Katsoin jokunen aika sitten Netflixistä Queen’s Gambit -nimisen sarjan. Sarja on tehty Walter Tevisin samannimisen kirjan pohjalta. Olin ennakkoluuloinen sarjaa kohtaan, koska shakki ja sen pelaaminen ei varsinaisesti kuulu intressieni piiriin.
Vaan taas sain muistutuksen siitä, että mikä tahansa aihe voi olla kiinnostavaa riippuen sen käsittelytavasta. Yllätyksekseni nimittäin pidin kovasti kyseisestä sarjasta ja mietin, että olisi kiva lukea se kirjana.
No, kirja ei ole tarjolla kirjastomme valikoimissa, mutta löytyi toinen Walter Tevisin teos, The Man Who Fell to Earth. Sen pohjalta on tehty samanniminen elokuva 1976. Pääosaa näyttelee David Bowie. En ole elokuvaa nähnyt, mutta luin kirjan.
The Man Who Fell to Earth on luokiteltu scifiksi eli nyt liikun minulle melko tuntemattomassa kirjallisuusgenressä. Tv-sarjojen ja elokuvien kautta kyseinen genre toki on tuttu, mutta kirjallisuudessa jäänyt minulta paitsioon.
Heti alkuun totean mielipiteeni pähkinänkuoressa: Pidin todella paljon tästä kirjasta, jossa ei näin jälkikäteen ajateltuna järin runsaasti tapahtunut. Mutta minä nyt en muutenkaan ole äksönin ylin ystävä, joten minun makuuni tämä oli juuri täydellinen: asioita tapahtuu mentaalisella tasolla.
1985, jossain päin Yhdysvaltoja
Thomas Jerome Newton on alien, joka saapuu kotiplaneetaltaan Antheasta maahan. Newtonin missio on selkeä: tienata rahaa niin paljon, että voi rakentaa avaruusaluksen, jolla tuoda loput (noin nelisensataa) hengissä olevat anthealaiset maahan.
Anthealaiset ovat teknologian osalta ja älyllisesti huomattavasti kehittyneempiä kuin maalaiset. Newton tuokin mukanaan teknologisia innovaatioita, joiden tuotannolla hän lyö rahoiksi. Kun tarpeeksi rahaa on koossa, hän voi aloittaa avaruusaluksen rakennusprojektin.
Soluttautuminen erityisesti henkisellä tasolla ihmisten keskuuteen osoittautuu vaikeaksi, vaikka Newton on uhrannut vuosikymmenen maapalleron ja sen asukkaiden tutkimiseen ja imitoimiseen. Osa pitää Newtonia outona friikkinä, osa epäilee häntä alieniksi. Newton luonnollisesti tuntee itsensä muukalaiseksi ja ”alieniksi”, mitä hän tietenkin onkin.
Maan ihmiset näyttäytyvät anthealaiselle kuin apinoina kummallisine ja tuhoavine tapoineen. Ja tavat tarttuvat joskin Newton säilyttää rauhanomaisuutensa ja lapsenomaisen ystävällisyytensä. Vaan anthealainen hauraus ei ole järin hyödyllinen meriitti maassa, jossa ihmiset ovat arvaamattomia ja irrationaalisia.
Tekee mieli tähän väliin heittää sitaatti kirjan esittelystä, jonka on kirjoittanut Ken MacLeod.
We arrive on Earth as aliens, and leave as monsters. If we’re lucky.
Tai sitten (oma miete): saavumme toiveikkaina alieneina, lähdemme (jos lähdemme) itkien.
Tätä ei kannata tulkita niin, että The Man Who Fell to Earth on jonkin sortin ihmisvihamielinen vuodatus ja että se olisi kirjan keskeinen sanoma. Ei ole, vaikka suoraan sanottuna minua ei haittaisi vaikka olisikin.
Kyse on alienimaisuudesta ja tämän voi tulkita sekä kirjaimellisesti että symbolisella tasolla.
Walter Tevis: The Man Who Fell to Earth
Gollancz, 1963 (lukemani painos on vuodelta 2016)
s. 185
