Paskin idea koskaan

Kiinnostaako kieroilu, valehtelu ja selkään puukottaminen?

Tätä ja paljon muuta ihmissuhdemättöä tarjoilee Jane Fallon romaanissaan Worst Idea Ever (Penguin Books 2021, s. 392).

Tapahtumapaikkana on Lontoo eli entinen asuinkaupunkini. Kiva käydä siellä kirjallisin siivin, vaikka itse romaani oli mitä oli.

Georgia on lastenkirjailija, joka on niittänyt kohtuullista menestystä Wilbur the Wallaby -kirjasarjallaan. Yhtä hyvin ei ole menestynyt Georgian ystävä Lydia (niinikään kuvittaja ja taitava sellainen), joka työskentelee samalla alalla eri roolissa eikä ole saanut itse julkaistua mitään.

Kun Lydia perustaa nettikaupan, jossa myy muun muassa piirtämiään taidepostikortteja, haluaa Georgia tehdä jotain tukeakseen ja kannustaakseen ystäväänsä. Niin syntyy Patricia, joka alkaa seurata Lydiaa Twitterissä – Lydian ensimmäinen ihka oikea (feikki)fani!

Paskin idea ever, voi tosiaan sanoa. Etenkin siinä vaiheessa, kun Lydia tukeutuu Patriciaan ja alkaa avautua yksityisviestein hänelle asioista. Myös sellaisesta, joka liittyy Georgiaan. Georgia ymmärtää, että on aika viheltää peli poikki ja deletoida Patricia, mutta ei saa aikaiseksi niin tehdä. Uteliaisuus vie voiton: ja sillä on melkoiset seuraukset.

Worst Idea Everissa pyöriskelee sellaiset draamat, joita lukiessa minulle tuli sekä kiusallinen että turhautunut olo. Molemmat nämä tunteet ovat erittäin epätavallisia minulle suunnilleen minkään lukmani kirjan kohdalla. En muista, milloin olisin kiemurrellut näin kiusaantuneena kuin tätä kirjaa lukiessa. En varmaan ikinä.

En kaipaa tällaisia tuntemuksia ja ihmissuhdedraamailun osuus tässä romaanissa on niin korkealla, että oma sietorajani ylittyi potenssiin sata. Huom: se ei tarkoita, että että tämä romaani on huono. Se tarkoittaa vain sitä, että oma toleranssini ylittyi. Genressään tämä on varmasti mainio teos!

Toki olin tietoinen, että Worst Idea Ever luokitellaan chick litiksi ja olen lukenut Jane Fallonilta muutaman muunkin kirjan eli kirjailija on minulle ennestään tuttu. Itse asiassa kun noin kerran vuodessa tai parissa haluan lukea kevyen chicklitmäisen romaanin, valitsen yleensä nimenomaan jonkin Jane Fallonin romaanin. Aion tehdä niin jatkossakin eli en ilmeisesti oppinut tästä lukukokemuksesta mitään.

Toisaalta, Jane Fallon kirjoittaa sujuvasti ja etenevästi (koukuttava romaani!) sekä rakentaa henkilöhahmonsa melko huolella joten lukukokemus on varsin eloisa. Henkilöt ovat kompleksisia ja moniulotteisia eivätkä usein kovin pidettäviä joskaan eivät täysin inhottaviakaan.

Jane Fallonilta on julkaistu 13 romaania:

Getting Rid of Matthew (postaus täällä)
Got You Back
Foursome
The Ugly Sister (postaus täällä)
Skeletons (postaus täällä)
Strictly Between Us
My Sweet Revenge
Faking Friends
Tell Me a Secret
Queen Bee
Worst Idea Ever (tässä postauksessa)
Just Got Real
Over Sharing



Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Worst Idea Everin kohtaan 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin.

Luurangot haluavat ulos kaapista

Kansi: Graig Fordham

Jane Fallon: Skeletons
Penguin 2014
S. 438

Luin vaihteeksi chick lit -kirjan. Genre ei ole minulle sitä ominta, mutta pieninä annoksina se menee ja tuo mukavaa vaihtelua lukemistooni.

Etten nyt aivan hurjaksi olisi heittäytynyt, valitsin minulle ennestään tutun kirjailijan, Jane Fallonin, romaanin.

Olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa Fallonilta, The Ugly Sister ja Getting Rid of Matthew. The ugly Sister ei pahemmin säväyttänyt kliseisine asetelmineen, vaikka kyllähän sen lukaisi melko helpostikin. Getting Rid of Matthew herätteli sen sijaan kaikenlaisia tuntemuksia aina inhosta huvittumiseen.

