jon Krakauer
9. Carine McCandless

VENÄJÄ

1. Konstantin Kisin (nykyään myös UK:n kansalainen)

Uutuudet eli 2023 julkaistut

Uutuuksia luin vain 6.

Uutuuksien lukeminen romahti muuttaessani tänne böndelle. Kirjaston valikoima ja yleisesti kirjatarjonta (ellei tilaa niitä: olen laiska tilaamaan) supistui aika voimakkaasti, joten se vaikuttaa myös lukemistoon.

Minulla on pitkä lista uutuuksia, jotka haluan lukea, mutta luen ne sitten ilmeisesti ensi vuonna. Täytyy tietysti metsästää ne jostain eli tehdä vihdoin se päiväreissu Carlisleen kirjaostoksille. Lisäksi osa kirjoista näyttää päätyvän kirjastoonkin vihdoin. Täällä uutuuksia saa odotella kirjastoon joskus puolikin vuotta tai enemmän ja iso osa ei sinne koskaan päädy.

Mutta mikäpäs tässä odotellessa – joutaa ne kirjat lukea myöhemminkin eikä ole toistaiseksi ollut lukemisista pulaa.

Mainiota vuoden viimeistä päivää - see you on the other side!

Helmet-lukuhaaste 2024

Osallistuin tänä vuonna Helmet-lukuhaasteeseen enkä tälläkään kertaa saanut sitä luettua kokonaan. Onneksi en ole suorittaja, niin pysyi haaste hauskana alusta loppuun.

Tällä kertaa lukematta jäi peräti 14 kohtaa. Osaan minulla oli kirjat katsottuna, mutta ei tullut sopivaa fiilistä lukea niitä. Väkisin vastoin mieltäni en lue, koska en koe sellaisen olevan edes haasteellista – ainoastaan kaikenlaiset lukuhalut tappavaa. Kirjoille on oikeat aikansa ja hyvänkin kirjan voi pilata lukemalla sen väärään aikaan.

Olin ajatellut jättää ensi vuonna Helmet-lukuhaasteen välistä, mutta en jätäkään. Päädyin siihen tulokseen, että tämä lukuhaaste inspiroi etsimään erilaista luettavaa, vaikka päätyyli olisikin lukea kirjoja ja survoa niitä kohtiin, joihin ne sopivat.

Kuitenkin, esimerkiksi Kysykää Mialta olisi todennäköisesti jäänyt ilman Helmet-lukuhaasteetta lukematta ja se olisi sääli!

Alla vuoden 2024 haastekohdat (Helmet-lukuhaasteen tästä). Päivitän listaan kirjat sitä mukaa, kun saan niitä sopiviin kohtiin luettua.

 

1. Kirjan nimessä on erisnimi - Sunjeev Sahota: China Room

2. Kirjassa tehdään taikoja - Cheon Myeong-kwan: Whale

3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja

4. Kirjassa on presidentti

5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi - Yaa Gyasi: Transcendent Kingdom

6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle - Abir Mukherjee: A Necessary Evil

7. Kirjassa rakastutaan

8. Kirjan nimessä on perheenjäsen

9. Kirjassa joku karkaa - Zijin Chen: Bad Kids

10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna - Claire Keegan: Small Things Like These

11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli)

12. Lastenrunokirja

13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu

14. Kirjassa harrastetaan

15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää

16. Kirjassa on valokuvia

17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo

18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru

19. Suomi mainittu (Kirjassa on mainittu Suomi) - Jo Spain: The Last to Disappear

20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo

21. Kirjasta on tehty TV-sarja

22. Kirjaa on suositellut kirjailija

23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja

24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin

25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus)

26. Kirjan nimessä on sana kirja

27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta

28. Kirjailija on Välimeren maasta - D.A. Mishani: The Man Who Wanted to Know

29. Kirjassa valehdellaan

30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja

31. Kirjassa on vammainen henkilö

32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa

33. Kirjassa muutetaan maalle

34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus

35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa - Lucy Clarke: The Hike

36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja - Femi Kayode: Gaslight

37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet

39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö

40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma

41. Kirjassa syntyy lapsi - Lee Geum-yi: Can't I Go Instead

42. Kirjan nimessä on alaotsikko

43. Kirjalla ei ole päähenkilöä

44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen - Kieran Yates: All the Houses I've Ever Lived In

45. Kirjassa pelataan - Bruno Vincent: Five Get Beach Body Ready

46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä - Seishū Hase: The Boy and the Dog ja

49. Kirja on julkaistu vuonna 2024

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

24. luukku: Irtokynnet kimaltavat

Se on jouluaatto ja viimeinen päivä tätä ”joulu”kalenteria ja aiheena on Gift.

Kiitokset teille, jotka olette lukeneet/kommentoineet ja siten ilahduttaneet minua enemmän kuin arvaattekaan tämän kalenterin vääntämisessä. Oli hauska mutta työläähkö projekti.

Täällä on riehunut jo ties monetta päivää helvetinmoinen mysrky, jonka takia kaikenlainen ulkoilu on ollut haastavaa eikä ylhäälle ole ollut mitään asiaa. Tänäänkin vielä mysrkyää, mutta ilmeisesti viimeistä päivää – toivon.

Lähdin niin aikaisin ulkoiluttamaan itseäni, etten ehtinyt edes kalenteria avata. Mutta kas tässä lahja teille lukijoille runon muodossa.

