Hae tästä blogista

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Minimiete: Hän ja hänen kissansa

Makoto Shinkain ja Naruki Nagakawan romaani She and Her Cat on suloisen pörröinen romaani, jossa vaikeudet selätetään ja elämään astuu toiveikkuutta ja iloa. Miellän tämän olevan jonkin sortin feel good -kirjallisuutta.

 

She and Her Cat kuvaa neljän eri elämänvaiheessa olevan naisen ja heidän kissojensa elämää. Yhtä tärkeitä – elleivät tärkeämpiä – kuin naiset ovat kirjan kissat, jotka myös saavan oman äänen.

Chobi on valkoinen kissa, jonka Miyu eräänä sateisena ja kylmänä päivänä huomaa kadulla ja vie kotiinsa lämpimään. Chobin ja Miyun välille syntyy kaunis suhde – molemmat tuovat iloa, lämpöä ja turvaakin toisilleen.

Chobi tutustuu alueen muihin kissoihin, joilla niinikään on omat tarinansa kerrottavana. Vaikka näkökulma vaihtelee kussakin luvussa kissan ja sen omistajan välillä, painopiste on usein kissassa. Kissoilla on oma maailmansa ja omat alueensa, joita ne valvovat omistajiensa ollessa muualla.

Kerronta on sujuvaa ja liukuu saumattomasti ja hallitusti eteenpäin muodostaen ehyen kokonaisuuden. Kaikki kissat ja jopa niiden omistajat ovat omalla tavallaan kiinnostavia, joten kirjaa luki mielellään.

Mitenkään erityisen syvällisenä en tätä romaania pidä, mutta erittäin viihdyttävä se on ja sopii luettavaksi, kun haluaa lämpimän peiton johon kääriytyä ja luottaa siihen, ettei mitään superpahaa tapahdu.



Makoto Shinkai ja Naruki Nagakawa: She and Her Cat
alkuper. Kanojo To Kanojo No Neko, 2013
Doubleday, 2022
japanista englannintanut Ginny Tapley Takemori
s. 154

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. Kirjan nimessä on ja-sana.

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Pallosalama sota-aseena

Cixin Liun romaani Ball Lightning on toinen scifiteos, jonka tänä vuonna olen lukenut. Luen ylipäätään harvakseltaan fantasiaa, joten tätä voi kohdallani melkein jo pitää trendinä.

On nimittäin useampikin kiinnostava scifi/fantasiateos pompannut kärkeen mentaaliselle, kolmen mailin pituiselle lukulistalleni.

Tässä niistä muutama:

Andy Weir: Project Hail Mary (varasin juuri kirjastosta)
Blake Crouch: Recursion
Liu Cixin: The Three-Body Problem (tuskin luen ihan heti)
Tom Rob Smith: Cold People
N.K. Jemisin: The Fifth Season

 

 

Vaan palataan Cixin Liun Pallosalamaan, joka oli minun ja LauraKatarooman lukupiirikirja. Laura luki suomeksi, minä englanniksi. Järin paljon ei kirja keskustelua herättänyt ja itse olisin kaiketi sen jättänyt kesken, ellemme olisi sitä kimpassa lukeneet.

Asetelma on kiinnostava:
Chenin vanhemmat palavat tuhkaksi Chenin silmien edessä, kun pallosalama ilmestyy heidän kotiinsa. Tapaus järkyttää Cheniä niin paljon, että hän haluaa selvittää pallosalaman mekanismin salaisuuden ja tuo intohimo ohjaa hänen opintojaan. Lopulta hän päätyy tutkimaan aihetta erilaisiin projekteihin.

Minulle tässä kirjassa ongelmaksi muodostui henkilöiden pinnallisuus. Tuntuu, että henkilöt ovat vain rekvisiittaa, pakollinen paha, ja tieteellisen jargonin jauhaminen pääasia. Näin ollen joka ikinen henkilö kirjassa jää persoonattomaksi ja tyhjäksi.

Edes Chenin suru vanhempiensa kuoleman takia ei varsinaisesti tule esille kirjassa muuta kuin muutamissa sivulauseissa. Väkisinkin muodostuu kuva, että Chenille pallosalaman näkeminen itsessään on koskettavampi kokemus kuin vanhempiensa kuolema.

