Kirjablogi 20 vuotta

Kaksikymmentä vuotta eikä suotta. Perustin kirjablogini Vuodatukseen vuonna 2006, jolloin kirjablogeja oli vain kourallinen jos sitäkään. Kerrankin olin mukana ensimmäisessä aallossa, vaikka yleensä hiihtelen perässä. Bloggaamisen (muulla kuin kirjablogilla) aloitin vuotta aiemmin eli 2005.

Olin aikeissa juhlavuoden kunniaksi kirjoittaa kirjablogini synnystä, mutta olenkin kertonut siitä (ja muustakin bloggaamiseen liittyvästä) jo parisen vuotta sitten blogini täytettyä 17 vuotta, joten turha tässä on toistella samoja asioita.

Kaksikymmentä vuotta on kuitenkin aika iso siivu elämästä. Kaksikymmentä vuotta olen hoivannut tätä pientä blogiani (joka on blogeistani pitkäikäisin ja ainoa aktiivinen tällä hetkellä), joka tuottaa minulle suunnattomasti iloa. Siinä missä lukeminenkin.

Suurin mullistus lukemisessa tapahtui 2009 muuttaessani (pois Suomesta) Lontooseen. Sitä ennen luin pääasiassa suomeksi ja vain ani harvoin tartuin englanninkieliseen kirjaan. En kokenut tuolloin erityistä tarvetta lukea englanniksi, koska suomeksikin löytyi luettavaa.

Muuton jälkeen oli tietysti selvää, että lukukieltä täytyy vaihtaa, jos aikoo jatkaa lukemista. Lukemattomuus ei minulle ollut eikä ole vaihtoehto, joten aloin tutustua “uuteen” tapaan lukea.  Koska en ollut aiemmin juuri englanniksi lukenut, kesti jokusen hetken ennen kuin siihen tottui ja lakkasin kaipaamasta suomeksi lukemista. Sillä kyllä vain, aluksi kaipasin nimenomaan suomen kieltä ja suomeksi lukemista.

 

Sittemmin tilanne on kääntynyt ja saan patistaa itseäni lukemaan suomeksi. Se sujuu parhaiten, kun käy Suomessa, sillä siellä se (suomeksi lukeminen) tuntuu luontevalta. Jostain syystä täällä kotona suomeksi lukeminen on alkanut tuntua oudolta ja siksi kirjahyllyjä ja kasoja lämmittää lukuisat lukemattomat suomenkieliset kirjat. Pitäisi kaapia ne kaikki (lukemattomat) esiin ja perustaa niille oma hylly. 

Niistä voisi koota pinon vaikka hyllynlämmittäjä-haasteen. Se olisi varmaan todella hyödyllistä, sillä esimerkiksi viime vuoden hyllynlämmittäjä-haasteesta sain luettua nolla kirjaa. Mutta olisi ainakin pino tehtynä.

Suurin muutos lukukielen vaihtamisessa tapahtui kuitenkin lukemistossa, vaikka intressini sinänsä eivät muuttuneet (ovat kyllä vuosien saatossa laajentuneet). Englanninkielinen kirjatarjonta suomenkieliseen verrattuna on sata- ellei tuhatkertainen ja avasi ovet ja ikkunat paikkoihin, joihin en ajatellut minulla aiemmin olevan pääsyä. Nykyään vaivaa runsaudenpula ja koska kaikkea en ehdi elämäni aikana kuitenkaan lukea, on karsittava ankaralla kädellä.

Olen havainnut, että suurimmasta osasta lukemistani kirjoista ei ole saatavilla suomennosta. Tällä hetkellä luen V.V. Ganeshananthanin romaania Brotherless Night, joka on julkaistu 2023. Siitä ei ole suomennosta ainakaan toistaiseksi eikä varmaan ole tulossa, ellei kirjailija voita jotain kansainvälistä palkintoa esimerkiksi seuraavalla romaanillaan, jos sellainen on tulossa.

Vastikään luin (mielipide tulee, kun tulee) myös Yoshino Genzaburon romaanin How Do You Live?, jota pidetään Japanissa klassikkona, se on julkaistu alun perin 1937. Tutkailujeni mukaan siitä ei ole suomennosta saatavilla, englanninnos on vuodelta 2021.

Sen sijaan Tatsuya Endon mangasarjasta Spy x Family on olemassa myös suomennos. Tai en tiedä onko koko kaikkia sarjan kirjoja (joita on 16, seitsemästoista ilmeisesti tulossa) suomennettu, mutta ainakin osa on. Olen lukenut ensimmäisen kirjan ja pidin siitä kovasti, toisen kirjan varasin jo kirjastosta ja sitä odottelen saapuvaksi joskus.

Lukurikasta viikonloppua!

4. luukku: Kirjablogi 17 vuotta!

Neljännen luukun aihe on Time eli aika. Aikaa on vierähtänyt 17 vuotta kirjablogia pitäessä. Tuntuu  uskomattoman pitkältä ajalta, vaikka toki tähän aikaan mahtuu muutama useiden kuukausien pituinen tauko. Pisin tauko lienee puolisen vuotta joskus aikoja sitten.

Minulla on ollut useita blogeja tässä vuosien varrella, mutta kirjablogi on ainoa, jota en ole koskaan harkinnut kuoppaavani. Minulle tämän blogin pitäminen on niin rakas harrastus, etten oikeastaan voisi edes kuvitella elämää ilman tätä. Mitään paineita en ota, jos tulee bloggaustaukoa, koska ei se lukeminenkaan aina suju. En myöskään kyttää tilastoja, koska sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään. Bloggaan joka tapauksessa.

 

 

Aloitin kirjablogini vuonna 2006 Vuodatuksessa nimellä Mainoskatko. Perusideani (joka on säilynyt samana) oli yksinkertaisesti kertoa lukemistani kirjoista, koska olen aina rakastanut kirjallisuutta. Tuolloin sanalla “mainos” ei ollut sellaista katkua kuin nykyään. En ole koskaan mieltänyt kirjablogiani miksikään mainoskanavaksi (alkuperäisestä nimestään huolimatta ja siksi muuten blogin osoitekin on mainoskatko), vaan ihan vain oodiksi kirjoille ja lukemiselle yleensä.

Blogini nimishistoriasta kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää tästä linkistä.

Muinoin oli tavanomaista, että blogattiin anonyyminä (pois lukien julkisuuden henkilöt) ja sillä tiellä olen edelleen (eli nimimerkillä Elegia: se on säilynyt samana alusta asti). En näe mitään lisäarvoa sillä, että bloggaisin omalla nimelläni, vaikka se monien tiedossa onkin (ja on se ollut esillä täällä blogissakin). Muistelin, että olen avannut ajatuksiani nimimerkkiasiasta aiemmin, mutta en löytänyt aiheeseen liittyvää postausta. Jos sinua kuitenkin kiinnostaa, miksen käytä omaa nimeäni, kysy niin avaan asiaa enemmän.

Aloittaessani kirjablogin pitämisen en ollut kuullutkaan mistään arvostelukappaleista – eikä ollut muutkaan aikalaiseni. Ne tulivat myöhemmin ja tuolloin jossain vaiheessa pyysin plus sain itsekin kustantamoilta arvostelukappaleita. Näin ulkosuomalaisena oli mukavaa saada suomenkielistä kirjallisuutta suoraan kotiin ilmaiseksi, joten miksipä ei. Sitä intoa kesti parisen vuotta, mutta sitten se (into) lopahti monestakin syystä.

