sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 vaikuttavimmat kirjat

On aivan mahdoton tehtävä asettaa lukemiaan kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska kukin hyvä kirja on omalla tavallaan hyvä. Sama huonojen kanssa. Hyvässäkin kirjassa voi olla jotain huonoa ja huonossa hyvää. Täysin susipaskaa kirjaa en ole tänäkään vuonna onnistunut lukemaan. Sekä hyvällä että huonolla tarkoitan tässä tietysti omaa subjektiivista näkemystäni.

Siksipä viimevuotiseen tapaan listaan tähän kirjat, jotka tekivät minuun vaikutuksen tavalla tai toisella. Vaikuttuvuus ei välttämättä tarkoita sitä, että rankkaisin kirjat parhaiksi kuluvana vuonna lukemikseni kirjoiksi.

Eräs vaikuttavuuden kriteeri on se, että kirja on mieleenpainuva. Mieleenpainuvakaan kirja ei välttämättä ole (mielestäni) hyvä, mutta tähän listalleni olen huolinut vain ns. hyvällä tavalla vaikuttavat teokset.

Lista on luku- ei vaikuttavuusjärjestyksessä, sillä sellaista ei ole.


1. Niviaq Korneliussen: Crimson

Omaperäinen kirja sekä sijainniltaan (Grönlanti) että rakenteeltaan.

En osaa eritellä, mikä tässä kirjassa minuun vetosi. Kirjassa ryypätään ja juhlitaan paljon eikä minua yleensä innosta örveltäminen ja ylenpalttinen sekoilu kirjallisuudessa. Mutta tässä kirjassa kiinnostaa eikä sekoilu sinänsä ole pääosassa: se on ennemminkin oire.
2. Niccolò Ammaniti: I’m Not Scared

Kirjan hikinen tunnelma, miljöö ja jännite ovat edelleen voimakkaana mielessäni.

Minulla ei ollut mitään hajua, millainen kirja I’m Not Scared on enkä siksi osannut odottaa mitään. Juuri näin tämä kirja on paras lukea, sillä siten se pääsee yllättämään. Näennäisen tyyni pinta alkaa väreillä ja vihjailee tulevasta myrskystä. Kirjan tunnelma on painostava ja uhkaava, mutta ei murskaa alleen...

3. Michael Fuller: “Kill The Black One First”

Michael Fuller on ensimmäinen musta poliisipäällikkö Briteissä. Hän on ns. Windrush-sukupolven jälkeläinen: hän on syntynyt Briteissä jamaicalaisille vanhemmille.

Fuller on – valitettavasti - oiva esimerkki siitä, miten ihminen rodullistetaan: hänet määritellään yhden ainoan piirteen, ihonvärinsä, takia. Ihonväristä vedellään johtopäätöksiä ihmisen (oletetusta) älykkyydestä ja kyvykkyydestä.

4. Francesca Jakobi: Bitter

Kirjan kansi vihjailee trillerimäisyydellä kysyen Would you let her in? Kyseessä on kuitenkin historiallinen romaani. Kannessa voisi yhtä lailla kysyä Why does he hate her so much? Tai Don’t you know that I love you?

Bitter on ennen kaikkea kirja äitiydestä ja suhteesta omaan lapseen, vaikka lapsi on enemmän poissa kuin läsnä. Bitter on myös kirja nuoresta äidistä, joka on ennemminkin pelinappula kuin lapsi jollainen on.


5. Wang Ting-Kuo: My Enemy’s Cherry Tree

Eräänä päivänä miehen vaimo katoaa. Yhdessä rakennettu onni murenee palasiksi ja mies perustaa kahvilan syrjäiseen paikkaan liki merta, jonka tietää olevan vaimonsa lempipaikka. Sinne hän jää odottamaan rakkaan vaimonsa paluuta.

Kirja jättää voimakkaan jälkimaun – ja lopullisen ratkaisun päättelemisen lukijan harteille. Konkreettisen kirsikkapuun symboliikka avautuu vasta aivan lopussa. Sillä jossain vaiheessa lakkaa kirsikkapuukin kukkimasta

6. Stuart Turton: The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle

Hyvin poikkeuksellinen kirja siihen nähden, mitä olen lukenut. Kiehtova ja aivot kivasti räjäyttävä.

