Piipahdus Pohjois-Koreaan

Pohjois-Korea on niin häiritsevä “teatteri”valtio, että siitä tulee säännöllisin väliajoin luettua. Teatterilla en viittaa maan ihmisiin, vaan siihen mitä maasta ulsopäin näytetään. Sehän on kaikki yhtä teatteria: tarkoin suunniteltua ja ohjattua.

 

Jang Jin-sung: Dear Leader
Rider 2014
koreasta englannintanut Shirley Lee
s. 326

Jang Jin-Sung (pseudonyymi) avaa muistelmateoksessaan Dear Leader hieman erilaista näkökulmaa maahan, sillä Jangilla oli varsin korkea asema Pyongyangissa ja siten tietoa maan eri organisaatioista, käytännöistä ja valtarakenteista. Jang karkasi maasta ystävänsä kanssa tammikuussa 2004, jolloin vallassa oli Kim Jong-il.

Suuri osa lukemistani Pohjois-Koreaan liittyvistä kirjoista käsittelee pääasiassa maaseudulla asuvien loikkareiden kokemuksia tai ovat “ulkopuolisten” (eli esim. länsimaalaisten) kirjoittamia tietokirjoja, joissa tieto on rajallista sen vaikean saatavuuden takia.

Jang Jin-Sung toimi Pyongyangissa propagandistina ja vastavakoilijana. Hänen tehtäviään oli muun muassa perehtyä Etelä-Koreaan monenlaisten materiaalien (kirjallisuus, lehdet) avulla. Tietoja käytettiin tarkkojen oheiden mukaan erilaisiin toimiin, joiden tarkoitus oli vahvistaa diktaattorin eli Kimin asemaa palvottuna ylivertaisuutena ja rakastettuna maan isänä ynnä muuta vastaavaa. Toisin sanoen viestintää käytettiin (käytetään) tehokkaasti hyödyksi propagandan levittämisessä ja kansalaisten pitämisessä kurissa ja järjestyksessä. 

Rangaistukset (joita voi saada mistä tahansa, jos tulee tarve rangaista) koskettavat yleensä koko sukua, joten yhden henkilön möhliminen voi suistaa suvun perikatoon ts. työleireille tai/ja hautaan. Tällainen uhka hillitsee monien mahdollisia kapinointihaluja ja se on tietenkin tarkoituskin.

Se taitaa olla myös eräs painava syy, miksi Pohjois-Korea pysyy niin sanotusti ruodussa: mahdollisuudet kapinointiin on tehty niin vaikeiksi, että esim. vallankaappaus taitaa olla melko mahdotonta järjestää, vaikka riittävän monilla haluja olisi. Ainakin siihen tarvittaisiin mukaan “ylemmän tason” henkilöitä eli sellaisia, joilla on asema Pyongyangissa. Järjestelmää on vaikea muuttaa, joten muutoksen pitäisi lähteä muualta, kansalaisista.

"We must place our faith in the people of North Korea, not in the system that imprisons them."

Aivan. On valitettavasti turha toivo, että systeemi itsessään yhtäkkiä muuttuisi. Että Kim Jong-un päättäisi, ettei halua enää leikkiä diktaattoria, järjestäisi oikeat vaalit ja avaisi ovet maahan ja maasta – sisään ja ulos. Lisäksi tällainen avoimuus paljastaisi maailmalle sen järkyttävän propagandakoneiston, joka maassa pyörii ja muutkin rumat totuudet. Ei varmasti löydy Kimin dynastiasta ketään, joka asiasta vastuun ottaisi. Liian häpeällistä. Ja anyway, why bother.

Mutta miksi ihmeessä hyvässä asemassa ja mukavaa elämää viettävä Jang loikkasi? Tapahtui kammottava asia: nimittäin ystävälle lainattu kirja katosi. Kyseessä oli teos, jota ei missään nimessä saanut kukaan ulkopuolinen nähdä saati lukea: kirja oli Etelä-Koreaa totuudellisesti käsittelevä teos, jonka Jang lainasi ystävälleen, koska halusi hänenkin näkevän toisenlaisen puolen kys. maasta – sellaisen, jota ei ollut (vihollis)propagandalla väritetty. Jangin usko oman maansa ylivertaisuuteen oli jo alkanut rakoilla.

Ystävä unohti kirjan bussiin ja jäljet johtivat ensin Jangiin, sitten ystävään jonka repussa kirja oli ollut. Ystävysten korkea asema hidasti tutkimuksia ja antoi hetken aikaa tehdä päätös: oli joko paettava tai todennäköisesti päädyttävä työleirille (josta tuskin olisi paluuta). Mahdollisesti myös ystävysten vanhemmat joutuisivat vaaraan poikien teon takia. Siksi oli parempi olla kertomatta mitään ja vain kadota.

Pidin kirjan tasapainoisesta rakenteesta, jossa juonen (tapahtumat, jotka johtivat pakoon ja itse pakomatka, josta ei käänteitä puutu) rinnalla Jang kertoo arjesta ja taustastaan sekä valottaa Pyongyangissa toimivia eri osastoja ja niiden tehtäviä sekä sitä, miten valta on rakentunut ja keskittynyt. Mikään ei ole sattumanvaraista, vaan Pohjois-Korea pyorii tarkan suunnitelman mukaisesti Kimin (silloin Jong-il, nyt Jong-un) toimiessa kapellimestarina. Seuraavaa kapellimestaria voi vain arvailla.

Jang Jin-sung asuu nyttemmin Etelä-Koreassa ja on maan kansalainen. Googlettamalla löytyy haastatteluja ynnä muuta, myös eräs epämukava uutinen muutaman vuoden takaa.

Kotiväkivaltaa kaikille

On vuotuisen Keigo Higashinon aika. Tuorein enkkukäännös on julkaistu tänä vuonna ja on nimeltään Invisible Helix. Se jatkaa Tokioon sijoittuvaa Galileo-sarjaa ollen sen viides englanniksi käännetty kirja.

Tätä sarjaa voi mielestäni lukea missä järjestyksessä tahansa (jos psyyke sen kestää, minulla ei kestäisi), sillä niin sanottu taustakestojuoni sulautuu kussakin romaanissa kokonaisuudeksi muun juonen kanssa. Keskeisten henkilöiden suhteet eivät ainakaan toistaiseksi ole niin paljon muuttuneet, että sillä olisi merkitystä lukujärjestykseen.

 

Kun Tokionlahdesta ongitaan ylös ruumis, on selvää ettei kyseessä ole luonnollinen kuolema vaan murha. Aiemmista kirjoista tuttu Chief Inspector Kusanagi saa murhakeissin tutkittavakseen. Vihjeitä on niukasti, joten pieninkin tiedonjyvä täytyy tutkia tarkasti. Kusanagi pyytää apua vanhalta ystävältään, professori Manabu Yukawalta eli Galileolta.

Galileo lupautuu auttamaan, mutta haluaa toimia omilla ehdoillaan. Jutussa on jotain sellaista, joka saa Galileon erityisen varovaiseksi ja pidättäytyväiseksi. Näitä syitä hän ei kerro edes Kusanagille, joka alkaa myöhemmin epäillä Galileon pimittävän tietoja.

Kusanagin rinnalla murhaa tutkii (Detective Sergeant) Kaoru Utsumi, joka on niinikään sarjan aiemmista kirjoista tuttu etsivä. Invisible Helixissä Kaoru Utsumi nousee enemmän esille kuin Kusanagi, mutta vain työasioissa. Traumatisoituneita etsiviä ja oman elämäsä sössineitä poliiseja kaipaavan kannattaa hankkia muuta luettavaa. 

Invisible Helix on puhdasverinen dekkari, jossa pysytään tiukasti aiheessa eli murhatutkimuksessa. Keskeisten henkilöhahmojen henkilökohtaista elämää ei juuri kuvata paitsi tässä esille nousee – hyvinkin luontevasti – Galileon tausta.

Romaanin eräs teema on parisuhdeväkivalta, mutta mitään turpakeikkoja ei kuvailla eli sopii herkemmällekin lukijalle. Kuten on tavanomaista Higashinon dekkareissa, itse rikosta merkittävämpää on tekijän ohella motiivin selvittäminen. Miksi kävi niin kuin kävi? Mikään ei ole tietenkään niin yksinkertaista kuin päällepäin näyttäisi olevan.


Keigo Higashino: Invisible Helix
alkuper.     透明な螺旋, 2021
Abacus, 2025
japanista englannintanut Giles Murray
s. 276

Galileo-sarja:

The Devotion of Suspect X (suom. Uskollinen naapuri)
Salvation of A Saint (suom. Myrkyllinen liitto)
A Midsummer’s Equation
Silent Parade
Invisible Helix

Keigo Higashinolta julkaistaan ensi vuonna englanniksi kaksi romaania. Toinen on itsenäinen dekkari nimeltä Guilt (julk. huhtikuussa), toinen on fantasiaa/maagista realismia sisältävä The Keeper of the Camphor Tree (julk. kesäkuussa).

*

Koska kotiväkivallasta on kyse, niin tähän samaan syssyyn vinkkaan aiheesta kiinnostuneille eteläkorealaisen sarjan (jonka katsoin tietysti Netflixistä) nimeltä As You Stood By (8 jaksoa).

Cho Hui-su kärvistelee väkivaltaisessa avioliitossa eikä ulospääsyä ainakaan elävänä näytä olevan. Aivan viime hetkellä apuun rientää Cho Eun-su (eivät ole sukua toisilleen) ja yhdessä ystävykset kehittelevät keinon päästä Hui-sun aviomiehestä eroon. Suunnitelma ei kuitenkaan suju ollenkaan niin kuin pitää, vaan jatkuvasti jotain menee pieleen.

Aika synkkä sarja, sillä perheväkivaltaa tuntuu esiintyvän vähän siellä sun täällä. Väkivaltaa ei niinkään näytetä, mutta sarja on silti kohtuullisen brutaali eli en herkille suosittele. Toisaalta on siinä hieman koomisiakin hetkiä, jotka keventävät yleistunnelmaa. Itse pidin kovasti.