 

Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Paitsi että aamuhan se nyt on
(tai ei ole enää, mutta oli useita tunteja sitten)
Liikkuminen on hankalaa
ei siksi ettei olisi raajoja
vaan siksi että myrsky runtelee ruhoa

Vie villatkin lampaiden päältä

Irtokynnet irtoavat
tuuli vie
kimaltavat nyt taivaalla
kuin kesäöiset tähdenlennot

(Teko)ripset räpsähtävät
vinoon, poskelle
vaan minä hymyilen
Kohta se on täällä
- kesä!

Oikein hyvää joulua ja kiitos kun olette!

Näkymä eiliseltä, mutta tänään näyttää samalta.

 

 *Otsikkoon liittyen

23. luukku: Krokotiilin kyyneleet

Onpas kornia kun juuri edellisessä postauksessa kerroin viettäväni aikaa mielelläni yksin. Ja nyt sitten on kalenterin aiheena Together.

Tässä epäjoulusatu, jossa henkilöt keskustelevat yhdessä.

 

Henkilö riuhtaisee puodin oven auki. 

-Terve tupaan!
- No terve terve, kuis panee?
- Nyt on tarvetta krokotiilin kyyneleille. Vieläkö sinulla on niitä myynnissä? Appiukon hautajaiset on sunnuntaina eikä itketä yhtää.
- No tokkiinsa on. 500 euroa on litrahinta.
- Ohhoh, on hinta pompsahtanut sitten viime hautajaisten kun ei itkettänyt!
- Nooh, se on erityisherkän piiloalbiinokrokotiilin kyyneleet kyseessä. Että laatukamaa. Vaan aika pihisti se nykyään kyynelehtii.
- Kuis silleen? Eikö se ollut aika masentunut kuitenkin?
- Oli ja on edelleen. Kotiinkin kuulemma kaipaa, kun on niin karut olot täällä.
- Missä sitten mättää? Miksei se tuota kunnolla kyyneliä?
- On kuulemma niin turta jo. Sanoo, ettei jaksa.
- Tjaah, olisko aika päästää se eläkkeelle sitten?
- Saappaat aattelin siitä tehä. Ja jos jää ylimääräistä, niin laukun.
- No mikäpäs siinä. Paas pari desiä niitä kyyneleitä. Pitää vääntää kunnon itkut, ettei kukaan epäile etten pitänyt appiukosta.

22. luukku: Antakaa mun olla*

 

Oi että, kohta se on täällä – nimittäin joulukalenterin loppu! Aiheena on tänään Makes me feel merry.

En ole juhlaihminen, en juhli edes omia synttäreitäni. Lapsena synttärit tietty olivat tärkeitä ja niistä tuli iloisa ja juhlallinen olo, mutta myöhemmin en niistäkään enää piitannut enkä piittaa edelleenkään.

Yleensä juhliin liittyy – tai ainakin liitetään – seurallisuus sun muuta rasittavaa. Se voi olla syy, miksei minua juhlat innosta. En ole erityisen seurallinen ihminen enkä varsinkaan jaksa suuria ihmismassoja. Pieni intiimi juhla voisi tulla kyseeseen. Sellainen, jossa on paikalla vain ihmisiä, joista oikeasti pidän ja jotka pitävät minusta plus tunnemme toisemme todella hyvin.

Isoissa juhlallisuuksissa on tietysti se hyöty, että voi kadota paikalta pikimmiten kenenkään huomaamatta. Tai olla peräti kokonaan menemättä.

Täten, mikään ei oikein saa minua juhlatuulelle eikä se minua haittaa (huvittavaa kyllä, se tuntuu haittaavan muita). En kaipaa sellaista fiilistä. Tykkään ilostua pienistä asioista tai olla ilostumatta, jos en jaksa.

Järisyttävä paljastus: En ole ikinä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin ihmismassojen keskellä tai vaikka sukujuhlissa tmv. Sen sijaan en ikinä koe itseäni yksinäiseksi ollessani yksin.

Niin että annetaanpa myös ei-juhlaihmisten kukkia ja nauttia yksinolosta, jos ja kun se kerran on mitä he itse haluavat. Ei tuputeta omia seurallisuusvaatimuksia toisille. En minäkään arvostele ihmisten seurantarvetta. Olen kiitollinen, että minulla on silti muutamia aitoja ystäviä, jotka hyväksyvät minut (ja minä heidät) sellaisena kuin olen.

*Postauksen otsikko liittyy Betsy Byarsin nuortenromaaniin nimeltä Antakaa mun olla (The Cartoonist). Luin kirjan ollessani arviolta 7-10-vuotias. Muistan kirjasta lähinnä vain ullakon ja sen, että kirjan henkilöllä oli ihottumaa, jota hän raapi. Tässä kohden en tosin ole varma muistikuvieni oikeellisuudesta. Voisi olla kiinnostavaa lukea tuo kirja uudelleen näin aikuisena ja yrittää pohtia, miksi se silloin joskus kolahti.

Kyseinen kirja oli minulla mukana partioleirillä ja muistan, kun eräs toveri naureskeli minulle – hänestä kirjan nimi oli hassu ja hän hoki minulle ”Antakaa mun olla”. Muistan hämmentyneen oloni, koska en ymmärtänyt mitä hauskaa kirjan nimessä oli.

Mahtaako kukaan muistaa kys. kirjaa? Se on julkaistu Suomeksi 1980. Goodreadsissa voi lukea enemmän. 

