 |
| Kannen kuva: Lucy Harmer |
Suom. Häpeäpaalu
Secker & Warburg, 1999
S. 220
Nyt on kyseessä sellainen klassikko, josta varmaan kaikki ovat kuulleet. Suurin osa on kaiketi tämän lukenutkin. Itsekin melko varmasti olen joskus aikoja sitten, koska lukiessani nousi mieleeni sirpaleisia muistijälkiä.
En yksinkertaisesti saa tästä kirjasta kirjoitettua mitään, ellen spoilaa. Kirjan juoni ei ole mitenkään ihmeellinen; sen saisi mahtumaan noin kahteen virkkeeseen. Mutta pääpaino onkin ihan muualla kuin "ulkoisissa" tapahtumissa. Tärkeintä on (Lurien) sisin ja mitä sieltä löytyy - tai ei löydy.
VAROITUS: SPOILAUSVAARA ALLA - JATKA LUKEMISTA OMALLA VASTUULLA TAI OLE JATKAMATTA, MUTTA TURHA TULLA MINULLE ITKEMÄÄN, JOS SPOILAANNUT.
Keski-ikäinen David Lurie opettaa yliopistolla romanttista runoutta. Lurien valinta (opettaa juuri romanttista runoutta) on mielenkiintoinen, sillä romantiikka on Luriesta yhtä kaukana kuin on sarjamurhaajasta empatia. Mutta mitäpä siitä - lienee tahallinen valinta.
On silti ironista, että David Lurien uran ja elämän onnistuu mullistamaan hänen oppilaansa. Nuori ja kaunis nainen, jonka kanssa Luriella on melko yksipuolinen suhde. Skandaalinkäryä on ilmassa ja Lurie ottaa syytökset tyynenä vastaan. Julkiseen katumiseen ja anteeksi pyytelyyn hän ei silti alennu. Ei, koska hän ei oikeastaan näe tehneensä väärin ja siinä hän on johdonmukainen alusta loppuun - ei hän muuta kantaansa.
No mutta, tekikö hän väärin? Pitäisi varmaan ajatella, että teki (koska hän periaatteessa raiskasi tytön, vaikka minusta ei kuitenkaan). Vaan enpä voi silti täysin niin ajatella, mikä tietyssä määrin ehkä - en ole ihan varma - häiritsee minua itseänikin. Minä nimittäin saatan joissakin asioissa jopa samastua David Lurien ajatuksiin.
Entä häpeääkö Lurie tekoaan? Minusta ei. Kyse on enemmänkin siitä, että hänet on (omasta mielestään) häpäisty. Hänestä on tullut yliopiston häpeäpilkku, niin kuin hänen tyttärestään tulee myöhemmin oman kylänsä häpeäpilkku.
Kirjan voisi jakaa kahteen osaan: mitä tapahtui kaupungissa ja mitä tapahtui maalla? Lurie nimittäin matkustaa Cape Townista tyttärensä maatilalle mietiskelemään ja nuoleskelemaan haavojaan. Huijasin, ei hän mitään nuoleskele - ei ole aihetta sellaiseen. Mutta fudut tuli yliopistolta ja johonkin piti mennä, joten miksipä ei tyttären tykö.
Aluksi asiat tuntuvat menevän ihan kohtuullisesti, mutta sitten taas tapahtuu: kolme mustaa huligaania hyökkää tilalle. On tarpeen mainita ihonväri, sillä eletään apartheidin jälkeistä aikaa, mutta ennakkoluulot leijuvat edelleen ilmassa. Lurie ei kaupunkilaisena voi mitenkään ymmärtää tyttärensä suhtautumista asiaan. Tytärtä ärsyttää isänsä sotkeutuminen asioihin ja kyvyttömyys nähdä asioita muuta kuin omasta ahtaasta näkökulmastaan.
Ja minä itkin koirien kohtaloita. Jestas sentään, mitä horisen, mutta kirjassa tapahtuu suoranaista koirien liukuhihnakuolemaa ja se on kuulkaa koskettavaa. Siihen ei totu edes liukuhihnatyönä heitä nukuttava nainen. Ja minä löydän David Luriesta pehmeän kohdan kaiken kovuuden ja jähmeän jääräpäisyyden alta. Minä tietyllä tapaa inhoan ja samaan aikaan pidän hänestä.
Löysin kirjasta yhden epäjohdonmukaisuuden. Tai sitten tytär valehteli isälleen; en tiedä kummasta on kyse. Pähkinänkuori: tytär tulee raskaaksi raiskauksesta. Isäehdokkaita on kaksi, koska yksi kolmesta ei kuulemma raiskannut. Kuitenkin kirjassa annetaan myöhemmin ymmärtää, että tuo kolmas voisi silti olla isä. Miten se on mahdollista, jos ei hän kerran raiskannut - ainoastaan katsoi ja otti oppia?
Summa summarum: Taiten kirjoitettu, Coetzeen kieli on kaunista ja tyylikästä. Kokonaisuus on eheä ja jätti mieleeni valtavat jälkimainingit. Tämä kirja ei hevin päästäni unohdu ja varmasti luen sen uudelleen joskus. Kirjan lisään suosikkeihini.
~~~
Huomasin muuten, että minulla on kaksi Disgracea hyllyssäni. Laitan mielelläni toisen (pehmeäkantinen) kiertoon eli vinkkaa kommenttilaatikossa jos kirjan haluat ja laita sitten s-postia minulle (elegiah@gmail.com), niin pistän kirjan tulemaan.
Häpeäpaalu muualla bogeissa:
Tea with Anna Karenina
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia (Spoiler alert)