Taukohuone

 

Ei tule mieleen montakaan romaania, joiden alussa kirjailija kertoo romaanistaan ja selittää sen idean lukijalle (yleensä nämä huomiot ovat kirjan lopussa eikä kirjailija silloinkaan usein selitä romaanin tarkoitusperiä). Mi-ye Lee tekee näin romaanissaan Break Room. Alla subjektiivisesti (kuinkas muuten) valittu ote kirjailijan merkinnöistä:


Break Room is about those people who have never experienced what it means to be genuinely understood, and who make little to effort to understand others. Just like we often treat our so-called acquaintances. 
It is one thing to be disliked, but being branded as unlikable without knowing the reason is its own kind of hell.
--- In this story, the characters react differently upon learning that they’re disliked.


Kirjailijan alkuhuomiot ovat kiinnostavia ja nostattivat odotukseni romaanista melko korkealle. Oletin ainakin jossain määrin syvää henkilökuvausta ja/tai henkilöiden ajatusmaailman avaamista. Myös sitä erilaista reagointia odotin: sitä sai parin pinnallisen virkkeen verran.

Asetelma on kiinnostava. On tv-reality-show, johon on valittu muka satunnaisesti toimistotyöntekijöitä eri toimistoista. Käy ilmi, ettei osallistujia ole valittu mitenkään randomisti, vaan heidät on omilla työpaikoillaan sinne äänestetty. Mukaan ovat “päässeet” työpaikkansa ärsyttävimmät henkilöt, kriteerinä ilmeisesti henkilön käyttäytyminen ja tavat taukohuoneessa.

Joukossa on muuli ja osallistujien tehtävä on selvittää, kuka hän heistä on. Aikaa on viikko. Oikein arvannut tai tiennyt saa rahapalkinnon. Osallistujat voivat saada niin sanottuja vihjekortteja, joiden kohteen (eli kilpailijan, josta haluavat lisätietoja) he saavat itse päättää

Eräs osallistujista on nimimerkki Ice Cube, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Ice Cube on lattea kertoja, joka jättäytyy lähinnä tarkkailijan rooliin, mikä onkin hänelle luontevaa. Kovin seurallisilta eivät muutkaan kilpailijat vaikuta. “Monologi” lätisee lähinnä itsekseen ja välttelee taukohuonetta silloin, kun siellä on muita. Pari osallistujaa on muodostanut liiton ja yrittävät yhdessä käräyttää muulin, mutta heistä(kään) ei saa oikein mitään otetta, koska lukija on täysin Ice Cuben silmien ja ajatusten armoilla.

Ice Cubea kiinnostaa oikeastaan enemmän oma napa kuin muulin käräyttäminen. Vihjeen voi näet pyytää myös itsestään, jolloin voi selvitä syyt, miksi on kollegoittensa mielestä niin ärsyttävä. Joskus ärsyttävyys perustuu väärinkäsityksiin tai -tulkintoihin, kuten kirjailija alun selvityksessään kertoo. Me oletamme ihmisistä kaikenlaista tietämättä oikeasti, millainen kyseinen ihminen on. Tämä tosiaan tulee ilmi Ice Cuben kohdalla, mutta so what.

Ollakseen tunteita nostattava romaani pitäisi siinä esiintyä muutakin kuin itsestäänselvyyksien esille tuomista ja niiden nopeaa ja pintapuolista käsittelyä. Oletin romaanin olevan raivokas katsaus veemäisiin ihmisiin ja/tai väärinymmärrettyihin poloisiin, mutta ei tämä kyllä pahemmin tunteita herättänyt. Paitsi lähinnä hämmennystä – myös sen suhteen, miten ihmeessä kukaan osallistuja voi vihjekorttien perusteella selvittää muulia. Mission impossible, jos minulta kysytään.

Vihjekorteissa ei esiinny yhtäkään sellaista asiaa, jonka perusteella olisi mahdollista päätellä kuka on niin sanottu feikki. En voi välttyä ajatukselta, että vihjeet ovat osallistujien ärsyttävien piirteiden esilletuomista varten, ihan irrallisia juonesta.

Ainakaan lukijalle kerrotuissa vihjeissä ei esiintynyt mitään sellaista, minkä perusteella voisi päätellä osallistujan mahdollisen “muuliuden”. Kuka tahansa kilpailijoista olisi voinut olla tai olla olematta muuli. Vihjekorttien sisältöä olisikin kannattanut miettiä tarkemmin eikä käyttää niitä epäjohdonmukaisesti osallistujien epämieluisten piirteiden kuvaamiseen.

Harmillista, sillä asetelma olisi antanut mahdollisuuksia vaikka mihin. Kirja on melko lyhyt – olisi kannattanut vetää kunnolla kierroksia ja kirjoittaa pidempi ja perusteellisemmin mietitty romaani eikä tällaista pikakelausta.

Mutta mutta... Ei kannata antaa minun nahkean mietteen ehkäistä kirjan lukemista, jos aihe vähänkin kiinnostaa. Moni on tätä jopa hauskana pitänyt. Minua ei naurattanut kertaakaan, vaikka osaan kai osoittaa kohdat, jotka vissiin naurattavat.


Mi-ye Lee: Break Room
alkuper. 탕비실, 2024
Wildfire 2025
koreasta englannintanut Sandy Joosun Lee
s. 146

Lisää katsottuja sarjoja

Nyt on seuraava kerta eli tässä vielä lisää viime aikoina katsomiani sarjoja. Nämä sarjapostaukset kiinnostavat varmasti eniten minua itseäni, mutta se on riittävä syy merkitä ne muistiin tänne. blogini on minulle nimittäin myös eräänlainen julkinen muistikirja.

Tuttuun tapaan olen nämä kaikki katsonut Netflixistä. Sarjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan sarjan kuvauksen MyDramalististä.

 

KOMEAT KOSTAJAT (Kiina)

Word of Honor (36 jaksoa)

Erityisesti itseensä pettynyt Zhou Zi Shu haluaa lähteä lätkimään perustamastaan organisaatiosta ja suorittaa pakollisen poistumisrituaalin, joka jättää hänelle vain kolme vuotta elinaikaa. Rapajuopoksi naamioituneena hän lähtee viettämään loppuelämäänsä.

Kolmisen kuukautta myöhemmin hän kohtaa mysteerisen Wen Ke Xingin, joka sattumoisin tunnistaa Zhou Zi Shun. Miehet ystävystyvät ja enemmänkin. Parivaljakko viettää paljon aikaa yhdessä ja joutuu monenlaisiin selkkauksiin siinä sivussa. Wen Kexingillä on lisäksi oma salainen agendansa (kostohan se on tietysti mielessä), jota hän ei edes Zi Shulle kerro.

Tässä Wuxiassa ei käänteitä ja vehkeilyä puutu ja viiniä juodaan ja taistellaan. Olin aika yllättynyt, miten suoria vihjauksia tässä sarjassa esiintyy, kun samaa sukupuolta olevien romanssit Kiinassa ovat melkoinen tabu edelleen. Ke Xingin ja Zi Shun välistä naljailua ja kemiaa oli riemastuttavaa seurata (Näyttelijöiden kemiat todellakin toimivat ainakin ns. valkokankaalla). 

Sarja nauratti, itketti ja ihastutti jälleen visuaalisuudellaan. Minulle täyden kympin sarja genressään.

UUTISANKKURISTA MURHAAJAKSI? (Etelä-Korea)

Misty (16 jaksoa)

Go Hye Ran on suosittu ja palkittu ankkuri iltayhdeksän uutisissa ja hän aikoo pysyä pestissään, vaikka häntä yritetään siitä kammeta pois. Katsojalukuja kytätään ja osa tv-yhtiöstä on sitä mieltä, että nuorempi ankkuri piristäisi katsojalukuja exponentiaalisesti.

Hye Ran lähtee metsästämään The Juttua, jolla säilyttää tutiseva pallinsa, mutta törmää sen yhteydessä entiseen rakastajaansa ja tämän vaimoon ja tulee sotkeutuneeksi murhakeissiin. Hye Ranin aviomies Kang Tae Wook, joka on asianajaja, päättää auttaa vaimoaan ja samalla toiveissa on fixata väljähtänyt avioliitto.

Kesti taas pari jaksoa päästä kunnolla sarjan imuun, mutta sitten se olikin menoa. Erityisesti Kim Nam Joon näyttelemä Go Hye Ranin hahmo varmasti herättää ristiriitaisia tuntemuksia (itse päädyin pitämään hänestä kovasti).

Hye Ran vaikuttaa aluksi tunteettomalta jyrältä, joka on valmis mihin tahansa oman uransa pelastamiseksi. Vaan mitä enemmän sarjaa katsoo, sitä enemmän Hye Rania alkaa ymmärtää ja kovan pinnan alla piilee oikeudenmukainen sydän. Kilpailu on kovaa etenkin naisille miesten maailmassa ja kukin yrittää pärjäillä, miten parhaakseen katsoo.

Sairaan kiero ja koukuttava sarja, joka on sekoitus trilleriä, draamaa ja romanssia (ei mitään siirappia kuitenkaan).

 

SODAN RUNTELEMA YSTÄVYYS (Etelä-Korea)

My Country: The New Age (16 jaksoa)

Set during the transition from the Goryeo to the Joseon period, two friends become enemies due to differing views on "my country." 

Eriävien näkemysten lisäksi nuorukaisten ystävyyttä koettelee erityisesti muiden vehkeily. Nam Sun Ho on pakotettu valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono liittyen ystävänsä Seo Hwin kohtaloon. Voiko vallitseva tilanne ja muut ihmiset murskata ystävyyden rippeet vai onko mitään tehtävissä?