(Linnakuva tekoälyn kanssa yhteistyössä)

21. luukku: Haasteraami

Olen nyt useamman kerran valitellut, kun on niin tylsät aiheet ihan itse valitsemassani kuva päivässä -kortissa, jota olen toteuttanut joulukalenterina miten sattuu ilman kuviakin. Tai kai (en jaksa tarkistaa) sentään kaikissa postauksissani on jotain kuvia ollut, koska yleensä aina on.

Alkoi kuitenkin ärsyttää oma vinkumiseni, koska hittoako siinä vingut – tee itse parempi!

Ja niin tein. Tai tuskin se parempi on, mutta siinä on jotain vihreää kyllä, kuten tämän epäjoulukalenterin aiheena on tänään eli Something green.

Kas tässä!

 

Tästä nappaa mukaansa ken tahtoo eli ei kukaan! Haasteen voi toteuttaa minä kuukautena tahansa ja tyyli on vapaa. Voi olla kuva, ajatus, mielipide tai mitä vain per päivä.

Ehkä teen tämän itse ensi vuoden joulukuussa, jos tekee mieli toteuttaa joulukalenteri, mitä epäilen suuresti.

20. luukku: Pelastusrengas

Mitäs hauskaa joulukalenterin luukusta tänään kääriytyy, kun aiheena on Wrapping?

[Spoiler alert: ei mitään]

Tylsä aihe tai kenties olen itse tylsä ja mielikuvitusköyhä, kun en keksi mitään. Toki voisin kuvata esim. lahjapaperia (erittäin omaperäistä). Sitä varten pitäisi tosin mennä kauppaan, koska himassa ei ole paitsi sanomalehti jota tietysti voi myös käyttää kääreenä lahjoille, joita ei ole olemassa.

Tai sitten karkkipaperikääreet sun muut kääreet. En jaksa, liian tylsää ja ilmeistä

Peittokin on tavallaan kääre. Iho on ihmisruhon kääre.

Ja pilvet ovat taivaan kääreitä. Sellaisia kääreitä on tänään taivas täynnä – tosin ovat reikäisiä ja vuotavat kuin seulat.

Ankean luukun päätteeksi heitän teille pelastusrenkaan. Siihen voi itsensä kääriä (tai survoa), jos meinaa hukkua ajatusten tonavaan tai kolera-altaaseen tai minne nyt kullakin on tapana itsensä hukata.

 

 

Pelastusrenkaan voi käydä noukkimassa Helsingin Munkkiniemestä. En tosin ole varma onko se siellä enää: marraskuun neljäntenätoista päivänä vuonna 2007 se vielä oli.

19. luukku: Kuolettavan tylsä (feikki)raskaupäiväkirja

Joulukalenterin aiheena on Tree eli puu. Puusta on paperikirjat muotonsa saaneet.

Ja onkin taas luettu ja petytty. Tällä kertaa sain pettyä Emi Yagin seurassa. Emi Yagin Diary of a Void lupailee paljon ja noiden vihjausten takia kirjan halusin lukea. Nyt on luettu, kun se vihdoin kirjastoomme saatiin. Onneksi en ostanut omaksi, sillä se olisi ollut erityisen turha ostos.

 

Emi Yagi: Diary of a Void
alkper. Kūshin techŏ, 2020
s. 213
japanista englannintanut David Boyd ja Lucy North
Kirja on suomennettu nimellä Tyhjyyspäiväkirja.

Postaus sisältää spoilereita. Tosin tämä kirja ei ole muutenkaan juonivetoinen, joten periaatteessa näkisin ettei näiden asioiden tietäminen vaikuta lukukokemukseen. Mutta harkitse itse haluatko tietää tämänkään vertaa.

Shibata on kyllästynyt työpaikallaan toimittamaan oman työnsä lisäksi kaikenlaista ylimäääristä muun muassa taukohuoneen siivoamista, kahvitarjoilua jne. Hän on yksikkönsä ainoa nainen, joten askareet ovat luontevasti langenneet hänelle. Miehille ei tulisi mieleenkään siivota itse jälkiään saati osallistua tällaisiin kollektiivisiin puhteisiin.

Eräänä päivänä, kun Shibataa jälleen painostetaan siivoamaan tyhjät kahvikupit, menee Shibatalla itsellään kuppi nurin: hän ilmoittaa, että likaisten astioiden haju etoo häntä, koska hän on raskaana.

Loput kirjasta kuvataan lähinnä Shibatan feikkiraskaana olemista ja sitä, miten se muuttaa hänen elämäänsä lisääntyneen vapaa-ajan muodossa. Raskaana oleva voi esimerkiksi lähteä töistä aiemmin ja aikaa jää muuhunkin kuin nukkumiseen jne.

Koin tämän kirjan kuolettavan tylsänä. Jos olisin tiennyt, että painopiste on raskauden feikkaamisessa ja sen eri vaiheiden kuvailussa, olisin jättänyt kokonaan tarttumatta kirjaan.

Teoksen ”feministinen ote” ja yhteiskuntakritiikki käsittävät lähinnä kirjan alun siivouskuvaukset ja aivan lopussa esiintyvän monologin, jossa miehiä moititaan siitä, etteivät he osallistu vauvanhoitoon. Tuoreet isät jopa suuttuvat vaimoilleen, kun vauva itkee eikä tuore äiti saa sitä (vauvaa eikä varmaan miestäkään) hiljaiseksi. Että miehen arvokkaat yöunet häiriintyvät, kun vauva itkee.

