Lukukuulumisia ja sitaatteja

 

Kirjoitin aiemmin Choi Eunyoungin novellikokoelmasta Shoko’s Smile. Olin silloin lukenut kaksi ensimmäistä novellia, joista pidin kovasti.

Nyt olen lukenut kirjan muutkin novellit ja totean, että kokoelma on melko tasalaatuinen. Tosin mikään muu novelli ei oikein noussut kirjan nimikkonovellin tasolle. Toisaalta näitä novelleja on vaikea verrata, koska kussakin on omanlaisensa asetelma ja lataus.

Ihmissuhteet – erityisesti ystävyys tai äitien ja tytärten väliset suhteet – nousevat novelleja yhdistäviksi tekijöiksi. Yleistunnelma kussakin novellissa on hieman unenomainen ja usein melankolisen pohjavireen sisältävä. Eivät nämä kuitenkaan depressiivisiä ole, haikeus olisi ehkä kuvaava sana.

Hieno kokoelma, kannatti lukea vaikka uuteen novelliin tarttuminen oli aina melko raskas prosessi. Siis saada itsensä aloittamaan lukeminen. Kun alkuun pääsi, niin novellin luki yleensä yhdeltä istumalta iltasella.


Choi Eunyoung: Shoko's Smile
John Murray 2021
alkuper. Shokoui Miso
koreasta englannintanut Sung Ryu


Yleiset lukukuulumiset

Olen lukenut tänä vuonna tähän mennessä vähemmän kuin yleensä eikä luettujen määrä (nyt 55) tästä taida hirveästi enää nousta, vaikka vuotta on vielä jäljellä. Otaksun, että noin viitisen kirjaa tullee vielä luettua eli lopullinen määrä jää kuudenkympin kieppeille. Asia ei sinänsä minua haittaa, koska en lue suorittaakseni jotain vaan intressieni mukaan. Perinteeksi muodostuneen lukuvuosikatsauksen teen joko loppu- tai alkuvuodesta.

Helmet-lukuhaaste menee tänäkin vuonna penkin alle. En ole enää edes jaksanut päivittää listaa enkä varta vasten etsiä siihen sopivaa luettavaa. Luulen, että ensi vuonna skippaan koko haasteen. En näe syytä roikkua mukana haasteessa, josta en enää jaksa innostua.

Minulla on useampi kirja parhaillaan kesken, eniten lukuaikaa saa nyt Kerry Daynesin The Dark Side of the Mind. 

Daynesin kirjan pariin on aina helppo palata, vaikka viime aikoina on vaivannut ja vaivaa edelleen suuret keskittymisvaikeudet. Ei ole sama asia kuin lukujumi tai muu lukuvaikeus. Kirjat kiinnostavat edelleen ja haluaisin käyttää enemmän aikaa lukemiseen, mutta oman mielenterveyden kanssa on nyt hankala kausi ja se vaikuttaa keskittymiseen.

Olen alkanut pitkästä aikaa taas tehdä sitaattitauluja. Osan sitaateista olen poiminut jo kauan sitten lukemistani kirjoista. Olen nämä julkaissut vastikään Insta-tililläni. Sinne voi tulla seuraamaan @kirjakivaa.

Instagram on siitä melko armollinen paikka (ainakin toistaiseksi ja kenties vain minulle), että siellä on mahdollista luoda hyvin omannäköinen kupla. Ei tarvitse katsoa yhtään mitään, mitä oma silmä ei siedä. Pakolliset mainokset ja sponsoroitu sisältö fiidin seassa on usein melko lailla sitä, mikä muutenkin kiinnostaa tai jos ei kiinnosta, ei kuitenkaan aiheuta päänsärkyä ja mielipahaa.

Shokon hymy

Yllätin itseni jokunen aika sitten lainaamalla hetken mielijohteesta kirjastosta novellikokoelman. Kyseessä on korealaisen Choi Eunyoungin Shoko’s Smile, josta olen lukenut jo peräti kaksi novellia.

Jokunen saattaa muistaa iänikuiset kitinäni siitä, miten minun on vaikea keskittyä novelleihin ja että laajemmat kokonaisuudet ovat minulle helpommin lähestyttäviä. Koska olen kuitenkin onnistunut elämäni aikana lukemaan lähinnä vain hyviä (makuasia) novelleja, ärsyttää tämä oma rajoittuneisuuteni.

Eikä tarvinnut taaskaan pettyä novelleihin.

Kirjan nimikkonovelli eli Shoko’s Smile kertoo korealaisen Soyun ja japanilaisen Shokon hauraasta ystävyydestä. He tutustuvat Shokon tullessa Koreaan vaihtoon: Shoko asettuu tuolloin asumaan Soyun perheeseen.

Shoko tulee hyvin toimeen Soyun perheen, joka käsittää äidin ja isoisän, kanssa. Shoko lähenee erityisesti Soyun isoisän kanssa ja kun vaihto on ohi, jatkavat he yhteyttä kirjoittelemalla. Toki Shoko kirjoittaa myös Soyulle ja muutenkin pitää huolen, että molemmat saavat kirjeen aina samaan aikaan.

Jokin Shokossa sekä kiehtoo että arveluttaa Soyua. Vuodet kuluvat ja yhteyskin katkeaa, ystävyys ei silti unohdu.

Shoko’s Smile on hyvin pienieleinen romaani, joka avautuu kerros kerrokselta lukijalle ja saa lukijankin ajatuksen muuttamaan suuntaa sinne sun tänne. Kun ei tunne toista, on altis tulkinnoille. Oma mieli haluaa täyttää aukot, keksiä motiivit toisen käytökselle.

Tämä on upea novelli, jonka tunnelma on lempeän alakuloinen mutta samalla uhkaava aina viimeiseen sivuun asti. Haluaisin keskustella tämän novellin lopusta jonkun kanssa tietääkseni tulkitseeko kukaan - tai ehkä kaikki - sen samoin kuin minä. Eunyoung ei nimittäin sorru selittelyyn, hän näyttää. Ja lukija näkee Shokon hymyn ja tulkitsee sen tavallaan. Minulle se on itsestäänselvä.

Toinen novelli on nimeltään Xin Chào, Xin Chào ja se on omalla uniikilla tavallaan aivan yhtä hyvä kuin Shoko’s Smile.

Xin Chào, Xin Chào sijoittu Berliiniin, jonne korealainen perhe muuttaa toistaiseksi työkomennukselle. Uudessa naapurustossa asuu vietnamilainen perhe, johon korealainen perhe tutustuu ja aikaa vietetään paljon yhdessä.

Harmoniaan tulee kuitenkin särö eikä mikään voi sitä enää paikata. Tai ehkä aika.

Todella kaunis, koskettava ja kiinnostava novelli, johon mahtuu kokonainen elämä. Lopussa pidättelin hetken aikaa itkua, kunnes annoin itselleni luvan pudottaa pari kyyneltä.
 

Vaikuttaa siis kovin lupaavalta kokoelmalta ja kynnys tarttua novelleihin on laskenut paljon.

 

Tietoja kirjasta:

Choi Eunyoung: Shoko's Smile, John Murray 2021, alkuper. Shokoui Miso, koreasta englannintanut Sung Ryu

*

Minulla on muuten nykyään kirjoille omistettu Instagram-tili, @kirjakivaa. Blogia en ole lopettamassa, koska haluan märehtiä enkä Instassa sellaista jaksa. Instaan laittelen lähinnä pienia ajatuksia ja kirjasitaatteja sun muuta sälää, joista ei olisi kokonaisiksi blogipostauksiksi. 

Maagisia novelleja

Vaihteeksi novelleja, joita aika harvakseltaan luen. Olen asiaa puinut blogissani niin monta kertaa, että tällä erää pidän puimurin tallissa.

Pakollinen pähkinänkuori tähän kuitenkin: minun on helpompi keskittyä laajempiin kokonaisuuksiin, siksi novellien lukeminen tuottaa vaikeuksia.

Yukiko Motoyan novellikokoelma Picnic in the Storm on roikkunut lukulistallani siitä asti, kun se Briteissä julkaistiin. Lainasin kirjan kirjastosta ja tavoistani poiketen tein jopa lukusuunnitelman (vähintään novelli per päivä, enemmänkin saa lukea), jota - myöskin tavoistani poiketen - tunnollisesti noudatin. Ihmeitä tapahtuu kaiken aikaan.

Ensimmäinen novelli on nimeltään The Lonesome Bodybuilder, joka kertoo avioparista jonka naisosapuoli alkaa mieheltään salaa treenata salilla. Aviomies on vässykkä, jolla on itsetunto-ongelmia. Vaimon nuori personal trainer kummastelee vaimon treenivalintaa, mutta hyväksyy sen ja kannustaa. Kiehtova novelli, joka kertoo lopulta ihan muusta kuin kehonrakennuksesta.

Fitting Roomissa puolestaan lähtee vaatteiden sovittelu lapasesta. Vai kuitenkin palvelu? Kertojamme työskentelee vaateputiikissa, jossa ei ihan halpoja rättejä myydä. Asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja heitä palvellaan. Sovituskoppi alkaa realistisesti, mutta lähtee hiljaksiin räpylästä ja sitten suorastaan lentoon. Omituinen tarina, jota lukiessa saa pyöritellä silmiä ja hieman hirnua.