Melko toiminnallinen sarja ja sotakuvausta tannerta myöten on jokseenkin paljon. Strateginen (sota)suunnittelu on myös keskiössä, kuten usein vastaavissa historiallisissa sarjoissa. Ihan hyvä sarja, mutta ei mitenkään OOH-tasoa.

Korealaisille sarjoille tyypilliseen tapaan kokonaisuus on hallittu ja näyttelijät taiten valittu rooleihinsa. Kulmia kohottelin haavoittumisille: jos nyt saa miekasta mahaan ja siitä yhtäkkiä taas ponnistaa taisteluun, niin hmmm… Sitten toisinaan pienestä pintanaarmusta lähtee suunnilleen henki. Eli vähän ennalta-arvaamatonta tuo haavoittuminen ja siitä selviäminen tai selviämättömyys.

 

AUTISTIN MURHATUTKIMUKSET (Taiwan)

The Victims' Game (kaudet 1 ja 2,  8+8 jaksoa)

Fang Yi Jen on rikostutkija, jonka autismi vaikeuttaa hänen kykyään bondata muiden kanssa. Avioliittokin lössähti ja liitosta syntynyt tytär on etääntynyt isästään.

Omituisia toisiinsa linkittyneitä murhatapauksia selvitellessään Yi Jen havaitsee havaitsee erään linkin johtavan tyttäreensä. On pakko vähän peukaloida todisteita ja yrittää selvittää asap mistä helvetistä on oikein kyse. Eihän nyt oma lapsi…

Toinen kausi jatkaa ensimmäisen tarinaa, mutta siinä ollaan menty ajallisesti eteenpäin ja kyseessä on ihan eri keissi. Nämä kaudet ovat siis omanlaisiaan kokonaisuuksia, mutta toista kautta tuskin ymmärtää katsomatta ekaa kautta. Pidin molemmista kausista, ovat eri tavalla hyviä.

Fang yi Jeniä näyttelevä Joseph Chang tekee taitavan roolisuorituksen autistina. Hänen persoonansa on johdonmukainen eikä siinä tapahdu mitään kliseisiä ahaa-oivalluksia ja yhtäkkisiä luonteen- tai tapojenmuutoksia.

Muutkin näyttelijät ovat kuin syntyneet rooleihinsa. Tiffany Hsun näyttelemä toimittaja Hsu Hai Yin kävi alussa hermoilleni, mutta sarjan edetessä hänestä alkoi tulla esiin pidettäviäkin piirteitä. Tykkään kun on ristiriitaisia henkilöhahmoja eikä mitään mustavalkoista totaalihyvä vs. totaalipaska -jaottelua.

 

SISARUSTEN KOSTO EI OLE SULOINEN (Japani)

Ties of Shooting Stars (10 jaksoa)

Sisarusten (Koichi, Taisuke ja Shizuna) vanhemmat murhataan brutaalisti heidän ollessaan vasta lapsia. Tapaus luonnollisesti muuttaa sisarusten elämän, mutta samalla sitoo heitä yhteen: heidän on yhdessä selvittävä ja myös selvitettävä kuka murhasi heidän vanhempansa, sillä tekijää ei koskaan saatu selville. Kuluu 14 vuotta ja sisaruksille tulee kiire selvittää (ja kostaa) tapaus ennen kuin se vanhenee.

Kesti pari jaksoa päästä sarjan tyyliin mukaan, sillä kyseessä on jonkin sortin draamakomedia, jollaisista en yleensä pidä. Minullahan on tämä ongelma huumorin kanssa eli olen hyvin valikoiva sen suhteen, mille viitsin nauraa. Tässä komiikka toimii, kunhan siihen ensin tottuu. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja: hyvin erilainen ja omaperäinen ainakin minun asteikollani! Eikä ole raaka, vaikka murhamysteeri onkin.

Sarja perustuu Keigo Higashinon romaaniin Ryusei no Kizuna, jota en ole lukenut koska sitä ei ole englanniksi käännetty.

 

NARKKARIPOLIISIN KUJANJUOKSU (Etelä-Korea)

Connection (14 jaksoa)

Kaduille on saatu uusi huume, joka koukuttaa käyttäjän extra-nopeasti. Ironisesti huumepoliisina työskentelevä ja juuri ylennyksen saanut Jang Jae Gyeong koukuttuu tuohon uuteen huumeeseen: ei tosin vapaaehtoisesti, vaan hänet kaapataan ja hänestä tehdään addikti.

Samoihin aikoihin Jae Gyeong tapaa ystävänsä vuosien takaa, mutta pian ystävä kuolee mystisissä olosuhteissa. Liittyvätkö huumeet mahdollisesti molempiin tapauksiin: sekä Jae Gyeongin huumaamiseen sekä ystävän kuolemaan? Jae Gyeongilla on kädet täynnä selvitettäviä asioita samaan aikaan kun hän yrittää pitää oman addiktionsa piilossa ja vierottua huumeesta.

Juoni on kiero ja käänteitä tapahtuu tuttuun korealaiseen tapaan. Menneitäkin käydään kaivelemassa, sillä tapauksen juuret ulottuvat melko kauas nykyajasta.

Välttelen yleensä huumeita, mutta nyt ajattelin vetää pari viivaa ihan kokeeksi. Ja kyllä kannatti: vaikka sarja pyörii huumeiden ympärillä, se on lopulta kaikkea muuta.

Viime aikoina katsottuja sarjoja

Olen sattuneesta syystä katsellut viime aikoina melkoisen runsaasti telkkaria eli Netflixiä. Netflix onkin ollut päivieni pelastus ja ilo silloin, kun en ole oikein muuta voinut tehdä kuin lojua. Jostain syystä sarjojen katseluun on ollut helppo keskittyä, vaikka yleensä minulle lukeminen on helpompaa. Mutta tässä nyt on kaikki muutenkin mennyt päälaelleen, joten miksipä ei tämäkin.

Välihuomio: nämä esitellyt sarjat ovat tältä vuodelta, eivät siis kaikki parilta viime kuulta jolloin palasin kotiin eri ihmisenä.

Ohjelman nimeä klikkaamalla pääset lukemaan sarjan kuvauksen MyDramalististä. Kaikki nämä ohjelmat olen katsonut (britti)Netflixistä.

 

BRUTAALIA HIRVIÖKAUHUA (Etelä-Korea)

Sweet Home (kaudet 1-3, yhteensä 26 jaksoa)

Cha Hyun Soon perhe kuolee onnettomuudessa ja erkkoluonteinen nuorukainen joutuu muuttamaan. Uudessa asuintalossa (joka on melko rupuinen kerrostalo) tapahtuu outoja samoin kuin muuallakin maassa.: ihmiset alkavat muuttua hirviöiksi.

Tässä sarjassa on useampi keskushenkilö, joiden asioita seurataan. Kaikki henkilöt asuvat samassa kerrostalossa ja ovat siellä jumissa. Yhtä köyttä pitäisi vetää, niin selviytymisen mahdollisuus olisi suurempi. Samalla tietysti selvitellään, mistä on kyse – jotkut selkeästi tietävät enemmän kuin toiset.

Hitaasti avautuva sarja, josta pidin kovasti. Tai no, erityisesti ensimmäisestä kaudesta – se on ehein ja toimivin kokonaisuus. Loput kaksi kautta olivat makuuni vähän liikaa levällään, mutta ihan katsottavia kyllä.

Kyseessä on kauhu ja meno sen mukaista eli ruumiinosia irtoaa ja repeää ymv. eikä brutaaleja kohtia kaunistella.

 

TIETÄISPÄ KENELLE KOSTAA (Etelä-Korea)

My Name (8 jaksoa)

Mainittakoon heti, että olen kostoteemojen ylin ystävä. Jokin niissä puhuttelee ja viehättää, kunhan ovat taiten tehty – mikä tahansa hutiloiden väännetty potaska ei kiinnosta. Pitää olla syvyyttä.

Yoon Ji Woon isä kuolee salamyhkäisissä olosuhteissa ja tytär vannoo kostavansa murhaajalle. Kosto mielessään Ji Woon liittyy tunnettuun huumejengiin, johon hänen isällään oli yhteyksiä, ja sitten värväytyy poliisiksi tavoitteenaan jengin tuella löytää isänsä murhaaja, joka oletettavasti on poliisi.

Tästä toimintatrilleristä ei käänteitä, ylläreitä ja äsköniä puutu, mutta kaikesta toiminnasta huolimatta tämä on syvällinen ja menee niin sanotusti tunteisiin moniltakin osin. Loistavat näyttelijät istuvat rooleihinsa kuin heroiini suoneen. Ajoittain meno on hyvinkin raakaa, joten en suosittele herkimmille. Sen sijaan kostoteemoista pitäville tämä on must see.

Erityismaininta musiikista, etenkin sarjan nimikkobiisi (kuuntele YuoTubesta) kolahtaa.

HISTORIALLINEN MYSTEERI (Etelä-Korea)

Dear Hongrang (11 jaksoa)

In the late Joseon Dynasty, a family rises to wealth through the art trade. However, a mysterious event unfolds when the son, Hong Rang, returns after a decade-long disappearance with no memory of his childhood. His half-sister, Jae I, who has been close to him since childhood, now seeks the truth behind his sudden disappearance.

Sarjassa selvitellään onko comebackin tehnyt Hongrang really Hongrang vai joku muu. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta kun joku yrittää esiintyä Hongrangina milloin mistäkin syystä – yleensä hyötyäkseen siitä jotenkin rahan ja vallan muodossa.

Ihan katsottava sarja, mutta odotin enemmän koska sarjassa Hongrangia näyttelee Alchemy of Souls -sarjasta tuttu Lee Jae Wook, joka teki taidokkaan roolisuorituksen kys. sarjassa. Nyt ei samaan päästy, mikä ei johdu näyttelijästä vaan minulle tämä sarja ei vain kokonaisuudessaan toiminut niin hyvin, vaikka helposti sen katsoikin eikä kaduta, että katsoin.