Ilokseni ja ihmeekseni voin ilmoittaa, että kirjasta on tulossa suomennos ilmeisesti tammikuussa nimellä Evelynin seitsemän kuolemaa.



7. Jennifer Eberhardt: Biased

Tietokirja, must read jos rotu ja rasismi kiinnostaa. Jennifer Eberhardt on tyyliltään maltillinen, asiallinen ja empaattinen, paikoin myös omakohtainen.

Kirjan nimi kertoo oleellisen: Biased, The New Science of Race and Inequality. Saatamme kuvitella kohtelevamme ihmisiä tasa-arvoisesti, mutta todellisuus voi olla - ja todennäköisesti onkin - hyvin toisenlainen.

8. Arttu Tuominen: Verivelka

Verivelka on tyylipuhdas dekkari siinä mielessä, että tapahtuu rikos ja rikosta tutkaillaan ja tutkitaan lähinnä poliisin näkökulmasta.

Verivelassa rikoksen selvittelyä oleellisempaa on kuitenkin rikokseen johtaneet syyt. Syitä ymmärtääkseen on kuljettava pitkän matkan päähän menneisyyteen.


9. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina ja Miestä ei voi raiskata

Molemmat kirjat herättivät minussa melkoisia tuntemuksia - eri syistä tosin - aina tuohtumuksesta raivoon. Todellakin ravistelevia romaaneja, jotka kestävät helposti useammankin lukukerran.



10. Yoko Ogawa: The Memory Police

The Memory Police on dystopia, jossa elämää saarella rytmittävät sattumanvaraisesti katoavat asiat. Maailma ympärillä kutistuu ja samassa rytmissä kutistuu muisti. Se mikä saarelta katoaa, katoaa myös ihmisten mielistä.





11. Un-Su Kim: The Plotters

Mielettömän (kirjaimellisestikin) omaperäinen romaani ammattitappamisesta, jossa murhailu ei kuitenkaan ole lopulta se punainen lanka, vaan ihan muut asiat elämässä. Nimenomaan elämässä - ei kuolemassa.




12. Golnaz Hashemzadeh Bonde: What We Owe

Riipaiseva romaani erityisesti äidin ja tyttären välisestä suhteesta. Äidin ja tyttären monessa polvessa. Miten luoda suhde omaan tyttäreen, kun suhde omaan äitiin on säröillä?






torstai 26. joulukuuta 2019

Koosteita


Vuosi alkaa vedellä viimeisiään, joten nyt on hyvä hetki katsastaa, miten meni haasterintamalla. Ennen kuin edes katsastan voin todeta, että eipä kovin hyvin. Onneksi en jaksa stressaantua siitä.

Aloitetaan Helmet-lukuhaasteella, josta jää tänä vuonna peräti 12 kohtaa täyttämättä eli koko Helmet-haasteurani pohjat. En ole vielä kertaakaan saanut haastetta kokonaan täyteen (vaikka kirjoja olen kyllä vuosittain lukenut yli 50), mutta vuosi se on ensi vuosikin.

Aion nimittäin osallistua haasteeseen ensi vuonnakin, sillä vaikka en saisikaan luettua kaikkia kohtia, niin olen haasteen ansiosta kuitenkin lukenut muutamia kirjoja, joita tuskin olisin muuten lukenut. Se on minusta niin hieno asia, että pelkästään sen takia kannatti ja kannattaa osallistua.

Tästä pääset katsomaan Helmet-listani. Tummennetulla merkityistä kirjoista en ole blogannut. Lisäksi olen jo merkinnyt sinne Mariam Khanin editoiman esseekokoelman It’s Not About The Burqa, vaikka en ole sitä vielä kokonaan lukenut. Saan sen kuitenkin luettua tämän vuoden puolella, joten merkitsin sen sinne valmiiksi. Mahdollisesti bloggaan kirjasta myöhemmin (tai sitten en).