Mitään hauskaa en kirjasta löytänyt, vaikka sen kerrotaan olevan kuivalla huumorilla höystetty. Tiedostan olevani "hard to please" huumorin saralla, mutta vaikea käsittää mitä hauskaa on siinä, että joku feikkaa olevansa raskaana ja tunkee jotain rättejä vatsaansa näyttääkseen siltä.

Shibata eläytyy voimakkaasti rooliinsa, ja etenkin loppua kohden nämä raskauskuvaukset muuttuvat maagiksiksi: ikään kuin hän olisi oikeasti raskaana. Oletan, että hän kuvittelee muutamat lääkärikäynnit ja synnytyksenkin ja tuloksena on feikkivauva, jota hän myöhemmin esittelee työpaikallaan Instasta pöllimiensä kuvien kera.

Oletin jotain kärkevämpää ja kriittisempää, mutta sain kuolettavan tylsää lätinää aiheista (raskaus, mammatouhut jne.), jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Mitään tuoreutta tai oivaltavaa en teoksesta löytänyt.

Taas näin kitkerä miete, mutta on tästä kirjasta moni muu pitänyt. Toisenlaisen mielipiteen löytää varmasti esim. googlettamalla tai lukemalla Goodreadsista. Se nyt on selvää, että kullekin kolahtaa erilaiset kirjat.

18. luukku: lukijakortit

Perverssi ilo alkaa muuttua pakkopullaksi. Niin äkkiä vaihtuvat tuulten suunnat. Tämän päivän kalenteriaihe on Card eli kortti.

Nämä aiheet, joissa on vain jokin substantiivi ovat mielestäni tylsiä. Kortti. Onpa mitätön aihe. Toki kortteja on kaikenlaisia: postikortit, tarot-kortit, pelikortit, käyntikortit, muinaiset arkistointikortit, kirjastokortit, jäsenkortit, kanta-asiakaskortit, kulkukortit, ajanvarauskortit jne. Ja voisihan sitä sijoittaa kortit erikoiseen miljööseen tai tunnelmaan ymv.

Vaan ei irtoa tänään muuta kuin nämä tekoälyn kanssa tekemäni lukukortit, jotka somistavat tätä postausta.

Mukavaa maanantaita!

17. luukku: Valohoitoa

Joulukalenterissa on aiheena tänään snack. Tässä auringonvaloa välipalaksi.

Kuvan olen ottanut aiemmin tällä viikolla tuossa lähijärven eli Derwentwaterin rannalla.

Ja muuten, tasan viikko jouluun. Sitten päästään siitäkin. Joulu ei herätä minussa mitään erityisiä ajatuksia tai tunteita ja se on ihan ok.

Taustamusiikki tästä.

16. luukku: Hatullinen sitä itseään

Joulukalenterin kuudestoista luukku avautuu kaikessa karmeudessaan. Aiheena on Hat eli hattu. Tuli mieleeni muutamia sanontoja tyyliin

Syön hattuni, jos…
Syön hatullisen paskaa, jos…

Luin juuri kirjan ja mietin, että melkein olisin mieluummin syönyt hatullisen paskaa kuin lukenut kyseisen kirjan [sarcasm].

Kyseessä oleva kirja on Riku Ondan Fish Swimming in Dappled Sunlight.

Aki ja Hiro viettävät yhdessä viimeistä iltaa ja yötä asunnossaan Tokiossa. Sen jälkeen heidän tiensä eroavat ja kumpikin lähtee tahoilleen. Viimeinen ilta on jännitteinen, sillä taustalla häälyy muun muassa vuosi sitten tapahtunut onnettomuus patikkareissulla. Tuolla reissulla heidän oppaansa kuoli. Miten ihmeessä niin kävi on edelleen epäselvää, ja sitä sitten viimeisellä ”ehtoollisella” mietitään.

Akin ja Hiron ryypiskellessä avautuvat nuo vuoden takaiset tapahtumat lukijalle ainakin jossain määrin. Paljastuu myös muita asioita. Painopiste on kuitenkin sellaisessa mielen vellomisessa ja vatkaamisessa, johon aloin puutua noin seitsemänkymmenen sivun paikkeilla.

Ekat viisikymmentä sivua jaksoin vielä odottaa jotain käännettä ja tulihan sellainen, parikin. Mutta mitä merkitystä on näillä ”käänteillä”? Eipä varsinaisesti mitään – sen saa huomata, kun on kirjan kokonaan lukenut. Tosin odotukset ja kirjan jännite olivat sinne päästyä jo täysin kaikonneet ja oma olo turhautunut syistä, jotka spoilaavat juonta enkä siksi niitä tähän merkitse.

Mieleen jääkin lähinnä pitkitetty vatvonta ja jahkailu milloin Akin milloin Hiron ajatuksissa. Nuo ajatukset eivät ole edes kiinnostavia (paitsi ihan alussa, kun vielä jaksoi odottaa kirjalta jotain), joten lukeminen oli melko tympäisevää. Olisin saattanut jättää kirjan kesken, ellei se olisi ollut minun ja Lauran lukupiirikirja.

Jos nyt jotain hyvää kirjasta löysin, niin tunnelman ja miljöön luominen on tehty taiten. Miljöön voi nähdä, jopa kokea, ja tunnelman aistia. Tunnelma valitettavasti menettää jännitteensä melko pian sivujen kääntyillessä, koska tarina pörisee tyhjäkäynnillä. Miljöö on varsin rajattu, joten eipä sekään yksistään kanna.