Entäs tämä Skeletons sitten? Noh, se on nopea- ja helppolukuinen, eikä siinä ole yhtään listaa - huh! En pääsääntöisesti ole listojen ystävä, vaikka poikkeuksia toki on. Olisin lukenut Sophie Kinsellan The Undomestic Goddess'n Fallonin sijasta, ellei se (Kinsellan kirja) olisi alkanut listalla. Säikähdin ja vaihdoin oitis kirjaa (aion kyllä lukea tuon Kinsellankin jossain vaiheessa; kenties jopa melko pian).

Takaisin luurankoihin, jotka jo kolistelevat kilpaa kaapissa.

Jen on nelikymppinen vaimo, ja kahden juuri täysi-ikäistyneen tyttösen äiti. Elämä on periaatteessa ihan mallilaan. Mitä nyt suhde mieheen, Jasoniin, on vähän väljähtänyt ja sydäntä raapaisee, kun tytöt ovat lähteneet kotoa. On vaikea totutella elämään kaksin aviomiehen kanssa.

Kun Jen sitten sattumalta saa selville erään kauhistuttavan Jasonin sukuun liittyvän salaisuuden, menee hänen elämänsä aivan raiteiltaan. Salaisuuksien täytyisi pysyä salaisuuksina, mutta miten elää niiden kanssa? Siinäpä pulmaa kerrakseen, kun luurangot eivät halua pysyä kiltisti kaapeissaan.

Juuri kun pääsin sanomasta, etten pahemmin listoista innostu, niin teenpä nyt itse sellaisen.

Kirjan miinukset:

- Ensimmäinen klisee löytyy jo sivulta kaksi:

"In actuality, Jen was far more attractive than she gave herself credit for. Not to mention smart, funny, loyal." (kehut jatkuvat - en jaksa niitä tähän kirjoittaa)

- Olen havaitsevinani jälleen kerran asetelman varakkaat ovat pinnallisia, vähemmän varakkaat syvällisiä (sama asetelmaa esiintyy Ugly Sisterissä).

- Ennalta-arvattavuus; arvasin tuon järisyttävän salaisuuden jo melkein ennen kuin aloin lukea kirjaa (vaikkei sitä tosiaankaan takakannessa kerrottu).

- Kirjan loppuun on myös varattu varsinainen kliseiden klisee.

Kirjan plussat:

+ Viihdyttävä ja koukuttava.
+ Hyvin kirjoitettu, mukana hauskaa sanailua ja tilannekomiikkaa.


Mainittakoon vielä erikseen, että ihmissuhteet tässä kirjassa ovat sellaista draamailua, että ihan hengästytti. En voi muuta kuin todeta, että onneksi ei omassa elämässä. En nimittäin millään jaksaisi moista sekoilua, kyräilyä ja... hmm, pinnallisuutta. Mieluummin olen vaikka yksin.

Plussaa muuten vielä siitä, että tämä kirja ei pyöri kokonaan miesten ympärillä ja siinä, miten saada mies satimeen jne. Jos nyt ajattelen vaikkapa joskus sata vuotta sitten lukemaani Bridget Jonesin päiväkirjaa (se eka osa), niin tämä kyllä päihittää sen minun asteikollani mennen tullen.

Bridget-kirjasta muistan lähinnä vaatteiden ostelun alakerran Marks & Spenceriltä, suklaan ja viinin mussuttamisen ja miesitkut. Kakkososa jäi minulta taannoin kesken ja kolmatta en koskaan edes harkinnut - enkä harkitse - lukevani.