Muut haasteet

Perkeet meni penkin alle. Luin vain kaksi kirjaa, mutta molemmat olivat kyllä hyviä! Urheilijan (Zlatan Ibrahimović) elämäkerrankin hankin, mutta en ole sitä vielä lukenut. Kirja kyllä kiinnostaa, ei todellakaan jalkapallon takia vaan muista syistä.

Runo19-haaste meni myös täysin reisille. Oikein hävettää.

Kieli- ja elämäkertahaasteet käsittelen erillisissä postauksissa, koska niistä minulla on hieman enemmän asiaa. Elämäkertahaaste on sitä paitsi käynnissä vielä tammikuun ajan eli siihen ehtii (toivottavasti) lukea lisää jotain.

Luulenpa, että ensi vuonna haalin haasteita vähemmän, sillä runsas määrä häiritsee osallistumiskeskittymiskykyäni.


Vuoden kirjaostokset

Tänä vuonna pidin kirjaa ostamistani kirjoista. Tarkoitukseni oli raportoida ostokset kuukausittain blogiini, mutta muutama kuukausi taisi jäädä välistä. Merkitsin ostot kyllä sitä varten luomaani dokumenttiin eli tiedän toki itse, mitä on niin sanotusti tullut tehtyä.

Kirjoja olen tänä vuonna ostanut 54. Vielähän tässä tosin ehtii, hmm.

Ostamistani kirjoista olen lukenut 18, neljä jätin kesken (odottelemaan otollisempaa lukufiilistä) ja yksi on edelleen kesken.

Onko 54 paljon? En tiedä. Jos vertaa vuoteen 2015, jolloin viimeksi pidin kirjaostopäiväkirjaa, niin ei. 2015 nimittäin ostin 96 kirjaa. Siivosin jokin aika sitten hyllyjä ja pari kassillista kirjoja lähti (tai on lähtemässä, kunhan saan aikaiseksi ne viedä: odottelevat vielä portaikossa inspiraatiotani) kiertoon.

tiistai 24. joulukuuta 2019

Äidit ja tyttäret

Riipaiseva romaani erityisesti äidin ja tyttären välisestä suhteesta. Äidin ja tyttären monessa polvessa. Miten luoda suhde omaan tyttäreen, kun suhde omaan äitiin on säröillä?


What We Owe on sivumäärältään lyhyt, mutta tarinaltaan suuri romaani, jossa epätoivo ja raivo vuorottelevat. Toivokin, vaikka siinäkin on katkerat sivujuonteet. Kuljettu matka jättää jäljet ja muuttaa ihmisiä suuntiin, joita ei ennalta voi tietää. Näin käy nuorille iranilaisille rakastavaisille Nahidille Ja Masoodille: kiihkeä aktivisminuoruus saa kammottavan käänteen ja ainoaksi keinoksi näyttäytyy pakeneminen maasta.

Uusi elämä alkaa Ruotsissa, mutta uusi ei koskaan pyyhi vanhaa pois. Sillä ei elämä niin mene, lopulta on vain yksi alku ja yksi loppu ja kaikki mitä väliin mahtuu on yhtä ja samaa janaa.

Kirjan kertoja on Nahid. Hän on janalla noin viidenkymmenen tietämillä. En tarkoita prosentteja vaan ikää, sillä Nahidin jana on lähestymässä lopullista päätettään.

Nahid on kertojana aggressiivisen mietteliäs. Pelokas ja katkera. Syyllisyys ei jätä rauhaan eikä toive sovituksesta. Ristiriitaiset ajatukset sokaisevat ja niistä saa osansa tietenkin erityisesti oma tytär. Nahid on samaan aikaan sekä ärsyttävä että koskettava kertoja. Minulla nämä äiti-tytär-ajatukset menivät melko lailla tunteisiin, vaikkakin tietenkin eri syistä. Kärsikää te muutkin niin kuin minäkin saatana. Tai mitä kärsittävää teillä edes on.

Ravisteleva romaani, jonka lisään suosikkeihini. What We Owe on suomennettu nimellä Olimme kerran ja siitä on blogannut muun muassa Kirjaluotsi, jonka postauksessa on lisää linkkejä muihin kirjasta kirjoittaneisiin.


