Real World

Real World toi mieleeni rakenteeltaan (useita kertojia) ja joiltakin teemoiltaan (tyhjyys, minuus) Yoshidan Paraden (ja miksei myös Minaton Confessionsin). Tosin monikerrontarakenne on omien lukemisteni perusteella melko yleinen (käännetyssä) japanilaisessa nykykirjallisuudessa. Myös minuuden ja olemassaolon pohtiminen on tavallista: ne korostuvat, jos kirjan henkilöt ovat nuoria.

Aikuisten kohdalla "henkisyys" (voisinkohan käyttää sanaa syvyys) on erilaista: se on joskus katkeruudella kuorruttettu, joskus vain alistumista. Joskus seesteistä viisautta ja itsensä hyväksymistä.

Eräs syy, miksi pidän japanilaisesta kirjallisuudesta, on sen tietynlainen henkinen tuttuus. Vaikka kulttuuri on hyvin erilainen siihen verrattuna, mistä itse tulen ja missä asun, silti koen erityistä henkistä  yhteyttä nimenomaan japanilaiseen ajatusmaailmaan (tälleen karskisti yleistettynä).

Minulla ja Japanilla on pitkä yhteinen taival: olen nimittäin lapsesta asti ollut kiinnostunut nimenomaan Japanista. Kyseessä ei siis ole mikään pika-avioliitto, vaan pitkällinen seuranta. Mutta huomio: en tarkastele asioita/kulttuureja vaaleanpunaisten linssien läpi (kuten lapsena, kun ihailin lähinnä sitä, mitä näin - esteetikko jo pienestä pitäen). En ole sellainen ihminen.

Natsuo Kirino: Real World
alkuper. Riaru Warudo, 2003
Vintage Book, 2008
englannistanut Philip Gabriel
S. 208

Ensimmäinen ajatus: rikkinäiset teinit tuuliajolla. Pidän enemmän kirjoista, joissa henkilöt ovat suunnilleen ikäisiäni. Jos nyt iällä on merkitystä, aina ei ole. Kuitenkin teiniyteen kuuluu asioita, jotka eivät enää omalla kohdallani ole ajankohtaisia. Enpä usko, että jaksaisin lukea teinien elämästä länsimaalaista kirjaa (sori), mutta Japani on eri asia. Ja Natsuo Kirino.

Real World ei rajoitu vain teinien sielunmaiseman kuvaamiseen, se pureutuu maan kulttuurisiin rakenteisiin asti. Eräs ikiteemoista on naisen asema yhteiskunnassa. Naisten ja miesten tasa-arvoerot heijastuvat lapsiinkin. Pojat kasvavat usein vailla (läsnäolevan) miehen mallia, sillä isä paiskii yleensä töitä aamuvarhaisesta yömyöhään, joskus jopa asuu eri kaupungissa. Kotona häärää ja määrää lähinnä äiti.

Kirjan sisällysluettelo (koristukset omiani, eivät ole kirjassa):

Mato ei voi sietää äitiään. Äiti on pilannut hänen elämänsä. Suurin käännekohta lienee muutto tutusta talosta ja ympäristöstä toiseen. Äidin vika sekin. Äiti havitteli paremman väen asuinaluetta, Mato olisi halunnut olla ns. omiensa keskuudessa, jossa hänellä oli ystäviä ja he ymmärsivät toisiaan.

I wasn't as smart as my mom and I had thought. If mom had only realized how stupid she was herself, she would have understood much earlier that I wasn't the sharpest crayon in the box.

Mato (on hänellä oikeakin nimi) murhaa äitinsä ja lähtee pakosalle. Se ei muuta vain hänen elämäänsä, vaan neljän muunkin: Ninna Horin (joka ei ole Ninna Hori), Yuzanin, Kirarinin ja Terauchin. Näitä nuoria voisi pitää sekopäinä, mutta jotenkin en osaa. Vinksahtaneita he kyllä ovat kukin omalla tavallaan, ja joku enemmän kuin toinen.

Sydäntäni lähimmäksi käy lopulta Terauchi, joka antaa anteeksi äidilleen, mutta alkaa vihata itseään. Kyllä, äidit ovat keskeisiä henkilöitä kirjassa, vaikka ovatkin taustalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole kompleksisten äiti-lapsi-kuvausten romaani. Se olisi liian helppoa. Isätkin häälyvät taustalla, mutta he ovat usein poissa ja silloinkin kun ovat paikalla, niitä tuskin huomaa.