Olen aiemmin lukenut Riku Ondalta The Aosawa Murdersin, joka oli ihan ok, mutta ei muuta. Luulen, etten jatkossa tartu Ondan kirjoihin, koska tällainen vatulointi ei kiinnosta.


Riku Onda: Fish Swimming in Dappled Sunlight
alkuper. 木洩れ日に泳ぐ魚 [Komorebi ni oyogu sakana]
Bitter Lemon Press 2022
s. 204
japanista englannintanut Alison Watts

15. luukku: Moment of Peace

Enpä olisi uskonut, että näen (tai siis joulukalenteri näkee) tämänkin päivän. Paitsi että oikeastaan uskoin ja tiesin, koska olen päättänyt ettei tähän kalenteriin jää aukkoja ja sen mitä päätän, se pitää.

Aiheena on tänään Peace eli rauha. Jos olisin missi, toivoisin kliseisesti rauhaa maailman joka kolkkaan. En tosin tiedä, mitä missit nykyään toivovat (jos mitään), mutta silloin joskus se oli maailmanrauha mikäli hapertuneet muistikuvani ovat oikeita. Eivät välttämättä ole.

(Tässä välissä kävin läpi misssuomi-sivuston ja luin muun muassa missikisojen historiasta. Melkein googletin myös missikisajuttuja eri vuosilta, mutta en sitten jaksanutkaan, koska aihe ei minua varsinaisesti kiinnosta.)

Pienenä

Minulla oli lapsena leikekirja. Sinne liimailin lehdistä leikkaamiani juttuja. Missikisoja ei meillä kotona telkkarista katsottu eikä niistä oltu kiinnostuneita. Minullekin riitti se, mitä lehdistä luin. En ole koskaan haikaillut missiksi (ei sellainen tullut edes mieleeni), vaan uteliaisuuteni lapsena liittyi johonkin muuhun, mitä en enää muista. Ehkä olin yleisesti utelias niin kuin olen yhä.

Jostain syystä mieleeni on jäänyt Åsa Lövdahl. Muistan kuvan, jonka hänestä leikkasin Ilta-Sanomista leikekirjaani. Sitä en muista, mitä jutussa luki mutta sekin siellä leikekirjassa olisi. Leikekirjaa ei harmillisesti taida enää olla olemassa.

Missejä enemmän minua kiinnosti Barbiet. Kävin ystäväni SusuPetalin (terkkuja muru!) kanssa katsomassa Barbie-elokuvan kesällä ja lopussa oikein tirahti kyynel poskelle. Minusta elokuva oli mitä mainioin ja siinähän oli jopa juoni. Kyllä, olin skeptinen alkuun, mutta turhaan.

Lapsuuden barbieleikeissä kaikki saivat olla mitä tahansa niin kuin on barbien idea. Barbien epäluonnollinen vartalomalli ei ollut lapselle ongelma. Emme me sitä miettineet ja ihmetelleet saati kuvitelleet, että meistäkin pitäisi sellaisia tulla. Ei lapsi ajattele kuin aikuinen: barbie on NUKKE. Ihme juttu, että se niin monelta ihmiseltä unohtuu, kun halutaan ”suojella” lapsia joltain, miltä ei tarvitse.

Kävin Suomen kansallismuseon Barbie-näyttelyssä vuonna 2018. Nämä kuvat olen ottanut siellä.

 Yllä oleva on Tähtiloistebarbie. Sellainen minulla oli. Puku loisti hämärässä, cool! Alla on rokkibarbie, jollainen minulla myös oli. Näyttelyssä olikin hauska bongailla barbieita, joita itsellä muinoin oli.

Toivon jokaiselle ja jokaiseen maailman kolkkaan rauhallista viikonloppua!

Otiskkoon liittyen tässä hetki rauhaa.

14. luukku: Maailmat, joita ei ole olemassa

Joulukalenterin viidennentoista luukun aiheena on I made this. 

Kokosin neljä vuodenaikaa kuvista, jotka olen joskus tehnyt. Näitä ei ole olemassa tässä maailmassa, mutta minun maailmassani on.

 SYKSY

 TALVI

KEVÄT

KESÄ

13. luukku: Mutta miten käy ystävyyden?

Tänään on joulukalenterin aiheena Decoration. Koristelen kirjaimilla tämän postauksen. Lukutaitoinen huomaa, että kyseessä on Peace Adzo Medien romaani Nightbloom (Oneworld 2023, s. 346). Olen aiemmin lukenut Medieltä His Only Wiven, josta pidin kovasti. 

 Aluksi ja myös lopuksi ollaan Ghanassa.

Tarinassa on kaksi kerrontalinjaa, Akorfan ja Selasin: ystävyys kukkii lasten ja myöhemmin nuorten välillä, mutta sitkeinkin kukka taipuu tuulessa. Hyvää tarkoittavat sanat vääristyvät kuulijan korvissa piikeiksi, jotka naarmuttavat ihoa. Kuinka monta osumaa ystävyys kestää?

Akorfan tarina avataan ensin, elinkaari lapsesta aikuisuuteen. Miten Akorfa ja Selasi tapasivat, miten ystävyys alkoi ja miten se lopulta lakastui.

Kysymys on näkökulmista ja kokemuksista. Siitä, miten samat tapahtumat suodattuvat hyvinkin erilaisiksi riippuen siitä, kuka niitä katsoo ja tulkitsee. Ja kuinka paljon kohinaa tulkintaan päätyy. Kohinana voi pitää juoruja, muiden ihmisten asenteita ja vaikutuksia, ilmapiiriä ymv.