 

KUOLLEEN NAISEN KOSTO (Kiina)

The Double (40 jaksoa)

Xue Fang Fei on äveriään tuomarin tytär, joka äkillisesti menettää kaiken – jopa elämänsä. Paitsi että Fang Fei ei kuolekaan, vaan hänet pelastaa sattumalta muuan Jiang Li, jonka identiteetin Fang Fei ottaa ja palaa kotikaupunkiinsa kosto mielessään. Hän ei halua kostaa vain omaa “kuolemaansa”, vaan myös puhdistaa isänsä nimen, joka taannoisessa masinoidussa selkkauksessa tahrattiin.

Fang Fei alkaa saada apua yllättävältä taholta, eräältä Duke Xiao Hengiltä, jolla tietysti on myös omat lehmät ojassa. Fang Fein ja Xiao Hengin tutustumista ja ystävystymistä on viihdyttävää seurata. Kaksikko naljailee toisilleen, ja kuten arvattavissa on, tunteet syvenevät sarjan edetessä. Mitään imelää lässyä ei hierota katsojan naamaan, vaan suhteen kehittyminen kuvataan taiten ja hienovireisesti, mistä pidän ja mikä on melko yleistä katsomissani kiinalaisissa period-draamoissa (tai ns. “ancient costume drama”).

Fang Fein missiota (kosto) ei mikään tai kukaan estä, vaan neiti juonittelee ja kieroilee yhtä taiten kuin vastapuolikin. Sarjassa on genrelle tyypillisiä piirteitä (joita rakastan) eli armottoman juonittelun lisäksi myrkyttämisiä ja laajempaa poliittista vehkeilyä (joidenkin mielestä ovat varmaan tylsiä, mutta itse pidän niistä). Pidän myös hidden identity -asetelmasta, jollaista esiintyy usein tässä genressä.

Kiinalaisissa historiallisissa draamoissa, fantasiassa ja Wuxia/Xianxia-sarjoissa minua miellyttää erityisesti myös miljööt ja yleinen esteettisyys eli pukeutuminen ymv. Näiden pitkien sarjojen jälkeen minulla on vaikeuksia palata todellisuuteen, joka tuntuu aivan paskalta nyt. Tästäkin sarjasta toipuminen kesti päiviä, koska en olisi halunnut palata tähän maailmaan. Onneksi voi aloittaa uuden sarjan ja sen lisäksi kadota kirjojen maailmaan.

 

VALEKIRJAILIJAN OMATUNTOA KOLKUTTAA (Etelä-Korea)

Miraculous Brothers (16 jaksoa)

Yook Dong Jun intohimona on kirjoittaminen. Ongelma on, ettei hän varsinaisesti saa aikaiseksi mitään kelvollista, mutta toivossa on hyvä elää. Dong Junin elämä muuttaa dramaattisesti suuntaa kun hän (kirjaimellisesti) törmää erääseen Kang Saniin ja päätyy vahingossa pöllimään tämän repun. Repussa on mainio käsikirjoitus, jonka Dong Ju omii nimiinsä ja julkaisee.

Tässä sarjassa on yliluonnollisia ilmiöitä, mutta ne ovat niin luonnollisia sarjan todellisuudessa että ne tuntuvat katsojastakin ihan normaaleilta. Tai ainakin itse koin niin: fiktiossa normaaliuden rajat ovat toiset ja niitä voi venyttää supernaturaalin puolelle uskottavasti.

Kesti pari jaksoa päästä sarjaan sisään, mutta sitten se olikin menoa. Todella maukas ja kiero sarja, joka koskettelee melko lailla tunteita.

 *

Tulipas paljon lätinää näistä sarjoista. Lisääkin on tarjolla, mutta jätän seuraavaan kertaan, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.

Kauniiksi lopuksi syksyinen maisema viime viikolta. 

Onnellisuus on suhteellista

Angie Kimin romaani Happiness Falls (Faber&Faber 2024, s. 387) on siinä mielessä erikoinen kirja, että sen luettuani mietin mitä siinä oikeastaan tapahtui. Ei nimittäin näin jälkikäteen ajateltuna tapahtunut juuri mitään. Ihme ja kumma sitä ei lukiessa huomannut, koska jotain oli vireillä koko ajan – vaikkakin tuo jokin oli useimmiten sivupolku.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin ja siellä Virginian osavaltioon vuonna 2020 eli Covidin myllertämään vuoteen. Covidilla on juonen kannalta merkitystä, vaikka itse virusta ei varsinaisesti käsitellä. Romaanissa Covidiin suhtaudutaan vakavasti (mielestäni hyvin saavutettu se tunnelma, mikä Covidin alkuaikoina pääasiassa vallitsi), sitä jopa pelättiin eikä pidetty vain jonain kausiflunssana niin kuin siitä nykyään moni (minäkin, hmm!) ajattelee.

Keskiössä on “Parksonien” (isä Yhdysvaltalainen Parson ja äiti eteläkorealainen Park, hence Parkson) korealais-amerikkalainen perhe.

Asetelma on mystinen: Angelmanin syndroomaa sairastava 14-vuotias Eugene juoksee verissäpäin kotiin. Hän on ollut puistossa isänsä kanssa kuten tavallista. Mutta tässä päivässä on jotakin poikkeuksellista, jotakin on mennyt pieleen. Isä ei ikimaailmassa jättäisi Eugenea yksin.

We didn’t call the police right away. Later, I would blame myself, wonder if things might have turned out differently if I hadn’t shrugged it off, insisting Dad wasn’t missing missing but just delayed, probably still in the woods looking for Eugene, thinking he’d run off somewhere.

Kirjan kertoja on Mia, hän on Eugenen parikymppinen sisar, joka on tullut kesäksi lomalle (opinnoista) kotiin. Hän ei näe tilanteessa aluksi mitään kummoista, koska tulkitsee sen väärin. Myöhemmin alkavat itsesyytökset ja jossittelu.

Isä pysyy kateissa ja mysteerikatoamista selvitellään poliisin ja koko perheen eli Mian, hänen kaksosveljensä Johnin ja äidin voimin. Eugenesta ei ole juuri apua, koska hän ei pysty puhumaan eikä muutenkaan kommunikoimaan. Epäselvää myös on, missä määrin Eugene ymmärtää puhetta. Ajan myötä selviää, että enemmän kuin luulisi.

Jos ei Angelmanin syndrooma ole tuttu ennestään (kuten ei ollut minulle), ei huolta – se selitetään kirjassa riittävän kattavasti. Ja aina voi tietysti googlettaa, jos kaipailee enemmän infoa. Vaikka tarina avautuu ainoastaan Mian näkökulmasta ja Mian kaikkialle leviävien ajatusten kautta, on keskiössä pääasiassa Eugene.

Onnellisuutta, kuten kirjan nimestä voinee päätellä, käsitellään melkoisesti, mutta ei ihan perinteisestä kulmasta. Onnellisuutta voi tarkastella ennakko-odotusten kautta (suhteessa jonkin tapahtuman toteutumiseen/ilmenemiseen) tai sen perusteella, mikä on ns. vallitseva “baseline” eli perustaso tai lähtötila. Onnellisuuden kokemusta (jossakin yksittäisessä asiassa) voi kenties jossain määrin manipuloida pyrkimällä laskemaan tai nostamaan niin sanottua lähtötilaa. Romaanissa onnellisuutta tutkaillaan teoreettisella tasolla ja myös kokeellisesti. Onnellisuus on suhteellista.

Mian ajatukset onnellisuuteen ja sen manipulointiin liittyen lähtevät toisinaan melkoiselle laukalle ja näillä pohdinnoilla on merkitystä kirjan jännitteen luomisessa. Happiness Falls ei tosiaan ole mikään juoniromaani, vaan jännite syntyy (jos syntyy, joskus koin Mian pohdinnat tympeinä jaaritteluina, jotka jarruttavat muutenkin hitaan tarinan kulkua) melko pienten yksityiskohtien tiimoilta.

Toisaalta, ymmärtääkseen joitakin tapahtumia niille pitää antaa konteksti: siksi on tärkeää selittää jokin aiempi tapahtuma tai selkkaus eli monesti jaarittelulle kuitenkin on selkeä peruste. Ilman viitettä aiempaan tiettyjen tapahtumien merkityksellisyys ei olisi niin… merkittävä.

Romaanin kerrontatyyli tuottikin minulle aluksi päänvaivaa: en tiennyt miten suhtautua jutustelevaan/lörpöttelevään tyyliin, joka ei pääsääntöisesti miellytä minua. Lisäksi ärsytti jatkuva vihjailu tulevasta. Tiedostan, että vihjailun tarkoitus on synnyttää jännitettä ja joskus se toimikin, joskus ei.

Harkitsin muutaman luetun sivun jälkeen jopa kirjan jättämistä kesken, mutta jokin siinä kuitenkin tenhosi ja jatkoin lukemista. Ajattelin, että varsin hyvin voin joskus altistaa itseni tällaisellekin tyylille (jutustelevaisuus), josta en niin pidä. Ja kas vain, siihen tottui melko pian ja vastoin alun ennakkoluulojani pidin valtavasti tästä kirjasta.

Happiness Fallsissa on muuten kiinnostavaa pohdintaa myös verbaalisuudesta ja puhumisesta. Nämä resonoivat minussa, koska kuten kirjassa Mian äiti koen minäkin olevani hieman eri ihminen puhuessani englantia kuin puhuessani suomea (Mian äidin kohdalla toinen kieli on tietysti korea). Kieli määrittelee sitä, miten ilmaisemme asioita ja itseämme. Ja ajatelkaas, jos ei ole puhuttua kieltä ollenkaan eli ei voi puhua kuten Eugene.

Angie Kimiltä on aiemmin julkaistu romaani Miracle Creek, joka alkoi kiinnostaa myös. Olen ymmärtänyt, että se on tyyliltään erilainen (eli ei vissiin lörpöttelevä, mistä plussaa) kuin Happiness Falls, vaikka teemassa (muun muassa lapsen autismi) ja genressä (trilleriksi luokiteltu) on samaa.