I've hidden my distrust of my mother and am doing my best to trust her and love her. But it might not work out. Because I love somebody I don't trust anymore, I've lost all faith in myself. I bet it's like this when parents abuse their children. Kids lose their trust in the parents they love, but still accept them, so they end up not trusting themselves anymore.

Real World ei yllä kokonaisuutena muiden lukemieni Kirinon romaanien (Out ja  Grotesque) tasolle, mutta kirjassa on useita yksittäisiä kohtia (ajatuksia) ja kohtauksia, jotka nousevat ylitse muiden kuin lumiset vuorenhuiput ja puhaltavat sellaisen kylmyyden sisälleni, etten jaksa edes itkeä. Eräs tällainen on kuvaus Terauchin koulumatkoista hänen ollessaan lapsi.

Kirino on taitava kuvaamaan henkilöitä, jotka ovat piilottelevat iseään toisilta. Esittävät roolia pärjätäkseen. Siinä sivussa tosin katoaa pala minuutta, todellisen ja feikkiminän raja hämärtyy. Mitä oikeastaan on todellinen maailma - ja mitä se kenellekin merkitsee?

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen. Täältä voi tsekata kaikki tähän mennessä haasteeseen lukemani kirjat, joita on nyt tasan kaksikymmentä.

Irvokkaat varjoelämät

Natsuo Kirino: Grotesque
alkuper. Gurotesku, 2003
Harvill Secker, 2007
S. 467
Japanista englannistanut Rebecca Copeland

Grotesque on nimensä mukaisesti melko irvokas romaani kaikin puolin: sen kaikki henkilöhahmot ovat tavalla tai toisella groteskeja ympäröivästä kulttuurista puhumattakaan.

Kulttuurisessa ristipaineessa kukin yrittää elää, miten parhaaksi näkee mutta epätoivoiseksi räpiköimiseksi se jää.

Grotesque on vahvasti feministinen eikä Kirino säästele sivuja kuvatessaan Japanin koulujärjestelmän sairaalloisia rakenteita. Painopiste on nimenomaan tyttöjen ja naisten pärjäämisessä ja rajatuissa mahdollisuuksissa työelämässä. Tälle kaikelle Kirino antaa kyytiä ilottomassa romaanissaan.

Mistä tässä nyt sitten on oikein kyse? Noh, pitkälti prostituutiosta. Silleen elämän sisältönä, ainoana mahdollisuutena.Siitä, miksi joku ajautuu prostituoiduksi. Ja hyvin paljosta muusta.

Romaanissa on kolme erityisen keskeistä naishenkilöä, jotka saavat äänensä kuuluviin. Kaksi heistä - kaunis Yuriko ja viisas Kazue - on tosin jo kuollut heti kirjan alussa. Pääasiallinen kertojamme, jonka nimi jää ikuiseksi mysteeriksi, on Yurikon ruma ja katkeroitunut isosisko. Nimen mainitsematta jättäminen on hyvä veto: eihän isosiskoa ole oikeastaan olemassa - hän on aina vain Yurikon varjo, se vanhempi sisar.

Tässä romaanissa ei voida puhua sisarrakkaudesta. Sitä ei ole. Paljon ei ole muutakaan rakkautta paitsi sitä, jota voi ostaa rahalla. Yurikon kauneus on hänen tuomionsa: kiimaiset miehet himoitsevat ja kuolaavat, odottelevat saavansa osansa. Ja lopulta lähes kaikki saavatkin. Ei tietenkään ilmaiseksi. Ura urkenee jo koulussa, jossa  ainoa mies, joka ei häntä himoitse (on homo), ryhtyy Yurikon sutenööriksi.

Yurikon isosisko ei muuta toivo kuin pääsevänsä sisarestaan eroon. Hetkellinen onni koittaa sisaren muutettua ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen, ja Yurikon paluu katkeroittaa lisää ennestään katkeraa isosiskoa. Isosiskon eräs "draama" lienee rakkaudettomuus: sitä hän ei ole saanut kokea edes vanhemmiltaan. Romaanin neljäs luku onkin otsikoitu "World without love."

Kazue on Yurikon sisaren luokkatoveri, joka tekee kaikkensa pärjätäkseen koulussa. Valitettavasti hän ei ole luonnostaan cool eikä asiaa auta, että hän (kuten kaikki jo mainitsemani tytöt) on yleisesti arvostetun koulun arvoasteikolla melko matalalla. Nokkimisjärjestykset sun muut tulevat kirjassa varsin tutuksi: tuli tunne, että asia on kirjailijalle tärkeä. Sillä saralla hän sortuu jopa toisteisuuteen, joka ajoittain uuvuttaa.

