Epätietoisuuden taakka

Melko korkein odotuksin aloin lukea E.O. Chirovicin romaania Bad Blood (Serpent’s Tail 2018, s. 249), sillä pidin kovasti The Book of Mirrorsista (suom. Peilien kirja). Kirjojen tyylissä ja tunnelmassa onkin jotain samaa, samoin aiheessa. Molemmissa kirjoissa muistoilla, muistamisella ja muistilla on keskeinen merkitys.

James Cobb on erityisesti hyponoosiin perehtynyt psykologi, joka on nuoresta 35-vuoden iästään huolimatta ehtinyt jo niittää mainetta alallaan.

Joshua Fleischer on tunnettu hyväntekijä, joka lähenee elämänsä päätepistettä. Fataalisti sairas Fleischer haluaa ennen kuolemaansa selvittää yhden, elämässään epäselväksi jääneen asian, ja siihen hän toivoo saavansa apua Cobbilta.

James Cobbilla ei ole aavistustakaan, miten suuresti muutaman päivän vierailu Fleischerin luona häneen lopulta vaikuttaa.

Bad Blood etenee matelemalla, mutta on ihmeellisen koukuttava. Tunnelmassa on jotakin samaa hypnoottisuutta kuin edeltäjässään (eli Peilien kirjassa), mutta valitettavasti myös jonkin verran omituista turhuutta.

En esimerkiksi koe, että jotkin Cobbsin omat lapsuusmuistot olivat mitenkään merkityksellisiä juonen tai minkään kannalta – varsinkaan, kun ne eivät liittyneet oikein mihinkään ollen vain random-muistoja.

Kokonaisuudessaan silti kiehtova romaani, jossa käsitellään erityisesti sitä, miten voimakkaasti muistot tai muistamattomuus voi alkaa määrittää koko elämää. Jopa turmella sen.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta.

Kun Helmet-haaste nyt puheeksi tuli, niin summaan samalla sen, sillä tuskin siihen saan enää kirjoja luettua. Vajaiksi jää kahdeksan kohtaa ja ne ovat

12. Lastenrunokirja
18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru
20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo
21. Kirjasta on tehty TV-sarja
26. Kirjan nimessä on sana kirja
33. Kirjassa muutetaan maalle
39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä


Mietin viitsinkö ensi vuonna osallistua. Toisaalta tykkään tästä haasteesta, mutta mietin mitä järkeä osallistua, jos en ollenkaan haasta itseäni. Tosin olen kyllä valinnut muutaman kirjan luettavaksi ihan tätä haastetta varten, joten kyllä tämä sinänsä on inspiroinut myös etsimään luettavaa eli en ole vain täyttänyt kohtia siten, jos kirja sattuu johonkin sopimaan.

Syntipukki

On taas luettu kohtuullisen masentavia kirjoja. Tuorein lukemani ja oikeustajua jälleen ravisteleva romaani on Megha Majumdarin A Burning (Scribner 2020, s. 285).

Jivan on nuori muslimityttö, joka asuu vanhempiensa kanssa slummissa Kolkatassa. Asiat ovat siten melko huonosti, mutta ei niin huonosti, etteikö voisi huonommaksi muuttua.

Kun läheisellä rautatieasemalla poltetaan juna, Jivan postaa siitä videon Facebook-sivulleen. Tämä viaton ja ajattelematon postaus saa aikaan sellaisen tapahtumavyöryn, että sitä päädytään selvittelemään oikeuteen asti. Huom. Tämä ei ole mikään oikeussalidraama kuitenkaan.

Oikeus ei ole kaikille sama, kuten lukiessa käy ilmi. Oikeuden toteutuminen ei myöskään välttämättä ole ensisijainen tavoite, jos on muita “parempia” tavoitteita. Ja ketä nyt edes kiinnostaa joku ryysyläinen muslimityttö.

Tarina aukenee hiljaksiin kolmen henkilön näkökulman kautta. Jivanin lisäksi seurataan Lovely-nimisen hijran toimia ja sitä, miten hänen olisi ehkä mahdollista auttaa Jivania.

Sitten on PT Sir, joka on Jivanin entinen liikunnan opettaja, joka puolivahingossa hurahtaa politiikkaan.

Kirjan pääteema on lojaalius ja oikeudenmukaisuus ja miten se toteutuu tai ei toteudu. Missä määrin ihminen on valmis auttamaan toista? Varmaan siinä määrin, kun siitä ei ole haittaa itselle. Moraaliset kysymykset eivät ole ongelma, koska niitä voi tarkastella tarvittaessa eri kulmista: aina löytyy kunniakas moraalinen kulma, jos sellaiselle on tarvetta.