Kirjan tiedot:

Golnaz Hashemzadeh Bonde: What We Owe
Fleet 2018
alkuper. Det var vi 2017
ruotsista englannistanut Elizabeth Clark Wessel
s. 181
Suom. Olimme kerran


 ~~~

Hyvää joulua tai mitä kukin viettää tai on viettämättä. Itse en vietä mitään, tämä päivä on päivä toisten joukossa. Juon tässä vielä aamukahvia, ulkona aurinko paistaa kauniisti. Kirjasto on tänään yhteen asti auki, joten palauttanen tämän kirjan muun ulkoilun lomassa.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Ihmeiden aika ei ole ohi

Kun Keigo Higashinolta käännetään jotain, olen kärppänä paikalla. Voin helposti odotella uutuuskirjojen ikääntymistä vuosiakin ennen kuin tartun niihin, mutta muutamia poikkeuksia on. Ja Higashino on yksi niistä.

Tästä pääset katsomaan tekemäni koosteen Higashinon kirjoista.


The Miracles of the Namiya General Store on himpan erilaista Higashinoa. Herrahan on tunnettu (ainakin käännöskirjoissa) dekkareistaan ja trillereistään, mutta joukkoon mahtuu muutakin.

Namiya General Store on Naokon lailla maagista realisimia sisältävä romaani, jossa pohdiskellaan muun muassa ihmisyyttä. Naokossa enemmänkin menettämistä, tässä Namiya General Storessa ihmissuhteita ja mahdollisuuksia, elämää.

Kolme nuorisorikollista piiloutuu vanhaan, hylättyyn tavarapuotiin ryöstökeikan päätteeksi odottelemaan pölyn laskeutumista. Sitä odotellessa laskeutuu puodin postiluukusta kirje. Kolmikko on ihmeissään ja uteliaisuus ajaa heidät lukemaan kirjeen, jossa joku pyytää neuvoa vaikeaan tilanteeseensa.

Tästä alkaa tarina, joka johtaa toiseen ja limittyy kolmanteen. On kaksi aikaa: menneisyys avaa keskusteluyhteyden nykyisyyteen. Mutta miten kaukana tuo mennyt on? Ja miten se liittyy rapistuneeseen tavarapuotiin, joka on suljettu jo aikoja sitten?

Kirjassa yliluonnollinen epäilyttää, mutta se otetaan järkeillen vastaan. Löydetään sille ”looginen” perustelu ja hyväksytään. Oikeastaan aika ei ole merkityksellistä, vaan se mihin se johtaa – sekä konkreettisesti että ajatusten tasolla. Ajatukset sysäävät meidät toimimaan, toimintaa ei muodostu ellei ajattele, tai ainakin ratkaisut ja teot ovat silloin hyvin toisenlaisia.

Higashino kuljettaa lukijaa ajassa ja tutustuttaa erilaisiin ihmisiin ja kohtaloihin, joilla ei näennäisesti ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta mitä pidemmälle lukee, sitä enemmän alkaa nähdä. Melkoisia sattumia esiintyy. Joku voisi ajatella, että liikaakin ollakseen uskottavaa, mutta hei – mistä lähtien kirjeenvaihto läpi kahden ajan on ollut uskottavaa? Kirjoissa kaikki on mahdollista ja miksei myös uskottavaa omassa kontekstissaan.

The Miracles of the Namiya General Store on taianomaisen kaunis romaani, joka sisältää useamman koskettavan tarinan. Kudelma on kentis naiivi, mutta se on sitä omaperäisellä tavalla. Ihastuttava kirja, I love you Keigo!

Kirjan tiedot:

Keigo Higashino: The Miracles of the Namiya General Store
alkuper. Namiya Zakkaten no Kiseki 2012
Yen On 2019
englannistanut Sam Bett
s. 314