Vuosikymmeniä myöhemmin koittaa päivä, kun Akorfa ja Selasi kohtaavat pitkästä aikaa. Molemmat ovat menestyneet tahoillaan – Akorfa Yhdysvalloissa, Selasi Ghanassa, Accrassa.

On aika kohdata menneisyys ja sen kipupisteet. Voiko vuosikausia kestänyttä kaunaa enää mitenkään poistaa. Voiko lakastunut virota ja puhjeta kukkaan uudelleen? Ei ehkä samanlaisena, mutta jonkinlaisena?

Tulee mieleen muistot ja sisareni. Me muistamme lapsuudesta täsmälleen samoja kohtauksia (sitten on asioita, joita hän muistaa mutta minä en ja päinvastoin), mutta monia yllätyksiä olen kokenut siinä, miten eri tavoin olemme ne tulkinneet ja kokeneet. Osan jopa niin eri tavoin, että tekisi mieli kyseenalaistaa toisen käsitykset. Mutta ei se kannata: emme ole sama ihminen, emme ajattele samoin, emme ole ohjelmoitu samoin emmekä ollenkaan. Olemme millaisia sattuu ja tulkitsemme miten sattuu. Me molemmat olemme yhtä oikeassa kuin olemme väärässä.

Se pitää hyväksyä.

Mietin myös, että ensin kerrottua aletaan helposti pitää totuutena. Koska Nightbloomissa Akorfa saa äänensä ensin esiin, tekee mieli tulkita Selasin osuutta sitä kautta ja niinhän lukiessani teenkin. Se on inhimillistä, koska minulla on tietoa, johon sitten peilaan Selasin kokemusta. Selasia voi siten pitää jo valmiiksi altavastaajana – ikään kuin hänen pitäisi lähtökohtaisesti puolustautua tai selittää itseään.

Vaan miten suhtautuisimme Akorfan osuuteen, jos Selasi olisikin se, joka saa ensin puhua suunsa puhtaaksi?

Pidin kovasti Nightbloomista ja se tarjoaa oivan alustan johtaa ajatuslonkeroita tarinaakin kauemmas.

12. luukku: Valaistuminen

Eilen aamunkoitteessa lähdin sitä suurinta valoa katsomaan, koska joulukalenterin aiheena on Lights. Mitäpä en tekisi joulukalenterin eteen.

Aamu valkenee

 Ja kas niin tuli valo tuoden mukanaan taivaan omat peitot.

Ihana yksinäisyys, seurana vain lampaat joiden seura minulle aina kelpaa.

"Raaps raaps" kuuluu, kun ruoho katkeaa lampaan sitä hamutessa suuhunsa. On muuten eräs lempiääneni.

11. luukku: Sähkökirja

Puoliväli häämöttää. Aiheena on tänään Begins with S. Kaikenlaista tuli mieleen aina saatanasta seurapiireihin, mutta jospa nyt vaikka sähkökirjaa miettisin blogin hengen mukaisesti.

Siinä ei ole tosin paljon miettimistä. Ei ole minulle sopiva formaatti, koska tykkään tutkailla kirjaa ja sen rakennetta ennen lukemisen aloittamista, kesken lukemisen ja lukemisen jälkeen. Tässä toimii paperikirja erinomaisesti ja lukukokemuksesta tulee kokonaisvaltainen.

Samaa fiilistä en saa lukulaitteelta lukiessani ja se on ainoa syy, miksi en taloudesta löytyvää Kindleä käytä. Lukulaite on hyvä silmille eikä siinä sinänsä ole mitään moittimista.

Ensimmäisen kirjan lukulaitteelta luin tammikuussa 2012 ja kunnian sai Lee Childin Killing Floor. Sen jälkeen luin harvakseltaan joitakin kirjoja Kindlestä, mutta lukulaite latisti lukuilon. Joten miksi väkisin kiusata itseään, kun ei ole mikään pakko.

Ihmettelen niitä tasaisin väliajoin jonnekin päin somea nousevia ”kaksintaisteluita”, joissa osa dissaa sähkökirjoja ja osa paperisia. Aivan turhaa tuollainen vastakkainasettelu. Vaikea ymmärtää, miksi jonkun pyllyä kaivelee se, mistä ja miten joku kirjansa lukee.

Kas tässä tekoälyn näkemys Saatanasta tositoimissa eli lukemassa kynttilänvalossa. Saatanaa ei seurapiirit kiinnosta – siinä mielessä samastun saatanaan.

 S-runo kiinnostuneille, kas tässä. Sieltä löytyy myös Saatana.

10. luukku: Hämmentynyt ”viher”peukalo (keskellä kämmentä)

Kymmenes päivä ja aiheena JOY. Uskokaa tai älkää, mutta tämän ”joulu”kalenterin (no nyt on joulu muuttunut jo ”jouluksi”) vääntäminen tuottaa minulle jotain perverssiä iloa. Mitään järkeähän tässä ei ole, mutta missäpä lopulta on.

Iloa tuottaa myös helmikuussa hankittu Aurora (flaming katy aka tulilatva), jonka piti kuolla jo aikoja sitten.

Aurora pienenä matkalla kotiin.