Pallosalamassa olisi potentiaalia, sillä siinä voisi olla kiinnostavia henkilöitä. Harmi, että niiden rakentaminen on jätetty puolitiehen, koska on niin suuri tarve (?) kirjoittaa siitä kaikesta muusta.

Vasta aivan kirjan lopussa alkaa erään keskeisen henkilön persoona hieman valottua, mutta se on jo liian myöhäistä. Minulle oli jo aivan samantekevää, mitä kenellekin käy. Vähän kuin leikin päätteeksi heittäisi käpylehmät nuotioon, koska ainahan voi kerätä uudet.

Mielipide selkokielellä:
Persoonaton ja tunteeton romaani, jossa on minun makuuni liikaa turhaa tiedespekulaatiota. Suurin osa kirjasta pelkkää tyhjäkäyntiä.

Koska en tykkää jättää näin negatiivisia mietteitä ilman toisenlaisia lukukokemuksia, Goodreadsista voi hakea itselleen ns. second opinionin. Sieltä löytyy monia, jotka kirjasta ovat pitäneet.

Cixin Liu: Ball Lightning
alkuper. 球状闪电, 2005
Head of Zeus, 2018
kiinasta englannintanut Joel Martinsen
s. 384
Suomennettu nimellä Pallosalama



Sadan vuoden lukuhaaste
: 2000-luku
Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Elämää ja kuolemaa Ville Rosessa

“No one will ever love you more than you love your pain.” (s. 154)

Edwidge Danticat: Claire of the Sea Light
Quercus, 2013
s. 240

 

Kirjan sivuliepeestä:

Ville Rose clings to the Haitian shore, held between the arms of mountain and sea. It is a town of poor fishermen, rising business classes and a fringe of gangland slums – where the ocean is both giver of life and most feared abductor.

Claire Limyè Lamnè is born the night her mother dies. Named for the light of the sea, she is brought up by her father, who longs to give her a better life. At last, on the night of her seventh birthday, an affluent shop-owner agrees to adopt her.

Then Claire goes missing.

 *

Claire of the Sea Light ei ole tarina vain Clairesta, vaan enemmänkin Ville Rose -nimisestä kylästä Haitilla. Claire, joka kirjan nykyajassa on 7-vuotias, pilkahtelee tarinassa ajoittain vain vaimeana sivupolkuna, jolle silloin tällöin poiketaan.

Sillä vaikka tarina alkaa ja päättyy Claireen, sen väliin mahtuu liuta muita kylän ihmisiä. Kerronta liukuu luontevasti henkilöstä toiseen, laiskasti ja viipyillen. Osalla henkilöistä ei ole varsinaista suhdetta Claireen muuta kuin välillisesti jonkun toisen henkilön kautta. Joku tunsi Clairen äidin, joka kuoli synnyttäessään Clairea. Joku tietää Clairen isän jne.

Piirit ovat pienet ja lähes kaikki henkilöt ovat jollakin tavalla linkittyneet toisiinsa: osa läheisemmin, osa vain etäisesti.

Kirjan luvut on nimetty ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kussakin luvussa tarkastellaan jotakin tapahtumaa tai aikajanaa eri henkilöiden kautta. Tapahtumat ja ajankohdat vaihtelevat, mutta kaikki liittyy lopulta jollakin tavalla toisiinsa. Perspektiivin vaihtaminen valottaa asioita sieltä täältä – joskus yllättävästikin.

Danticat taitaa tarinankerronnan: asioita ei usein sanota suoraan, vaan kuvaillaan siten, että lukija saa itse päätellä ja havaita. Tyyli on tehokas ja muutamissa kohdin pysäyttäväkin – etenkin, kun lukija jää lopulta yksin oivalluksensa kanssa janoamaan jatkoa, jota ei tule.

Claire of the Sea Light on pullollaan kiinnostavia ihmisiä ja kohtaloita miljöötä unohtamatta. Maltillisesta sivumäärästä huolimatta kirja tuntuu huomattavasti runsaammalta, mikä ei ole lainkaan huono asia. Yleisvire on melankolinen ja jotenkin utuinen, mutta silti kaunis: oikeastaan vähän niin kuin minulla kirjastosta lainassa olevan painoksen kansi.

Mielipide selkokielellä:
Erittäin taiten rakennettu ja kauniisti kirjoitettu romaani, josta pidin todella todella paljon.