Minulla ei ole koskaan ollut toiveissa, että jonkun pitäisi maksaa minulle kirjablogin pitämisestä tai että minun pitäisi hyötyä tästä aineellisesti tai rahallisesti. Hyödyksi riittää, että tykkään pitää kirjablogia. Blogin pitämisen lopetan sitten, kun se ei enää ole minusta kivaa tai tuntuu taakalta. Simppeliä.

Finanssipuolesta kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää tästä linkistä (neljä viimeistä kappaletta sivuavat rahaa, muu teksti mm. samastumista ja lukemista yleesä).

Olen iloinen jokaisesta kommentista miinus selkeät vittuilijat ja roskapostit. Vittumaisia kommentteja on tullut tosi vähän ja olen pääsääntöisesti jättänyt ne esille ihan vain muistutukseksi siitä, että kun avointa blogia pitää, voi sinne tulla mitä tahansa kommentteja.

Vittumaisina pidän kommentteja, jotka liittyvät joko minun tai esim. kirjailijan oletettuun persoonaan. Tällaisten kommenttien perimmäinen ideahan on latistaa, vaan ikävä nyt tuottaa pettymys, ettei sellainen ole kohdallani onnistunut. En jaksa latistua anonillien kommenteista (negatiiviset ja ilkeät kommentit ovat – kas kummaa – aina jätetty nimenomaan anonyymisti).

Valikoivan kommentteihin vastaamisen koen tylynä. Itse en mielelläni kommentoi blogeihin, joiden pitäjä ei joko vastaa ollenkaan kommentteihin tai vastaa vain tietyille. Tykkään lukea kirjablogeja ja pyrin kommentoimaankin, mutta joskus on pää niin tyhjä, että vaikka tekisi mieli kommentoida, niin ei oikein tule mitään järkevää ulos. Joskus on ihan ok lukea hiljaisestikin, kun mitään kommentointipakkoahan ei kenelläkään ole.

Paljon on blogirintamalla (ja minussakin) tapahtunut muutoksia vuosien saatossa. Itse olen tietoisesti jättäytynyt monista asioista ulkopuolelle. Johtunee osin sijainnistanikin, etten ole samalla lailla yhteisöllinen kuin moni muu.

Suomessa käydessäni yritän mahdollisuuksien mukaan osallistua kirjabloggaajien tapaamiseen Helsingissä. Ne ovat aina olleet ihania tapaamisia ja tässä lähetänkin terveiset kaikille tutuille, jotka minulla on ollut ilo saada tavata.

Tästä klikkaamalla joulukalenterin avausluukkuun.

Yleinen lässytys ja Home

Bloggausinto on ollut hakusessa viime aikoina. Näin käy yleensä kesällä, kun on paljon muutakin puuhasteltavaa ja reissua. En siis ole lainkaan huolissani asiasta, sillä tämä pitkäaikainen rakas (kirjablogi)harrastus on kuitenkin kestänyt kohdallani jo noin kaksitoista vuotta.

Blogi, (blogin) tyyli ja minä olemme muuttuneet kahdentoista vuoden aikana. Harrastus ei ole sama asia kuin taantuminen ja saman toistaminen, haluttomuus oppia, muuttumattomuus. Bloggaamisessa hauskinta on juuri se, että voi kokeilla ja tehdä mitä tahansa – ja olla kokeilematta&tekemättä, jos ei kiinnosta tai huvita.

Matkustan loppuviikosta Suomeen, joten pientä taukoilua saattaa taas esiintyä. Hengailen aluksi jonkin aikaa Helsingissä, josta siirryn maaseudun rauhaan mökkeilemään. Minulla on mökkikunnan kirjastokortti, ja siellä minulla on sitten aikaa ja keskittymiskykyä lukeakin. Perinteiseen tapaan tarkoitukseni on lukea vain suomalaista kirjallisuutta suomeksi.

Viimoisin lukemani kirja on Toni Morrisonin Home (Chatto&Windus 2012, s. 146) joka oli ihan luettava ja kiinnostava, mutta ei onnistunut oikein koskettelemaan juuri mitään sopukkaa minussa. Ymmärrän teeman ja sen merkittävyyden, mutta jokin Morrisonin tyylissä jätti minut jälleen kerran kylmäksi. Sama juttu siis kuin Luoja lasta auttakoon -kirjan kanssa. Vaan täytyykin ottaa kommenttikentän vihjeistä koppi ja kokeilla seuraavalla kerralla jotain vanhempaa Morrisonia.

Samastumisesta, lukemisesta ja bloggaamisesta

Lukea voi hyvin monista eri syistä ja luulen, että kullakin nuo syyt ovat omanlaisensa ja vaihtelevat eri aikoina ja elämäntilanteissa. Näin ainakin minulla.

Omat lukemiseni voisi kiteyttää oikeastaan yhteen sanaan, joka on uteliaisuus. Minua ei (kirjallisuudessa) niinkään kiinnosta samanlaisuus (suhteessa itseeni), vaan nimenomaan erilaisuus. Tämä piirre on ollut minussa jo pienestä lähtien. En ole koskaan hakenut suoranaista samastumispintaa lukiessani.

Tietysti samastumista tapahtuu ja niinkin voi käydä, että samastuu vaikkapa kissaan/puuhun/mieheen/humanoidiin/eteismattoon/saunakiuluun ja tarkemmin - tunteeseen tai esimerkiksi johonkin tiettyyn luonteenpiirteeseen tai ominaisuuteen. Ei samastumisen kohteen tarvitse näyttää itseltä ja/tai olla kaikin puolin samanlainen.

Minulla ei ole mitään samastumista vastaan, mutta se ei ole minulle itseisarvo tai edes tavoiteltava asia, vaan sivutuote: sitä tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Samastumista enemmän minua kiinnostaa oppia ja mahdollisesti ymmärtää. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

Minulle kirja on hyvä, jos opin siitä jotain tai se saa minut ajattelemaan jotakin asiaa toisesta kulmasta kuin yleensä olen ajatellut tai peräti innostaa minut jonkin uuden äärelle. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että minä haluan ajatella lukiessani*. En halua vain ottaa vastaan, mitä annetaan - sellainen tylsistyttää minua.

Sama piirre tylsistyttää minua elokuvissakin: jos en saa itse oivaltaa mitään, tylsistyn. Elokuvan voi tosin pelastaa sen visuaaliset ansiot, mutta niiden täytyykin sitten olla tosi mieluisat (minulle) tai muuten sekään ei pelasta yhtään mitään.

Mielikuvituksekas teksti (eri asia kuin "tekotaiteellisuus", jossa mihinkään liittymättömät sanat on vain heitetty ilmaan ja jätetty putoamaan lukijan päälle mielivaltaisessa ja älyvapaassa järjestyksessä), joka jättää tilaa tulkinnoille hivelee mieltäni ja parhaimmillaan inspiroi. Luovuus lisää luovuutta, sellainen voi lietsoa mitä omituisempiin ajatuskuvioihin ja -rakenteisiin.