Kirjassa on yksitoista novellia, joista lähes kaikki sisältävät ainakin jossain määrin maagista realismia. Muutamassa novellissa on nähtävissä selkeästi opetus, esimerkiksi Typhoonissa (jälleen nimettömäksi jäävä) kertoja näkee ihmiset eri silmin tarinan lopussa.

Kokonaisuutena Picnic in the Storm on varsin tasalaatuinen laadun ollessa hyvä. Ikinä ei tiedä, mihin tulee vedetyksi mukaan, todella omaperäisiä tarinoita. Yleistunnelma on valoisa tai vähintään toiveikas. Jos pitää suosikki valita, kallistun pisimmän novellin puoleen, joka on nimeltään An Exotic Marriage. Se on häiritsevän kiehtova, kiehtovan häiritsevä. Epämääräinen ja jättää paljon tulkinnanvaraa niin kuin suurin osa näistä novelleista.

There’s no need to live life just keeping up the appearance of being human.

Sitten on I Called You by Name, josta minulta meni varmaan puolet ohi. Mut mitä välii. Opin, että tarinoista voi nauttia, vaikkei ihan kaikkea tajuaisikaan.

Jos et kestä epämääräisiä tarinoita ja avoimia loppuja, en suosittele näitä novelleja. Jos haluat lennellä sateenvarjolla taivaalla, majailla erämaamökissä koirien kanssa tai vaikkapa avioitua olkimiehen kanssa, niin olepa hyvä! Lisäksi saat vedellä paljon omia johtopäätöksiä ja täyttää aukkoja, sillä Motoya ei liikoja selittele: hän antaa lukijan mielikuvitukselle tilaa kukkia – vähän samaan tapaan kuin eräs aviomieskin lopulta on kukassa. Mitä ihmettä, mietit. Noh, lukemalla selviää!


Yukiko Motoya: Picnic in the Storm
alkuper. Arashi no Pikunikku (2015) ja Irui kon’in tan (2016)
Corsair 2019
japanista englannistanut Asa Yoneda
s. 209
Tietojeni mukaan kirjaa ei ole suomennettu

Pakkomielteestä toiseen

Kultakalat eivät ole koskaan kuuluneet kiinnostusteni top femmaan. Tai top kymppiin. Tai top kahteen- tai oikeastaan mihinkään kymppiin. Eivätpä ne juuri kiinnostaneet Mataichiakaan, kunnes eräästä syystä johtuen alkoivatkin kiinnostaa. Mataichin kiinnostus kasvoi pakkomielteeksi, minun kiinnostukseni uteliaisuudeksi joka tyydyttyi googlettelemalla ja lukemalla & katselemalla googletukseni tuotoksia.

Miksi höpisen kultakaloista ja kuka riivattu on Mataichi?

Kanoko Okamoto: A Riot of Goldfish
Hesperus 2010
Englannistanut J. Keith Vincent
S. 112
(Kirjaa ei käsittääkseni ainakaan toistaiseksi ole suomennettu)


Ennen kuin jatkamme Mataichin parissa, on tarpeen kertoa muutama sana itse kirjasta. A Riot of Goldfish sisältää kaksi Kanoko Okamoton (1889-1939) novellia, jotka molemmat liittyvät pakkomielteisiin. Nimenomaan miehen pakkomielteisiin, sillä molemmissa novelleissa keskiössä on mies ja hänen elämänsä ja ajatuksensa. Naiset eivät ole järin tärkeitä näissä novelleissa muuta kuin objekteina (lukuun ottamatta toisen novellin topakkaa tätiä), vaikka hienovaraista pyristelyä on aistittavissa.

Kanoko Okamoto keskittyy näissä novelleissa estetiikkaan ja taiteeseen - ja tekee sen  taiten! Olen hurmioitunut etenkin ensimmäisestä novellista, joka on kirjan nimikin: A Riot of Goldfish on täydellinen nimi novellille mutta sen ymmärtää vasta luettuaan novellin kokonaan (ja sitten tekeekin - tai minun teki, muiden mieli tekee mitä tekee - mieli hypähdellä ja nauraa ja hihittää ja huutaa in your face mutta ei oikeastaan pahantahtoisesti vaan suopeasti ja ymmärtäen mutta silti ehkä sormea heristäen).

Kirjan toinen novelli on nimeltään The Food Demon (alkuper. Shokuma 1941) , jossa Besshirō pakkomielteilee ruuan ja taiteen kanssa. Ruoka on oikeastaan vasta toinen valinta taidepuolen epäonnistuessa.  Besshirōsta tulee tyranni kunniankaipuussaan: hän kokee kuuluvansa ylempään luokkaan (periaatteessa kuuluukin) eikä viihdy alemmassa jossa on.

En aio The Food Demonia käsitellä tämän enempää, koska novelleista on vaikea kirjoittaa spoilaamatta niitä kokonaan. Pidin kuitenkin kovasti The Food Demonista, vaikka se ei yllä samalle tasolle kuin A Riot of Goldfish, joka räjäytti kohdallani potin. Ehkä mikään ei tunnukaan sen jälkeen miltään ja nämä novellit olisi pitänyt sijoittaa kirjaan toisinpäin.


A Riot of Goldfish (alkuper. Kingyo ryōran, 1937)

Mataichi on täydellisen kultakalan jalostamista pakkomielteisesti yrittävä kultakalakauppias eikä mikä tahansa sellainen, vaan äveriään Teizōn ”suojatti”, sillä juuri Teizō mahdollistaa hänen opiskelunsa liittyen kultakaloihin ja niiden jalostamiseen. Mutta on kuljettava ajassa taaksepäin ennen kuin voi palata kirjan alun epätoivoiseen nykyisyyteen.

Kultakala-altaiden kupeessa kohoaa kukkula, jossa vauras Teizō asuu tyttärenä Masakon kanssa. Mataichin ja Masakon polut risteävät lapsina lähinnä kiusaamisen kautta Mataichin ollessa kiusaaja. Varttuessaan poikasesta nuorukaiseksi kiusaaminen lakkaa ja tunne muuttuu toisenlaiseksi: ristiriitaiseksi – ja pakonomaiseksi - rakkaudeksi ja hiljaiseksi toiveeksi joskus naida maltillinen Masako.

It was something to do with her lack of personality. She was an unstoppable woman who simply blossomed like a beautiful butterfly. She overflowed with charm, and yet her charm was only of a physiological sort. (s. 19)

Mataichi tuntuu halveksivan persoonatonta Masakoa, mutta samalla haluaa hänet itselleen. Tunne kasvaa pakkomielteeksi vasta Mataichin lähdettyä opiskelemaan kultakalabisnestä toiseen kaupunkiin. Neljän vuoden poissaolon aikana pakkomielle kasvaa ja muuttaa muotoaan.

He was impatient to get back to his own ponds and create with his own hands even one dazzling goldfish that would resemble Masako. - - -  This was the only hope left in his life now. (s. 35)

A Riot of Goldfish on miljöö- ja tunnelmanovelli, jossa askarrellaan ajatuksilla ja tuntemuksilla, tunteilla. Miehen tunteilla. Naiset ovat lähinnä rekvisiittaa, jotka eivät teoillaan kapinoi vaan omaksuvat kiltisti yhteiskunnan heille asettaman roolinsa kiinnosti se sitten tai ei.

“I suppose I’m prettier than some, but I’m just a normal woman. In two or three years I’ll end up getting married and become a mother like anyone else.” (s. 16)

Kanoko Okamoto kirjoitti itsensä suosikikseni. Kaikki tässä novellissa on kohdillaan enkä voi olla miettimättä, miten paljon monitulkintaisempi ja -ulotteisempi se on, jos sen osaisi lukea alkuperäiskielellä. Vaan taitava on J. Keith Vincentin käännöskin ja hänen kirjoittamansa esittely kiinnostava. David Mitchellin alkusanoja en lukenut, koska … pälä pälä pälä ... sensuroin tekstin ja pidän perustelut omana asianani.

A Riot of Goldfish on novelli, josta olisi voinut siteerata noin puolet tekstistä: niin osuva ja ajatuksia nostattava se on. Tietenkään siteeratukset eivät välttämättä avaudu ilman kontekstiaan – ainakaan samoin kuin kontekstissaan.