Ehdin suunnitella erilaisia tapoja, joilla hankkiudun siitä eroon, kun alkoi näyttää siltä että kuolo korjaa. Mutta mitä tekee Aurora: no kasvattaa nuput ja aikoo ilmeisesti kukkia. Viimeksi se kukki ostaessani sen, mutta sittemmin kaikki kukat kuolivat.

Olen aika ymmälläni, sillä Aurora on majaillut kämpän pimeimmässä nurkassa enkä ole edes vettä sille aikoihin antanut (toki heti annoin huomatessani sattumalta nuput). Kerran nypin siitä kuolleet lehdet pois ja muutenkin vähän trimmasin (en tiedä kuuluuko niin tehdä, mutta niin silti tein). Muuten se on ollut poissa silmistä, mutta ei mielestä.

Aurora on ensimmäinen tulilatva, joka minulla kukkii (tai siis aikoo kukkia – vielähän se ehtii kuolla ennen kuin nuput, joita on muuten ainakin yli 20, aukeavat) toisen kerran. Kaikki muut ovat delanneet ensimmäisen kukintansa jälkeen tavalla tai toisella. Voiko tätä nyt kutsua joulun ihmeeksi, hallelujah!

Eloisaa sunnuntaita!

9. luukku: Valoa vessaan plus mehiläiset

Kylläpä kuluu paljon rahulia tämän kirjablogin pitämiseen, kun pitää joulukalenteria varten ostaa ties mitä paskaa [sarcasm]. Yhdeksännen luukun aiheena on nähkääs I BOUGHT THIS.

Torstaina tein kierroksen kylän charity-shoppeihin ja sieltä lähti mukaan komea kynttiläteline (£5). Komeudesta voi tietysti olla monta mieltä, mutta minun silmiäni tällainen söpö tulppaaniteline ilahduttaa. Kas tässä se päiväsaikaan.

 Ja sitten iltasella tositoimissa.

Tulppaanituikkuteline valaisee pimeyttä vessassa, joka muuten menee remonttiin tammikuussa. Hieman ahdistaa jo etukäteen koko remppa, mutta onneksi ei tarvitse asua täällä remontin aikana. Tosin sitten ahdistaa olla ilman tietokonetta pari viikkoa, koska kannettavani on Suomessa. Toisaalta evakkomajoitus on vain noin kilsan päässä, joten voin tarvittaessa käydä himassa koneella.

Ostin myös kirjan (£1), Maja Lunden The History of Bees (suom. Mehiläisten historia). Kirjasta luin muinoin suomalaisista kirjablogeista ja sitä kautta kiinnostuin siitä. Kirjan saisi meidän kirjastostakin, mutta ostinpa sen nyt silti, kun halvalla sai. Sitä paitsi jotkin kirjat ovat sellaisia, ettei niitä tule ikinä luettua, elleivät ole käden ulottuvilla juuri sillä hetkellä, kun iskee inspis.

8. luukku: Suhteeni energiaan

Latriggin lampaat 28.11.2023

Kahdeksas päivä ja aiheena Dinner time eli päivällisaika.

Havaitsin ettei ole kovin jouluinen tämä joulukalenterini, edes ruoka ei ole. Siksi en sitä kuvannutkaan. Osin myös siksi, etten oikein jaksa ruokia kuvailla – mieluummin syön ne. Toki voisi tehdä molemmat, mutten jaksa multitaskata.

Sinänsä ihme, koska olen ihminen joka multitaskaa runsaasti. Jopa hampaiden harjaustuokiolle on oma sivupuhde: nimittäin jalkajumppa aamulla, illalla yleensä luen samalla kun harjustan.

Naamataulun hoitorutiinit ovat itsessään tylsiä, mutta nekin hoituvat kuin huomaamatta kun venyttelee ja voimistelee joka välissä aineiden kuivumista odotellessa. Atooppisen ihon takia olen joutunut ihoani hoitamaan jo melko nuoresta lähtien, joten se (ihon hoitamisen pakollisuus) tulee selkärangasta sen kummemmin miettimättä. Olen nähtävästi kirjoittanut atooppisesta ihosta (ja talvi-inhosta) aiemminkin blogissani.

Päivällisaikaa sivuten kerron suhteestani energiaan.

Derwentwater 2.12.2023

Energia on uusiutuvaa, sitä voi hankkia lisää syömällä. Vähän kuin tankkaisi auton. En tekemisissäni säästele energiaa, vaan päinvastoin teen mielelläni kaiken kuluttaen mahdollisimman paljon energiaa. Fillaria poljen niin raskaalla kuin jaksan, en patikoilla säästele voimia vaan pompsahtelen ja hyppelen leikkimielisesti kivien päällä, purojen yli, juoksen jonkin verran jne.

Minulle kaikenlainen pomppiminen ja tutkailu on luontaista ja nautin siitä. En näe syytä säästellä energiaa, koska sitä saa lisää. En tiedä voiko tästä ajatuksesta saada kiinni, mutta sen takia siedän typerimmätkin puhteet esim. lehtien lakaisun ja siivoamisen pois meidän “tuulitunnelista” plus typerät pihahommat. Jos homma ei nappaa, ajattelen että menen kuluttamaan energiaa ja yleensä homma sujuu sitten ilman tuskaisia parahduksia.

Tämä energian massiivinen kuluttaminen on tietysti juonne ammoisilta ajoilta (jolloin olin sairas). Monet sen aikaiset ajatusmallit istuvat minussa edelleen tiukassa enkä oikeastaan näe syytä päästä niistä eroon. Esimerkiksi energian ylenpalttisesta kuluttamisesta ei ole mitään haittaa, jos on energiaa (eli ruokaa) tarjolla.