Sarjoja ja elokuva

 

Vaihteeksi katsaus muutamiin katsomiini sarjoihin ja yhteen elokuvaan. Ohjelman nimeä klikkaamalla pääset lukemaan sarjan kuvauksen valitsemastani (sarjat Mydramalististä ja elokuva IMDB:stä) paikasta. Kaikki nämä ohjelmat olen katsonut Netflixistä.

 

HELMENSUKELTAJAORJASTA KORUKAUPPIAAKSI (Kiina)

The Story of a Pearl Girl (40 jaksoa)

“After escaping a brutal pearl farm, Duan Wu, a skilled diver, meets merchant Yan Zi Jing and noble Zhang Jin Ran. Joining Yan's caravan, she gets drawn into the glittering world of jewels, while uncovering secrets about her past.”

Kiehtova ja koukuttava sarja niin henkilöhahmojen kuin miljöönkin osalta. Käänteitä ei puutu etenkään sarjan alussa. Loppua kohden tarina menettää hieman tenhoaan ja pliisuuntuu, mutta ei missään tapauksessa muutu paskaksi. Mahdollisesti olisin kaivannut tiivistystä joiltakin osin. Kokonaisuutena kuitenkin pidin paljon. 

Sarjassa on romanttisia sivujuonteita, mutta ne ovat hienovireisiä eikä tarvitse väistellä siirappimiinoja. Itsehän en silkkaa romantiikkaa jaksa, mutta taiten rakennetut (romanttisetkin) ihmissuhteet kuuluvat niin sarjoihin kuin oikeaan elämäänkin.

 

LOISET TUNKEVAT IHMISIIN (Etelä-Korea)

Parasyte: The Grey (6 jaksoa)

“Parasites fall from space and take over human bodies by controlling their brains. Jung Soo In survives a failed takeover and begins an uneasy coexistence with the parasite in her hand.”

Superkoukuttava ja tummantyylikäs scifikauhusarja, jossa veri lentää ja päät irtoilee. Goreilu ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista: kohtaukset eivät ole loputtoman pitkiä, vaan sopivasti juoneen kuuluvia. Kyseessä ei siis ole mikään splatter-sarja.

Henkilöhahmoissa (ja tarinassa) on syvyyttä. Harmillista että tässä on vain kuusi jaksoa. Tarina jäi kesken, joten toivottavasti tekevät joskus jatkoa. En tosin pidätä hengitystä odotellessa, koska lukemieni juorujen (joiden lähdettä en tiedä eli ovat tosiaan vain huhuja) perusteella sarjan jatko on peruttu.

MAFIOIDEN MITTELÖITÄ (Etelä-Korea)

Vincenzo (20 jaksoa)

Italiaan pienenä poikana lähetetty Park Joo Hyeong palaa Etelä-Koreaan poltettuaan vähän peltoa Italiassa. Koreassa hän sekaantuu kaikenlaisiin bisneksiin ja kohtaa ihmisiä, jotka muuttavat hänen elämäänsä.

Juoni erityisesti liittyen bisneksiin on ajoittain hyvin kieronpuoleinen. Saa olla tarkkana, että pysyy kärryillä, mutta sarjan edetessä asiat alkavat hahmottua paremmin.

Ihan katsottava, mutta minulle ongelmaksi muodostui sarjan “humoristinen” puoli. En ole korealaisen (enkä varsinaisesti minkään muunkaan) komedian ystävä, koska se ei yleisesti tyyliltään edusta makuani. En jaksa lauleskeluja, ilmeilyä tai muutakaan fyysistä (esim. hassu tanssiminen) huumoria. Sellainen lähinnä tylsistyttää. Pidän enemmän sanallisesta huumorista ja otan senkin mielellään kuivana.

Yksittäisten sinne tänne sijoiteltujen komediallisten kohtausten (osa henkilöhahmoistakin on melko komediallisia, mikä on minulle turn off) rinnalla kulkee vakavampikin virta ja siitä pidin ja sen takia jaksoin sarjan katsoa loppuun.

KULLANKAIVUU GOES GORE

 Sisu (elokuva, Suomi)

Sisun olisi taannoin voinut katsoa täkäläisessä elokuvateatterissa (postauksen ensimmäinen kuva), mutta eipä tullut mentyä. Kovasti harkitsen elokuviin menemisestä, mutta ilmeisesti en silti ikinä mene, vaikka leffateatteri on viidensadan metrin päässä himasta.

No, jatkan harkitsemista. Ehkä joskus harkinta-aika päättyy ja siirryn seuraavaan vaiheeseen eli lopetan harkitsemisenkin. Tai kenties joskus ihan oikeasti menen sinne. Que sera sera.

Sisu kertoo ex-sotilaasta Aatamista, joka etsii kultaa Lapin erämaasta. Saksalaiset sotilaat tulevat pilaamaan Aatamin toimet ja Aatamia harmittaa.

Elokuvassa ei pahemmin puhuta. Esimerkiksi Aatamin ensimmäinen repliikki on muistaakseni aivan elokuvan lopussa ja the end. Toki jonkin verran muuta dialogia on, mutta melko niukasti ja pääasiassa englanniksi (mikä tuli minulle yllärinä).

Gore leffa, jota ei herkkisten kannata katsoa. Näyttelijävalinnat ja -suoritukset ovat nappiin. Aatamia näyttelevä Jorma Tommila on vertaansa vailla, samoin erityisesti saksalaista sotilasta näyttelevä norjalainen Aksel Hennie. Todella onnistunut näyttelijäkaarti ja ohjaus/kuvaus!

Sisu ei tyyliltään (kohtuullisen aivoton äksönpläjäys) edusta makuani, mutta ihmeekseni pidin siitä. Että näinkin voi käydä. 

Viime aikoina katsottuja sarjoja

 

Kerron harvakseltaan sarjoista/elokuvista, jotka olen katsonut. En ole edelleenkään television suurkuluttaja enkä jaksa tuijottaa toosaa pitkiä aikoja putkeen.

Minulla on yleensä yksi sarja kesken, jota katson yksikseni. Sitten on sarja, jota katson miehen kanssa. Meillä on jokseenkin erilaiset maut: itse katson lähinnä aasialaisia sarjoja enkä ikinä jenkki- tai brittisarjoja itsekseni.

Televisiokanavia meillä ei edes näy (koska ei kiinnosta), ohjelmat katsotaan striimauspalvelusta eli Netflixistä. Aiemmin meillä oli myös Amazon Prime, mutta hankkiuduimme siitä eroon (syitä oli monia, en ala edes luetella) eikä ole tullut ikävä. Listan alin eli The Man in the High Castle on Amazon Primesta, kaikki muut Netflixistä katsottu. Näin vähäisellä käytöllä kaksi striimauspalvelua oli muutenkin liioittelua.

 

RIKOSTUTKIMUKSIA MENNEESSÄ JA NYKYISYYDESSÄ (Etelä-Korea)

Signal (16 jaksoa) 

Park Hae Yeong todistaa lapsena kidnappausta, mikä vaikuttaa hänen myöhempään elämäänsä voimakkaasti. Kaapattu löytyy kuolleena muutamia päiviä katoamisen jälkeen, mutta tekijää ei saada koskaan kiinni.

15 vuotta kuluu, Hae Yeong on valmistunut kriminaaliprofiloijaksi. Eräänä päivänä Hae Yeong löytää radiopuhelimen, jonka toisessa päässä on (poliisi)etsivä. Tässä ei olisi varsinaisesti mitään erityisen outoa, ellei radiopuhelimen toisessa päässä elettäisi menneisyydessä.

Menneisyyden tapahtumilla on kauaskantoiset seuraukset, mutta voiko menneisyyttä muuttaa? Hae Yeong (muutaman muun lailla) toivoo saavansa vastauksia eräisiin menneisyyden tapahtumiin.

Koukuttava sarja, johon sisään pääseminen vei hetken mutta sitten se olikin menoa. Sarja on vuodelta 2016 ja yllättäen on tullut tieto, että tälle on ilmeisesti tulossa jatkoa mahdollisesti ensi vuonna. On erikoista, että näin pitkän ajan jälkeen mitään jatkoa tulee. Sarja kyllä loppui siten, että sitä periaatteessa voi jatkaa. Luonnollisesti katson jatkot, jos ne Netflixiin tulevat.

 

HISTORIALLISTA ZOMBIE-GOREA (Etelä-Korea)

Kingdom (kaudet 1 ja 2, 6+6 jaksoa)

Historiallista zombie-gorea Joseon-dynastian aikana. Erittäin brutaali eli ei heikoille. Itse pidin tästä valtavasti. Visuaalisesti näyttävä eikä juonenkäänteitä puutu.

Isorokkoon sairastuneen kuninkaan ympärillä alkaa pyöriä huhuja hänen kuolemastaan. Varmaa tietoa on vaikea saada, joten kruununprinssi Lee Chang (joka sittemmin julistetaan petturiksi) vartijansa kanssa lähtee etsimään lääkäriä, joka viimeksi hoiti hänen isäänsä (eli kuningasta). Ehäpä lääkärillä on enemmän tietoa kuninkaan tilasta.

Kaksikko päätyy omituisen sairauden runtelemaan kylään ja erikoisia asioita alkaa paljastua.

Kingdomin tiimoilta on tehty spin off -elokuva, Ashin of the North, jossa valotetaan toisen kauden aivan lopussa esiintyvän henkilön, Ashinin, tausta. Ihan hyvä leffa, mutta ei nyt mikään huippu. Tähän sarjaan on käsittääkseni joskus tulossa kolmas kausi – ainakin sarja jäi selkeästi kesken.