Lukemiseen käyttämäni aika ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Vähän samoin kuin lenkkeily tai muu liikunta ei minulle koskaan merkitse ajanhukkaa. Eikä pianon soittaminen, vaikka en soitakaan yleisölle. En näe bloggaamistakaan ajanhukkana tai sellaisena ajankäyttönä, josta minun pitäisi saada jotain aineellista hyötyä.

En myöskään koe, että bloggaaminen on koskaan maksanut minulle mitään: aloitin bloggaamisen 2006 ja minulla oli jo silloin tietokone, nettiyhteys ja kamera. Ja fillari, jolla kiersin lähinnä pk-seutua ja kirjoittelin silloiseen (tai siis yhteen niistä monista) I Love Finland -blogiini. En ole ihminen, joka mittaa harrastuksiin tai muuhun vapaaehtoiseen toimeen käyttämäänsä aikaa rahassa.

Olen kyllä tienannut blogilla, mutta kyseessä oli taideblogi ja sen toimintaperiaate ja oma asenteeni olivat ihan erilaisia kuin muissa blogeissani.

Loppuun totean tylsästi, että minulla (eikä tällä bloggaamisella) ei ole mitään missiota, vaan pidän blogia koska se on minusta kivaa. Sitten kun se ei enää ole kivaa, lopetan.



*Luonnollisesti pidätän oikeuden muuttaa mieltäni ja lukea vaikka heti ensi viikolla kirjoja, joiden lukeminen ei vaadi muuta kuin aakkosten osaamisen.

Palkintojenjakotilaisuus ja juhlapuhe

Nyt on sen verran pullea romaani kesken - ja pari ohuempaakin -, ettei ole kirja-asiaa takataskussa. On siis hyvä sauma noutaa palkintopysti. Kiitän Riitta K:ta (Kirja vieköön!) Blogger Recognition -palkinnosta.

Mikään ei ole kalliimpaa kuin ilmainen lounas (väljä käännös kirjasta, jota parhaillaan luen), joten muutama ehto/ohje tähänkin palkintoon liittyy. Ennen kuin läväytän ohjeet tiskiin, kerron lyhyesti suhteestani englanninkieliseen kirjallisuuteen - ja yleensäkin englannin kieleen elämässäni.

En enää käännä tekstejä päässäni suomen kielelle. En myöskään englantia puhuessani ajattele suomeksi samaan aikaan paitsi silloin kun havahdun huomaamaan olevani jossain mustassa aukossa. Tyhjiössä, jossa ei ole mitään kieltä. On vain ulkomaailman kohina ja ällistynyt katse.

Silloin en tosin yleensä ajattele millään kielellä, vaan epäilen tilanteen todellisuutta ja omaa olemassaoloani ja ainoa ajatus on "öööö". Tällaista sattuu joskus, kun mieli ja keho kulkevat näennäisesti samassa mutta eri paikassa.

Tästä syystä lainatessani blogiini tekstiä enkunkielisestä kirjasta, en käännä sitä suomeksi. Samasta syystä, jos minulta kysyy miten kääntäisit tuon ja tuon tekstin, menen jokseenkin sekaisin. Koska miksi minun pitäisi kääntää?

Lukiessani näen sanat kuvina ja tuntemuksina, eleinä. Tämä toimii sekä suomeksi että englanniksi. En välttämättä jälkeenpäin edes muista, millä kielellä olen jotain lukenut tai kuullut (esimerkki: luen nettilehdestä jutun, mutta myöhemmin en välttämättä muista, millä kielellä jutun luin). Luulen tämän olevan yleistä ihmisille, jotka käyttävät kahta tai useampaa kieltä päivittäin ja paljon.

Jos nyt niihin ohjeisiin. Olkoon tuo edellinen vaikkapa palkintopuhe.

Ohjeet palkinnonsaajalle:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi


Ykköskohta on täytetty, siirtykäämme kakkoseen:

Aloitin bloggaamisen syksyllä vuonna 2005. Ensimmäinen blogini (Kello viiden tee - syanidilla, kiitos) ei ollut kirjablogi, vaan enemmänkin päiväkirjamainen avautumisblogi, jossa oli joskus kirjajuttuja.

Perustin myöhemmin (2006) kirjoille oman blogin nimeltä Mainoskatko. Blogissa kirjoitin kirjojen lisäksi musiikista ja elokuvista ja olipa siellä vinkkejäkin tyyliin miten käyttää vaseliinia apuna hiusten värjäämisessä.

Kartanon kruunamattomalla lukijalla on siis pitkät perinteet, jotka olen tosin pistänyt uusiksi monta kertaa. Nimikin on vaihtunut pariin otteeseen. Mainoskatkon jälkeen tuli Kirjavalas, Kirjavalaan jälkeen Kartanon kruunaamaton lukija. Enkä sano, etteikö tämäkään nimi koskaan vaihtuisi. Jos tulee parempi mieleen, niin monoa vaan Kartanon kruunaamattomalle lukijalle ja uutta putkeen.

Minulla on ollut paljon blogjea. Oikein paljon. Minulla oli eräässä vaiheessa jopa pakkomielle perustaa uusia blogeja. Blogien teemojen ja nimien keksiminen ja sivujen rakentaminen oli niin kivaa, että ihan sen takia perustin niitä. Päivittäminen tosin jäi. Blogeja minulla on ollut Vuodatuksessa, Bloggerissa, Wordpressissä ja Rantapallossa.

Elossa olevat blogini:

Elegia's Silence (taideblogini)
Kello viiden tee - syanidilla, kiitos (päivitty tosi harvoin, pitäisi varmaan taas kuopata se)
Elegia's Background Garden (ilmaisia sivupohjia, en päivitä enää)


Kuolleet ja kuopatut (vain pieni otanta, en edes muista enää kaikkia):

I Love Finland (retkiä ja reissuja Suomessa vielä kun siellä asuin, pidin itse kovasti tuosta blogista), Beautiful Cosmos (valokuvablogi), Tärkeintä on lähteminen (matkablogi), Kamelinvarvas ("muoti"blogi), Rockmannin tavaratalo (jatkokertomus, nyt harmittaa että pamautin sen mäkeen).

Yhteisblogit: Lumppuja ja lureksia (muotiblogi), Keisarin uudet vaatteet (sivupohjablogi)

Kauhea himo tuli nyt perustaa uusi blogi.


3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

Yleiset:

- Jos käytät kuvia, käytä vain sellaisia, joihin sinulla on lupa.
- Kannattaa tutustua tekijänoikeuksiin edes jossain määrin.

Anna persoonasi kuulua, siis sen aidon. Meillä kaikilla (tai ainakin monilla, tai siis ainakin minulla jos ei muilla) on varmasti ihanteita ja näkemyksiä itsestämme: haluaisin olla tuollainen, viestiä tuota ja tätä. Jos et oikeasti ole sellainen, ei kannata yrittää ollakaan. Itse yritin joskus pitää muotiblogia. Olisin halunnut olla tyylikäs ja asiallinen. Noh, ei onnistunut. Persoonani pilkisti läpi ja blogi muistutti nimeään eli Kamelinvarvasta.

Olisin halunnut, että tämäkin blogi olisi asiallinen ja älykäs, tyylikäs, aikuinen. Mutta joo, ei onnistu. Sillä mennään, mitä - ja etenkin millainen - on.