Tässä silti vielä parit herkkupalat:

The true home of Masako and those dazzling goldfish lies in the other world, and they just poke their heads into the real world from time to time. (s. 25)

Was there anything about Masako that did not eventually lead back to goldfish. (s. 28.)

~~~

Kaksi novellia muodostaa minun maailmassani novellikokoelman ja täten sijoitan A Riot Of Goldfishin Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 25. Novellikokoelma.

Novelleja Koji Suzukilta I

Luin pari novellia Koji Suzukin novellikokoelmasta Death and the Flower. Tiedoksi, jos joku ei tiennyt: Suzuki on legendaarisen kauhuromaanin, Ring, kirjoittaja.
 
Olen nähnyt Ringin pohjalta tehdyn elokuvan, mutta en ole lukenut kirjaa. Se puute on kuitenkin pian korjattu, sillä tilasin eBaystä itselleni kys. opuksen, jonka pitäisi rantautua minulle tämän viikon aikana.

Mutta nyt niihin novelleihin:

Disposable Diapers and a Race Replica

Novelli kertoo miehestä, joka on jäänyt osittain koti-isäksi vaimon käydessä töissä (tässä on muuten yhtäläisyys Suzukin omaan elämään: hänelläkin on takanaan vaihe, jossa vaimo kävi töissä ja hän itse hoiti kodin ja kirjoitti siinä ohessa). Mieskertoja, joka jää nimettömäksi, opettaa iltaisin erästä poikaa, jota ei kuitenkaan tunnu opiskelu kiinnostavan.

Novellin nimi ei ole järin houkutteleva minun makuuni: kertakäyttövaipat ja kilpapyöräksi somistetut moottopyörät eivät ihan kauheasti innosta. Toisaalta noilla molemmilla on merkittävä rooli tässä novellissa, joten nimi on oikeutettu ja osuva. Tarina on melko simppeli ja lopulta sen teemana voi nähdä nimenomaan isyyden. Ja rakkauden.

Tuomio: Ihan kiva, mutta minun makuuni melko pliisu ja kevyt, vaikka olikin hyvin kiinnostavaa luettavaa. Se jokin säväys kuitenkin jäi puuttumaan.

Peukutus: teema


Irregular Breathing

Nyt ollaan teho-osastolla, jossa makaa hengityskoneessa raskaana olevan nainen. Naisen aviomies valvoo naisen tajuttomuutta. Odotellaan heräämistä, ollaan toiveikkaita mutta pelokkaita.

Tämä on ehdottomasti tunnelmanovelli ja niin taiten kuvailtu, että ihan kuin itse olisi paikalla. Kurkkisi verhoista ulos sateen raikastamia kirsikankukkia, yössä hohtavaa märkää asfalttia. Kuuntelisi hengityskonetta ja epäilisi sen ääniä. Vähän jännittää. Pidin kovasti.

Peukutus: sävy

~~~

Yleinen huomio:

Näistä novelleista saisi enemmänkin irti, mutta en viitsi ruotia niitä, koska joutuisin muuten kertomaan sellaisia yksityiskohtia, joita ei ole järkeä tietää ennen novellin lukemista. En halua pilata mahdolliselta lukijalta yllätyksellisyyttä. Etenkin Irregular Breathingin kohdalla mielikuvitukseni (en tiedä tapahtuiko se kirjailijan ohjaamana vai ihan muuten) muodosti melkoisia päätelmiä liittyen hengityskoneeseen.

Kirjan tiedot:

Koji Suzuki: Death and the Flower - Six Stories
Alkuper. Sei to Shi no Gensou 1995
Vertical 2014
Englannistanut Maya Robinson ja Camellia Nieh
S. 220


Novellihaasteessa edistymistäni voi seurata täällä.

Klassikkohaaste V: Kauppa-Lopo

On heinäkuisen klassikkohaasteen aika, nyt jo vuorossaan viidennen. Haastetta isännöi tällä kertaa Tekstiluolan Tuomas.

Tässsäpä kertauksesi haasteen säännöt, joiden alla omat huomioni eli nyt hieman erilainen lähestymistapa tähän haasteeseen.

1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään.

Ilmoitettu on osallisuudesta, mutta ei kirjasta sillä luettavan klassikon valinta jäi jälleen viime tippaan.

2. Lue valitsemasi klassikko.

Lukuun päätyi lopulta Minna Canthin Kauppa-Lopo, joka on novelli ja julkaistu ensimmäisen kerran 1889 aikakauslehti Valvojassa. Veivasin valintaa viimeiseen asti ja Canthiin päädyin, koska en ole ikinä koskaan lukenut Minna Canthilta yhtään mitään. Nyt olen, hyvä minä.

3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2016. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samaisena päivänä.

Luin Kauppa-Lopon yhteisniteestä (SKS 1999), jossa on lisäksi Canthin Agnes-niminen novelli. Agnesta en lukenut. Ei syntynyt Kauppa-Lopon jälkeen varsinaista innostusta lukea sitä.

Kauppa-Lopo kertoo homssuisesta naisesta, joka kirjan alussa istuu vankilassa juopumuksesta ja pyhäinpäivän rikkomisesta. Tapahtumapaikka on Jyväskylä, jota - tai pikemminkin jonka ihmisiä - kuopiolainen Kauppa-Lopo halveksii.

Kun Kauppa-Lopo saa tietoonsa, että Jyväskylässä asuu hänen Kuopiosta kotoisin oleva "tuttunsa", Agnes Kortman, hän kutoo tälle sukat. Siinäpä oiva (teko)syy lähteä vankilasta vapauduttuaan naista tapaamaan.

Kauppa-Lopo henkilönä on samaan aikaan sekä etova että sydämellinen. Minun on tosin vaikea ymmärtää Kauppa-Lopon sydämellisyyttä, joka ilmenee muun muassa (pakonomaisena) haluna auttaa rouva Kortmania hankalassa tilanteessa. Ja aivan pyyteettömästi, vaikka on itsekin jatkuvassa rahapulassa.

Kauppa-Lopo myy Kortmanin vanhoja rojuja ja tienaa niillä ihan kivan summan Kortmanille, mutta ei silti halua edes markkaa vaivanpalkaksi. Mieluummin vaikka varastaa joltain toiselta kuin ottaa palkkion työstään. Onko kyseessä sitten ylpeys vai mikä jää minulle epäselväksi.

Kirjassa on alustus, jossa Päivi Lappalainen tutkiskelee sekä Kauppa-Lopoa että Agnesia. Luin alustuksen kirjan luettuani ja se auttoi tietyssä määrin tulkitsemaan lukemaani.

"Henkilökuvauksen kannalta yhteistä on, että molempien novellien (Kauppa-lopo ja Agnes) naiskuvat ovat vastalause 1800-luvun mittaan meilläkin rakennetulle kuvalle porvarillisesta perheenemännästä ja äidistä, kodin enkelistä."

Kauppa-Lopo synnytti aikanaan kirjallisen polemiikin. Novellia pitääkin tulkita sidottuna aikaan, että sen arvon voi ymmärtää. Minuun Kauppa-Lopo vaikutti eniten miljöökuvauksensa tiimoilta.

4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!

Hienoa Ele! Vihdoin sait luettua jotain Minna Canthilta. Ilman tätä haastetta olisi Kauppa-Lopo todennäköisesti jäänyt kesken jo toisella sivulla. Onneksi kuitenkin luin loppuun, vaikken niin kovasti ihastunutkaan.

5. Toista kohta neljä, useasti.

Hienoa, Ele, nyt on jälleen yksi aukko sivistyksessä paikattu. Lisää kahvia sen kunniaksi.

Klassikkohaasteen koontipostaus, jossa linkit osallisten kirjoituksiin.

~~~

Tässä pääsen lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä Kauppa-Lopo polkaisee kohdallani käyntiin myös novellihaasteen. Peukutan sitä erikseen tapahtumapaikan tiimoilta. Lue novellihaasteesta ja peukutuksesta enemmän Nipvetin blogista.

Novellihaaste 2

Ompun pykäämä novellihaaste saa jatkoa ja tällä kertaa haaste kestää peräti vuoden ja sisältää muutamia "koukkuja". Haastetta isännöi Nipet-blogin Juha, lue tarkempi haasteen kuvaus täältä.

Toteutan haasteen samalla tyylillä kuin viimeksikin eli päivitän tähän postaukseen lukemani novellit. Siten on helpompi sitten vuoden kuluttua tarkistella, mitä tuli luettua. Tavoitteeni on korkealla eli havittelen tuplapeukuttajan arvonimeä!


Novellihaasteeseen lukemani novellit:

1. Minna Canth: Kauppa-Lopo (peukutus: tapahtumapaikka)
2. Koji Suzuki: Disposable Diapers and a Race Replica (peukutus: teema)
3. Koji Suzuki: Irregular Breathing (peukutus: sävy)
4.

Novellien kunnia (koontipostaus)

Novellihaaste päättyy huomenna, joten nyt on sopiva hetki käydä läpi, mitä tuli luettua ja miten haaste noin muuten meni omasta mielestä.

Ennen sitä kirjaan tähän vielä viimeisen haasteeseen lukemani novellin, joka on kirjasta Reader, I Married Him (The Borough Press, 2016) - Stories inspired by Jane Eyre

Kirjassa on 21 novellia eri naiskirjoittajilta, ja kuten kirjan nimestä voi päätellä, inspiraationa novelleille on Charlotte Brontën kirja Jane Eyre. En ole lukenut vielä(kään) Jane Eyreä, vaikka minulla on siitä erityisen kaunis painos hyllyssäni (charity-löytö). Sen sijaan olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, mikä ei tietenkään ole sama asia.

Luin kirjasta ensimmäisen novellin, joka on

Tessa Hadley: My Mother's Wedding

Novellin nimi kertoo oleellisen: ollaan Janeyn äidin häissä eikä kyseessä ole mitkään perinteiset häät, vaan boheemit hippityyliset häät. Kyseessä ei myöskään ole äidin ensimmäiset häät ja sulhanenkin herättää monissa ajatuksia. Tarina kuoriutuu sujuvasti auki paljastaen Janeyn taustaa ja päättyen "loppuhuipennukseen", joka oli kyllä melko ennalta-arvattava. Ja vähän ällö syistä, joita en voi avata, koska muuten spoilaisin koko juonen.

Tuomio: kiehtovatunnelmainen ja napakka novelli, joka piti pihdeissään ensimmäisestä sivusta viimeiseen.

