Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Daniel Glattauer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Daniel Glattauer. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. marraskuuta 2016

Koomisen tarttuva trilleri

Daniel Glattauer: Takiainen
alkuper. Ewig Dein
Atena, 2013
suomentanut Raija Nylander
S. 268

Erikoinen kirja tämä Takiainen. Erityisesti siis tyyliltään, joka on töksähtelevän lapsekas - silleen söpöllä tavalla.

Aluksi tyyli häiritsi, sillä henkilöt vaikuttivat sen takia hieman idiooteilta. Mutta kun siihen (siis tyyliin, ei idiootteihin) tottuu, siihen jopa ihastuu. Sanoisin, että Takiainen on koominen trilleri.

Takiainen on nimeltään myös täysosuma. Sillä Judith kohtaa takiaisen nimeltä Hannes ruokakaupassa ja siitä alkaa Takiaisen takertuminen. Judith suostuu treffeille Hanneksen kanssa ja kuin huomaamattaan hän on yhtäkkiä seurustelusuhteessa. Takiaisen imartelu alkaa ahdistaa, vaikka aluksi se hiveli Judithin turhamaisuutta ja itsetuntoa.

Mutta Takiainen ripustautuu aina vain sitkeämmin ja kuin mustekala se ujuttaa lonkeroitaan joka suuntaan.  Itsenäinen Judith ei oikein innostu Takiaisen tuppautumisesta joka tilaisuuteen. Lopulta jopa Judithin ystävät kääntyvät Judithia vastaan. Siltä ainakin Judithista tuntuu. Takiainen-reppana on viaton uhri, joka vain rakastaa omaa kultaansa.

Judith on ehkä monen mielestä ärsyttävä, mutta minä voin itse asiassa samastua joihinkin hänen ajatuksiinsa. Tunnistan itsenäisyyden ja yksinolon kaipuun, tunnistan lievän sitoutumiskammon, joka kumpuaa pelosta, että menettää itsensä - oman määräysvaltansa. Nämä pelot eivät välttämättä liity mitenkään potentiaaliseen kumppaniin, vaan ovat henkilön omia sisäisiä ristiriitoja ja identiteettiongelmia, rikkinäistä itsetuntoa jne.  Asiaa ei tietenkään auta, jos sattuu kohtaamaan takiaisen.

Kirja muuttuu edetessään varsinaiseksi trilleriksi, jossa lukijakin (tai ainakin minä) alkaa epäillä omia johtopäätöksiään. Kuka on oikeastaan uhri, kuka hyväätarkoittava auttaja. Kirjan henkilöistä haluan mainita ihan erikseen Judithin nuoren kauppa-avustajan, Biancan, joka pysyy työnantajansa rinnalla karmaisevaan loppuun asti. Bianca on ihanan raikas tuulahdus naiiviutta ja suoraviivaisuutta, uteliaisuutta ja seikkailunhalua.

Kirjan loppu on muutenkin tyydyttävä. Teki mieli suorastaan hohottaa ääneen ja huutaa in your face, kusipää. Mutta kenelle huutaisin? En kerro.

Takiaisesta on blogannut muun muassa Maija, Mai Laakso, Leena Lumi, Sanna ja Mari A.