 

Kirjalla kuittaan Sadan vuoden lukuhaasteessa 2010-luvun.


Helmet-lukuhaasteessa
sijoitan kirjan kohtaan 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta. Sovellan hieman tätä kohtaa, sillä vinkkiä en saanut suoraan tästä kirjasta, vaan kirjailijasta.

Edwidge Danticatista kuulin ensimmäisen kerran Kirjarikas elämäni -blogista, jonka innoittamana tähän kirjaan tartuin (koska muita Danticatin kirjoja ei kirjastostamme saa). Kiitos siis mahtavasta vinkistä, sillä Danticat ja kirjansa todella ovat tutustumisen arvoisia!

maanantai 13. maaliskuuta 2023

NETFLIX - Viime aikoina katsottua

 

Minulla on tapana silloin tällöin esitellä joitakin katsomiani sarjoja ja elokuvia. En ole “television” suurkuluttaja. Tästä linkistä voi lukea suhteestani televisioon ja sarjoihin – suhde on säilynyt samana.

Pidemmittä puheitta, tässä muutamat viime ja tämän vuoden aikana Netflixistä katsomani sarjat (käsittääkseni ovat katsottavissa myös Suomen Netflixissä). Eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. Sarjan nimeä klikkaamalla pääset MyDramaListin esittelyyn kys. sarjasta (englanninkielinen).

 

FANTASIAA

Love Between Fairy and Devil (Kiina, 36 jaksoa

Kaamea nimi, mutta ei kannata antaa nimen hämätä. Minua kiinnosti sarjan asetelma, jonka voit lukea MyDramaLististä (suora linkki yllä)

Olin aluksi jättää sarjan kesken, koska en kestänyt sen naispäänäyttelijän roolihahmoa Orchidia, joka vaikutti turhan höperöltä makuuni. Muutenkin sarjan tyyli, jossa on kosolti komiikkaa, häiritsi aluksi.

Jatkoin kuitenkin katsomista, ja jo muutaman jakson jälkeen olin totaalisen koukussa ja tottunut tyyliin. Kun henkilöhahmot ja tarina syvenevät, sarja vain paranee.

Visuaalisesti upea kokonaisuus, jossa kaikki on mietitty musiikkia myöten. Ilo siis silmien lisäksi myös korville. Sitä romanssiakin on, mutta ei mitään imelää skeidaa.

 

HISTORIALLISTA DRAAMAA

The King’s Affection (Etelä-Korea, 20 jaksoa

Palataan ajassa taaksepäin, kun Korea vielä on Joseon. Kruununprinssi ja vaimonsa saavat kaksoset, mutta koska kaksosia pidetään huonona enteenä, tulee käsky tappaa tyttökaksonen.

Tuore äiti keksii keinon pelastaa tyttärensä ja tämä muilutetaan ulos palatsista elämään tavallista elämää kun taas poikakaksonen saa jäädä.

Vuosia myöhemmin kaksoset kohtaavat, mutta eivät tiedä olevansa sisaruksia. Kun poikakaksonen murhataan, asettuu tyttökaksonen äitinsä pyynnöstä hänen paikalleen ja teeskentelee olevansa veljensä.

Superkiinnostava teema ja juoni on kierompi kuin korkkiruuvi. Päänäyttelijä Park Eun Bin tekee todella taitavan roolisuorituksen (feikki)kruununperijänä Lee Hwina.
 

KORRPUTIOTA JA TOIMINTAA

Vagabond (Etelä-Korea, 16 jaksoa)

Cha Dal Geonin veljenpoika kuolee lento-onnettomuudessa. Melko pian selviää, että “onnettomuus” on tarkoin suunniteltu ja laskelmoitu. Cha alkaa selvitellä turman syitä, koska kukaan muu ei tunnu sitä tekevän. Avukseen hän saa houkuteltua aluksi NISin agentin, Go Hae Rin, ja lopulta muitakin.

Juoni on superkiero eikä kenelläkään tunnu olevan puhtaita jauhoja pussissa. Keneen voi luottaa ja miksi lentokone piti tuhota?

Tässä on jonkin verran actionia, mutta minun makuuni ei liikaa eivätkä toimintakohtaukset ole liian pitkiä. Lisäksi ne ovat perusteltuja ja istuvat juoneen: kyseessä ei siis ole toiminta vain toiminnan takia.

