Liljan hidas kuihtuminen

Thora Hjörleifsdóttirin Magma on kuvaus Liljan kuihtumisesta. Terälehti toisensa jälkeen lakastuu, kunnes jäljellä on enää runnottu varsi. Voiko siitä enää versoa?

Reykjaviklainen Lilja on 20-vuotias yliopisto-opiskelija ja korviaan myöten rakastunut itseään vanhempaan ikuisuusopiskelijaan. Äly ja komeus samassa paketissa on niin seisauttavaa, ettei Lilja näe tai halua nähdä niiden takana asuvaa kusiaista – ei, vaikka aivan alusta alkaen koko mies on suorastaan välkkynyt punaisella. Red flags everywhere.

Mutta nuori rakkaus ei ole sokea, se näkee nimenomaan pinnan. Se näkee unelmat ja toiveet, mutta sulkee silmänsä epämukavilta asioilta (niitä onkin sitten paljon). Koska kaikkihan muuttuu paremmaksi, kun… no, sitten kun muuttuu. Koska tokihan ne muuttuu. Mies muuttuu sellaiseksi kuin oikeasti on tai siis sellaiseksi kuin hän Liljan mielestä voisi olla.

Ja totta, tietenkin kaikki muuttuu – nimittäin huonompaan suuntaan. Myös Lilja muuttuu. Alun rempseästä ja sanavalmiista nuoresta naisesta tulee sulkeutunut ja arka miellyttäjä, joka syyttää itseään kaikesta, mistä nyt voi syyttää, ja muustakin.

Liljan etenevä metamorfoosi uhkaa muuttaa hänet mullaksi, maaksi muiden jalkojen alle. Onko jo liian myöhäistä peruuttaa muodonmuutos?

Luvut Magmassa ovat lyhyitä, pisimmilläänkin parin sivun pituisia. Luvut on otsikoitu ja tarina alkaa varsin rempseästi otsikolla

Chlamydia

I didn’t know it would be such a big deal; it’s not like it’s uncurable. Nobody’s going to die. We’ll take antibiotics and then, ten days later, it’ll be gone. But now he thinks I’m a total slut. And I must be, since I have infected people. But I think he’s being unfair.

Liljalla on tuolloin vielä persoonallisuus: omaa tahtoa ja näkemystä. Myöhemmin oma tahto murtuu toisen tahdon alla ja persoonallisuuden hautautuminen alkaa. Synkkyys luikertelee laavan lailla mielen sopukoihin ja peittelee kaiken. Jää kuori, jonka sisällä ei oikeastaan ole enää mitään.

Lyhyiden lukujen ja siten myös lyhyiden kuvausten takia tarina syntyy sirpaleista ja se suojaa lukijaa: tarina ei pääse ihon alle, vaikka siinä muutama aika raju kohtaus onkin. Romaanissa kertoja on Lilja itse, joten hänen ajatustensa muuttuminen ja mielensä asteittainen synkentyminen tulevat hyvin esille ja se on kirjan vahvuus.

Se on myös heikkous, sillä Liljan ajatuksissa ei ole paljon muuta kuin tuo ”ihana” mies. On vaikea käsittää, miksi Lilja pakkomielteistyy hänestä niin paljon, että kadottaa omat rajansa. Mutta niin, nuori rakkaus höystettynä (rakkauden) kohteen tuhovoimalla lienee liian voimakas vastustettavaksi.

Kusiainen ei tietenkään ole täysin kusipää (toisin sanoen osaa olla kiva tarvittaessa). Tietysti on hyvääkin, koska täytyy olla syy jäädä.

Jokseenkin hypnoottinen romaani, jonka lukemista vain jatkoi ja sitten se olikin yhtäkkiä loppu. En pitänyt kirjan lopusta. Minusta se on kliseinen ja imelä. Sellainen, joka ärsyttää minua suunnattomasti, mutta varmaan se on minun oma ongelmani.

Mielipide selkokielellä: Häiritsevä tarina, johon koukuttui todella nopeasti. Pidin romaanin kielellisestä tyylistä eikä tarinan mosaiikkimaisuus häirinnyt. Yleensähän sellainen tyyli ei minua puhuttele, mutta tässä se toimii erittäin hyvin. Kirjan loppu on perseestä (toisaalta tietyllä tasolla ymmärrettävä silti), mutta tiedostan että jonkun toisen mielestä loppu on ihqu.

Kusiaisen näkökulmaa ei tarjoilla, mutta miksipä pitäisi. Siten sitä ei myöskään voi ymmärtää. Kovin terve tyyppi ei voi olla kyseessä, mutta jätän psykologiset arvioinnit tekemättä.