Häiritsevä romaani, jonka eduksi lasken kompleksiset henkilöt, joiden kuvauksessa ei ole sorruttu mustavalkoisuuteen. Näennäisen empaattinen ihminen voi osoittautua miksikä tahansa, kun ympäristö ja ryhmäpaine osuu kohdilleen.

Mielipide pähkinänkuoressa: Pidin, ei kaduta että luin.

 *

Täällä saarella mellastaa nyt Darragh-myrsky. Pahimmat osumat ottaa länsirannikko ja erityisesti Wales-reppana taas. Keswick sijaitsee Pohjois-Englannissa maan länsipuolella, mutta ei rannikolla, vaikkei sinnekään ole pitkä matka (dösällä tunti). Sen verran kuitenkin ilmeisesti vuoret blockaa, ettei pahin osu tänne. Toivottavasti. Ulos ei silti ole mitään asiaa, joten pakkolepoa nyt sitten tänään.

Tällä hetkellä minulla on kesken useitakin kirjoja, joista keskittynen lähinnä E.O. Chirovicin trilleriin Bad Blood (suom. Pahaa verta), joka vaikuttaa oikein kiintoisalta. Olen aiemmin lukenut Chirovicilta The Book of Mirrorsin (suom. Peilien kirja), josta pidin kovasti.

Netflixistä katson korealaista sarjaa Moon Embracing the Sun. Koukuttava on ja sopivan kierolta vaikuttaa. Eiköhän näillä pärjää yhden “vankila”-päivän. Ja onhan minulla aina kotonakin kaikenlaista puuhasteltavaa, muun muassa jumppa- ja voimaharjoittelut joita voikin nyt tehdä tuplana kun ei pääse hillumaan ulos.

Mukavaa viikonloppua!

Kenen muistot ovat oikeita?

Princeton, 1987: Maineikas professori, Joseph Wieder, murhataan brutaalisti. Tekijää ei koskaan saada selvitettyä ja tapaus jää avoimeksi.

New York, 25 vuotta myöhemmin: Kirjallisuusagentti Peter Katz vastaanottaa käsikirjoituksen, jonka kirjoittaja väittää selvittäneensä Wiederin murhaajan.

E.O. Chirovici: The Book of Mirrors
Century 2017
s. 323
kirja on suomennettu nimellä Peilien kirja


Käsikirjoituksen on kirjoittanut Richard Flynn, joka tunsi edesmenneen professorin. Flynn oli muutenkin tuttu vieras professorin talossa, sillä hän auttoi professoria eräässä projektissa. Miesten välinen suhde ei kuitenkaan ollut aivan mutkaton ja asioita sekoitti muuan Laura, johon Flynn oli iskenyt silmänsä.

Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia tämän kirjan suhteen, joten kaikki siinä tuli yllätyksenä ihan kirjan rakennetta myöten. Tarina liukuu kertojalta toiselle kuin viestikapula juoksijalta juoksijalle. Tässä on tosin pikemminkin kyseessä käveleminen eikä niinkään juokseminen, sillä mitään kiirettä minnekään ei ole. Tapahtumista on aikaa ja sekä murha että murhaaja ovat saaneet levätä rauhassa.

Mutta kuten ruumiilla on tapana ponnahtaa pinnalle vedenpohjasta, on myös totuudella tapana tulla ilmi ennemmin tai myöhemmin. Joskus pieni töytäisy riittää sysäämään tapahtumaketjun liikkeelle ja mitä enemmän siihen sotkeutuu ihmisiä, sen enemmän löytyy ”totuuksia”. Kenen muistot ovat oikeita ja todellisia, kun me kukin hahmotamme maailmaa ja tapahtumia eri näkökulmista. Jos valehtelee tarpeeksi kauan, muuttuuko valhe totuudeksi?

The Book of Mirrors on uskomattoman koukuttava ja alati liikkuva romaani. Se on orkesteri, johon liittyy soitin toisen perään, kunnes musiikki soi täytenä.

Tuli mieleeni tämä ”Plantyflutesizer”, jonka katson ja kuuntelen säännöllisin väliajoin, koska se kiehtoo minua. Se tuli myös mieleeni The Book of Mirrorsia lukiessani. Suosittelen katsomaan videon suoraan Youtubessa, niin kaikki yksityiskohdat erottuvat. Hypnoottista.



"Somebody once said that the beginning and the end of a story don’t really exist. They’re merely moments that are chosen subjectively by a narrator to allow the reader to look in on an event that began sometime previously and will end sometime after."


Tietoa kirjailijasta: FantasticFiction (englanniksi)
Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirja vieköön, Mummo matkalla ja Unelmien aika.