Minähän en pääasiassa jaksa “liikaa” toimintaa, erityisesti en jaksa pitkitettyjä toimintakohtauksia, jotka eivät tunnu loppuvan ikinä. Tässä ei onneksi sellaisia ole. Todella hyytävän hyvä sarja!

 

KOSTAJA PALVELUKSESSANNE

Taxi Driver (Etelä-Korea, 16 jaksoa – toinen kausi tulossa

Sarjamurhaaja tappaa Kim Do-Gin äidin eikä Do-Gin elämä ota palatakseen raiteille. Do-Gin pelastus on Jang Sung-chul, joka värvää tämän taksifirmaansa. Taksifirma on peitetoiminta, joka alle kätkeytyy kostofirma.

Jälleen taattua laatua. Minulta kesti pari jaksoa päästä sisään sarjaan, koska alussa juoni tuntui hajanaiselta ja vähän joka paikkaan leviävältä, mutta taitavasti se punainen lanka alkaa muodostua kun muutaman jakson katsoo.


 

 

KUIHDUTAAN YHDESSÄ KUOLIAAKSI - KOSTOTEEMA

The Glory (Etelä-Korea, 16 jaksoa)

Moon Dong-eunia kiusataan erittäin brutaalisti koulussa. Kiusaajina on pieni tiivis ystävärinki, jonka pahin kiusaaja on tyttö nimeltä Park Yeon-jin. Dong-eunin elämänhalu katoaa, mutta hän päättää elää kostaakseen kiusaajilleen.

Tässä on ajoittain aika karmeita kiusaamiskohtauksia, joten jos sellaiselle on herkkä, niin en tätä suosittele.

Minulla on sarjasta vielä jokunen jakso katsomatta, mutta olen totaalisen koukuttunut ja tämä on todella hyvä. Koen kostoteemat hyvin tyydyttäviksi ja jollakin tapaa vapauttaviksi.


perjantai 10. maaliskuuta 2023

Talvi kevään keskellä

Kevät eteni mukavasti lumikellojen inspiroimana. Jopa krookukset ja narsissit jo kukkivat ja osa kirsikkapuista.

Sitten yllätti talvi. Tai ei se varsinaisesti yllättänyt ainakaan sääennusteita seuraavaa ihmistä. Tiesin siis mitä on tulossa ja vaikka en lumesta piittaa varsinkaan enää tässä vaiheessa kevättä, niin toki sitä piti lähteä ihmettelemään.

Vaihteeksi siis kirjajuttujen sijaan paikallisia lumikuvia. Ei varmasti mitään ihmeellistä suomalaisille eikä siten periaatteessa minullekaan, mutta koska harvemmin tarvitsee lunta nähdä, niin oli se vähän jännää.

Huipuilla toki lunta on yleensä talvisaikaan useinkin, mutta harvemmin täällä alhaalla.

Tungin kilokaupalla vaatetta päälle, koska suomineito asuu minussa edelleen. On vaikea sisäistää kaikkien näiden vuosien jälkeenkään, että aurinko täällä lämmittää ympäri vuoden melko voimakkaasti, joten ylipukeuduin. Piti aloittaa riisuminen jo ensimmäisen sadan metrin aikana.

 
 


 Tein lenkin läheiselle fellsille, joka ei ole järin korkea. 

Osa rinteestä oli täysin sulaa.

 
 
Toisella puolella oli lumisempaa.

 
 
Alhaalta lumet ovat jo melko lailla sulaneet, mutta ylhäällä ne kestävät hieman kauemmin. Sunnuntaille on luvattu lämpimämpää ja kaatosadetta eli eiköhän ne sieltäkin siihen mennessä sula.
 
Mukavaa viikonloppua! Ensi kerralla sitten kirjajuttuja taas.

tiistai 7. maaliskuuta 2023

Amatöörit koskea laskemassa

Mikä voi mennä pieleen, kun neljä miestä lähtee kanoottiretkelle? Erityisesti kun näistä neljästä vain yksi osaa edes auttavasti meloa ja ohjata kanoottia. Tekemällä tietysti oppii, mutta kukaan täysjärkinen tuskin lähtee koskenlaskuun aivan vihreänä. Tosin kosketkin tulivat ainakin osin ylläreinä, koska tämä melajengi ei nähtävästi edes tiennyt, mitä on menossa tekemään. Siis lähdetään laskemaan tuntemattomia koskia ihan vaan perstuntumalla. Jep jep.