Että kyllä tämä Jane Fallon on enemmän minun juttu. Tykkään myös, kun liikutaan tutuilla paikoilla eli Lontoossa. Marinastani huolimatta tämä kirja kannatti lukea eikä tullut mieleenikään jättää sitä kesken. Ajoittaisesta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kirja on viihdyttävä ja kyllä siihen mahtuu muutama ei-ennalta-arvattava yllärikin. Niin että aion jatkossakin lukea Fallonia.

~~~

Fallonin kirjoja ei käsittääkseni ole suomennettu, mutta kirjaa saa varmasti enkuksi suomalaisista nettikirjakaupoista, rohkenen väittää. Jos pidät chick litistä, luulen että Fallon voisi olla mukava ja kiinnostava tuttavuus.

Miten päästä eroon Matthewsta?

Jane Fallon: Getting Rid of Matthew
Penguin 2007
S. 410

Olen tässä viime aikoina lukenut synkähköjä kirjoja. Oma mielikin on ollut aika musta, joten ajattelin piristää itseäni chick litillä.

Senhän pitäisi kaiketi olla sellaista kevyttä hömppää, josta tulee kiva olo. Vai pitäisikö, teenkö nyt liian suuren yleistyksen?

Nimensä mukaisesti kirjassa yritetään päästä eroon Matthewsta. Tai Helen yrittää päästä, kun oivaltaa ettei neljän vuoden salapanosuhteen jälkeen haluakaan kyseistä miestä vaivoikseen.

Helenillä ei ole kuitenkaan sydäntä paiskata miespoloa ulos, kun hän (Matthew) rantautuu yllättäin oven taakse ja ilmoittaa, että aikoo muuttaa Helenin luokse.

(Helen suhteestaan Matthewiin)

"It was a bit like living in London: you never actually went to Madame Tussauds, but it was comforting to know it was there should you ever want to. It wasn't Matthews fault, but she was starting to realize it had all been a big mistake."

Liemi on valmis, mutta lisääntyy alati mitä erilaisemmin maustein: Helen ryöppää suustaan valheen jos toisenkin, kolmannenkin. Ja niin edelleen. Eihän siinä pysy enää laskuissa mukana saati, että Helen itsekään muistaisi, mitä oli tullut sanottua ja kuka hän nyt loppujen lopuksi olikaan ja kenelle.

Kirja olisi voinut naurattaa (ja kyllähän se siis naurattikin ajoittain), ellei se olisi samalla etonut. Helen näyttäytyy melkoisen moraalittomana sutturana, joka itsekkäästi ujuttaa lonkeroitansa joka paikkaan - jopa Matthewn vaimoon hän tutustuu ja elelee härskisti kaksoiselämää.

Takakansi

En voi väittää, että olisin itsekään mikään korkean moraalin ruumiillistuma, mutta tämä oli kyllä jo aika paksua. Niin paksua, ettei se oikein jaksanut naurattaa (paitsi välillä), vaikka Fallon yrittää tavoitella kepeää tyyliä erityisen mustalla ironialla höystettynä. Helen kyllä tajuaa tekostensa kierouden ja ällöttävyyden, mutta ei nähtävästi voi itselleen mitään.

En voi muuta kuin huokaista helpotuksesta, ettei omassa elämässäni ole tuollaisia ihmissuhdedraamoja kuin tässä kirjassa. Sitä draamaa nimittäin riittää niin kotona kuin työpaikallakin (siis tässä kirjassa, ei minun elämässäni todellakaan!). Huh.

'Are you OK?' (Matthew kysyy)
'Yes,' sniffed Helen, obviously not.
'Do you want to talk about it? Is it me?'
'No. Yes. Are you happy, Matthew?'
'Of course I am,' he said nervously.
'How can you be? We hardly talk to each other any more, we hardly ever have sex, the flat's way too small for the two of us, you never see your kids, your sister hates me...'
'We can have more sex,' he said, missing the point entirely.

Kun pääsin moraalisesta dilemmasta yli, aloin oikeastaan pitää kirjasta (ja jopa Helenistä - ei hän nyt niin kamala ollutkaan, ehkä). Tosin suuren osan kirjasta koin myötähäpeää Helenin puolesta ja jännäsin, milloin hän mokaa lopullisesti.

Kuten huomata saattaa, tämä kirja herätti minussa melkoisen sekavia ja ristiriitaisia tunteita. Kirjaa lukiessa en osannut oikein itsekään päättää pidänkö siitä vai en. Eipä tullut silti mieleeni jättää sitä kesken, ehei. Kliseisesti sanoen kirja on varsin koukuttava, ei ihan alusta lähtien mutta jossain puolen välin paikkeilla tämä valas oli niin jumissa verkossa, että kirjaa piti oikein rohmuta.

Kirjan kieli on ajoittain vähän tönkköä, mutta siihen tottui aika nopeasti. Tämä onkin Fallonin esikoinen enkä huomannut vastaavaa kökköisyyttä hänen myöhemmässä kirjassaan The Ugly Sister. Rankkaisin tämän "Matista eroon hankkiutumisen" kuitenkin paremmaksi, aika paljonkin paremmaksi, kuin tuon "Ruman sisaren".

Nyt seuraa järisyttävä paljastus: minulla on vielä yksi lukematon Jane Fallonin kirja (Foursome) hyllyssäni. En aio siihen ihan heti tarttua, koska en jaksa lukea useampaa selkeästi ihmissuhteiden ympärillä pyörivää kirjaa putkeen. Mutta vähäisen chick lit -kokemukseni perusteella uskallan julistaa, että luen varmasti jatkossakin kyseisen genren kirjoja.

Kirjassa viljellään melkoisen paljon fuckia. Minua se ei häirinnyt ja alla olevalle kohtaukselle hirnuin oikein ääneen (tämän hauskuuden ymmärtää vielä paremmin, kun lukee sen kontekstissaan).

"Fucking great - now she'd have to move. One of the greatest things about London was the fact that no one ever spoke to each other, because the minute they did you'd realize that they were fucking insane and you had no choice but to get as far away from them as possible."

Ps. Toisessa kuvassa on kirjan takakansi, joka houkutti minut tämän kirjan taannoin hankkimaan. Klikkaa kuva suuremmaksi ja lue!