 

BRUTAALIA KILPAILUA JA KAPINOINTIA (Etelä-Korea)

Squid Game (kausi 2, 7 jaksoa)

Moni on varmaan tästä sarjasta kuullutkin. Olen ensimmäisestä kaudesta kirjoittanut täällä.

Toisessa kaudessa kilpaillaan niinikään “henkensä edestä” ja joukossa on myös edellisen pelirupeaman voittaja Seong Gi Hun, joka halusi värväytyä peliin mukaan pistääkseen sille pisteen lopullisesti.

Tässä kaudessa pelin raamit hieman valottuvat, mutta aika paljon jää silti pimentoon. Meno on erittäin brutaalia ja veri lentää eli edelleenkään en suosittele herkille.

Kolmas kausi julkaistaan ilmeisesti joskus kesäkuussa. Siinä on 6 jaksoa.

 

OMITUISEN KATOAMISEN SELVITTELYÄ (UK)

Missing You (minisarja, 5 jaksoa)

“Detective Kat Donovan's world unravels when she finds her estranged fiancé on a dating app. Leading her to reopen her father's unsolved murder.”

Brittiläinen minisarja, joka perustuu Harlan Cobenin samannimiseen teokseen. En ole yhtäkään Cobenin kirjaa lukenut, mutta katsonut tietääkseni kaikki niiden pohjalta tehdyt minisarjat. Ne näyttävätkin toimivan hyvin sarjoina, joten tuskin aion koskaan lukea Cobenin kirjoja. Luettavaa on muutenkin ihan riittävästi.

Missing You:ta on kuvattu muun muassa Manchesterin ja Leedsin tienoilla, mutta myös täällä meidän huudeilla Lake Districtillä. Olikin mukavaa katsomisen ohessa bongailla tuttuja mestoja.

 

VAIKUTTAVAA VAIHTOEHTOHISTORIAA (USA)

The Man in the High Castle (4 kautta, yht. 40 jaksoa)

“In a dystopian America dominated by Nazi Germany and Imperial Japan, a young woman discovers a mysterious film that may hold the key to toppling the totalitarian regimes.”

Vaikuttava dystooppinen sarja vaihtoehtotodellisuudesta. Taiten rakennettu ja moniuloitteinen juoni ja henkilöt, visuaalisesti myös erittäin näyttävä. Harvinaisen laadukas sarja ollakseen yhdysvaltalainen. Kerrankin tuntui siltä kuin olisi katsonut alusta loppuun asti suunniteltua kokonaisuutta, jota ei ole väännetty katsojalukuja kytäten kausi kerrallaan typeriä käänteitä miettien.

Kahdesti karkuun Pohjois-Koreasta

Kuinkahan kauan Pohjois-Korean on mahdollista olla olemassa sellaisena kuin se nyt on. Asia pompsahtaa mieleeni säännöllisin väliajoin ja nyt jälleen. Syynä tähän on vastikään lukemani pohjoiskorealaisen Jihyun Parkin muistelmateos.

 

Jihyun Park ja Seh-lynn Chai: The Hard Road Out – One Woman’s Escape from North Korea
Harper North, 2022
s. 1990
ranskasta englanniksi kääntänyt Sarah Baldwin-Beneich

 

Jihyun Parkin onnistui paeta Pohjois-Koreasta peräti kaksi kertaa. Joku voisi sanoa, että siihen tarvitaan jo roppakaupalla onnea, mutta voi sanoa niinkin että tarvitaan roppakaupalla epäonnea, että joutuu sieltä kaksi kertaa pakenemaan.

The Hard Road Out on hieman erilainen kuin muut pohjoiskorealaisista loikkareista lukemani teokset. Kirjan on kirjoittanut yhdessä Parkin kanssa eteläkorealainen Seh-lynn Chai ja kirjassa sivutaan pohjois- ja eteläkorealaisten suhdetta toisiinsa – sekä ihmisinä että “maatasolla”. Korean jakautuminen kahdeksi on ollut traumaattinen kokemus koko maalle/kansalle.

Kirjassa on muutamia kappaleita, joissa Chai kuvailee Parkin ja hänen tapaamisia (kirjan kirjoittamisen tiimoilta) ja niitä jännitteitä, joita niihin ja kirjan kirjoittamiseen etenkin alussa liittyi.

Parkin kuvaus lapsuudestaan noudattelee melko lailla samoja uria kuin muiden pohjoiskorealaisten kuvaukset elämästään Pohjois-Koreassa. Ja miksipä ei. Eihän siellä yksilöllä ole juuri mitään mahdollisuuksia vaikuttaa yhtään mihinkään. Lähinnä toimitaan niin kuin pakotetaan siinä pelossa, että naapuri tai kuka tahansa käräyttää, jos vähänkin poikkeaa linjasta.

Parkin äidin onnistuu pyörittää salabisneksiä vuosien ajan ja siten pitää perhe edes jotenkin ruuassa. 1990-luvun suuri nälänhätä Pohjois-Koreassa tietysti koskettaa heitäkin ja tilanne huononee myös bisnesten saralla.

On surullista, miten perhe hajoaa. Miten läheiset tekevät valintoja ja päätöksiä, jotka tuntuvat käsittämättömän julmilta. Mutta mitä muuta voi tehdä siellä puun ja kuoren välissä.

Ensimmäisestä pakokerrasta Pohjois-Koreasta Kiinaan Park maksaa kalliin hinnan: hänet pakkonaitetaan (myydään) kiinalaiselle farmarille ja hän joutuu eroon sisarestaan ja äidistään (jotka asiasta tietoisia ovat ja Parkin kohtalo päätyä naitetuksi on osa pakosuunnitelmaa).

Liitosta farmarin kanssa syntyy lapsi, jonka Park joutuu jättämään Kiinaan jäätyään kiinni ja saadessaan palautustuomion takaisin Pohjois-Koreaan.

Monien vaiheiden kautta Parkin onnistuu myöhemmin paeta uudelleen ja ensitöikseen hän etsii käsiinsä lapsensa – ja kaappaa hänet.

Parkin tie ulos Pohjois-Koreasta ja jatkuvasta pelosta ja piilossa elämisestä saa lopulta onnekkaan päätöksen hänen saadessaan turvapaikan Isosta-Britanniasta.

Jos on lukenut kirjallisuutta/artikkeleita tai yleisesti Pohjois-Koreasta, ei The Hard Road Out välttämättä tuo kuvastoon mitään uutta. Toisaalta ihmisen elämäntarinan supistaminen joksikin yleiseksi, tiettyä kuvastoa vahvistavaksi “ilmiöksi” kuulostaa varsin alhaiselta. Jokaisen ihmisen tarina (ja ihminen itsessään) on uniikki, vaikka tarinoissa/kohtaloissa kuinka paljon samoja piirteitä esiintyisikin.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan  15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää. Lasken tässä nyt kääntäjän kolmanneksi tekijäksi, sillä ilman kääntäjää ei minun olisi ollut mahdollista lukea tätä teosta.

 

*

Lisää Pohjois-Koreaan liittyvää kirjallisuutta (sekä faktaa että fiktiota) löytyy blogistani tunnisteen Pohjois-Korea alta.

On taas katsottu korealaisia sarjoja

Esittelen silloin tällöin katsomiani sarjoja. Nyt on taas katselmuksen aika. Nämä kaikki sarjat olen katsonut Netflixistä poikkeuksena Death’s Game, jonka katsoin Amazon Prime Videosta.

Sarjan nimeä klikkaamalla päädyt MyDramalistin sivulle, jossa enemmän tietoa kys. sarjasta.

 

KOSKETTAVA SIIVOUSDRAAMA

Move to Heaven (10 jaksoa)

Han Geu-roo on parikymppinen autistinen poika, joka työskentelee isänsä kanssa. Isällä on yritys, joka tekee loppusiivouksia menehtyneiden henkilöiden koteihin. Työssä on tietyt rutiinit, kuten elämässä muutenkin, sillä rutiinit ovat tärkeitä Geu-roolle.

Kun Geu-roon isä kuolee, astuu kuvioihin isän veli Sang-gu, jonka on tarkoitus ottaa poika holhoukseensa. Oikeasti setää ei juuri poika kiinnosta, vaan hän on perinnön perässä: perintöä ei tipu, ellei hän täytä tiettyjä ehtoja.

Koskettava ja koukuttava sarja, yllättäviä käänteitä ja näyttelijät taas täysiä kymppejä rooleihinsa.

KIERO TRILLERI

Healer (20 jaksoa)

Seo Jung-hoo is a special kind of night courier, known only as "Healer" by his clients. For the right price and with the help of a genius hacker, he gets his clients whatever they want, as long as it doesn't involve murder.

Murha kuitenkin tapahtuu ja koko homma on levitä käsiin. Jung-hoon tarkoin varjeltu identiteetti uhkaa myös paljastua.

Kesti hetken päästä sisälle tähän sarjaan, koska jostain syystä sen alku ei innostanut. Jatkoin kuitenkin katsomista ja yhtäkkiä olinkin ihan koukussa. Hyvä ja katsomisen arvoinen sarja, mutta ei minun makuuni parasta korealaista.

HISTORIASTA KAUHULLA

Gyeongseong Creature (eka kausi, 10 jaksoa)

Sarjan tapahtumat sijoittuvat Gyeongseongiin (nykyään Soul) toisen maailmansodan lopulle, kun japanilaiset hallinnoivat ja alistavat korealaisia.

Jang Tae-sang on korealainen herrasmies, jolla on menestyvä bisnes ja paljon suhteita. Kun kaupunkiin saapuu nuori Yoon Chae-ok etsimään kymmenen vuotta sitten kadonnutta äitiään, Tae-sang päättää auttaa häntä.

Tämä on brutaali sarja, jossa on yliluonnollisia ja kauhumaisia kohtauksia eli ei sovi herkemmille. Osa sarjan “asetelmasta” pohjautuu todellisiin tapahtumiin (ihmiskokeisiin), joita kuvataan varsin luovasti. Sarjan historiallisesta kontekstista voi lukea enemmän täältä.