Lukeminen taitaa olla ainoa puhde, jolloin muutun kiveksi. Keskityn lukemaani ja annan kropan myös valahtaa rennoksi.

Energistä viikonloppua toivoo hieman reppanan oloinen poro!

Keswickin poro 2.12.2023

7. luukku: Eräs lempikirjailijani

Jo seitsemäs päivä enkä ole vielä(kään) luovuttanut. Tämän päivän aihe on UNDER eli ALLA.

Aikeeni oli (on yhä) listata kaikki kirjani, joissa esiintyy sana UNDER tai ALLA. No ei löytynyt kuin yksi (hutiloiden etsin eli pidätän oikeuden joskus löytää lisää). Mieli pahoittui ja aloin mietiskellä ihania kirjojani, joista melkein kaikista luovuin tänne böndelle muuttaessani.

Mikään pakko ei olisi ollut kirjoista luopua, mutta jostain syystä halusin hankkiutua niistä eroon. Nyt ehkä vähän kaduttaa, mutta ei niin paljon että alkaisin asialla itseäni kiusata. Turha vinkua kaatuneen maidon perään.

Se yksi löytynyt Under-kirja on Keigo Higashinon Journey Under the Midnight Sun. On muuten mahtava teos ja vaikka ankaralla kädellä heivasin mäkeen kirjoja, Higashinolta sai jäädä muutama romaani.

Higashinolta on tulossa perinteiseen joulukuiseen tapaan uusi enkkukäännös. Se on nimeltään The Final Curtain ja se julkaistaan Briteissä tänään.

6. luukku: Olen suomalainen

Borrowdale Valley

 

Joulukuu ja siten myös kalenteri on edennyt peräti kuudenteen luukkuun. Aiheena on tänään MAIL.

Etanapostia tulee aika harvoin. Viimeksi tuli tilaamani kirjeäänestysmateriaali Suomesta. Sähköpostiin tulee “uutiskirjeitä” eli mainoksia. Kaikkein pahin on Boots (kemppariliike), josta voi tulla useita maileja per päivä. En ole avannut niitä enää aikoihin, vaan deletoin avaamatta.

Muistelisin, että joskus sata vuotta sitten kun olen kyseisen puljun uutiskirjeen tilannut (kun puoliksi pakotettuna taivuin ottamaan kanta-asiakaskortin), siinä on ollut maininta että tulee max. KAKSI sähköpostia viikossa. Nyt tulee vähintään KAKSI päivässä. Pitäisikin jaksaa perua koko paska. En ole toistaiseksi perunut, koska näen kätevästi bonustilanteeni noista kirjeistä.

Ne olisi tosin helppo tarkistaa myös kirjautumalla Bootsin sivuille, mutta kirjautumisesta tuli rasittavaa, kun vahingossa muutin kirjautumisen kaksivaiheiseksi eli ei riitä normikirjautuminen, vaan pitää vielä tekstarilla saatu koodi syöttää erikseen. Liian rankkaa, ei jaksa.

Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi linkitän 6.12.2016 kirjoittamaani postaukseen, jossa kerron lyhyesti suomalaisuuden kokemisesta (koen edelleen samoin, joten miksipä keksiä pyörä uudelleen kun voi lainata vanhaa).

Samaisessa postauksessa muuten kirjoitan, etten pystyisi asumaan tuppukylässä. No tässä pieni viesti sille nuoremmalle minulle: kyllä pystyt, kun aika on kypsä. Sitten oikein haluat. Toki riippuu tuppukylästä eli missään muualla kuin täällä Järvillä en voisi kuvitella tuppukylässä asuvani.

Mitään persoonanmuutosta tässä ei ole tapahtunut – ainoastaan painopiste on muuttunut eli halutessani niitä kaupungin houkutuksia hyppään dösään ja menen niitä kokemaan.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

5. luukku: Ohi on

 

Ohi on juu, mutta ei sentään (ainakaan vielä) tämä joulukalenteri. Viidennen päivän aihe kuitenkin on OVER eli ohi tai yli tai ympäri tai whatever kontekstista riippuen.

Esimerkiksi Roxette luritteli muinoin It Must Have Been Love, but it’s OVER now, jota Chris Rea ei hyväksynyt, vaan intti komealla äänellään Fool if You Think It’s Over. Gary Moore sekoittaa pakan kertomalla vankilaan joutuvasta miehestä, joka kaipaa vapauttaan ja aikoo palata Over The Hills and Far Away.

Ja Ken Keseyn One Flew Over the Cuckoo’s Nest on edelleen lukemattomana hyllyssäni niin kuin se oli seitsemän vuottakin sitten. 

Ohi on myös täkäläinen minitalvi, jota kesti reilun viikon. Yöpakkasia esiintyi ja aamulla kuuraa. Lumi ei jaksanut meidän kylään asti sataa, vaan jäi parinkymmenen kilsan päähän aiheuttaen sinne kaaoksen. Kiinnostuneet voivat katsella kuvia ja lukea aiheesta lisää tästä.

Laulu soi talven
kylmän ja jään
Peittelee huurre
kalpean pään

Laskeutuu kulmille
kuura harmaa
Ennen kevään nousua
kuolen, se on varmaa

Yllä oleva runo on joku vanha tekeleeni ja kuvat ovat näiltä meidän himahuudeilta minitalven aikana otettuja. Nyt sateleekin sitten vettä ja on harmaata.