~~~

Näin on haaste tapultetu ja saldoksi minulle kertyi 37 novellia seitsemästä eri teoksesta. Alla lista lukemistostani (haasteen aloituspostaus ja lista ovat luettavissa täällä):


1.Pregnancy Diary/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
2. The Diving Pool/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
3. Dormitory/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
4. Nirvana/Adam Johnson (Fortune Smiles)
5-9. Viisi nimetöntä novellia/Khaled Al Khamissi (Taxi)
10. Hurricanes Anonymous/Adam Johnson (Fortune Smiles)
11. Interesting Facts/Adam Johnson (Fortune Smiles)
12. George Orwell Was a Friend of Mine/Adam Johnson (Fortune Smiles)
13. Dark Meadow/Adam Johnson (Fortune Smiles)
14. Fortune Smiles/Adam Johnson (Fortune Smiles)

Raymond Carver: What We Talk about When We Talk about Love
15. Why Don't You Dance
16. Viewfinder
17. Mr Coffee and Mr Fixit
18. Gazebo
19. I Could See the Smallest Things
20. Sacks
21. The Bath
22. Tell the Women We're Going
23. After the Denim
24. So much Water So Close to Home
25. The Third Thing That Killed My Father Off
26. A Serious Talk
27. The Calm
28. Popular Mechanics
29. Everything Stuck to Him
30. What We Talk about When We Talk about Love
31. One More Thing

32. The Grownup/Gillian Flynn (The Grownup)
33. Blind Chinese Soldiers/Hirabayashi Taiko (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
34. Separate Ways/Higuchi Ichiyo (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
35. The Third Night/Natsume Soseki (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
36.The Bet/Kōbō Abe (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
37. My Mother's Wedding/Tessa hadley (Reader, I Married Him)


Enemmänkin olisin voinut lukea, mutta en nyt lukenut. En myöskään lukenut yhtäkään (paitsi ne viisi nimetöntä Al Khamissin) novellia oman hyllyn teoksista, vaikka tarkoitus oli. Noh, eivät ne sieltä hyllystä mihinkään katoa.

Havaitsin, että tällainen sekatyyli, jossa luetaan novelleja miten ja mistä sattuu, sopii minulle. Tykkään myös kirjoittaa muutaman sanan lukemistani novelleista, joten jatkan niistä kirjoittamista: siten tulee helpommin niitä luettuakin. Eli vaikka novellihaaste päättyy, blogissani näkyy jatkossakin novelleja ja toivottavasti yhä enenevässä määrin. Olen tämän puolen vuoden aikana lukenut enemmän novelleja kuin moneen vuoteen yhteensä.

Tavoitteeni haasteen siivellä oli päästä novellikammostani ja siinä olen melko hyvin onnistunut. Ennen sivuutin kirjastossa novellikokoelmat (kirja lensi sukkana takaisin hyllyyn, jos havaitsin sen olevan novellikokoelma), mutta nykyään uskallan tutkia ja peräti lainata niitä.

Kiitos ja korea kumarrus Ompulle, joka haasteen järjesti. Valaistuin ja opin näkemään novellit aivan eri tavalla eli haasteesta ihan todella oli minulle sekä haastetta että iloa - ja oppia!

Pääsiäisen lukemiset

Pääsiäispyhinä en lukenut lainkaan kirjoja. Päätin, että pidän vapaata kirjallisuudesta (tai siis sen lukemisesta - siitä kyllä luin). Tosin luin yhden novellin ja runsaasti lehtiä eli en kokonaan ollut lukematta. En osaisi kuvitella päivää, etten lukisi lainkaan.

En laske netistä luettuja uutisia ja vastaavia lukemiseksi. Se ei johdu välineestä, josta luen vaan siitä, etten yleensä jaksa lukea ruudulta kovin pitkiä juttua.

Imagesta kiitän ihanaa kirjaystävääni, Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjaa. Olipa mukava lukea suomenkielinen lehti pitkästä aikaa!

Sitten se novelli, jonka poimin luettavaksi The Oxford Book of Japanese Short Stories -kirjasta (Oxford 1997, koonnut Theodore W. Goossen).


Kōbō Abe (1924-1993): The Bet (engl. Juliet Winters Carpenter)

Arkkitehti saa erikoisen toimeksiannon, joka sotii kaikkia arkkitehtuurisia teorioita vastaan. Toimeksiantaja ei suostu arkkitehdin pyynnöstä huolimatta allekirjoittamaan työsuunnitelmaa, vaikka vakuuttaa olevansa siihen tyytyväinen. Sen sijaan hän kutsuu arkkitehdin tutustumaan työtiloihinsa: siten arkkitehti kuulemma ymmärtäisi, että toimeksiantajan sanaan voi luottaa.

Tuomio: Koukuttava futuristinen ja scifimäinen novelli, joka vaikuttaa yllättävän modernilta ottaen huomioon, että se on kirjoitettu 1960. Pidin kovasti ja syntyi halua lukea lisää kirjailijan tuotantoa.


Kōbō Abelta löytyy runsaasti romaaneja eli valinnanvaraa on. Osaisiko joku suositella, mistä kannattaisi aloittaa, kokemuksia?

Kōbō Abe Wikipediassa
Kōbō Aben kirjat Goodreadsissa

~~~

Novellihaastetta kartutin näin yhdellä novellilla. Nyt olen lukenut haasteeseen yhteensä 36 novellia. Olen aika ylpeä itsestäni, mutta en ylpisty liikaa vaan jatkan novellien parissa. Olen alkanut tässä haasteen myötä ymmärtää paremmin novellien hienoutta ja myös hiljalleen pääsemään novellikammostani. Eli haaste selkeästi haastaa ja opettaa minua. Se on kuulkaa hieno asia!

Kolme japanilaista novellia

Lukeminen on ollut nihkeää viime aikoina. Jotenkin tuntuu, ettei ole mitään luettavaa, vaikka hyllyt pursuavat kirjoja, ja kirjastosta olen kantanut lisää luettavaa edellisten kaveriksi.

Tällä hetkellä luvussani oleva Affinity Konarin Mischling tuntuu kuin rämpisi suossa. Syy ei ole tekstin vaikeudessa (se ei ole vaikeaa, vaan pikemminkin kaunista ja kuvailevaa - tosin ajoittain hieman "teennäistä" juuri siksi), vaan tapahtumien irrallisuudessa ja sivupoluissa, jotka eivät ole pitkiä mutta rikkovat harmonian ja mielenkiintoni herpaantuu.

Mischling on nyt jäähyllä: saas nähdä palaanko sen pariin myöhemmin vai jätänkö tällä erää kesken ja luen kenties joskus toiste uudelleen kokonaan. Luulen nimittäin, että aika saattaa olla väärä kys. kirjalle.

*

Novellihaaste on kohdallani edennyt melko tahmaisesti liukkaan alun jälkeen, mutta kaikenlaisiin lukujumeihini ja -ongelmiini yleensä auttaa aasialaisen kirjallisuuden lukeminen. Niin nytkin. Luin kolme novellia ja saavutin sisäisen rauhan ja aloitin toisen romaanin (Tua Harno: Ne jotka jäävät) lukemisen.

Lainasin kirjastosta kirjan, The Oxford Book of Japanese Short Stories (Oxford 1997, koonnut Theodore W. Goossen), joka sisältää novelleja japanilaisilta kirjailijoilta eri aikakausilta.

Valitsin lukemani novellit ihan randomisti eli en alkanutkaan lukea kirjaa järjestyksessä ja alusta. Hurjaa. Kirjassa on yhteensä 35 novellia ja minä luin ensin kahdeksannentoista, joka on



Hirabayashi Taiko (1905-1972): Blind Chinese Soldiers (engl. Noriko Mizuta Lippit)

Maaliskuu 1945, mies odottaa junaa laiturin tungoksessa, kun yhtäkkiä paikalle saapuu poliisi, joka jakaa laiturialueen piirtämällä liidulla rajat. Valkoisen viivan sisäpuolelle ei ole asiaa, matkustajat menkööt muihin vaunuihin.

Blind Chinese Soldiers on lyhyt tapahtuma- ja tuokiokuvaus. Novelliin on ikuistettu pieni hetki ja tuosta hetkestä johtuva hämmennys. Tapahtuu kaksi hämmentävää asiaa, joista toinen jää toisen jalkoihin. Ja elämä jatkaa kulkuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oma elämä: se kaikista tärkein.

Tuomio: mielenkiintoinen novelli, joka alkaa keskeltä ja päättyy keskelle niin kuin tuokioilla on tapana. Pidin, mutta maa ei tärissyt allani.


Higuchi Ichiyo (1872-1896): Separate Ways (engl. Robert Danly)

Separate Ways kertoo orvosta pojasta, Kichizosta, joka on ystävystynyt nuoren naisen, Okyon, kanssa. Tuo ystävyys on kaunista ja Kichizo on siitä ylpeä. Okyo on aina ollut ystävällinen Kichizolle, mikä on tärkeää, sillä orvon elämä ei ole helppoa ja ystävälliset sanat ja teot ovat harvinaista maustetta.

Kichizo on menettänyt tärkeät ihmiset elämästään ja niin käy nytkin, sillä Kichizo ei voi hyväksyä Okyon tekemää päätöstä.

Tuomio: Lukemistani kolmesta novellista ehdottomasti lempparini. Tunnelmaltaan voimakkain ja koskettavin.


Natsume Soseki (1867-1916): The Third Night (engl. Aiko Ito ja Graeme Wilson)

Tämä vain kaksi ja puoli sivua lyhyt novelli on uni. Se on kertomus siitä, kun kantamus muuttuu taakaksi - kevyt painavaksi.

Tuomio: Monitulkintainen novelli, ja kuten unien kohdalla yleensä, pitäisi tuntea unennäkijä voidakseen tulkita hänen unensa. Toisaalta - voiko unen perusteella tehdä tulkinnan henkilöstä? No toki voi: me olemme vapaita tulkitsemaan sekä lukemamme että unemme, miten haluamme.