Riitalla oli hyviä ohjeita, kannattaa lukea ne. Tosin itse antaisin palaa vielä huolettomammalla otteella. Blogin nimen voi aina muuttaa, se on helppoa. Sen sijaan osoite kannattaa miettiä tarkemmin, sillä sen vaihtaminen vaikuttaa moneen asiaan. Lisäksi osoite vapautuu samantien uudelleen käyttöön ja nämä tällaiset vastikään vapautuneet osoitteet ovat spämmääjien suosiossa, sillä ainakin aiemmin rekisteröityneet lukijat jäivät siihen vanhaan osoitteeseen, jolloin spämmääjä sai lukijakunnan valmiina kuin Manu illallisensa.

Blogin teemoja ja ideaa kannattaa miettiä, mutta ei lyödä lukkoon mitään tiettyä kaavaa. Ihminen muuttuu, miksei blogikin saisi muuttua siinä matkalla.

Suosin itse selkeyttä eli yhteen postaukseen yksi teema/ehyt kokonaisuus. Jos on liikaa erilaista "asiaa", postauksesta tulee helposti sekava ja raskas. Lisäksi postaus voi paisua kilometrin, jopa kahden, pituiseksi. Turha tunkea yhteen postaukseen karsea määrä tavaraa, kun voi tehdä kaksi postausta. Tai vaikkapa kolme!

Tämä minun postaukseni on nyt esimerkki siitä, miten tuon enkkuosuuden voisi hyvin karsia omaksi postauksekseen. Se ei liity bloggaripalkintoon mitenkään, vaan on melko turha ja irrallinen horina. Mutta jätän sen tuohon ihan vain esimerkiksi.

Heitän palkinnon nyt vain kahdelle, koska olen rebel. Sori. Halukkaat voivat kyllä napata tämän mukaansa muuten vain.

Palkinto menee

Annikalle, Rakkaudesta kirjoihin
Maille, Kirjasähkökäyrä

Onnittelut sille, joka pääsi tänne asti. Mukavaa viikonloppua!

Kirjapornoa

Vaihteeksi kirjoitan muuta kuin kirjamietteitä. Esittelen teille garderobini! Vitsi vitsi. Ihan vaan nörttinurkkaukseni paljastan. Kas tässä.

Tarvitsen paljon tilaa ympärilleni, mitä ei ihan heti uskoisi tästä kuvasta: olen ahdettuna pöydän ja seinän väliin. Mahdun kyllä ihan hyvin tuonne, eli se ei ole niin kapoinen, miltä näyttää. Pöydän pitää olla iso ja niin se onkin. Pituutta on 115cm ja leveyttä 75cm.

Tietokoneeni haluan olevan pöytäkone ja näytön pitää olla kookas. Kannettavaa käytän vain reissuilla ollessani.

Kyllä, olen järjestänyt kirjat (suunnilleen) värien mukaan hyllyyn. Kirjoja on tosin useammassa rivissä ja muuallakin kuin tässä hyllyssä.

Pimeähköä portaikkoa piristää oranssi. Mätsää hyvin kukkalaatikon (alla vasemmalla) kanssa.

Valkoinen tuo valoa portaikkoon.

Musta häpeäpilkku. Se pitäisi kyllä siivota. Otin oikeastaan kuvan juuri sitä varten, että voisin joskus esittää after-kuvan. Valkoinen härveli on verenpainemittari. Minulla on melko matala verenpaine ja sitä seurailen etenkin silloin, jos huippaa.

Tässä eräs "muuten vaan" -kasa. Se oli aiemmin Itä-Aasian teemakasa, mutta kirjat jotenkin kummallisesti levisivät ympäri kämppää ja tilalle tuli muita kirjoja.

Tällaisia vastaavia kasoja on lukuisia täällä kämpässä. Lisäksi kirjoja on näiden kuvien lisäksi myös muualla, mutta en jaksanut kaikkia kuvata, koska muut hyllyt ja kasat eivät ole värein tai teemoin koottuja. Ne vain ovat.

Miltä sinun kirjahyllysi/kasasi ja/tai "nörttinurkkauksesi" näyttävät? Moni on varmaan laitellut kuvia omistaan, mutta jos joku ei, niin laita ihmeessä ja vinkkaa minullekin, niin tulen katsomaan.

Useat käyttävät nykyään kannettavaa eli nörttäillä voi missä tahansa. Ihan uteliaisuudesta kysyn, kuinka monella edes enää on pöytäkonetta?

Ei sika, vaan hevonen

Kirjaani on luettu - ja siitä on vieläpä kirjoitettu (kiitos Marjatta!). Se on niin merkittävä asia (minulle), että pitää ihan mainostaa sitä. Noin muuten en ole pahemmin kirjaani mainostanut. Tai no, yritin kyllä silloin, kun sen julkaisin (kyseessähän on omakustanne eli ei oikea kirja), mutta olen surkea mainostamaan omia tekeleitäni. 

[Mainos alkaa]

 Vaihtoehtokirjallisuutta pornopedoille 

Kaikki seksihullut, nyt on oiva tilaisuus kokeilla jotain ihan muuta. Lukekaa vaihteeksi kirjallisuutta, jossa ei retostella doggy stylella saati piilotella salarakkaita vaatekomeroon!

Kadotettu maisema kulkee omia polkujaan ja ignoraa täysin nykyajan seksitrendin. Jos käyt vielä kuumana Fifty shadesin jäljiltä, Kadotettu maisema on hyvä tapa viilentää libidoa ja keskittyä vaihteeksi elämän turhuuden pohtimiseen sympaattisessa seurassa.

Kirjassa on kyllä juoni, joten ei ole pelkoa siitä, että täytyy lukea reilun sadan sivun verran lässytystä kaiken turhuudesta. Ja oikeastaan kaikki ei ehkä olekaan turhaa.

Kadotettu maisema on lämminhenkinen ja pohdiskeleva kirja, joka on mukava keidas kaikenikäisille. Kirja on pääasiassa suunnattu aikuisille, mutta ehkä sitä voisi lukea myös lapselle iltasatuna. En tiedä, kun ei ole lapsia eli en ole voinut testata - testatkaa te!

Tavoistani poiketen kirja ei sisällä myöskään verta ja suolenpätkiä (paitsi ihan vähän, mutta niillä ei retostella ja mässytellä) eli nyt joku kysyy, että whatta fuck: eihän tuollaista paskaa kukaan jaksa lukea. Ei seksiä, ei verta, ei mitään!

Noh, hommatkaa kirja ja päättäkää itse!

[Mainos päättyy/]

Yritin pitää ns. kirjoittaja-blogia, mutta sekään ei onnistunut. Ei ole mitään (kirjoittamiseen liittyvää) asiaa enkä viitsi väkisin lätistä. Sen sijaan muuta asiaa voisi ollakin, mielipiteitä vaikkapa. Niitä, joita pitelen sisälläni tai jotka sensuroin pikimmiten niiden tultua ulos.

Aiemmin tungin aivopieruni Kello viiden teehen, mutta en ole aikeissa herätellä sitä blogia henkiin. En selkeästi jaksa pitää useita blogeja, koska matkablogikin alkoi jo ahdistaa (eli heipat vaan sillekin). Jatkossa siis ängen kaiken tänne Kirjavalaaseen. Pitäähän kirjavalaan oksentaa joskus muutakin kuin lukemiaan kirjoja.

