Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Otava/Seven, 2013
S. 343

Osallistuin kirjamessuilla Otavan tilaisuuteen, jossa Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola kertoivat uutuuskirjoistaan.

Olen aiemmin lukenut Pekkolalta Lohikäärmeen värit, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Hänen esikoisensa, Unelmansieppaaja, oli mennyt minulta ihan kokonaan ohi.

Siksipä oli iloinen yllätys, kun tilaisuuden päätteeksi mukana olijat saivat kirjakassin, jossa tuo Pekkolan Unelmansieppaajakin oli. Kiitos siis kustantajalle kirjasta ja hienosta tilaisuudesta!

Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola.

Erään kirjailijan itsemurha sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka myötä toisilleen ennestään tuntemattomat henkilöt kohtaavat - tai ainakin ohittavat - toisensa.

Roosa on kolmekymppinen opiskelija, joka työskentelee metrokuskina. Ei ole vaikea arvata, kuka päättää elämänsä metroraiteille. Mutta Roosan elämä jatkuu ja hänelle kehittyy pakkomielle yliajamaansa kirjailijaan. Kuka hän oli ja miksi hän ei jaksanut elää?

Tapio on entinen koripalloilija, joka uransa päättyessä jäi tuuliajolle. Elämästä puuttuu kiinnekohdat ja viinakin maistuu.

Aki on painonnostaja, joka työskentelee psykiatrisessa sairaalassa. Työssään hän on itsevarma, mutta työn ulkopuolella muuttuu araksi hissukaksi, jonka päässä kummittelevat edelleen lapsuuden traumat. Akin unelma on olla vahvin kaikista. Ja unelmansa eteen hän on valmis tekemään vaikka mitä - ja sitten hän tekeekin.

On nautinnollista lukea (ja arvailla), miten Roosan, Tapion ja Akin elämät lomittuvat toisiinsa. Pekkola paljastaa kytköksiä sopivalla tempolla ja lukija saa nauttia oivalluksen ilosta useammankin kerran.

Toisaalta osa tapahtumista onkin sitten ennalta-arvattavampia, ehkä jopa hieman kuluneita. Se ei silti latista kirjan jännitettä, vaan se (jännite) kantaa loppuun saakka. Tunnustan kyllä hieman pettyneeni muutamiin "kliseisiin". En viitsi mainita tässä yksittäisiä tapauksia, koska ne ovat oleellisia juonen kannalta enkä halua paljastella.
.
Kaiken kaikkiaan Unelmansieppaaja on varsin koukuttava ja tarina on mehukas. Teksti on ajoittain hieman sekavaa, eikä aina niin sujuvaa. Toisaalta kyseessä on esikoinen eikä vastaavia "heikkouksia" esiinny Lohikäärmeen väreissä. Pekkola on selvästi kehittynyt ja saapa nähdä, mihin hän vielä pystyy. Varmasti vaikka mihin!

Pohdin pitkään, miksi kirjan nimi on Unelmansieppaaja. Se aukenee lukijalle hiljaksiin ja on oikeastaan monimerkityksellinen. Unelmansieppaaja on nimittäin myös kirja kirjassa: ja voi jestas, millainen kirja.


Muualla blogeissa: Katja, Susa ja moni muu.

Lohikäärmeen värit

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit
Otava, 2015
S. 456
Arvostelukappale

Sanonpa sen jo näin heti alkuun: Lohikäärmeen värit on yksi parhaista tänä vuonna lukemistani romaaneista. Se on kansainvälinen ja uskottava kertomus, jonka lonkerot yltävät aina Kiinan kulttuurivallankumoukseen asti.

Kimin kiinalainen äiti katoaa Kimin ollessa alle vuoden ikäinen. Tom-isä kasvattaa poikansa miten parhaaksi taitaa. Tom on etäinen ja työ vie hänet usein pitkille matkoille. Isän ja pojan suhde jääkin melko etäiseksi ja vuosien saatossa väliin kasvaa tiheä pensasaita. Oksasaksille olisi käyttöä.

Äidittömyys kalvaa kimin sisuskaluja. Ehkä ei kalvaisi niin paljon, jos hän tietäisi äidistään jotain. Mutta Tom on mykkä; hän ei avaa pojalleen äitinsä tarinaa, ei kerro juurista jotka ovat lyöneet leimansa Kimin ulkonäköön. Isoisä kutsuu pojanpoikaansa hellästi vinosilmäksi.

Tapahtuu väistämätön: Nyt kolmikymppinen Kimi matkustaa tapaamaan isäänsä Shanghaihin ja samalla reissulla päätyy tekemään matkaa äitinsä juurille, omille juurilleen. Onko mahdollista vielä löytää äiti näin monen vuoden jälkeen: saada vastaukset kysymyksiin, jotka eivät jätä rauhaan?

Tom on supisuomalainen jörrikkä, joka osaa näyttää rakkautensa paremmin tekojen kuin sanojen kautta. Hän antoi pojalleen mieluummin rahaa kuin totuuden. Tavallaan ymmärrän, toisaalta Tomin mykkyys suututtaa, vaikka se on johdonmukaista ja lopulta ymmärrettävää.

Äidin tarina aukeaa lukijalle aina hänen syntymästään alkaen. Hänen siivellään lukija pääsee kurkistamaan pienen kiinalaiskylän elämää ja kulttuurivallankumouksen nousua siviilien näkökulmasta. Kiinalainen, runollisuus, henkisyys ja mytologia maustavat kerrontaa luoden tarinaan aidonaidon itämaisen tunnelman.

Lohikäärmeen värit on tarina kulttuureista, jotka kohtaavat mutta eivät koskaan kohtaa. Se on tarina rakkaudesta ja juurista. Lopulta ihminen on vallitsevan kulttuurin tuote: sitä ei määrittele perimä, vaan ympäristö.

Kirjasta on blogannut muun muassa Arja, Jonna ja Bleue.

Tässä vielä kirjatraileri. Kannattaa katsoa, se kestää vain minuutin, mutta avaa hyvin romaanin teemoja. Varsin onnistunut traileri siis.