~~~

Näin kartutin haastetta kolmella novellilla. Edistymistäni voi seurata täältä.

Kaikenlaista vedätystä

Gillian Flynn: The Grownup
W&N 2015 (2014)
S. 79


Bongasin tästä novellista kirjoituksen Sannabananan blogista ja heti ajattelin, että sehän täytyy lukea. En ole aiemmin lukenut Flynniltä mitään, en edes sitä kuuluisaa Gone Girliä/Kilttiä tyttöä. Kirjan pohjalta tehdyn elokuvan olen sen sijaan katsonut. The Grownup on alun perin julkaistu Rogues-antologiassa nimellä What Do You Do.

The Grownup onkin tosi vetävä - alussa vedetään myös käteen. Tai kirjan kertojana toimiva nuori nainen tyydyttää miehiä käsivoimin pientä maksua vastaan ennustajan takahuoneessa, kunnes itse "ylenee" ennustajaksi.

Eräänä päivänä vastaanotolle saapuu nainen nimeltä Susan Burke. Hän tulee kerran, sitten toisenkin. Kolmannen. Susanilla on ongelma: koti on pelottava, ehkä jopa kirottu. Ennustajanaisemme lupaa tehdä kotikäynnin vanhaan viktoriaaniseen taloon naisen luokse. Ja sitten alkaakin tapahtua.

Pidän Flynnin sukkelasta ja napakasta tyylistä, osin jutustelevastakin. Kertomus etenee hyvällä tempolla ja sisältää kiinnostavia huomioita ja huumoriakin.  Tämän kirjan lukeminen oli kuin lenkillä käyminen sellaisena päivänä, kun juoksu sujuu vetreästi eikä mihinkään koske. Lenkin jälkeen on hieman hengästynyt, mutta tyydytetty olo.

The Grownup sai minut innostumaan Flynnistä enemmänkin. Päätin lisätä Sharp Objectsin (suom. Teräviä esineitä) lukulistalleni. Olin jo periaatteessa päättänyt, että skippaan koko Flynnin, mutta niin se vain mieli muuttui jälleen kerran.

~~~

The Grownup kartuttaa jälleen novellihaastetta. Helmet-lukuhaasteessa tungen sen kohtaan 47 eli kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.

Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Raymond Carver: What We Talk About When We Talk About Love

Vintage 1981

S. 134

Nyt alkaa novellien lukeminen tuottaa satoa, kun jo toinen puolisentoista kuukautta kesken ollut novellikokoelma on kunnialla saatu luettua. What We Talk About... sisältää peräti seitsemäntoista novellia, jotka kukin sopivat aiheiltaan kirjan nimen alle.

Minua ei sinänsä rakkaus keskeisenä teemana kirjallisuudessa kiinnosta, mutta Carverin novellit eivät ole mitään ruusunpunaisia romansseja. Toisaalta on syytä muistaa, ettei rakkaudella välttämättä ole mitään tekemistä romanssin tai muunkaan pinkin kanssa: ne ovat kaikki ihan eri asioita.

Carverin novelleissa rakkaus on arkipäiväistä, usein vääristynyttäkin tai väljähtänyttä. Rakkaus ei välttämättä ole se liima, joka pitää pariskunnat yhdessä, ja joskus pariskunnat eivät enää ole yhdessä. Rakkaus voi myös kohdistua lapsiin, mihin tahansa. Enkä tällä tarkoita mitään saastaista (pedofiili)rakkautta, vaan vanhemman rakkautta lastansa kohtaan, joka tosin voi näyttäytyä hyvinkin erikoisella tavalla. Novellikokoelmassa on selkeä punainen lanka, mutta novellit ovat sopivan erilaisia keskenään, ja jokainen tuntuu omanlaiseltaan.

Eräs Carverin novellien suola on niiden salaperäisyys, hämäryys, tuokiokuvaukset. Ne jättävät hyvin paljon lukijan mielikuvitukselle tilaa. Kaikkien tarinoiden loput ovat avoimia, tulkinnanvaraisia. Joissakin on enemmän vihjettä, mihin suuntaan lukija voi ajatuksiaan ohjata, joissakin vähemmän. Se on kiehtovaa, mutta alkoi jossain vaiheessa joidenkin tarinoiden kohdalla turhauttaa.

Carverin tyyli on lakoninen ja paikoin töksähtelevä. Koin novellien miljööt ja tunnelmat vahvoina, ihan aistittavina, mutta ihmiset jäivät etäisiksi. Siksipä tämä novellikokoelma ei juuri herättänyt minussa minkäänlaisia liikutuksen eikä oikeastaan paljon muitakaan tunteita. 

Esimerkki: Pidin kovasti novellista I Could See The Smallest Things. Sen tunnelma oli erikoisen hämyinen ja lyhyt kohtaaminen kiinnostava. Tämä lyhyt kohtaaminen on melko informatiivinen ja avaa lukijalle hieman naapuruustaustoja. Tunnelma on apea ja hiljainen, ihmiset ovat vain käymässä siinä. En osaa selittää tarkemmin. Mietin, että ehkä ihmiset eivät olekaan tärkeitä: on ihan sama keitä he ovat. Tilanteet ja kohtaukset ovat merkittävämpiä - ei se, kenen kohdalle ne osuvat.

Muita suosikkejani on Sacks, Tell The Women We're Going ja The Third Thing That Killed My Father Off.

Olen ymmärtänyt, että joskus nämä kirjamielipiteeni ovat niin kryptisiä, että on vaikea hahmottaa pidinkö jostakin kirjasta vai en. Siksipä tällainen selkokielinen lisäys loppuun: Carverin novellikokoelma oli ihan ok, mutta ei saanut sukkia pyörimään jaloissani. Ymmärrän kirjan ansiot, mutta minun ei silti ole pakko hullaantua siitä.

Kirjasta on blogannut muun muassa Leena Lumi, Suketus, Mai (jonka blogista kirjan bongasin, terkkuja!) ja Tuijata.

~~~

Tällä kirjalla kartutan taas novellihaastetta peräti seitsemällätoista novellilla. Edistymistäni voi seurata täältä. Nyt on luettuja yhteensä 31.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan kuusi: kirjassa on monta kertojaa.

Novellikimara

Vaihteeksi novelleja kokoelmasta, joka on ollut minulla kesken ennätykselliset puolitoista kuukautta. Tämä kielii osin siitä, miten korkea kynnys minulla edelleen on lukea novelleja.

Olen kuitenkin ottanut tavakseni lukea muutaman novellin romaanien välissä, ja sellainen tuntuu toimivan minulla. En jaksaisi kokonaista novellikokoelmaa vetästä putkeen: se olisi minulle liian hektistä alati vaihtuvine henkilöineen ja näyttämöineen.

Nyt on luettu loppuun Adam Johsonin Fortune Smiles. Kokoelmassa on kuusi novellia, joista ensimmäisestä olenkin jo blogannut. Tsekkaa kirjoitus täältä.

Adam Johnson: Fortune Smiles
Doubleday 2015
S. 304

Heti alkuun kerron, että voi mahtavuus mitä novelleja! Novellit ovat aiheiltaan hyvin erilaisia ja omaperäisiä. Kaikesta näkee, että Johnson on rakentanut ja kirjoittanut ne huolella ja taiten. Eivät ole mitään hutaisuja, vaan hallittuja kokonaisuuksia, jotka yllättävät lukijan.

On hyvin vaikea nimetä suosikkia, mutta jos on ihan pakko, rankkaisin lempparikseni George Orwell Was a Friend of Mine. Se kertoo miehestä, joka asuu Berliinissä vankilan - sittemmin museon - kupeessa, jossa taannoin työskenteli.

Ulkoiluttaessaan koiraansa hän päätyy juttusille vankilamuseoon vierailulle tulleen ryhmän kanssa. Asia johtaa toiseen ja kolmanteen. En voi paljastaa enempää, koska en halua pilata novellin yllätyksellisyyttä: on kihelmöivää lukea, kun ei ole mitään hajua, mihin suuntaan tarina lähtee viemään. Tämä novelli herättää ajatuksia syyllisyydestä ja uhriudesta (huom: ei nykyään niin trendikäästä uhriutumisesta - se on ihan eri asia).