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jonka haluaisin kovasti katsoa. Pitäisi vain ensin löytää versio, jossa on enkunkielinen tekstitys. Laitan tähän trailerin, se paljastaa asioita kirjasta joita en itse paljastanut postauksessani. Toisaalta en usko, että nuo spoilerit haittaavat kirjan lukemista, koska… Noh, lukemalla kirjan ymmärtää miksi.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 11. luukku


Tervetuloa kurkistamaan kirjabloggaajien yhdenteentoista luukkuun! Kymmenes luukku avautui herkullisesti Luettua ja maistettua -blogissa.

Tämä on minulle ensimmäinen kerta, kun osallistun Kirjabloggaajien joulukalenteriin. En ole varsinaisesti jouluihminen, mutta... Nyt saapuu se kuuluisa mutta.

Joulun kauneudesta voi nauttia, vaikka ei joulua itse juhlisikaan. Vaikka en vietä joulua, tykkään katsella joulukoristeita ja -valoja, kuuntelen myös valikoivasti joululauluja. En siis ole jouluvihaaja, vaikka en joulutohinaan osallistu: en koristele kotia, en osta lahjoja, en lähetä kortteja jne.

Kew Gardens
Koska Lontoossa harvemmin on lunta, näyttää täällä joulu hieman erilaiselta kuin Suomessa. Kävin Kew Gardensissa ihailemassa joulukoristeita ja haluan jakaa kauneuden kanssanne.




Illalla valot syttyvät ja tunnelma – sekä tungos – on tietenkin aivan toisenlainen silloin. Ihmismassoja karttelevana jätän suosiolla väliin.


Itsensä voi kuvauttaa reessä (sitten kun se aukeaa).


Poistutaan puutarhasta. Monista kotiovista löytyy kranssi…


...ja jotkut oikein irrottelevat koristelun kanssa. Mitä enemmän, sen parempi!



Minusta nämä "överikoristelut" ovat ihastuttavia, varsinaisia katukuvan piristäjiä.


Joulutunnelmaa en oikein enää tunne. Se taisi jäädä lapsuuteen. Mutta on eräs kirja, joka tuo joulun aina mieleeni. Pelkästään (kirjan)kannen nähdessäni lapsuuden jouluiset muistot tulvivat mieleeni. Silloin kun vielä joulua vietin, lähinnä lahjat kiinnostivat. Ja joulukuusen suklaiset koristeet, joita syötiin salaa.


Mutta se kirja. Kyseessä on Andersenin satukirja. Se on ainoa kirja lapsuudestani, joka on minulla säästynyt. Hellin sitä kuin aarretta, sillä kirja on himpan vanhempi kuin minä. Se on painettu Itävallassa vuonna 1975 (alkuper. 1963), teoksen on suomentanut Maila Talvio. Kirjan on kuvittanut Janusz Grabianski, tyylikäs ja herkkä, niin kaunis!


Tunnelmallista joulunalusaikaa!

Bloggaajan naamataulu


12. luukku avautuu Kirjan jos toisenkin -blogissa! Kaikki mukana olevat blogit on listattu Oksan hyllyltä -blogissa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Epäilevä jääkarhu*


Un-Su Kim: The Plotters
alkuper. 설계자들, 2010
4th Estate 2019
koreasta englannistanut Sora Kim-Russell
s. 292
kirja on suomennettu nimellä Tappajat

Reseng on roskalaatikkolapsi, vähän niin kuin roska itsekin. Onneksi tai epäonneksi – mene ja tiedä – vanha pesukarhu ottaa roskan huomaansa. Mitään isällistä hoivaa on pesukarhulta turha odottaa, mutta onpahan katto pään päällä ja mahtava kirjasto. Onko Resengillä tällä taustalla muuta kohtaloa kuin tulla salamurhaajaksi?

Oikeastaan on, mutta valintoja valintoja valintoja… Toisaalta valinnat tehdään niillä tiedoin ja kokemuksin, joita kulloinkin on saatavilla. Ihminen ajattelee eri tavoin eri ajassa, eri ympäristössä. Eri ikäisenä.