Pöytälaatikon saloja voisi vilautella silloin tällöin, kun on kerran tällainen Runosuolikin olemassa. Täytynee kyllä muuttaa tunniste pelkäksi suoleksi. Jos jaksan.


Juusto makaa näkkileivän päällä lötkönä. Näkin kova pinta painaa uurteita juuston selkään. Näkkileipä palelee kolean juuston alla, molempia väsyttää. Alkaisi jo matka, näkkileipä huokaa haaveillen montun mustasta rauhasta. Äkkiä ennen kuin meetvursti tulee, juusto lisää, en halua sitä sikaa lähelleni. Se on hevonen, näkkileipä oikaisee. 

Kolmen kopla inspiroi

Mieltäni lämmittää vieläkin saamani inspiraatiohaaste. Haasteen heitti minulle Omppu ja se tuli varsinaisena yllärinä, kiitos.

Ompun blogi Reader, why did I marry him? on minulle ennestään tuttu eli se kuuluu säännöllisesti seuraamiini blogeihin. Pidän Ompun pohtivasta ja omaäänisestä tavasta kirjoittaa. Tykkään lukea hänen tekstejään, vaikka itse kirjat eivät edes kiinnostaisi minua.  Omppu on sopivassa suhteessa analyyttinen ja räväkkä. Ihan sama, mistä hän kirjoittaa, niin se kiinnostaa minua.

Ompun kuvaus blogistani:

Elegian blogissa on ihan parasta se, että hän ei koskaan esitä mitään tai pyri miellyttämään. Elegia kirjoittaa räväkästi ja antaa mielipiteensä kuulua. Ei armoa. Ei myönnytyksiä. Elegia on suora ja konstailematon kirjoittaja, joka vähät välittää kirjallisuuden muoti-ilmiöistä.

Elegiassa on kapinoivuutta, joka saa minut hykertämään. Elegia aikaansaa lukijassaan suoraselkäisyyttä.


Olen otettu tällaisesta huomiosta, vaikka samalla se hieman arveluttaa. En kai ole maantiejyrä, joka liiskaa alleen kaikki eikä kuuntele, mitä muilla on sanottavaa? Toivottavasti en, sillä inhoan itse tuollaista käytöstä.

Tykkään keskustella, mutta en voi sietää käännyttämistä ja saarnaamista. Parhaimmillaan keskusteluista voi oppia kaikenlaista. Se ei silti tarkoita, että jonkun pitäisi muuttaa mielipidettä. Mottoni voisi olla: ei ole pakko olla samaa mieltä ja se on ihan fine. Kliseisesti voisi sanoa, että matka on minulle tärkeämpi kuin päämäärä.

Eiköhän tämä riitä minusta. Siirrytään inspiraatiohaasteen jakamiseen. Eli tarkoitus on valita kolme itseä inspiroivaa blogia ja kertoa miksi ne valitsi. Haasteen saaneet sitten jatkavat haastetta. Jos jatkavat. Tiedän, ettei kaikkia haasteet kiinnosta, joten voi jättää jatkot väliin. Ottakaa vastaan kuitenkin sanani, joilla haluan teitä kiittää.

Onpa muuten vaikea valita vain kolme blogia, mutta mennään nyt sääntöjen mukaan. Näitä kolmea blogia yhdistää eräs minulle tärkeä seikka: he vastaavat aina blogiinsa tulleisiin kommentteihin. Niin vastaa toki moni muukin, mutta koska piti kolme valita niin tässä ne nyt ovat.


Pinon päällimmäinen

Kirjojen lisäksi Sannabananan blogissa saa nauttia ihanista kuvista suoraan Ausseista. Australia on lähellä sydäntäni, joten tykkään kun pääsen blogitoverin siivellä sinne kurkkimaan.

Sannabananan blogi ja kirjoitustyyli on lämmin ja kuvaileva, raikas. Lisäksi britti- ja aussi(kirja)markkinat ovat tietyssä määrin melko samanlaisia, joten yleensä minun on helppo halutessani saada käsiini kirja, jonka Sanna on lukenut. Kunhan vain joskus muistaisi kirjoittaa nimiä ylös!

Pikkurilli

Pikkurillin Tuijalta tulee ulos terävää ja ronskia, mutta kuitenkin pohtivaa tekstiä, josta tykkään. Herättää usein halun keskustella joko aiheesta tai aiheen vierestä. Tai vain kommentoida jotain. Tuija voisi kirjoittaa vaikka ladon seinästä enkä haluaisi mistään hinnasta missata sitä(kään) kirjoitusta.

Hyönteisdokumentti

Hyönteisdokumentin hdcanisin teksti on älykästä ja analyyttistä. Hän kirjoittaa melko paljon kirjoista, joista en ole koskaan aiemmin kuullutkaan, minkä koen hyvin avartavana ja jopa sivistävänä. Hänen bloginsa synnyttää halun siirrellä omia mukavuusrajoja.

Sininen tapetti

Kesän kunniaksi uudistin blogini ulkoasua. Halusin vaihteeksi sinisävyjä, joten valitsin randomilla (eli ensin silmiini ja käsiini osuvat) sinisävyisiä kirjoja ja heitin (asettelin) ne lattialle kuvaamista varten.

Näkyykö tuttuja ja/tai luettuja kirjoja? Itsekään en ole noista kaikkia lukenut, mutta osan sentään.

Kevyt pyöräytys Photarissa ja tapetti valmistui.

Kirjojen hipeltäminen oli niin kivaa, että taidanpa tehdä seuraavan tapetin samalla metodilla. En nyt ihan heti kuitenkaan, vaan mennään tällä nyt vaikkapa syksyyn asti. Syksyllä voisi sitten vaihtaa värin vaikkapa punaiseksi. Punakantisia(kin) kirjoja näkyy olevan melko runsaasti.

Blogin bannerin olen muokannut John William Waterhousen maalauksesta.

Mukavaa viikonloppua!

Simppelit tapetointivinkit ulkomuodosta kiinnostuneille (tämä ei ole remonttipostaus)

Bloggerin ulkoasua on helppo muokata, vaikka ei osaisikaan koodata - riittää, että osaa ladata kuvan koneelta.Tein muutamia "esimerkkitapetteja" mallia salmiakki.

1. Kirjaudu Bloggeriisi ja valitse Template -> Customise

2. Valitse Background ja klikkaa "Background image" -kuvan allapuolella olevaa laatikkoa. Näytölle avautuu pieni ikkuna. Valitse siit ylin kohta eli "Upload image".

3. Valitse haluamasi kuva ja lataa se blogiisi.

Jotta lataamasi tapetti sijoittuisi symmetrisesti blogisi keskelle, suosittelen klikkaamaan "Alignment" ja siitä valitsemaan ylärivin keskimmäisen vaihtoehdon (katso kuva alla).

Alla muutama tapetti, joita voit halutessasi testata.

Kuvan kopioiminen omalle koneelle:

1. Klikkaa kuva suuremmaksi.
2. Sen jälkeen klikkaa hiiren oikeaa namiskaa ja esiin tulee valikko. Valitse "View image" ja kuva avautuu ruudulle sen originaalikoossa.
3. Klikkaa taas hiiren oikeaa nappulaa, valitse "Save image as" ja sitten vain tallennat sen koneellesi.