Koskettavin novelli on Interesting Facts, josta en voi kertoa mitään. Paitsi että lopussa vähän itketti. Dark Meadow kertoo pedofiilista, joka kamppailee himojensa kourussa. Vaikuttava kuvaus, joka häiritsevästi jopa herätti sympatiaa - todella ristiriitainen lukukokemus!

Fortune Smiles kertoo kahdesta pohjoiskorealaisesta loikkarista, jotka yrittävät aloittaa uuttaa elämää Etelä-Koreassa. Kaikki on uutta ja outoa ja aivopesu jyllää edelleen ohjelmaansa heistä toisen mielessä. Yllättäen tämä oli ehkä humoristisin novelli näistä kaikista.

Hurricanes Anonymous kertoo Nonc-nimisestä UPS-kuljettajasta, jolle ex-tyttöystävä dumppaa lapsensa. Nonc on tyttöystävän mukaan lapsen isä, mutta varmuutta asiasta ei ole. Novellin miljöö on vaikuttava: se sijoittuu Louisianaan luonnonkatastrofin jälkeiseen aikaan. Katrinaan viitataan useasti.

Yhteistä näille kaikille novelleille on se, että ne ovat ihan järjettömän hyviä! Kaikissa on hyvin vahva miljöö, tunnelma ja tunnelataus - suorastaan käsinkosketeltava. Fortune Smilesin kaikkiaan kuusi novellia ovat sellaisia, ettei niistä yhtäkään hevin unohda. Tiesin kyllä odottaa jotain omaperäistä, sillä olen lukenut Johnsonilta aiemmin romaanin nimeltä The Orphan Master's Son, joka sekin oli melkoisen vaikuttava lukukokemus.

Fortune Smilesta on kirjoittanut myös Laura. Koska Laura piti kirjasta, voinen lisätä tämän Helmet-lukuhaasteen toiseen kohtaan eli 'kirjablogissa kehuttu kirja'.

Kirjalla sain kartutettua novellihaastetta viidellä novellilla.

17. Novellimaraton (päivittyvä postaus)

Kukkuu, täällä taas. Seitsemännentoista päivän aihe on glögiä/piparia. Kumpaakaan ei minulla juuri nyt ole eikä ehkä ole myöhemminkään.

Piparista en piittaa eikä nyt tee glögiäkään mieli. Täällä glögi on nimeltään mulled wine, jota saa jokaisesta ruokakaupasta. On hyvää mikrossa lämmitettynä.

Olen maistanut myös mulled cideria, kun sitä tarjottiin maistiaiseksi kantiksessani. Se oli jopa parempaa kuin mulled wine. Mutta jospa jätämme viinakset ja siirrymme varsinaiseen aiheeseen eli novelleihin.

Tänään vietetään Ompun aloitteesta novellimaratonia. Veivasin kauan ennen kuin päätin osallistua ja vaatimaton tavoitteeni oli saada luettua edes yksi novelli. Arvatkaa mitä - olen jo lukenut sen!

Maratonin aloitin tänään kello 10:00UK / 12:00FI eli se päättyy huomenna kello 10:00UK

Tämä on päivittyvä postaus eli lisäilen lukemisiani ja tunnelmia pitkin päivää.

Kello 11:20  (13:20)

Päätin aloittaa maratonin vähemmän hurjasti lukemalla Khaled Al Khamissin Taxi-nimisestä novellikokoelmasta (Aflame Books 2008, arabiasta englannistanut Jonathan Wright) ensimmäisen novellin. Se siitä sekatekniikasta ja hurjastelusta. Mutta ehkä myöhemmin irrottelen.

Novelleja ei ole nimetty, vaan ovat tylsästi numeroitu. Kirjassa on 58 novellia. Numero yksi kertoo iäkkäästä taksikuskista, joka sairastuu. Hän joutuu olemaan kymmenen päivää poissa töistä, ja koska hän on köyhä, rahat loppuvat ja vaimon pitää kerjätä.

Novelli on kiinnostava ja se sisältää pienen opetuksen. Pidin kovasti tuosta lämminhenkisestä ja napakasta tarinasta.

Luettu tähän mennessä: 1

Kello 16:40 (18:40)

Tuli tuossa luettua Khamissilta toinen novelli ja järjestyksessään toinen eli en ole irrotellut. En sentään tuntikaupalla sitä lyhyttä novellia lukenut, vaikka tällainen hidas olenkin. Kävin muun muassa ulkoilemassa ja kaupoilla jne. Kovasti on ollut sumuista tänään.

Palatakseni vielä Khamissin Taxi-novellikokoelmaan, niin ovat tosiaan melko lyhkäisiä ja kukin tarina sijoittuu Kairoon. Tai ainakin Eyptiin. Oletan, että kaikki Kairoon. Kirjailija on itse ahkera taksien käyttäjä, joten siitä lienee se ideakin novelleihin syntynyt. Kakkosnovelli oli mielenkiintoinen. Siinä ei ollut opetusta, vaan kritiikkiä.

Luettu tähän mennessä: 2 

Sunnuntai kello 9:45 (11:45)

Suuret visioni kirjallisesta hurjastelusta muun muassa sekatekniikan muodossa eivät toteutuneet. Pysyttelin tuossa yhdessä ja samassa Taxi-kirjassa koko novellimaratonin ajan ja käytin lukemiseen hyvin vähän aikaa. Tiesin, että näin käy koska lauantait ovat minulle yleensä melko "kiireisiä", ts. olen järkännyt itselleni paljon puuhaa.

Sain luettua päivän aikana vielä kolme novellia lisää eli lopulliseksi saldoksi muodostui viisi luettua novellia. Melko aneeminen tulos, sillä nämä tarinat eivät olleen pitkiä. Satuin lukemaan Taxin esipuheenkin. Siinä Khaled Al Khamissi kertoo, että nämä tarinat hän on koostanut omista kohtaamisistaan Kairon takseissa vuosina 2005-2006.

Kirjan kattava teema onkin kuvailla taksikuskien elämää Kairossa. Antaa heille ääni, että hekin saavat tulla kuulluksi. Taksikuskin työ stressaavaa ja melko epäkiitollista hommaa, jossa pitää raataa ns. niska limassa saadakseen sen päivittäisen leipäpalansa pöytään.

Luettu yhteensä: 5

Tämä ei tosiaan ollut minulle paras ajankohta maratoonailla. Kannatti silti osallistua ja aion varmasti osallistua toistekin, jos novellimaraton vielä järjestetään. Silloin toivon itselleni suotuisampaa ajankohtaa - eilinen oli kenties kaikkein epäsopivin päivä minulle. 

14. Lätisen novellista

14. Kirja joka päättyi liian nopeasti (WTF? Tsekkaa tästä)


Lainasin kirjastosta Adam Johnsonin kirjan Fortune Smiles (Doubleday 2015, s. 304) yksinomaan siksi, että pidin Johnsonin The Orphan Master's Sonista. Oletin Fortune Smilesin olevan romaani, vaikka kannessa lukee kyllä melko isolla Stories.

Silmäni deletoi teksin vähän samaan tyyliin kuin kirjan nimen yllä olevan kehun. Ja nyt huomasin, että kannen alaosassakin lukee toisen kirjailijan kehu. Takakannessakin on vain kehuja. Nyt hukumme kehuihin, joita en jaksanut lukea.

Kurkkasin kirjastossa sivuliepeeseen ja sieltä luin hieman enkä nähtävästi ymmärtänyt mitään lukemastani, koska en vielä tuolloinkaan tajunnut, että kyseessä on novellikokoelma. Kauhea totuus avautui minulle vasta selatessani kirjaa enemmän kotona.

Ajattelin optimistisesti, ettei maailma kaadu, jos luen yhden novellin. Sillähän voisi sitten osallistua novellihaasteeseen. Otaksun, että ilman Ompun järkkäämää novellihaastetta en välttämättä olisi lukenut sitä yhtäkään novellia, jonka nimi on Nirvana. Se on Fortune Smilesin ensimmäinen novelli, sillä en sentään rohjennut valita luettavaa keskeltä kirjaa - sehän olisi ollut ihan järkyttävää hurjastelua.

Nirvanan kertoja on Charlotten aviomies. Charlotte on halvaantunut lähes täysin liikuntakyvyttömäksi. Hän voi puhua ja liikuttaa päätänsä, mutta eipä juuri muuta. Toivoa parantumisesta voi olla, vaan jaksaako sitä uskoa mihinkään, mitä enemmän aikaa kuluu.

En voi kertoa Nirvanasta (en edes sitä, mihin sillä viitataan) enempää, koska mielestäni eräs tämän novellin ehdoton ansio on nimenomaan yllätyksellisyys ja asioiden vaiheittainen paljastuminen lukijalle sitä mukaa kun tarina etenee.

En pysty sanomaan (tai muuten valehtelisin), että Fortune Smiles on kirja, joka päättyi liian nopeasti (koska en ole lukenut sitä kokonaan). Sen sijaan voin sanoa Nirvanan olleen tarina, joka päättyi liian nopeasti: olisin voinut lukea sitä pidempäänkin.