Sarjan päähenkilö, keikarimainen Tae-sang kävi alussa hermoilleni, mutta sarjan edetessä hänestä paljastuu muitakin puolia. Tähän on tulossa toinen kausi ilmeisesti joskus kesällä. Ehdottomasti aion katsoa, vaikka käsittääkseni Part Two sijoittuu ajallisesti kai lähelle nykyaikaa.

PASKA MUTSI JA KYLMÄ POIKA

The Good Bad Mother (14 jaksoa)

Raskaana oleva Young Soon jää leskeksi, kun hänen miehensä kuolee epämääräisissä olosuhteissa. Sikafarmia pyörittävä Soon on ankara äiti pojalleen Kang Holle, josta sittemmin tulee kylmäsydäminen lakimies, joka toimii syyttäjänä.

Kun Kang Ho joutuu vakavaan onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä, hänen äitinsä kokee saavansa uuden mahdollisuuden poikansa kanssa.

Ajoittain koskettava, mutta myös häiritsevä sarja. Miinusta komediallisuudesta, en pidä komedioista koska ne harvemmin naurattavat. Eivät pääasiassa naurattaneet tässäkään, lähinnä tylsistyttivät koska huumori on “lallattelua” ja yleistä “sekoilua” poikkeuksena kielellä leikittely (esim. liittyen “honorificsien” käyttöön, mikä on erittäin merkityksellistä korean kielessä).

 TAIKOJA JA LOITSUJA

Alchemy of Souls 1 ja 2 (20+10 jaksoa)

Set in a fictional country called Daeho that does not exist in history or on maps, it is about the love and growth of young mages as they overcome their twisted fates due to a forbidden magic spell known as the "alchemy of souls", which allows souls to switch bodies.

It follows the story of an elite assassin named Naksu, whose soul is accidentally trapped inside the weak body of Mu Deok—Jang Uk's servant from a powerful and noble mage family in the country. The young master of the Jang Family, Jang Uk, holds a dark secret about his scandalous birth. He wants the formidable assassin to help change his destiny.

Tämä vaan on niin mahtava. Hieman huoletti romanttinen aspekti, mutta turhaan: ei ole imelää eikä muutenkaan erityisen erottuvaa, sillä ihmissuhteet kehittyvät ja kasvavat sarjan edetessä ollen hyvin hienovireisiä, kuten useissa katsomissani korealaisissa sarjoissa.

Fantastinen miljöö ja maailma, silmänruokaa koko sarja. Ripaus huumoria, mutta sopivalla tyylillä eli ei häirinnyt. Sarja noin muuten on aika synkkä.

KUOLEMA RANKAISEE 

Death’s Game part I ja II (4+4 jaksoa)

Choi Yi-jae tekee itsemurhan, mutta ihmeekseen herääkin helvetinportilla, jota vartioi itse Kuolema. Välttääkseen helvetin Yi-jaen tulee elää kahdentoista eri henkilön “ruumiissa” ja välttyä kuolemasta. Jos hän kuolee jokaisena henkilönä, helvetti kutsuu.

Yi-jaeta ei varsinaisesti kiinnosta, koska hän nimenomaan haluaa kuolla. Mutta jaksojen edetessä tapahtuu asioita, jotka saavat Yi-jaen ajattelemaan asioita eri perspektiivistä. Julma ja brutaali sarja, jossa on kuitenkin hippunen keveyttä, ettei ole liian raskas. Hieman itketti sarjan lopussa.

 

BRUTAALI ARMEIJADRAAMA 

D.P season I ja II (6+6 jaksoa)

Etelä-Korean armeijamaailmaan sijoittuva erittäin häiritsevä ja synkkä sarja. Ahn Jun-ho otetaan tiimiin, jonka tehtävä on etsiä ja palauttaa armeijakarkureita. Hänen parinsa on toimessa kauemmin ollut Han ho-yul, jonka kanssa hänelle kehittyy syvä ystävyys.

Tarinat karkaamisten taustalla ovat brutaaleja ja järkyttäviä. Kiusaaminen ja simputus rehottaa eikä siltä oikein välty kukaan alempiarvoinen. Huom: väkivalta ei ole itseisarvo tässä sarjassa, vaan pakollinen elementti.

Koreassa kaikkien terveiden miesten on käytävä armeija, jonka kesto on 18-24 kuukautta. On hyvin vaikea saada vapautusta armeijasta eli käytännössä sen käyvät kaikki miehet.

Korean armeijaolosuhteissa on toivomisen varaa ja juuri niitä tämä sarja tuo fiktion keinoin esille. Aiheesta voi lukea lisää Asianewsin artikkelista.

*

Vielä jäi muutamia sarjoja mainitsematta, mutta koostan ne joskus toiseen postaukseen, ettei tämä paisu ihan muodottomaksi.

Lee Geum-yi: Can't I Go Instead

Korealaisen Lee Geum-yin historiallisessa romaanissa Can’t I Go Instead seurataan vauraan suvun tyttären ja hänen palvelijansa elämää.

Lee Geum-yi: Can’t I Go Instead
alkukielellä julkaistu 2016
Scribe, 2023
koreasta englannintanut An Seon Jae
s. 369

 

Historiallinen konteksti:

Romaanin tapahtumat alkavat 1900-luvun alusta, jolloin Japani hallinnoi Koreaa. Japanilaisten silmissä korealaiset ovat tietysti pohjasakkaa ja tehokkain keino pysyä väleissä japanilaisten kanssa on olla japaninmielinen. Sellainen on muun muassa Yun Hyeongman, joka korealaisten silmissä on maanpetturi. Japanin ollessa tukevasti vallassa, sillä ei ole juuri merkitystä Hyeongmanille.

Eräs häiritsevä seikka kyllä on: Hyeongmanin poika, Ganghwi, on Korean itsenäisyyden puolesta ”taisteleva” aktivisti. Siitä ei nyt kuitenkaan sen enempää, vaikka Ganghwi kulkee taustalla läpi tarinan joskaan ei keskiössä saati juuri paikalla olekaan.


Soul, Korea.

Yun Chaeryeong syntyy huhtikuussa 1920 aatelismiehelle ja hänen vaimolleen. Romaani alkaa Chaeryeongin äidin supistuksilla ja kiertää ympäri Gahoe-dongin kartanoa esitellen siinä sivussa joukon talon palvelusväkeä ja itse kartanon herran, Chaeryeongin isän Yun Hyeongmanin.

Pakko arvostaa kirjan avausta, joka luontevasti hypähtää henkilöstä toiseen paljastaen sivumennen joukon asioita ja avaa henkilöiden luonteenpiirteitä pienin välähdyksin.

Kylä liki Soulia.

Kim Sunam syntyy ja varttuu köyhyydessä. Ruuan lisäksi pulaa on rakkaudesta, sillä edes omat vanhemmat eivät jaksa rankoissa olosuhteissa rakastaa lastaan. Tai lapsiaan – lapsia on jokunen siunaantunut.

Yun Hyeongman ostaa Sunamin tyttärelleen Chaeryeongille 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja näin alkaa lasten yhteinen taival, joka jatkuu muodossa tai toisessa läpi heidän elämiensä.

Köyhistä oloista ostettu mitätön Sunam on aina altavastaaja, toisten päätäntävallan alla. Elämä ei silti ole pelkkää alistumista ja surua, vaan myös ilon hetkiä ja toivoa.

Sitten tapahtuu käänne, kun

oikukkaan Chaeryeongin hummailu saattaa heidät molemmat vaaraan, kun Chaeryeongin potentiaalinen kosija pidätetään toimimisesta Korean itsenäisyyden puolesta. Tyttärensä pelastaakseen Hyeongman laatii suunnitelman, joka koituu erityisesti Sunamille kohtalokkaaksi.

Tarina etenee kronologisesti ja sitä seurataan vuoroin Chaeryeongin ja Sunamin näkökulmista. Vaikka kaksikko päätyy erilleen, ei heidän osin pakotettu side koskaan katkea, vaan heidän elämänsä kietoutuvat yhtä syvemmin toisiinsa. Tästä lopulta kärsii nimenomaan Sunam, jonka on vaikea löytää paikkaansa tai edes identiteettiään.

En muuten suosittele lukemaan kirjan takakantta, jos haluaa kirjan lukea. Mielestäni kirjan takakansi paljastaa suunnilleen kaikki juonen pääkohdat. Tokihan tarinaan silti jää yllätyksellisyyttä, mutta enpä olisi itse kokenut tarvetta tietää niinkin paljon kehysjuonesta ennen kirjan lukemista.

Can’t I Go Instead on juonivetoinen romaani, jossa minua kiinnosti eniten sen historiallinen aspekti ja kuvaus. Jostain syystä tarina ei onnistunut tunnetasolla koskettamaan. Yritän miettiä miksi, mutta en osaa sanoa muuta kuin mahdollisesti koin kirjan ajoittain naiivihkon tyylin ja henkilöiden tunnekuvaukset jokseenkin latteina. En niihin päässyt oikein käsiksi.

Mutta siis vetävä tarina, kannatti lukea. Plussana mainitsen vielä Sunamin ja Chaeryeongin välisen suhteen, joka on samaan aikaan sekä häiritsevä että kiehtova. Sen kompleksisessa kuvauksessa kirjailija onnistuu mielestäni hyvin. 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 41. Kirjassa syntyy lapsi.

Lee Geum-yiltä on käännetty englanniksi myös romaani The Picture Bride.

Hei me raiskataan

Cheon Myeong-kwan on eteläkorealainen kirjailija ja elokuvaohjaaja. Whale (koreankielinen alkuteos julkaistiin vuonna 2004) on Cheonin ensimmäinen romaani ja se voitti ilmestyessään Munhakdongne-kirjallisuuspalkinnon (Munhakdongne Novel Award).

Parisenkymmentä vuotta myöhemmin kirja käännettiin englanniksi ja se oli ehdolla (ei voittanut) viime vuonna The international Booker Prize:ssa.