~~~

Osallistun tällä kirjalla kirjavuoren valloitukseen.

Ruma sisko ja kaunis sisko

Jane Fallon: The Ugly Sister

Tähän kirjaan tartuin ihan vain nimen perusteella, sillä koen sisarussuhteet aika kiinnostavina - minulla kun on myös sisar.

Toki luin takakannenkin ja se vaikutti periaatteessa ihan kiinnostavalta, joskin hieman asenteelliselta.

"Could having beauty, wealth and fame lead to more unhappiness than not having them? Who in the family really is the ugly sister?"

Epäilykseni kirjan suhteen osuivatkin aika oikeaan. Selvä asetelma ruma ja älykäs vastaan kaunis ja tyhjäpäinen olivat aika selkeästi esillä.

Tosin ruma sisar, Abi, ei ollut ihan niin ruma kuin kirjan nimi antaa ymmärtää. Toisaalta rumuus ehkä enemmänkin oli tämän nuoremman sisaren asenne itseänsä kohtaan kauniin sisarensa rinnalla.

Kaunis sisarkaan, Cleo, ei ollut mikään suoranainen "moron", vaan lähinnä hyvin itsekäs ja manipuloiva sekä suorastaan inhottava. Mutta että tyhmä - ei oikeastaan. Tosin kirjassa älykkyyden mittana pidetäänkin koulutusta, mikä on mielestäni jo aika kulunut asetelma.

Sisarukset Abi ja Cleo eivät ole juurikaan tekemisissä toistensa kanssa. Kun Cleo kutsuu Kentissä asuvan Abin viettämään kesää luokseen Lontooseen, Abi näkee sen mahdollisuutena luoda sisarustenvälinen suhde uudelleen. Hän toivoo, että se on Cleonkin taka-ajatus kutsulle. No ei ihan ollut, mutta ei siitä sen enempää.

Tässä periaatteessa olisi voinut olla aineksia ihan hyväänkin kirjaan, mutta valitettavasti kirjailija sortuu tavanomaisiin ennakkoasenteisiin ja -odotuksiin. Lisäksi en voinut sietää Abia 38 vee, jonka siis piti olla sisarusten aivot, mutta joka vaikutti minusta enemmänkin teinitytöltä, joka on hukassa sekä itsensä että tunteittensa kanssa.

Lisäksi ärsytti Abin "moraaliset" valinnat, jotka mielestäni eivät olleet kovin moraalisia. Tietenkin niitä yritettiin selittää Abille parhaaksi - hän kun on niin lojaali sisarelleen. Suorastaan yököttävän lojaali ihmiselle, olkoonkin kuinka sisar, joka ei vastaa lojaalisuuteen millään tavoin. Paitsi valheilla.

Eniten kirjan henkilöistä pidin Cleon aviomiehestä, joka vaikutti perheen lasten lisäksi ainoalta tolkun ihmiseltä koko talossa. Toisaalta miinusta ropisee miehelle vässykkämäisyydestä. Ei hän nyt ihan tohvelisankari ollut, mutta eipä siitä periaatteessa paljon puuttunutkaan.

Tämä kirja on ennen kaikkea ihmissuhdekirja, voisikohan tätä nyt kutsua chick litiksi. Jollain sairaalla tavalla pidin tästä kirjasta, vaikka samaan aikaan sitä inhosin. Kirjassa on reilu 400 sivua ja muutamissa kohdin hieman pitkästyin, mutta kokonaisuutena kirja silti piti aika hyvin otteessaan.

Tätä voisi sanoa ns. aivottomaksi viihteeksi eli ei vaadi lukijalta juuri muuta kuin lukutaitoa ja kykyä sietää myötähäpeää.

Kirjaa ei ole käsittääkseni käännetty suomen kielelle, mutta englanninkielisenä sen saa ainakin AdLibriksestä.