Novellin loppu oli kuitenkin mitä mainioin - tietyllä tapaa hirtehinen ja ironinen. Pidin kovasti ja aion lukea ne muutkin novellit. Onneksi en siis tajunnut vielä kirjastossa, että kyseessä on novellikokoelma!

Novellitilini karttuu yhdellä novellilla eli olen lukenut nyt kaiken kaikkiaan neljä novellia haasteeseen. Tästä pääset tsekkaamaan kirjanpitoni.

Hikisen painostavia novelleja Japanista

Yoko Ogawa: The Diving Pool
Vintage, 2009
Englannistanut Stephen Snyder
S. 164

Olen lainannut Ogawan The Diving Poolin kirjastosta noin viisi kertaa ja palauttanut sen lukematta noin neljä kertaa.

Noin viidennellä kerralla palautan kirjan viimeistä kertaa: tuli nimittäin vihdoin luettua se! Kiitos inspiroivan ja motivoivan novellihaasteen.

The Diving Pool sisältää kolme novellia, kukin pituudeltaan noin 50 sivua. Luin novellit "väärässä" järjestyksessä eli aloitin toisesta (Pregnancy Diary), koska se kiinnosti eniten. Minulle oli rajojani rikkovaa rikkoa kirjan kronologia, vaikka kyseessä ovatkin novellit, joten periaatteessa mitään kronologiaa ei ole.

Pregnancy Diary

Tämä ei ole ihan perinteinen raskauspäiväkirja, sillä päiväkirjaa pitää raskaana olevan naisen sisko. Hän kirjaa sivuille sisarensa vointeja ja pakkomielteitä, sukeltaa lapsuudenmuistoihin. Myöhemmin tekstiin alkaa suodattua yhä enemmän päiväkirjan kirjoittajan omia ajatuksia ja asenteita.

Molemmat sisarukset jäävät etäisiksi, kuin hahmoiksi ikkunan taakse. Tunnelma on painostava ja epämiellyttävä eli täydellisen onnistunut. Moni vihje jää vaille vahvistusta eli lukijan tulkittavaksi ja päätettäväksi. Ihan ok, mutta ei sävähdyttänyt.

The Diving Pool

Nimikkonovelli The Diving Pool on kokoelman esimmäinen novelli. Sen juoni ja kehityskaari on kaikkein selkein ja se sisältää oivalluksen lopussa. Ikään kuin kyseessä olisi opetus, vaikka kuitenkaan ei ole.

Teinityttö on ihastunut kasvattiveljeensä, jonka harjoituksia hän käy salaa katsomassa uimahallissa. Lukijalle paljastuu vaivihkaa, millaisessa ei niin tavanomaisessa ympäristössä nuoret asuvat - ja miten se vaikuttaa etenkin tyttöön.