Blogissani parhaillaan käytössä oleva "tapetti" on niinikään omaa käsialaani. Se ei ole ns. saumaton kuten nuo esimerkkitapetit. Yleisesti ottaen pidän ns. saumattomista tapeteista, mutta poikkeuksia on.

Koska kuva on ikään kuin "vessanseinä" täynnä "julisteita", saumat eivät ainakaan minun silmääni kiinnitä huomiota häiritsevästi kuvan toistuessa. Mutta makuasioita nämä.

Blogini ei ole muuttumassa ulkoasublogiksi (minulla on jo sellainen, täällä), mutta koska aiheesta tuli puhetta erään postauksen kommenteissa, ajattelin vääntää muutamat ohjeet. Mielelläni muutenkin neuvon, jos vain osaan. Eli kysyä saapi, jos tulee mieleen jotain.

~~~

Seuraavaksi tulee sitten tosiaan  kirjamietteitä muun muassa Thaimaan seksiturismista. Myös eräs klassikko on luettuna ja odottaa vain bloggaamista.

Kuvien pienentäminen/suurentaminen

Kuvakoon muuttaminen Paintissa.

1. Avaa kuva Paintiin.
2. Valitse "Resize".
3. Valitse joko

a) prosenttimäärä, jolla haluat kuvaa pienentää (kuvan suurentaminen tapahtuu luonnollisesti syöttämällä sadan ylittävä luku). Riittää, että laitat luvun ylempään laatikkoon; sama luku tulee alempaankin laatikkoon, jolloin kuva pienenee skaalassa.

 tai

b)  pikselimäärä. Toimi samalla periaatteella kuin yllä mainittu paitsi nyt pienennät suoraan pikseleissä.

Mitä tarkoittaa kuvan kroppaaminen/rajaaminen?

Rajaustyökalulla (crop) rajataan nimensä mukaisesti kuva uudelleen. Se luonnollisesti pienentää kuvaa, koska osa kuvasta katoaa. Jäljelle jää siis vain rajattu osa. Kroppaus ei ole hyvä tapa pienentää kuvaa; yleensä kuvaa kropataan eli rajataan ihan muista syistä.


Kuvakoon muuttaminen Photarissa (sama periaate on myös esim. Gimpissä)

1. Avaa kuva Photariin.
2. Valise Image -> Image Size.
3. Sitten vain pienennät kuvaa. Vaihtoehtoisesti voit toki suurentaa kuvaa syöttämällä alkuperäistä suuremmat luvut ikkunaan.

Huom: tarkista aina, että kuvasuhde säilyy eli skaalaus on päällä. Sekä korkeus- että leveyslukujen tulee muuttua suhteessa.

Huom: Muista tallentaa pienentämäsi tai muuten muuttamasi kuva eri nimellä tai kopiona. Muuten menetät alkuperäisen kuvan. Kuvat kannattaa tallettaa JPG-formaattiin.


Kommenteissa saapi kysellä lisää, jos olin sekava.

~~~

Netissä toimivia ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia (eli ei tarvitse latailla omalle koneelle mitään)

Pixlr
PicMonkey
Sumopaint

Amatööri- ja ammattibloggaajat

NYT-liite kertoo, kuinka amatööribloggaajat jäivät ilman ohjeita mainontaan liittyen (voi kyynel). Juttu on hieman harhaanjohtavasti muotoiltu ja palaankin siihen tuonnempana.

Sitä ennen jään roikkumaan amatööriyteen, joka sai sisäisen leppäkerttuni itkemään mustia pilkkuja.

Amatööri on bloggaaja, jolle ei makseta bloggaamisesta palkkaa. Ammattibloggaaja on sellainen, joka saa bloginsa pitämisestä palkkaa. Raha siis määrittelee tämän(kin) arvon.

Ns. ammattibloggaaja voi kuitenkin olla amatööri. Jos on pitänyt blogia vaikka viikon, mutta saa siitä palkkaa, niin tuntuu hassulta että kyseessä on AMMATTIbloggaaja, kun on kuitenkin bloggaajia, jotka ovat bloganneet vuosikausia.

Minusta parempi sana olisi palkkabloggaaja. Vähän niin kuin palkkamurhaaja (pahoittelut kenties ontuvasta sanavalinnasta, mutta toiminee esimerkkinä hyvin) - heidänkin joukossaan on sekä ammattilaisia että amatöörejä. Rahan ei pitäisi määrittää henkilön kyvykkyyttä johonkin.

Olen blogannut muistaakseni jo yli seitsemän vuotta, joten mitä tulee bloggaamiseen, en pidä itseäni ihan amatöörinä. Olenkin mielenkiinnolla seurannut erään "ammattibloggaajan" blogissa käytävää keskustelua (toisten) kuvien käyttämisestä blogissa.

Mietin tovin viitsinkö laittaa linkkiä kyseiseen blogiin, mutta koska blogi on julkinen ja sen pitäjä on antanut haastatteluja mm. Nyt-liitteelle, katson että linkitys on ihan aiheellinen, kas tässä siis. Lisäksi aiheesta syntynyt keskustelu on mielenkiintoinen ja sitä käydään tärkeästä asiasta (tekijänoikeudet) pääasiassa hyvässä hengessä.

Olen itse sortunut tietämättömyyttäni samaan bloggaaja-aikani alkukausina. Olen kuvittanut silloin tällöin (hyvin harvoin tosin) blogiani netistä ottamillani (siis pöllimilläni) kuvilla. Olen kyllä maininnut, mistä kuvat ovat peräisin.

Mutta se ei riitä: lupa pitää olla, ellei kyseisellä sivustolla ole mainittu, että kuvia saa levittää/käyttää. Jos ei ole varma, ei kannata käyttää.

Sitten vielä harhaanjohtavaan uutisointiin (lainaus on yllä linkkaamastani NYT.fi:n jutusta):

"Keväällä esitetty luonnos esitti paljon yksityiskohtaisia ohjeita. Ne saivat osan bloggaajista takajaloilleen. Monen mielestä ehdotetut säännöt ovat liian holhoavia. Ohjeissa esimerkiksi ehdotettiin, että blogeissa tulisi mainita, mikäli tuotteet olisi saatu ilmaiseksi."

Tästä saa sellaisen kuvan, ettei haluta kertoa, jos jotain saadaan ilmaiseksi. Siitä ei kuitenkaan ole ainakaan kirjablogeissa koskaan ollut kysymys. Avoimmuutta kannatetaan ja itsekin olen aina merkinnyt, jos kirja on arvostelukappale. Joskus kerron noin muutenkin, miten kirja on minulle päätynyt, koska se toimii muistilappuna itsellenikin.

ASML:n ohjeistuksen ongelmallisuus piili (minun osaltani) siinä, että he olisivat halunneet sanatarkasti määritellä, miten mikäkin asia pitää blogissa ilmoittaa. No sori vaan, ei käy. En aio alkaa blogissani mitään tiettyjä kaavoja noudatella, vaan esitän asiani juuri niin kuin esitän. Osaan tehdä sen selkästi ihan ilman ohjettakin.