Cheon Myeong-kwan: Whale
alkuper. 고래, 2004
Europa Editions, 2023
koreasta englannintanut Kim Chi-Young
s. 368

 

Whale on erittäin runsas, mutta hallitusti rönsyilevä tarina, jonka punaisimpana lankana voinee pitää Geumbokia, jonka elämä on eräänlainen ryysyistä rikkauksiin -tarina. Unohda kuitenkin perinteiset ryysytarinat sun muu, sillä sellaisia ei ole luvassa.

Ennen kuin pääsemme Geumbokiin, saamme kuitenkin maistaa palasen Chunhuita joka on Geumbokin ylenpalttisen suurikokoinen ja vahva tytär, josta äitinsä ei ole kiinnostunut. Chunhui sattuu myös olemaan mykkä eikä koskaan opi ymmärtämään ihmisten puheita. Sen sijaan hän kiintyy elefanttiin, jonka kanssa hän kaikeksi ihmeeksi (telepatiaa?) pystyy kommunikoimaan.

Mutta ennen kuin Chunhuin tarina avautuu, palataan takaisin Geumbokiin. Tarinan raami on pääasiassa kronologinen, mutta syrjähyppyjä eri henkilöihin esiintyy runsaasti: ovathan ihmiset kytköksissä toisiinsa ja yleensä elämäntarina alkaa jo ennen syntymää – tai ainakin siihen vaikuttavat syntymää edeltävät asiat.

Tätä kirjaa on mahdoton kuvailla juonen kautta sen ollessa niin laaja ja eri suuniin ulottuva. Siitä huolimatta tarina pysyy kasassa ja on helposti seurattava.

Kiinnitetään siis huomio tyyliin, joka on kauttaaltaan maaginen. Whalen kuvaillaan olevan ”an adventure-satire of epic proportions by one of the most original voices in international literature.” (kirjan sivulieve)

Juu, varmasti näin. Sitä satiiria on tosin ajoittain vaikea nähdä. Keskeinen osuus Geumbokin elämäntarinan lisäksi on syrjäisellä eteläkorealaisella (kuvitteelisella) kylällä nimeltä Pyeongdae, jonka nousua (ja tuhoa) lukija pääsee seuraamaan. Tarkkoja aikakausia ei mainita, mutta historiansa lukenut voi kyllä päätellä vihjeistä, missä ajassa suunnilleen liidellään.

Sinänsä kiinnostavaa ja ilmeisesti kirja on hauskakin. En nauranut kertaakaan missään kohdin. Muutamassa kohdassa sen sijaan tunsin kuvotusta. Ja erityisesti ärsytystä. Kaikki mikä voisi olla vähänkin kaunista (esim. se elefantti) pilkataan palasiksi – yleensä seksismillä.

Whale pursuaa seksiä ja seksismiä. Kärjistän (enkä edes paljon jos lainkaan), koska niin tehdään romaanissakin. Kaikki miehet ovat raiskaajia. Kaikki naiset raiskataan tässä romaanissa vähintään kerran. Vai olikohan niin, ettei kukaan raiskannut ”vanhaa harppua”, joka ei tosin tietenkään nuorena ollut vanha mutta rumuutensa takia kutsuttiin ”vanhaksi harpuksi” eikä häntä kai kukaan olisi edes halunnut raiskata.

Jos en nyt henkilöissä sekoa, niin ”vanha harppu” olleessaan nuori pani nuorta vähä-älyistä poikaa, jonka hoitaminen hänelle oli uskottu. Pojalla oli niin iso kyrpä, että sitä ihmeteltiin koko kylän voimin.

Ja niin edelleen.

Whale on groteski enkä sitä suosittele herkille. Kepeän ja tunteettoman tyylinsä takia se ei ainakaan minun iholleni tullut, mutta täytyy myöntää että jatkuva raiskaaminen ja muut irvokkaat tapahtumat ja kuvailut alkoivat puuduttaa. En tiedä olisiko niiden pitänyt olla hauskoja, mutta ei tosiaan naurattanut. Ei itkettänytkään. Silmät pyörivät kuopissaan ja huokauksia pääsi – syvän turhautumisen huokauksia.

Ja tästä kaikesta huolimatta luin Whalen helposti ja uteliaana ja olin koukuttunut kuin… eeh, harppuuna valaaseen. Vasta aivan lopussa aloin hyytyä, kun tuntui ettei kirja ikinä lopu. Mutta sitten se onneksi loppui.

Veikkaan, että tässä on tämän vuoden eräs mieleenpainuvin romaani.

Mielipide selkokielellä: En osaa sanoa pidinkö vai en. Sanonkin näin: kannatti lukea kaikesta huolimatta.

 

Sivulieve:

A woman sells her daughter to a passing beekeeper for two jars of honey. A baby weighing fifteen pounds is born in the depths of winter but named “Girl of Spring.” A storm brings down the roof of a ramshackle restaurant to reveal a hidden fortune. These are just a few of the events that set Myeong-kwan Cheon’s beautifully crafted, wild world in motion.

Whale, set in a remote village in South Korea, follows the lives of many linked characters, including Geumbok, an extremely ambitious woman who has been chasing an indescribable thrill ever since she first saw a whale crest in the ocean; her mute daughter, Chunhui, who communicates with elephants; and a one-eyed woman who controls honeybees with a whistle.

 *

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 2. Kirjassa tehdään taikoja. Kaipa esim. kiroukset voi laskea taioiksi tai minä ainakin lasken.

Viime aikojen katselmukset

Vaihteeksi katsaus sarjoihin, joita olen noin vuoden aikana katsonut Netflixistä. Ovat katsottavissa kaiketi myös Suomen Netflixissä. Sarjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan sarjasta enemmän joko MyDramaListiin tai IMDb:en.

 

IDENTITEETTISALAILUA JA MURHIA

Flower of Evil (Korea, 16 jaksoa)

Baek Hee Sungilla on menestyvä ura, rakastava vaimo sekä lapsi. Perheidylli alkaa rakoilla, kun murhatutkija-vaimo saa tehtäväkseen selvitellä erästä vanhaa murhavyyhtiä. Jäljet tuntuvat johtavan omaan aviomieheen.

Hyytävän hyvä ja koskettava sarja, jota voin suositella kierojen trillereiden ja mysteerien ystäville!

BRUTAALIA MURHAILUA

Copycat Killer (Taiwan, 10 jaksoa)

Brutaali sarjamurhaajasarja eli ei herkimmille.

"A serial killer taps into the media's interest in his murders and ruthlessly manipulates their victims, the police and the media like a puppet master, turning the case into a national spectacle."

Sarja perustuu japanilaisen kirjailijan Miyki Miyaben romaaniin ”Mouhou-han”. Olen lukenut Miyabelta The Shadow Familyn, joka oli aika erikoinen. Hyllyssäni on toinenkin Miyaben kirja odottamassa lukuvuoroaan. Tätä Mouhou-hania ei vissiin ole enkuksi käännetty, mikä on harmi: olisi kiinnostavaa lukea se.

 

HENKISIÄ YHTEYKSIÄ

Sense8 (Usa, 2 tuotantokautta yht. 24 jaksoa)

Poikkeuksellisen tasokas yhdysvaltalainen sarja, jossa on yllättäviä käänteitä ja syvyyttä. Näyttelijäkaarti on kansaivälinen ja mukana on eräs korealainen lempparini Bae Doona (tuttu mm. sarjasta Stranger) .

"A group of people around the world are suddenly linked mentally, and must find a way to survive being hunted by those who see them as a threat to the world's order."

 

HENKIMAAILMAN HOMMIA JA KIROUKSIA

Bulgasal: Immortal Souls (Korea, 16 jaksoa)

Fantasiaa ja uudestisyntymisiä, pääosin tapahtumat ajoittuvat nykyaikaan mutta juuret ovat tuhannen vuoden takana. Ovela ja omalaatuinen sarja, joka tosin tuntui ajoittain pitkitetyltä.

En yleensä ole tiivistämisen ystävä, mutta tässä se olisi toiminut, sillä ”perusjuoni” on lopulta aika simppeli ja jaksoissa paljon löysää (yksi jakso kestää about 1h15min. ja ainakin sen vartin olisi voinut kaikista napsaista pois). Ei parasta korealaista, mutta ihan ok katselukokemus.

 

SEKOPÄISIÄ SUHTEITA

You (Usa, 4 tuotantokautta yht. 41 jaksoa)

Ovela sarja, joka tekee vainoharhaiseksi. Ilmeisesti on tulossa ensi vuonna viides tuotantokausi, en tiedä aionko sitä katsoa koska mielestäni sarjan voisi lopettaa tuohon neljänteenkin. Jenkkien ongelma usein on, etteivät millään voi lopettaa sarjoja ja aletaan vääntää keinotekoisia jatkoja katsojalukua tarkkaillen ja koko paska leviää käteen.

"Based on Caroline Kepnes' best-selling novel of the same name, YOU is a 21st century love story that asks, "What would you do for love?" When a brilliant bookstore manager crosses paths with an aspiring writer, his answer becomes clear: anything. Using the internet and social media as his tools to gather the most intimate of details and get close to her, a charming and awkward crush quickly becomes obsession as he quietly and strategically removes every obstacle - and person - in his way."

 

RYÖSTÖ JA MITEN SE TEHDÄÄN

Money Heist (Espanja, 5 kautta yht. 41 jaksoa)

Sairaan hyvä ja koukuttava sarja musikkia ja näyttelijätyötä myöten.

"An unusual group of robbers attempt to carry out the most perfect robbery in Spanish history - stealing 2.4 billion euros from the Royal Mint of Spain."

Money Heisistä on olemassa korealainenkin versio. Katsoin sitä pari jaksoa ja jätin kesken. Espanjalainen on liian taiten tehty, että olisin jaksanut katsoa siitä tehtyä kopiota.