Hae tästä blogista

perjantai 22. tammikuuta 2016

Journey Under the Midnight Sun

Keigo Higashino: Journey Under the Midnight Sun
Alkuper. Byakuyak, 1999
Little Brown, 2015
Japanista englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith
S. 539


Oho. Olo on melko sanaton tällaisen mammutin jälkeen. Kuin olisi saanut maatuskan, mutta sisältä ei paljastunutkaan toinen maatuska, vaan ihan muuta. Silti olo ei ole petetty, ainoastaan hämmentynyt.

Osaka, 1973: Murhatun miehen ruumis löytyy autiosta rakennuksesta. Tapausta tutkii rikosetsivä Sasagaki, mutta murha ei koskaan selviä. Siitä tulee mysteeri, joka ei jätä Sasagakia rauhaan. Erityisesti Sasagakia kiinnostaa uhrin poika (Ryo) ja erään epäillyn tytär (Yukiho), vaikka murhan tekoaikaan he olivat vasta lapsia. Mutta tietävätkö he kuitenkin enemmän kuin ei mitään.

Tästä alkaa kaksikymmentä vuotta kestävä näkymätön ajojahti. Vuodet vierivät ja lapset varttuvat tahoillaan. Mystisyys heidän ympärillään säilyy. Tässä kohden on todettava, että Higashino on nerokas kirjailija. Lukija ei kohtaa yhden yhtä kertaa Yukihoa saati Ryo'a suoraan: näkökulma on aina jonkun muun.

Niitä muita onkin melko joukko eli kannattaa painaa nimet tarkasti mieleen. Aluksi minulla oli hieman vaikeuksia paisuvan henkilögallerian kanssa, mutta koska ihmisille suotiin pääsääntöisesti melko paljon (sivu)tilaa, ne jäivät kyllä mieleen. Tai ainakin ponnahtivat muistista, kun yhtäkkiä myöhemmin pompsahtivat uudelleen esille jossakin toisessa yhteydessä.

Luulin tämän kirjan olevan dekkari ja niinhän tämä periaatteessa onkin, vaikka Sasagaki katoaa kirjasta melko alussa ja palaa uudelleen "näkyvästi" kuvioihin vasta kirjan puolivälin tienoilla. Ei siis pelkkää dekkaria tämä, vaan myös elämien seurantaa parinkymmenen vuoden ajalta. Aikaharppauksia on lukujen välillä joskus useitakin vuosia. Silti mukana on helppo pysyä ja uusi "aika" vie nopeasti mukanaan.

Kirjan rakenne on periaatteessa varsin perinteinen, mutta kerrontatapa erilainen. Eipä ainakaan heti tule mieleeni toista vastaavaa. Hienovaraiset vihjeet kertovat omaa kieltään: pitää vain nähdä ne ja uskaltaa vetää johtopäätökset. Siitä huolimatta, että ne ehkä ovat vääriä. Tuliko siis vedeltyä liikaa vai kenties liian vähän?

Kirjan suljettuani ensimmäinen ajatus "oho:n" jälkeen oli "voi paska". Tämä kirja ei ihan heti lähde pääkopasta. Suosikkeihini menee taas ihan heittämällä. Luulen, että tämä kirja jakaa mielipiteet melko rankasti eli joko tykkää kovasti tai sitten ei lainkaan. Toki voin olla väärässä niin kuin usein olen.

Entäs kirjan nimi sitten? Se saa merkityksensä lukemalla.

Miinukset liittyvät käännökseen: Typoja on ihan hullun paljon ja jonkin verran prepositiovirheitä. Ihan kuin olisi kiireessä väännetty käännös kasaan eikä jaksettu oikolukea ollenkaan.



Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen. Onpahan muuten jo kolmas haasteeseen lukemani kirja.

4 kommenttia:

  1. En ole koskaan lukenut mitään tällaista. Mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella uniikki. Eipä pahemmin ollut mitään hajua, mihin suuntaan tarina milloinkin kulkee!

      Poista
  2. No voi! Lukulistalle tämäkin sitten. Just tällaista lukemista kaipaisin NYT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mainio kirja, kuten muutkin Keigo Higashinolta lukemani kirjat. Ja ensi kuussa tulossa uusi enkkukäännös Galileo-sarjaan, jee!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.