Mainonnan tunnistettavuudesta blogeissa kirjoitti mm. Kirjasfäärin Taika. Jutun lopussa on linkki ASML:n ohjeistusluonnos, jossa kädestä pitäen opastetaan, miten asioista pitäisi kertoa.

(Kuvan saippuat eivät liity tapaukseen)

Kohubloggaajat

Kuva täältä.

Kappas, olen tietämättäni noudattanut näitä ohjeistuksia koko blogihistoriani ajan. Miten sellainen voi olla mahdollista tällaiselle tavisbloggaajalampaalle? Taidankin olla erityisen nerokas, suorastaan salaa viisas. Tai sitten vain ihan normaalijärjellä varustettu ihminen.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että näiden ohjeiden omaksuminen ei riitä. Ei, vaikka ohjeissa on ihan kädestä pitäen kerrottu, miten pitää asiat esittää, miten ei. Hieman tyhmempikin tusinakirjoja lukeva ja niistä kirjoittava osaa ehkä ottaa mallia.

Suomi on sääntöjen ja ohjeiden (ja kieltolakien, ooops) luvattu maa. Jos on ongelma - joko oletettu tai kuviteltu - ensimmäinen asia ei ole, ylläri pylläri, tutkia ongelmaa, vaan keksiä miten kyseisen epäkohdan voisi kitkeä pois säännöillä tai peräti lailla.

Kaikkien mieluisinta olisi kieltää se (ongelma) kokonaan, mutta (onneksi) sellainen on toistaiseksi mahdotonta (kohta varmaan keksitään uusi lisä perustuslakiin, joka helpottaa kieltämistä ja sensuurin asettamista).

Ei, minä en suinkaan vastusta asioista keskustelemista, mahdollisten uhkien ja ongelmien pöydälle nostamista jne. Jopa kannatan sellaista. Sen sijaan yksisilmäinen, vuodesta toiseen samat itkuvirret ja uhkakuvat sisällään pitävä "keskustelu" alkaa rasittaa.

Eikö jossain vaiheessa olisi ongelmissa rypemisen sijasta aika ehdottaa jotain konkreettista? Sellaista en ole vielä löytänyt näistä kirjablogeja käsittelevistä jutuista. Paitsi ehkä nuo säännöt, mutta eiväthän ne riitä!

Jotain vielä halutaan, mutta minulle on epäselvää mitä. Olen tiedostanut ja tiedostan edelleen, että joku lukee blogiani. En kirjoita vain itselleni kaapissa salaa, niin kuin en yleensä höpöttele vain itsekseni  norsunluutornissani.

Rivien välistä (ehkä jopa suoraankin ilmaistuna) on syntynyt kuva, että pitäisi lukea jotenkin toisin. Olla esimerkkinä. Kenelle? Levittää kirjallisuuden ilosanomaa monipuolisesti lukemalla tietynlaista kirjallisuutta. Olla koko kansaa valaiseva kynttilä.

No sori, luen sitä mikä minua kiinnostaa. Minua kiinnostavat dekkarit, eri maiden kulttuurit (erityisesti Afrikka), misery lit -kirjat (aargh, kuinka vihaan tuota termiä!), uutuudet (jos aihe kiinnostaa, ei muuten: minulle kirjan ikä ei ole merkittävä tekijä), vanhuudet (jos aihe kiinnosta, ei muuten), mielenterveyttä käsittelevä kirjallisuus, ajan ilmiöistä kertova kirjallisuus, kauhu jne.

Kirjamaku ei ole mikään muuttumaton "tila". Mieltymykset vaihtelevat kausittain ja uusiakin voi syntyä. Itse esimerkiksi olen levittämässä lonkeroitani pelkäämäni dystopian puolelle. Samoin aion perehtyä enemmän novelleihin ja ihan uusimpana sarjakuviin.

Ostan suurimman osan kirjoista, osan lainaan kirjastosta ja kirjavaihtoa tapahtuu myös kavereiden ja kirjabloggaajien kesken. Arvostelukappaleita olen pyytänyt (ja saanut) neljä koko blogihistoriani aikana (ne on selkeästi merkitty kys. postauksiin).

Yhdeltä kirjailijalta olen itse pyytänyt a-kappaletta ja sainkin sen sähköisenä. En ole kirjaa vielä lukenut (luen kyllä), koska on ongelmia Kindlen kanssa (ja seli seli). Kylläpä muuten hävettää, ei hävettäisi ellen olisi kirjaa nimenomaan itse pyytänyt!

Minua ei ole kutsuttu kertaakaan noille pahamaineisille skumppaillallisille saamaan ilmaista viinaa ja tietty kirjoja! Siis niihin samoihin, jonne toimittajat ja kriitikotkin kutsutaan! Toisaalta välimatka hieman estää osallistumista, vaikka kutsu tulisikin. Voisin kyllä mennä, jos sattuisi olemaan sosiaalinen adhd-kausi päällä. Yleensä ei tosin satu.

Mikä (tämän) blogini perimmäinen idea sitten on?

No tietenkin rakkaus kirjoihin ja lukemiseen - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Pidin lukupäiväkirjaa omin pikku kätösin aikana ennen netti. Blogien rantautuessa Suomeen aloitin sitten oman blogin (tai tarkemmin sanottuna blogeja, monta monta blogia!) ja sillä tiellä olen edelleen.

Löydän blogeista kirjavinkkejä ja blogit tarjoavat myös upean kanavan keskustella eri aiheista - myös kirjoista ja kirjallisuudesta. Seuraan todella monia kirjablogeja ja olen oppinut tuntemaan monen bloggaajan mieltymykset. Uskokaa tai älkää, niitä (mieltymyksiä ja blogeja) on erilaisia!

Haluaisin tähän lopuksi kysyä, että kun säännöt ja ohjeet on luettu ja sisäistetty sekä ymmärretty, että blogia voi lukea kuka tahansa ja kirjoituksilla voi olla jotain merkitystä laajemassa mittakaavassa, niin mitä vielä halutaan?

Miten kirjablogeja (ja bloggaajia) pitäisi vielä ohjeistaa, säännöstää, opettaa, muuttaa, rankaista (hoho) jne.

