Onpas kornia kun juuri edellisessä postauksessa kerroin viettäväni aikaa mielelläni yksin. Ja nyt sitten on kalenterin aiheena Together.
Tässä epäjoulusatu, jossa henkilöt keskustelevat yhdessä.
Henkilö riuhtaisee puodin oven auki.
-Terve tupaan!
- No terve terve, kuis panee?
- Nyt on tarvetta krokotiilin kyyneleille. Vieläkö sinulla on niitä myynnissä? Appiukon hautajaiset on sunnuntaina eikä itketä yhtää.
- No tokkiinsa on. 500 euroa on litrahinta.
- Ohhoh, on hinta pompsahtanut sitten viime hautajaisten kun ei itkettänyt!
- Nooh, se on erityisherkän piiloalbiinokrokotiilin kyyneleet kyseessä. Että laatukamaa. Vaan aika pihisti se nykyään kyynelehtii.
- Kuis silleen? Eikö se ollut aika masentunut kuitenkin?
- Oli ja on edelleen. Kotiinkin kuulemma kaipaa, kun on niin karut olot täällä.
- Missä sitten mättää? Miksei se tuota kunnolla kyyneliä?
- On kuulemma niin turta jo. Sanoo, ettei jaksa.
- Tjaah, olisko aika päästää se eläkkeelle sitten?
- Saappaat aattelin siitä tehä. Ja jos jää ylimääräistä, niin laukun.
- No mikäpäs siinä. Paas pari desiä niitä kyyneleitä. Pitää vääntää kunnon itkut, ettei kukaan epäile etten pitänyt appiukosta.
Ihastuttava satu! On kyynelillä hintaa. Minä olisin pihistellyt ja ollut hautajaisissa itkemättä perustellen sitä, ettei nyt julkisesti voi surua näyttää.
VastaaPoista
PoistaJuu tosi ihastuttava eläinrääkkäyssatu :D Hyvät perustelut kuivasilmäisyydelle! Itse skippaisin hautajaiset ja vapauttaisin krokotiilin :D
Kiitos epäjoulusadusta!
VastaaPoistaUsein kyllä on niin, että suru jäykistää ensin tunteettomaksi, että kestäisi, ja pääsee valloilleen vasta myöhemmin.
Joskus käy myös niin, että vaikka läheisen hautajaisissa on silmät kuivana, niin jonkun itselle merkityksttömän ihmisen hautajaisissa alkaa vollottaa. Itselleni on tapahtunut näin. Olin miehen valtuustokaverin (vanhuuttaan kuolleen, ei mitään draamaa) hautajaisissa, ja yhtäkkiä aloin vapista ja täristä kyyneleet valuen jotain vanhoja surematta jääneitä surujani. Parempi tietysti näin kuin että alkaisi jostain syystä hysteerisesti naurattaa.
Jep, aika arvaamatonta on, miten kunkin suru näyttäytyy eikä sitä aina edes muut näe. Toiset nyt muutenkin itkevät herkemmin kuin toiset. Itse saatan ryhtyä kyynelehtimään, jos joku toinen itkee.
PoistaNoin yleisesti tämä "satu" on minusta karmean raadollinen :D
Kiitos hyvästä epäjoulusadusta! <3
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
PoistaKarsean hyvä satu, jota lukiessa ovat krokotiilinkyyneleet herkässä tipahdella! Jottei ihmispolo muuta keksi kuin krokonnahkalaukut ja minkkiturkit jne.
VastaaPoistaSurun patoaminen ja itkeminen ovat erikoisia ilmentymiä, mutta yksilöitähän me olemme. Itse hoidin aikanaan lapsettoman Tätini hautajaiset kaikkine loppupaperisotineen ja krumeluureineen ilman tipan tippaa, mutta kun kaikki oli ohi, lähdin pitkälle metsälenkille ja yllättäen itkin sen suojissa koko taipaleen ajan. Helpotti...
Jep, ankea epäjoulusatu kärjistää ihmisen ahneutta ja sitä riistävää puolta, jossa ihminen asettuu kaikkien eläinten yläpuolelle. Tunnustan, että minua raastaa etenkin turkistarhaus (jo nimenä kammottava: puhutaan turkiksista, vaikka kyseessä on elävä olento), jonne ilmeisesti Suomessa kipataan lisää rahaa, vaikka ala tekee muutenkin kuolemaa ja joutaisi jo loppua. On aikansa elänyt ja turha “ammatti”.
PoistaItse olen valitettavasti itkupilli: kaikenlaiset voimakkaat (herkemmin vieläpä positiivisvoittoiset) tunteet saavat kyyneleet silmiin. Se mistä voimakas tunne syntyy, vaihtelee. Jokin musiikki ja tai yleinen tunnelma voi saada kyyneleet silmiini. Ihan kaameaa, koska on takuuvarmaa että itken joka paikassa. :D Minua ei siis itseäni itkeminen haittaa, mutta en halua julkisesti vollottaa. Kotona kyynelehdin ihan rauhassa: viimeksi eilen illalla, kun The Crown päättyi. Itku voi minulla tirahtaa myös, jos jokin on niin kaunista, että suorastaan haltioidun.