Niin että mikä voi mennä pieleen? No, suunnilleen kaikki ja pahemman kerran. Ja mikäs kirja on kyseessä? No James Dickeyn klassikko Syvä joki (Deliverance).

 

Ollaan jossain Yhdysvalloissa, (suomennoksen mukaan) Pohjois-Carolinassa (enkunkielisen teoksen mukaan Georgiassa). Lewis ehdottaa kanoottiretkeä tovereilleen Edille, Bobbylle ja Drew’lle ja hitaasti he lämpenevät ajatukselle. Miksikäs emme lähtisi melomaan joelle, josta emme tiedä hevonpeetä – ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla!

Ennen kuin matkaan päästään saa lukija nautiskella kirjan kertojan, joka on Ed, ajatuksista ja huomioista. Edin ajatukset ovat suunnilleen toiselta planeetalta ja tietyssä mielessä ne ovatkin – ovathan ne 70-lukuisen miehen päästä ja se kyllä näkyy läpi kirjan.

Lewis on joukon “aivot” Bobbyn ja Drew’n jäädessä lähinnä tarinan koristeiksi, joilla toki molemmilla on oma tärkeä roolinsa juonessa.

Amatööriretkue etenee kahdella kanootilla ja onnistuu kadottamaan hetkeksi toisensa. Sinä aikana tapahtuu väkivaltainen selkkaus parin paikallisen kanssa. Tuo kohtaus muuttaa täysin matkan luonteen: enää ei olla vain matkalla, vaan selviytymässä.

Testosteroni jyllää, kun äijät selviytyvät. Joen elämää kuvaava symboliikka jää mielestäni haljuksi, vaikka voihan sen nähdä niinkin, että myrskyn jälkeen tyyntyy ja joki asettuu rauhallisesti takaisin uomaansa niin kuin toverusten elämät tahollaan. Piti laskea kosket ja tiedostaa kuolevaisuutensa osatakseen arvostaa elämää ja asettaa villi mieli aloilleen. Tai jotain.

Syvässä joessa ei ole yhtäkään merkittävää naishahmoa: on vain vaimot kotona ja yksi valokuvamalli, jonka olemassaoloa romaanissa en varsinaisesti ymmärrä. Ehkä sen piti olla pönkittämässä miehuutta ja miehistä silmää kauneudelle tmv.

Minun painokseni kirjasta on Suuren suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja. Aivan alussa esitellään elokuva, joka on tehty kirjan pohjalta. Tuo oikein kuvien kera toteutettu esittely spoilaa suunnilleen kaikki juonen pääkohdat ja koko kirjan keskeisen idean, joten sitä ei kannata lukea ennen kuin on lukenut kirjan. Ellei siis halua tietää kaikkea etukäteen.

Mielipide pähkinänkuoressa:
Mikään tässä kirjassa ei resonoinut minussa, ei edes se luonto. Johtunee siitä, että se siivilöityi niin erilaisen ihmisen silmin, etten saanut mitään tarttumapintaa ajatuksiin. Muutenkin koko kirjan tunneskaala oli jotain niin omituista, etten saanut siihenkään mitään otetta. Jos tässä kirjassa jotain syvää oli, niin se joki eikä sitten muuta.

Ihmettelen suomennosta Syvä joki kun alkuperäinen nimi on Deliverance. Deliverance ohjaa ajattelua ihan toiseen suuntaan kuin suomenkielinen nimike. 

James Dickey: Syvä joki
alkuper. Deliverance, 1970
Otava, 1981 (ensimmäisen kerran julkaistu suomeksi 1972 Tammen kustantamana)
suomentanut Eero Huhtala
s. 255



Syvällä joella korkaan Sadan vuoden lukuhaasteen ja siitä 1970-luvun.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitain kirjan kohtaan 12. Kirjan nimi liittyy veteen.

