Sphere 2012
S. 438
"If you enjoyed Black Swan you'll love this novel."
Olen katsonut Black Swanin joskus lentokoneessa pieneltä ruudulta puolikuolleena väsymyksestä kevyessä hiprakassa.
En muista elokuvan yksityiskohtia, mutta visuaalisesti se oli kaunis ja muistaakseni myös kiehtovalla tavalla mieltä kajoava.
Pitäisi katsoa kys. elokuva joskus uudelleen kunnon telkkarista ja mielellään selvinpäin.
Possessed kertoo Emmasta, joka on huolittu arvovaltaiseen musiikkikouluun. Köyhistä oloista tullut Emma opiskelee apurahan turvin, joten rahaa ei ole liikaa (lainkaan) tuhlattavaksi hömpötyksiin.
Kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä Emma tutustuu äveriäisiin kaksosiin (ts. kaksosiin, joiden vanhemmat ovat varakkaita) ja hurja meno alkaa.
Shampanjaa juodaan hienoissa ravintoloissa - kaksosten piikkiin tietysti, sillä eihän Emmalla moiseen olisi varaa. Emma mieltyy kaksosista erityisesti hiljaiseen Matildeen, jonka kanssa hän kokee enemmän samanlaisuutta kuin räväkän ja itsetietoisen Sophien kanssa.
Hauskuus loppuu, kun Matilde tekee itsemurhan. Emma on aivan pirstaleina uuden ystävänsä menetyksen takia. Sophie sen sijaan tuntuu pääsevän sisarensa kuoleman yli yllättävän helposti. Siltä se ainakin näyttää päällepäin.
Matilden kuolemasta alkaa Emman alamäki. Hänen muistinsa alkaa pätkiä ja hän herää mitä kummallisemmista paikoista. Lisäksi painajaiset riivaavat hänen mieltään: välähdykset jotka tuntuvat kovin todelta.
Kirjan nimi Possessed kuvaa kirjaa hyvin ja antaa lukijalle melko hyvän vihjeen siitä, mitä mahdollisesti on tapahtumassa ja tapahtuu. Lisäksi kirjan kannessa komeilee kysymys:
"Is she losing her mind or losing herself?"
Sitäpä sitten pohditaankin loput kirjasta sen jälkeen, kun Matilde on vetänyt ranteensa auki. Kirjan alku on melko vetävä ja kiintoisa. Sitä piti lukea ihan ahmimalla.
Puolivälissä aloin kyllästyä kirjan alkaessa polkea paikallaan. Vaikka tapahtumia toki oli, niiden samankaltaisuus alkoi haukotuttaa johtuen varmaan siitä, että lukijalle ei juurikaan annettu vihjeitä siitä, mistä on kyse (vaikka sen toki saattoi arvata).
Minulle tulikin tunne, että Valentine pitkitti kirjaa näillä toistoilla. Ymmärrän tietyssä mielessä Emman ajatukset ja niiden kehän hänen tullessaan vainoharhaiseksi. Silti niitä toistettiin mielestäni liikaa.
Lisäksi kirjailija tuppasi selittämään samat asiat useampaan kertaan. Jos esimerkiksi jokin huone on jo kerran kuvailtu, ja selitetty sen taustoja (sori, pakko olla kryptinen, etten spoilaa), miksi sitä pitää toistella? Luuleeko Valentine, ettei lukija muista vai onko hän kenties itse unohtanut maininneensa jo asiasta?
Kirjasta olisi mielestäni voinut pamauttaa avaruuteen ainakin sata sivua. Tuntuu hassulta todeta tämä, sillä kaikesta tästä toistosta sun muusta huolimatta kirjaa piti lukea tyylillä vielä yksi luku. Tosin siinä vaiheessa kun kirja tavallaan polki paikallaan, halusin lukea vielä sen yhden luvun siksi, että pääsisin pian eteenpäin siitä pysähtyneestä suossa tarpomisesta.
Loppua kohden kirja tempaisi taas mukaansa, vaikka tuossa vaiheessa olin jo arvannut, mistä on kyse ja mitä salaisuuksia on vielä piilossa: lopun paljastukset ja juonen aukeaminen eivät siis onnistuneet yllättämään.
Lisäksi melkein kirjan alusta alkaen olisi tehnyt mieleni antaa Emmalle parit litsarit ja heittää vaikka kaivoon virkoamaan (hän tosin varmasti olisikin hypännyt kaivoon vieläpä ihan itse, jos olisin käskenyt häntä). Miten joku voikin olla niin nössö ja kyvytön pitämään puoliaan!
Emman veivaaminen ja ovimattomainen käytös sai minut repimään hiuksia päästäni. Teki mieli huutaa (juu, fiktiiviselle hahmolle) ota nyt ämmä itseäsi niskasta kiinni ja tee jotain!
~~~
Tätä kirjaa ei ole suomeksi käännetty, mutta englanninkielisenä sen saa kyllä esimerkiksi cdon.comista.