Olen avoin ehdotuksille, mutten lupaa muuttaa mitään omassa blogissani. Haluan säilyttää itsenäisyyteni ja päätösvallan omissa käsissäni - hyvää makua (ja niitä sääntöjä!) toki noudattaen.

~~~

Minun ei alun perin ollut tarkoitus tunkea lapiotani tähän kasaan, mutta niin se vain mieli muuttui. Tulipahan tässä samalla ajateltua perusteellisemmin blogin pitämisen tarkoitusta. Eli sinänsä ihan hyvä juttu.

Jos tämä kohu(kirja)bloggaaminen on jollekin jostain syystä jäänyt vielä epäselväksi, niin Morren blogista löytyy juttua aiheeseen liittyen plus lukuisasti linkkejä.

Valitsin Morren linkitysuhrikseni nimenomaan hänen linkkilistansa takia (kirjoitus on toki myös hyvä, sille nyökyttelen ja hymistelen!). Olen näet sen verran laiska, etten jaksa rakentaa pyörää uudelleen. Nettikin pätkii taas.

Yleistä pohdintaa ja parit tunnustukset

Kirsti Ellilän blogissa sivuttiin (lähinnä kommenteissa ja jo monta viikkoa sitten) sitä, miten kirjablogeissa nykyään mennään melko voimakkaasti valtavirran mukana. Kirjablogeissa pyörii ne samat kirjat, joista puhutaan muuallakin.

Itse intin hieman vastaan, vaikka olenkin noin yleisesti ottaen samaa mieltä Kirstin kanssa, sillä olen huomannut saman. Mitä tunnetumpi kirja/kirjailija, sen enemmän siitä tehty postaus saa kommentteja. Samat kirjat pyörivät aalloittain eri blogeissa ja niitä sitten kommentoidaan ristiin rastiin.

On kuitenkin myös muunalaisia kirjablogeja eli tietenkään kaikki eivät edusta yllä mainittua. Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että mitä (valtavirrasta) poikkeavampi lukulista, sen vähemmän seuraajia ja kommentoijia kyseinen postaus (ja joskus jopa koko blogi) saa.

Samaan aikaan kun kritisoidaan kirjablogien samankaltaisuutta, ei kuitenkaan olla kiinnostuneita muusta. On kivempi pysytellä tutuissa ja turvallisissa. Olen miettinyt, missä kohdin tämä muutos tapahtui. Vai onko se ollut aina läsnä?

Itse olen pelkästään iloinen, kun bloggaaja kirjoittaa kirjasta, josta en ole ennen kuullut, tai jos olenkin, niin en ole lukenut. Voi miten mahtavia löytöjä sitä onkin tullut tehtyä kirjablogien kautta! Onneksi on edelleen oman tiensä kulkijoita, jotka eivät anna valtavirran vaikuttaa lukemisiinsa.

Sain jokunen aika sitten (elokuussa - joo, olen vähän hidas) Post it -tunnuksen Kuuttarelta. Olen hieman hidas näihin reagoimaan, mutta ajattelin että tunnustuksen vastaan ottaminen ja jakaminen sopii tähän yhteyteen mainiosti.

Kiitos siis sinulle, Kuutar. Olet muuten ihan ensimmäisiä kirjabloggaajia, joita olen seurannut käsittääkseni alusta asti! Itsehän aloitin kirjablogin pitämisen vuonna 2006 (elokuussa) Vuodatuksessa. Ja ojennan tunnustuksen sinulle takaisin.

Tämän tunnustuksen voisin kyllä ojentaa kaikille kirjablogisteille, mutta noudatan vaihteeksi sääntöjä, jotka ovat:

*Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
*Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
*Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
*Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Oma lisäys: Älä häiriinny, jos olet jo saanut tunnustuksen. Saat sen sitten toisen kerran.


Noora - Tea with Anna Karenina: Monipuolinen blogi, jossa on mukana mielenkiintoista pohdintaa. Monet kirjat, joista Noora kirjoittaa, ovat myös sellaisia, joista en ole edes ennen kuullut. Kiehtovaa!

Emilie - Le Masque Rouge: Kirjavalinnat aina yllättäviä, pidän kovasti Emilien tyylistä jakaa mietteensä alaotsikoin. Erittäin lukijaystävällistä ja kiehtovaa.

Disa - Bibliofile: Tämä blogi onkin ihan uusi löydös minulle. Jäin heti koukkuun ja selaillessani blogia löysin monia jänniä kirjoja, tässä eräs esimerkki!

Nafisan - Yöpöydän kirjat: Alan toistaa itseäni, mutta kirjavalinnat jaksavat lähes aina yllättää.

Laura - Lukemattomia unelmia: Blogi on melko tuore eli vasta elokuussa aloitettu. Kiehtovia kirjavalintoja - moni taas sellaisia, etten ole aiemmin kuullutkaan.

Voisin jatkaa tunnustuksen jakamista vaikka tuomiopäivään asti, mutta koska lupasin tuossa aiemmin noudattaa sääntöjä, niin lopetan nyt, kun viisi on täynnä.

Blogi-identiteetti?

Selailin erään kivan kirjablogin vanhoja juttuja ja sieltä jäin lukemaan ajatuksia blogi-identiteetistä. 

Koska kirjoitus on melko vanha, en viitsinyt sinne enää ryhtyä kommentoimaan.

Sen sijaan aloin noin muuten pohtia, mitä se (blogi-identiteetti) oikein tarkoittaa.

Ja voiko olla heikko tai vahva blogi-identitetti? Ja mitä väliä sillä oikeastaan on - vai onko edes?

Kirjablogini keskittyy lähes 100-prosenttisesti kirjoihin (joskus harvoin elokuvia ja vielä harvemmin muuta lätinää, joka kyllä aina jotenkin liittyy kirjoihin): se on olevinaan lukupäiväkirja enkä pane pahitteeksi, jos kirjoista syntyy keskustelua. Tykkään itse lukea kirjablogeja ja olenkin löytänyt lukuisia kirjavinkkejä niistä.

Mutta minullahan on miljoona (hieman liioiteltuna) muutakin blogia. Luulisi, että tässä menee jo blogi-identiteetti solmuun, jos sellainen näet olisi. Vasta nyt ajattelen asiaa ensimmäisen kerran, siis oikein syvennyn pohtimaan tätä moneksi minuutiksi.

En löydä itsestäni mitään erityistä blogi-identiteettiä: minä vain kirjoitan, mitä kirjoitan ja lätkin kuvia milloin mistäkin. En siis toimi mitenkään järjestelmällisesti, mutta toimin kyllä täysin omien intressieni mukaan - en siis mahdollisten odotusten mukaan tai laskelmoi, mikä jotain ehkä kiinnostaa tai ei.

En myöskään valitse lukemiani kirjoja sen mukaan, ovatko ne kenties uutuuksia tai sen verran tunnettuja, että niihin joku viitsii kommentoida. Menee liian monimutkaiseksi muuten tämä bloggaaminen ja minulle tämä on harrastus ja haluan pitää sen simppelinä.

Minulta puuttuu myös kilpailuvietti lähes kokonaan - ihan kaiken suhteen. Sen takia en varmaan myöskään järjestä arvontoja tai kilpailuja, joissa pitää liittyä lukijaksi tmv. Jokainen uusi (ja vanha) lukija tekee minut iloiseksi, mutta kuljen silti omaa tietäni - jokaisessa blogissani.

Sellainen olen ihan oikealta identiteetiltäni: ei se poikkea blogi-identiteetistä mitenkään. Tässä kirjablogissa minun "persoonani" ei tule pahemmin esille eikä sen tarvitsekaan, koska kirjat ovat täällä pääasioita.

En tarvitse lisää lukijoita paljastelemalla itseäni. Mahdolliset paljastelut hoitelen toisessa blogissani, mutta ei sielläkään mitään päivän asuja ole tarjolla (paitsi ehkä muutama, heh). Sitä paitsi ajattelen, että enemmän ihmisestä kertoo hänen ajatuksensa kuin (oma)kuvansa ja ne (ajatukset) kiehtovatkin minua enemmän.

Sama juttu on muuten kirjailijoissa. Olen harvemmin erityisen kiinnostunut yksittäisen kirjailijan elämästä (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta): mitä minä sellaisilla tiedoilla teen? Enempi kiinnostaa lukea, mitä se kirjailija kirjoittaa! Sitten jää aikaa pysytellä mukana ystävien ja läheisten elämässä: ne minua nimittäin kiinnostaa.