 

Tässä meidän toinen joki, se on nimeltään River Derwent (se toinen on River Greta). Kuva viime kesäiseltä fillarireissulta.

torstai 2. maaliskuuta 2023

Sadan vuoden lukuhaaste

 

Kirjaimia-blogin Laura lanseerasi mainion haasteen nimeltä Sadan vuoden lukuhaaste. Ei, haaste ei kestä sataa vuotta, vaan vuoden. Sinä aikana on tarkoitus lukea kirja joka vuosikymmeneltä alkaen 1920-luvulta ja päättyen tälle vuosikymmenelle.

Alla lista, johon päivitän lukemani kirjat sitä mukaa kun niitä saan luettua.


2020-luku | Femi Kayode: Gaslight (2023)

2010-luku | Edwidge Danticat: Claire of the Sea Light (2013)

2000-luku | Cixin Liu: Ball Lightning (2005)

1990-luku | Jon Krakauer: Into the Wild (1996)

1980-luku

1970-luku | James Dickey: Syvä joki (1970)

1960-luku | Yasunari Kawabata: Kioto (1962)

1950-luku

1940-luku | Akimitsu Takagi: The Tattoo Murder (1948)

1930-luku

1920-luku

Bonuksena voi lukea niin halutessaan:

1910-luku

1900-luku


Tällä hetkellä minulla on luvussa 70-luku ja kirjana James Dickeyn Syvä joki (alkuper. Deliverance, 1970). Aika hitaasti etenevä kirja, jossa on paljon ajatuksia ja pohdintaa (mistä yleensä pidän), mutta valitettavasti ne ajatukset ja pohdinnat eivät varsinaisesti kiinnosta minua. Mutta luetaan nyt, kun kerran aloitettiin.


En ole tehnyt lukulistaa, vaan etsiskelen eri vuosikymmeniin sopivat kirjat kun siltä tuntuu omaa kirjahyllyä suosien. Haasteen logo on minun tekemä.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Vaitelias naapuri

Kun takana on kuusikymmentäviisi vuotta kohteliaisuutta, sille ei enää pysty viittaamaan kintaalla – vai pystyykö? Mitä piileekään sivistyneen kuoremme alla...

Näin kuvataan Amélie Nothombin romaania Vaitelias naapuri sen takakannessa. Hyvin kuvattu, sillä se kiteyttää koko romaanin kertomatta siitä liikaa. Sillä melkein mikä tahansa on liikaa kerrottu Vaiteliaan naapurin ollessa kyseessä.

 

Siksi pysyttelen itsekin niukkasanaisena, sillä Vaitelias naapuri ei ole juonivetoinen vaan pikemminkin ajatusvetoinen teos. Keskiössä ovat Émile ja hänen ajatuksensa – ja miksei identiteettinsäkin. Olisiko Émile samanlainen ihminen, jos hän olisi varttunut toisenlaisessa ympäristössä.

Minua tämä ajatusleikki kiinnostaa, koska me ihmisethän olemme – halusimme tai emme, myönsimme tai emme – pitkälti kulttuuriemme tuotteita. Vaiteliaassa naapurissa ei käsitellä kulttuuria laajassa kontekstissa (eli eri maiden kulttuureja), vaan lähinnä korkeakulttuuria. Émile on hyvin tietoinen siitä, millaiset ovat hyvät käytös- ja kohteliaisuustavat ja noudattaa niitä jäykästi. Kunnes alkaa lipsua.

Itsestään ei tiedä mitään. Sitä luulee tottuvansa elämään omana itsenään, mutta käykin päinvastoin. Vuosien saatossa ymmärtää aina vain vähemmän, kuka on se henkilö, jonka nimissä tulee puhutuksi ja toimituksi.
Eihän se mikään ongelma ole. Mitä haittaa on vieraan ihmisen elämän elämisessä? Niin saattaa olla parempikin: oppikaa tuntemaan itsenne ja alatte heti inhota itseänne.


Émilen vaimo Juliette jää jokseenkin aivottomaksi seinäruusuksi, koska hän kuten kaikki muukin romaanissa suodattuu Èmilen ajatusten kautta. Myös vaitelias naapuri jää vieraaksi ja se lienee tämän absurdiutta hipovan pienoisromaanin tarkoitus. Absurdius sopii tähän, koska se alleviivaa teoksen sanomaa.


Mielipide selkokielellä: Ihmeellisen koukuttava, pidin.


Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri
alkuper. Les Catilinaires, 1995
Otava, 1997
ranskasta suomentanut Annikki Suni
s. 205


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi.