Miten ihmeessä yhtäkkiä on elokuu ja vasta nyt ”ehdin” lukea tänä vuonna julkaistun kirjan eli niin sanotun uutuuden. Tuskin olisin tätäkään uutukaista lukenut, ellen olisi bongannut sitä punnalla charitysta. Ostin omaksi, koska a) huokea hinta plus b) eräs toveri kehui kirjaa hieman erilaiseksi muistelmateokseksi.
Kyseessä on Pamela Andersonin (Headline 2023, s. 240, kirja on suomennettu nimellä Rakkaudella, Pamela) laiskalla mielikuvituksella nimetty teos Love, Pamela. Voisikohan näitä muistelmateoksia joskus nimetä raflaavammin, mietin. Olen miettinyt samaa aiemminkin, muun muassa tammikuussa 2015, joten sieltä voipi kiinnostunut ihminen mietteeni lukea – en jaksa toistaa itseäni.
Pamela Andersonin moni varmaan muistaa (jos muistaa) Baywatchista. Itse en Baywatchia katsonut enkä ole katsonut muitakaan Pamelan tekemiä sarjoja tai elokuvia. Pamela on silti julkkistuttu jo nuoruudesta, sillä muistelisin että hän oli ainoa vegejulkkis, jonka tiesin.
Ysäriaikana asenteet vegejä kohtaan ja yleisesti kasvissyöntiin liittyen olivat melko erilaisia kuin nykyään. Ihan voin omasta kokemuksesta kertoa, sillä olen ollut vege noin vuodesta 1994.
Olisin mielelläni lukenut enemmän Pamelan mietteitä kasvissyönnistä ja vegaaniudesta, mutta ne ovat vain taustahälyä kirjassa. Pamela mainitsee aktivisminsa eläinten ja luonnon hyväksi, mutta ne jäävät tosiaan maininnan tasolle. Harmi minun kannaltani.
Pamela Anderson syntyi 1. heinäkuuta 1967 Ladysmithissä, Kanadassa. Hän kuvaa kauniisti vanhempiaan (vaikka säröjä heidän suhteessaan oli) ja muuta perhettään. Vaikeuksista huolimatta Andersonin vanhemmat lopulta pysyivät ja ovat edelleen yhdessä.
Teos etenee perinteisen kronologisesti, mutta Anderson välttelee mainitsemasta ajankohtia eli vuosia saati tarkempia päivämääriä. Se on tietoinen valinta, jota Anderson taustoittaa kirjan alussa. Hänen aikakäsityksensä kietoutuu miehiin, jotka ovat hänen elämässään vaikuttaneet. Tätä ei pidä ymmärtää siten, että Anderson olisi ollut miesten armoilla. Ei ole, hän on hyvin itsenäinen nainen eivätkä rakkaussuhteet tai muutkaan suhteet latista naisen arvoa tai mitätöi tekstin mahdollista feminististä otetta.
Minulle syntyi vaikutelma, että Anderson rakastui herkästi ja siten miehiä siunaantui hänen elämäänsä myös rakkaussuhteiden muodossa. Silmänräpäyksessä leimahtanut liekki saattoi myös sammua hetkessä ja onko tuo nyt ihme, kun ei edes tunne toista ihmistä. Sitähän vain rakastuu mielikuvaan, jonka on luonut. Anderson mainitsee olevansa hyvin seksuaalinen henkilö ja se tuleekin esille hänen muistelmissaan. Mikään reppana tai uhri hän ei ole.
Kiinnostavaa luettavaa oli Andersonin päätyminen Playboyhin, jota voi pitää hänen uransa ponnahduslautana. Moni ehkä tietääkin, miten hän sinne päätyi, mutta minulle Pamela Anderson oli entuudestaan melko tyhjä paperi eli pääkohtia tiesin, mutten mitään syvempää.
Muistelmien lomaan Anderson on ripotellut runojaan. Teos itse asiassa alkaa useiden sivujen mittaisella runolla, jota voi pitää ikään kuin muistelmien esipuheena – pikakelauksena siihen, mitä on luvassa. Osa runoista on ihan ”kivoja”, osa mielestäni tekstiä, jossa sanat on sommiteltu eri riveille.
Kirjan alkupuoliskon (noin 80 sivua) koin kiinnostavana ja jopa tenhoavana. Anderson avaa ajatuksiaan ja keskittyy niihin muutenkin enemmän kuin varsinaisiin tapahtumiin. Ote lässähtää pian sen jälkeen, kun Anderson pääsee Los Angelesiin. Tyylistä tulee enemmän tekokeskeinen ja varsinaiset ajatukset jäävät taustalle. Tyyli muuttuu mielestäni myös suoraviivaisemmaksi ja tietynlainen alun ”kaunokirjallinen” ote haipuu.
Kokonaisuus on kuitenkin ihan kiinnostava ja Andersonista jää positiivinen mielikuva. Mitään kohupaljastuksia on turha odottaa, vaikka luonnollisesti "name droppingia" esiintyy: siltä ei kaiketi voi julkkiksen kirjoittamassa muistelossa välttyä.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla. PERUSTELUT: kyllähän muistelmateoksissa kirjoittaja on yleensä matkalla tai kuvaa matkaansa jos ei muualle niin itseensä/elämäänsä.