The Plotters alkaa kiinnostavasti metsässä, jossa eristäytynyt vanha mies hoitaa puutarhaansa ja leikittää koiraansa. Reseng katselee heitä kiikaritähtäimestään. Hänellä on selkeät ohjeet, miten mies tapetaan. Salamurhaajan tehtävä onkin vain tappaa ja jättää ajatteleminen ns. juonittelijoille (plotters), joiden tehtävä on laatia murhasuunnitelma. Suunnitelmasta ei kannata poiketa, ellei halua itse joutua murhalistalle: sellainen riski nimittäin on olemassa. Tosin sille listalle voi joutua muutenkin.

Erään kerran Reseng poikkeaa suunnitelmasta ja sysää liikkeelle lumivyöryn, joka alkaa pienestä hiutaleesta ja päättyy kaiken kattavaan valkoiseen. Ei kylläkään siten kuin olisi voinut odottaa.

Olen oikeastaan yllättynyt, miten kovasti pidin tästä kirjasta. Minulla oli omat epäilyni ihan jo aiheenkin takia (sala- ja palkkamurharomaanit eivät ihan hirveästi innosta), mutta The Plottersissa käsittelytapa on niin kiinnostava ja moniulotteinen, että lopulta itse murhaaminenkin näyttäytyy hieman eri valossa. Enkä nyt tarkoita, että murhaamista jotenkin glorifioitaisiin tai oikeutettaisiin, vaan oikeastaan sitä että kirjassa ei ole lopulta ole varsinaisesti kyse tappamisesta ja kuolemisesta. Pikemminkin elämästä.

Kerrankin voin yhtyä kirjan kansikehuihin: ne nimittäin kuvaavat tätä kirjaa oivallisesti.



Itse lisäisin vielä kepeyden alle piilotetun syvyyden ja ajatukset, joita ei alleviivata. Toimintaa ja vauhtia kaihtaville (kuten esimerkiksi minulle itselleni) voin kertoa, ettei tarvitse hengästyä ja pitkästyä äksönkuvauksissa. Ei niitä paljon ole eivätkä ne kestä kauan. Pinnan alla tapahtuu enemmän kuin pinnalla. The Plotters kuuluu niihin erikoisiin kirjoihin, jotka ovat lukemisen jälkeen vieläpä parempia kuin lukemisen aikana.


“It’s just an empty chair spinning in circles. The moment the chair is empty, someone else will rush to sit in it.”
“You’re right… --- That’s why I’m planning to get rid of the chair. So that no one can sit in it.”


Mummo matkalla -blogin Takkutukka on myös lukenut Tappajat ja juuri hänen ansiostaan kirja nousi lukupinossani korkeammalle. Kyllä kannatti lukea!


*Postauksen otsikossa viittaan kirjassa mainittuun G.Y. Gumdoryn teokseen The Doubting Polar Bear (epäilevä/epävarma jääkarhu). En tiedä onko kirjaa oikeasti olemassa, todennäköisesti ei tai sitten se on koreankielinen eikä sitä ole käännetty. Googletus ei tuottanut mitään tulosta. Minua tuo jääkarhukohtaus kiehtoi, se nauratti huvitti kosketti. Luin siihen liittyvän kohtauksen monta kertaa.

Minulla on muutenkin tapana jäädä muhimaan kirjoihin eli erityisen koskettavat tai muuten kiehtovat/kiinnostavat/yllätykselliset/ajatuksia herättävät/kauniisti kirjoitetut kohdat luen useita kertoja. En siksi, etten ymmärtäisi ensimmäisellä kerralla lukemaani, vaan siksi että haluan nauttia noista kohtauksista. Pitkittää niitä.

Tämä voi olla yksi syy, miksi etenen kirjoissa kohtalaisen hitaasti, vaikka en ole mitenkään erityisen hidas (en tosin nopeakaan) lukija. Miellyttävä lukutempo minulle on sellainen maltillinen ja mitä parempi kirja, sen hitaammin luen. Osaan kyllä lukea ja sisäistää lukemani, vaikka lukisin nopeamminkin mutta eipä minulla ole mihinkään kiire. Onneksi. Pikalukua käytän lähinnä tiedon hankkimisessa ja esim. lehtien lukemisessa. Mutta romaanit - niissä ryven kuin sika lätissään.