You don’t choose to be born. You just are.
Ajattele, kun voisikin valita syntyykö vai ei. Kuinkahan moni jättäisi syntymättä, jos tietäisi millainen tie on edessä kuljettavana? Mahdoton kysymys, mutta aina voi spekuloida. Omalla kohdallaan toki – toisten elämät ja tunteet eivät kuulu kenenkään muun arvioinnin piiriin. Kukin huolehtikoon omasta elämästään.
And your birth is your destiny, some say. I say the hell with that. And I should know. I was born not just once but five times. And five times I learned the same lesson.
Näin alkaa Masaji Ishikawan muistelmateos A River in Darkness.
Masaji Ishikawa: A River in Darkness – One Man’s Escape from North Korea
alkuper. 北朝鮮大脱出 地獄からの生還 2000
AmazonCrossing 2017
japanista englannintanut Risa Kobayashi ja Martin Brown
s. 159
suomennettu nimellä Pako helvetistä – kohtalona Pohjois-Korea
Ishikawa syntyi 1947 Kawasakissa Japanissa. Hänen äitinsä oli japanilainen, isänsä korealainen. Ishikawan isä oli vain 14-vuotias, kun hänet komennettiin (eli lähinnä pakotetttiin lähtemään) Japaniin monen muun korealaisen tavoin työskentelemään sotatarviketehtaalle.
Ishikawan elämä Japanissa ei ole pumpulissa pyörimistä, mutta kuitenkin siedettävää. Perheellä on ruokaa lautasella ja katto pään päällä. Tosin Ishikawan vanhempien avioliitto on helvetti. Ja sitten päädytään helvetistä toiseen, kun Ishikawan isää houkutellaan/painostetaan palaamaan Koreaan paremman elintason ja elämän toivossa.
Näin perhe päätyy Pohjois-Koreaan vuonna 1960 Ishikawan ollessa 13-vuotias. Lienee selvää, etteivät mitkään annetut lupaukset pidä ja elintaso laskee entisestään. Aina kun luulee, etteivät asiat voisi mennä huonommin, silti ne lähes aina menevät.
Ishikawan tyyli on napakka ja toteava, myös syitä ja seurauksia pohtiva. Rivien väleissä voi nähdä suurta katkeruutta ja raivoa – mutta ei itsesääliä (vaikka sekin kyllä olisi enemmän kuin oikeutettua). Pikemminkin näkisin vihan yleisenä vastenmielisyytenä epäoikeudenmukaisuuteen ja epäinhimillisyyteen. Siihen, että on toisten sätkynukke ja joutuu saattamaan läheisiään hautaan voimatta heitä auttaa.
1996 Ishikawa pakenee. Hänen toiveensa on ulkopuolelta käsin saada autettua myös perhettään pakenemaan.
Tämä on raastava kirja, joka nostattaa tutun vastenmielisyyden Kimien dynastiaa kohtaan. On uskomatonta, että tuollainen sadistivaltio voi edes olla olemassa nykyaikana. Se on koko maapallon häpeätahra. Feikkivaltio. Yhden ihmisen leikkikenttä.
Sillä aikaa, kun Ishikawan läheisiä kuolee nälkään, yksi ihminen sen kun lihoo palatsissaan. Diktaattorille muut ihmiset ovat lähinnä vaihdettavissa olevia pelinappuloita, joita voi siirrellä mielensä mukaan ja tarvittaessa heivata mäkeen kokonaan. Ja kuten tiedämme, heivaaminen voi tarkoittaa niin ”veivin heittämistä” kuin sadistiselle työleirille joutumista.
Toisaalta. Pelkkä "normaali" elämä suurimmalle osalle pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.
I often think about what would have become of me if I’d stayed in North Korea. I would probably starved too. But at least I’d have died in someone’s arms with my family gathered around me. We’d have said our goodbyes. What chance of that now?
People talk about God. Although I can’t see him myself, I still pray for a happy ending.
Ishikawa asuu Japanissa, haluaisin tietää, mitä hänelle kuuluu. Miten hän voi. Googlettelu ei tuottanut juuri tulosta. Goodreadsissa joku oli linkannut Japan Timesin juttuun, joka hieman valottaa Ishikawan (joka Japanissa käytti kirjoittajanimeä Shunsuke Miyazaki) elämää pakenemisen jälkeen. Juttu on vuodelta 2004, joten vanha sekin.
Haluaisin minäkin uskoa onnelliseen loppuun, mutta joskus loput ovat vain loppuja.
Kirjasta on blogannut myös mm. Kirjarakkautta, jonka blogista nähtävästi taannoin kirjan bongasin. Kiitos siis vinkistä, vaikka pari vuotta vierähti ennen kuin kirja löytyi lukuun asti!
Pohjois-Koreaa käsittelevää kirjallisuutta - sekä faktaa että fiktiota - löytyy blogistani tunnisteen Pohjois-Korea alta.