Dormitory

Kolmas eli viimeinen novelli, Dormitory, on minulle mieleisin. Siinä nainen saa yllättävän syyn käydä vierailemassa opiskelija-asuntolassa, jossa taannoin asui. Kaikki tuntuu olevan ennallaan raajarikkoista asuntolanpitäjää myöten, vaan ei ole. Asukaskato vaivaa ja rakennus rapistuu kilpaa ajan kanssa. Novellin tunnelma on niinikään painostava, eikä sitä pehmennä edes erivärisiniä kukkivat tulppaanit.

~~~

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kokoelma, mutta hieman silti petyin. En voi olla vertaamatta novelleja Ogawan Revenge-novellikokoelmaan, jota tosin luin kuin romaania. Toisaalta The Diving Poolin novellit ovat tunnelmaltaan niin voimakkaita, että ne tuskin ihan heti poistuvat mielestä. Kannatti ehdottomasti lukea.

Täten avaan novellitilini kolmella novellilla, hyvä minä. Kirjaan novellit haastesivulle voidakseni ihailla edistymistäni. Osallistun tällä kirjalla myös Kurjen siivellä -haasteeseen.


Muut Ogawalta lukemani kirjat:

The Housekeeper and the Professor (suom. Professori ja taloudenhoitaja)
Hotel Iris
Revenge

Novellit kunniaan!

Syyspäivä viime sunnuntaina

Pidän novelleista, mutta harvemmin tulee luettua niitä, mikä varmasti kuulostaa melko ristiriitaiselta. Viimeksi luin novellin nimeltä A Temporary Matter Jhumpa Lahirin novellikokoelmasta Interpreter of Maladies. Pidin siitä, mutta sitten "unohdin" lukea loput novellit. Näin minulle usein käy.

Tarkoitukseni oli vuonna 2008 lukea SusuPetalin kirjoittama novellikokoelma Toinen painos ja blogata kustakin novellista erikseen. Luin kyllä kirjan, mutta sain aikaiseksi blogata vain yhdestä novellista. Tämä kertonee jotain vaikeasta suhteestani novelleihin ja vaikeudesta kirjoittaa novelleista.

Mutta tähän on olemassa lääkitys. Nimittäin novellihaaste!

Haasteen kuvaus:

"Haasteen tavoitteena on tuoda näkyvyyttä novelleille ja rohkaista lukijoita tutustumaan rohkeasti tähän kirjallisuuden lajiin. Tämä on matalan kynnyksen haaste, johon voi osallistua lukemalla vaikkapa vain yhden novellin ja bloggaamalla siitä. Mitään muita sääntöjä ei ole kuin se, että luettavan kirjallisuuden pitää olla novelleja."

Lue lisää haasteesta Ompun blogista ja osallistu sinäkin!

Kotoota löytämäni novelliaarteet (on niitä vissiin enemmänkin, mutta ovat piilosilla). Lisää novelleja ajattelin roudata kirjastosta tai mistä tahansa, koska tätä haastetta varten tulee sellaisia (novellikokoelmia) varmasti katseltua vaistomaisesti sillä silmällä.

One World: A Global Anthology of Short Stories
Jhumpa Lahiri: Intepreter of Maladies
Juri Nummelin (toim.): Asentoja
Khaled Al Khamissi: Taxi
Kari Välimäki: Todensanat
Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother (Stories of Loss and Love)

Osa kirjojen novelleista on hyvin lyhyitä. Sellaisia en laske mukaan haasteeseen, vaikka lukisinkin - ja toivottavasti luenkin - niitä. Mainitsen kuitenkin selkeästi kussakin novellipostauksessani, millä novellilla osallistun haasteeseen.

Lisäksi listaan tämän postauksen loppuun novellin kirjoittajan ja novellin nimen (ja sulkuihin kokoelman/kirjan, josta novelli on peräisin) eli tämä on ns. päivittyvä postaus.

Novellihaasteeseen lukemani novellit:

1.Pregnancy Diary/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
2. The Diving Pool/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
3. Dormitory/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
4. Nirvana/Adam Johnson (Fortune Smiles)
5-9. Viisi nimetöntä novellia/Khaled Al Khamissi (Taxi)
10. Hurricanes Anonymous/Adam Johnson (Fortune Smiles)
11. Interesting Facts/Adam Johnson (Fortune Smiles)
12. George Orwell Was a Friend of Mine/Adam Johnson (Fortune Smiles)
13. Dark Meadow/Adam Johnson (Fortune Smiles)
14. Fortune Smiles/Adam Johnson (Fortune Smiles)

Raymond Carver: What We Talk about When We Talk about Love
15. Why Don't You Dance
16. Viewfinder
17. Mr Coffee and Mr Fixit
18. Gazebo
19. I Could See the Smallest Things
20. Sacks
21. The Bath
22. Tell the Women We're Going
23. After the Denim
24. So much Water So Close to Home
25. The Third Thing That Killed My Father Off
26. A Serious Talk
27. The Calm
28. Popular Mechanics
29. Everything Stuck to Him
30. What We Talk about When We Talk about Love
31. One More Thing

32. The Grownup/Gillian Flynn (The Grownup)
33. Blind Chinese Soldiers/Hirabayashi Taiko (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
34. Separate Ways/Higuchi Ichiyo (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
35. The Third Night/Natsume Soseki (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
36.The Bet/Kōbō Abe (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
37. Mother's Wedding: Tessa Hadley (Reader, I married him)

Haaste on päättynyt: Koontipostaus on täällä.

Tarinat, jotka eivät suostu loppumaan

Yoko Ogawa: Revenge
(Kamoku na shigai, Midara na tomurai, 1998)
Harvill Secker, 2013
Japanista kääntänyt Stephen Snyder
S. 162

Tälle kirjalle voisi antaa kunniamaininnan yöunien menettämisestä. Sain kirjan päätökseen iltamyöhällä, ja viimeisellä sivulla suustani pääsi hämmentynyt öööö. Sitten palasin kirjan alkuun, keskelle, sinne tänne. Etsin vihjeitä.

Harkitsin kirjan lukemista uudelleen siten, että piirrän siitä kaaviota samalla vetäen kytkökset henkilöiden ja tapahtumien välille. Kaavion keskelle sijoittaisin jääkaapin, jonne tuntui olevan tunkua.

First, I turned off our refrigerator and emptied it: last night's potato salad, ham, eggs, cabbage, cucumbers, wilted spinach, yogurt, some cans of beer, pork - I pulled everything out and threw it aside. The ketchup spilled, eggs broke, ice cream melted. But the refrigerator was empty now, so I took a deep breath, curled myself into a ball, and slowly worked my way inside.

Nainen menee konditorioon ostaakseen mansikkaleivoksia. Hän tekee niin aina poikansa syntymäpäivänä. Mitä väliä, vaikka poika on kuollut. Konditoriossa hän tapaa naisen, jonka kanssa käy juttusille. Siinä samalla hän muistelee hiljaa mielessään omaa menneisyyttään.

Tarina saa uuden näkökulman ja henkilöt seuraavassa luvussa. Ja sitä seuraavassa. Ja sitä seuraavassa. Kukin tarina on kytköksissä toiseen: kirja on kuin helminauha, johon tekijä pujottaa hiomansa ja valmistamansa helmen. Helmet ovat oma kokonaisuutensa, jotka koskettelevat toisiaan, mutta pysyvät silti erillisinä - osa enemmän, osa vähemmän.

Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä mystisemmäksi se muuttuu. Se kutittelee lukijan mieltä ripotellessaan vihjeitä, jotka ovat riittävän selkeitä ymmärrettäväksi mutta jättävät silti tulkinnanvaraa - paljon tulkinnanvaraa.

Aamulla herättyäni ja kirjaa yölläkin mietittyäni avaan sen kannen uudelleen etsiäkseni lisää vihjeitä. Törmään teksiin kirjan nimen alla: Eleven dark tales.

Jaahas, onko kyseessä kuitenkin novellikokoelma?! Minun tulkintani on, että on ja ei ole. Kyllä, kullakin tarinalla on oma nimensä ja omat henkilönsä. Tarinoissa törmätään kuitenkin jo tavattuihin henkilöihin, tapahtumiin, kohtauksiin - tosin erilaisesta näkökulmasta, eri ihmisen näkökulmasta.

Suurin osa ihmisistä on nimettömiä, kertoja on aina yksikön ensimmäinen. Mutta lukija kyllä tietää, kuka on kuka. Tiettyyn pisteeseen asti. Riittävästi tietää. Ihan mieletöntä. Mitä enemmän kirjaa mietin, sitä enemmän alan rakastua siihen. Revenge on päättymätön tarina: kun sen on lukenut, voi aloittaa alusta. Itse asiassa minun oli pakko aloittaa alusta.


Kirjasta on blogannut myös Hdcanis. Olen hänen kirjoituksensa lukenut jo aiemmin, mutta enpä muistanutkaan tuota mainintaa novellimaisuudesta, vaan luin tosiaan tätä kirjaa romaanina ja vasta lopussa heräsin tajuamaan muuta. Vaan ei haittaa - ei se lukukokemusta pilannut, vaikka yhden yön unet osittain menivätkin.

Takana puhumisen taito

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Kirjakauppaliitto 2014
Vuoden 2014 Kirjan ja ruusun päivä -kirja
S. 156

Aivan alkuun haluan esittää kiitokseni Maijalle (Kirjojen keskellä), joka mahdollisti tämän lukukokemuksen. En nimittän olisi itse millään päässyt kyseisille päiville kirjashoppaamaan, mutta onneksi Maija osti senkin edestä ja tarjoutui lähettämään extrakirjansa minulle. Kiitos siis vielä!

Olen lukenut muutamia Härkösen romaaneja, mutta en muistaakseni koskaan hänen kolumnejaan tai pakinoitaan. Nyt olen, sillä Takana puhumisen taito sisältää 151 herkullista kolumnia. Suurimpaan osaan voin jopa itse samastua (en tosin kaikkiin esim. niihin keski-ikäisjuttuihin, sillä olenhan itse ikinuori) ja jos en voinutkaan, silti nauratti.

Tekstiviestittelyyn liittyvää kirjoitusta lukiessani repesin nauruun. Mitä, kirjoittaako Härkönen minusta ja miehestäni, vaikka väittääkin kirjoittaneensa itsestään ja miehestään.

"Hei rakas, mitä kuuluu?" näpyttelen pahaa aavistamatta kännykän viestikenttään.
"Ihan hyvää", mies vastaa. "Jatkan vielä töitä. Mitäs sinne?"
Tulee ikävä tunne mahaan. Viestin sävy on liian asiallinen, jopa kylmä.
...
Ei vieläkään sanoja kulta, rakas, pieni, ei mitään sellaista, mistä tulisi mukava ja turvallinen olo. Jumalauta. Nyt on asiaa niin paljon, että näpyttely ei riitä. Täytyy saada puhua. Tarkemmin sanoen huutaa. Soitan miehelle.

Tarina jatkuu vielä puhelun verran, jota en tähän siteeraa. Lulekaa itse. Minä luin sen ääneen miehellenikin; piti lukea se hänelle kaksi kertaa ennen kuin meni jakeluun.

"Ongelma" ei ole toistaiseksi ajankohtainen, koska emme tekstaile. Parin viikon kuluttua saatamme tekstailla. Inhoan tekstaamista; se vie aikaa (minulla on vanha epä-älykäs simpukkapuhelin enkä muuta haluakaan) ja on muutenkin työlästä. Ehkä voisimme suosiolla soitella, jos on ihan pakollista asiaa. Koska ilmeisesti joutuisin kuitenkin soittamaan hänelle sen jälkeen, kun olen saanut kylmiä tekstiviestejä.

Takana puhumisen taito on runsas, mutta tiivis paketti sattumuksia, kohtauksia, väärinkäsityksiä, ajatuksia ja mielipiteitä, jotka Härkönen tarjoilee huumorinkukka tarjottimellaan. Hän ei säästele itseäänkään, vaan rennon hupsulla otteella antaa litsareita myös omalla naamalleen.

Tämä on hyvän mielen kirja, joka tuo esille myös aikamme ilmiöitä aina Naamakirjasta muihin someilmiöihin. Elämää on onneksi niidenkin ulkopuolella ja esimerkiksi karaokeen ja ravintolan valomerkkiin liittyvistä jutuista tuli lähes nostalginen olo.

Sanoisin, että nappivalinta kirjan ja ruusun päivän kirjaksi. Mainittakoon nyt kuitenkin, että tämä on ihka ensimmäinen koskaan lukemani kirjan ja ruusun päivän kirja.

Laitan yleensä mielelläni kirjoja kiertoon, mutta tämä kirja menee en anna! -osastolle. Takana puhumisen taito on ajaton ja tiedän palaavani sitä lehteilemään ja lukemaan sieltä täältä vielä myöhemminkin.

Ulkoasun suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Elämää (ja kuolemaa) keskitysleirillä

Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz
Like 2005
S. 192
Toimittanut ja Puolan kielestä suomentanut Martti Puukko


Harvemmin kirja etoo minua niin paljon kuin tämä. Se ei tietenkään ole kirjailijan syy enkä tarkoita etomisella sitä, ettei kirjaa olisi saanut kirjoittaa tmv. Tarkoitan sitä, että nyt löytyi kirja, joka oli jopa minulle liikaa - ainakin tässä elämäntilanteessa.

Kirjan nimestä, Kotimme Auschwitz, voi päätellä mistä se kertoo; elämästä (ja kuolemasta) keskitysleirillä. Se kertoo siitä, miten ihminen muuttuu sopeutuakseen vallitsevaan ympäristöön; kestääkseen ympäröivää todellisuutta. Epänormaalista tulee normaalia, kuoleman läsnäolosta arkea. Miltä tuntuu elää, kun voi olla itse seuraava?

Kirja koostuu novelleista, joista osa on varsin lyhyitä; vain muutaman sivun pituisia. Turha silti kuvitella, että lyhyiden(kään) novellien kohdalla lukija voi hengähtää. Ei voi. Minua kirjassa ahdisti (kyllä, nyt löytyi kirja joka sai minut ahdistumaan!) sen arkisuus, tunteettomuus, lakonisuus.

Mutta mitenpä muuten keskitysleirillä kestäisi kuin kuolettamalla syvimmät tunteensa ja keskittymällä elossa pysymiseen? Moraali kieroutuu ja sen myötä ihminen rapistuu. Lopulta. En ihmettele, miksi Borowski teki itsemurhan vapauduttuaan.

Haluan painottaa, että en moralisoi (olisin kaiketi toiminut itse samoin samassa tilanteessa). Usein kun pahin on ohi, on aikaa ajatella. On aikaa tutkiskella, sitä mitä oli. On aikaa - ja pakko - kohdata lopulta itsensä. Se voi olla liian kova pala.

"Ja ankarasti ponnistellen yritän hartaasti löytää jonkin todellisen merkityksen ja tarkoituksen näkemistäni asioista, tapahtumista ja ihmisistä."

En jaksa kirjoittaa tästä kirjasta enempää, koska haluan siitä eroon. Haluan sen pois silmistäni. En jaksa nyt niin paljon kuolemaa, en murjottuja ruumiita. En.

~~~

Tiedän ainakin muutaman bloggaajan, jotka ovat tämän kirjan lukeneet. Googlettelusta ja blogien tonkimisesta huolimatta en löytänyt postauksia tähän kirjaan liittyen. Enpä siis tällä kertaa linkittele.

Lisäys: Aino on myös kirjasta blogannut.

Osallistun tällä kirjalla Hei me lusitaan! -haasteeseen.