Kusiainen on minun käyttämä termi, sellaista ei kirjassa mainita. Mielestäni se sopii kyseiseen henkilöön metaforana. Kirjan lukenut ymmärtänee käyttämäni metaforan.

Thora Hjörleifsdóttir: Magma
Picador, 2021
islannista englannintanut Meg Matich
s. 200
(kirjaa ei ole käsittääkseni ainakaan toistaiseksi suomennettu)

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli)

*

Kirjan otin lukuun sattumalta. Olin kirjastossa tutkailemassa tarjontaa ja ainoa tavoitteeni oli löytää kirja, joka olisi lyhyt (minulla on useita pitkiä kirjoja kesken). Tietysti kirjan piti myös kiinnostaa ja takatekstin perusteella tämä kiinnosti.

Kirjastokäyttäytymiseni on muuttunut, sillä täällä valikoima on niin suppea, että varsinaista ”kirjastoriemua” ei oikein enää synny. Hyllyjä ei järin monia ole ja valikoima melko valtavirtaa ja perusbrittiä (oma lukumakuni ei mätsää perusbrittien kanssa). Haluamani kirjat ovat yleensä jossain muussa (jos ylipäätään ovat) Cumbrian kirjastossa, josta ne sitten tilaan tuohon läheiseen ja käyn noukkimassa. Sellainen joutilas kirjastohengailu on jäänyt lähes kokonaan pois.

Kirjastovirkailijan kanssa olen tullut tutuksi. Tämä Magma on ilmeisesti juuri tullut kirjastoon ja sen lainaamisessa oli ongelmia. Lainausautomaatti ei tunnistanut viivakoodia eikä tunnistanut kirjastovirkailijankaan skannaus. Virkailija sitten vain antoi kirjan minulle ja sanoi, että palauta se minulle tähän tiskille, kun olet lukenut.

Kun vaihtoehdot käyvät vähiin

Paul Lynchin Prophet Song alkaa lupaavasti, mutta hiljakseen selviää näkökulman olevan ja pysyvän varsin rajattuna. Minua se ei miellyttänyt. Vika ei ole romaanissa, vaan minussa ja odotuksissani. Täytyyhän Prophet Songin olla mainio teos, koska se voitti Booker-palkinnon viime vuonna.

Takakansi:

On a dark, wet evening in Dublin, scientist and mother-of-four Eilish Stack answers her front door to find the GNSB on her step. Two officers from Ireland’s newly formed secret police are here to interrogate her husband, a trade unionist.

Ireland is falling apart. The country is in the grip of a government turning towards tyranny and Eilish can only watch helplessly as the world she knew disappears. When first her husband and then her eldest son vanish, Eilish finds herself caught within the nightmare logic of a collapsing society.

How far will she go to save her family? And what – or who – is she willing to leave behind?


Prophet Songissa kuvaillaan tilanteita, jollaisia periaatteessa jo on olemassa mutta ei Eroopassa.  Romaanissa keskitytään seuraamaan tapahtumia lähinnä yhden perheen näkökulmasta eikä mitään syitä tai taustoja hallituksen brutaaleille toimille sortaa kansalaisiaan selitetä – ei edes pienesti avata.

Onko romaani hyytävä siksi, koska se sijoittuu Eurooppaan? Tulee siten lähelle ja voisi ikään kuin tapahtua itselle, omalle maalle? Kun on totuttu ajattelemaan, että eihän meillä (paitsi toki tiedostan Irlannin verisen historian ja olen lukenut maan vaikeuksista, ”The Troubles”).

Erityisesti Prophet Songin lopusta tuli mieleeni Melissa Flemingin kirjoittama ”pakolaisteos” A Hope More Powerful than The Sea. Yksittäisten ihmisten tunteet, epätietoisuus ja pelot ovat vastaavia ja ne ajavat ihmisen tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä pääty hyvin. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot, onko niitä edes?

Vaihtoehdottomuus tulee Prophet Songissa hyvin esille. Tai pikemminkin se, kun vaihtoehdot yksi toisensa jälkeen hupenevat ja sitä myötä toivo. Koska vallitsevasta poliittisesta tilanteesta tai mistään muustakaan ei kerrota, jää Prophet Song lähinnä yhden perheen kielellisesti kauniiksi katastrofikuvaukseksi.

Tiedostan olevani tämän nahkean mietteeni kanssa melko yksin, sillä moneen Prophet Song on tehnyt suuren vaikutuksen enkä sitä ihmettele. Mutta minulle tämä teos nyt vain jäi keskinkertaiseksi.

Ihastuneita mietteitä voi lukea Goodreadsista ja löytyypä sieltä jokunen soraäänikin, joten en ihan yksin ole.

Paul Lynch: Prophet Song
Oneworld, 2023
s. 309