Mihin jäinkään, ai niin. Kazue menestyy lopulta kolmikosta parhaiten ja päätyy isoon yritykseen hyvään asemaan. Se ei kuitenkaan riitä, jotain puuttuu. On helpompi ymmärtää, miksi Yurikosta tuli prostituoitu, mutta että Kazuestakin lopulta. Sillä kyllä vain, Kazuekin päätyy myymään itseään kunnollisen päivätyönsä ohella. Ja tästä pääsemme kirjan alkuun ja kuolemiin: molemmat heidät (Yuriko ja Kazue) murhataan. Mutta miksi ja kuka tai ketkä? On kuljettava pitkä matka saadakseen tietää.

Kirjassa vain yksi mies saa suoraan puheenvuoron. Hän on oletettu murhaaja, joka saa mahdollisuuden kirjoittaa raportin elämästään. Raportti on varsin mielenkiintoinen. Muut miehet suodattuvat lukijalle jonkun muun (naisen) kautta. Tässä kirjassa ei hyviä miehiä pahemmin ole, vaan eipä ole toisaalta hyviä naisiakaan.

Tämä kirja on linnake, josta sivu sivulta rapisee muuria, putoaa kokonaisia kivenlohkareita ja tiiliä. Lopulta jäljellä on vain rauniot. Uusi alku? Suoria vastauksia haluava voi skipata tämän kirjan suosiolla. Epäluotettavista kertojista pitävä saa osansa. Japanilaisesta kulttuurista ja vertauskuvista kiinnostunut saa tyydytystä.

Minä nautin suunnattomasti, mutta motkotusta tosiaan turhankin perusteellisesta jauhamisesta ja toisteisuudesta. Teemojakin piisaa: kirjassa sivutaan myös sitä, kun on vain puoliksi japanilainen. Ehkä muutama teema vähemmän olisi riittänyt.

Yhteenveto: mitä enemmän päiviä kirjan lukemisesta kuluu, sitä enemmän alan pitää siitä. Grotesque ei ole brutaali eikä väkivaltainen, mutta synkkä se on.

Olen aiemmin lukenut Kirinolta Outin, Real World odottelee hyllyssä.

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen.

Natsuo Kirino: Out

Natsuo Kirino: Out
Alkuper. アウト, 1997
Vintage, 2004
Japanista englanniksi kääntänyt Stephen Snyder
S. 520


Tokiolaisen lähiön tehdasalue miltei keskiyöllä. Ilma on heinäkuisen hiostava ja kostea.

Masako Katori pysäköi autonsa parkkipaikalle, josta on hieman matkaa hänen työpaikalleen tehtaaseen, jossa valmistetaan einesruokalounaita (boxed-lunch).

"I want to go home." The moment the smell hit her, the words came into her head. She didn't know exactly what home it was she wanted to go to, certainly not the one she'd just left. But why didn't she want to go back there? And where did she want to go? She felt lost.

Masako Katori työskentelee tiiviisti kolmen naispuolisen työtoverinsa kanssa. Toveruksia ei yhdistä oikeastaan mikään muu kuin yötyö: he eivät tapaa vapaa-ajallaan eivätkä oikeastaan tiedä kuin perusasiat - eikä ihan niitäkään - toisistaan. Mutta raskas työ sujuu helpommin yhteistyötä tekemällä.

Rutiini hajoaa, kun eräs toveruksista, Yayoi Yamamoto, tappaa aviomiehensä ja uskoutuu siitä Masakolle. Yayoi tarvitsee apua ruumiin hävittämisessä, ja Masako tarjoutuu auttamaan. Lopulta koko nelikko sotkeutuu korviaan myöten tapaukseen.

Kirjoitin aiemmin, ettei nelikkoa yhdistä muuta kuin työ tehtaassa. Näennäisesti niin, mutta kyllä heitä kaikkia yhdistää myös se, että he ovat vankina omissa elämissään, kukin omalla tavallaan. Kirjan nimen Out voi ymmärtää juuri tältä kannalta: etsitään ulospääsyä tukalasta tilanteesta. Ulospääsyjä on yhtä monta kuin on etsijää. Hyvin erilaisia ovia, jotka avatessaan ei paluuta entiseen enää ole.

Kirino on perusteellinen kirjoittaja, joka esittelee henkilönsä huolella: myös juonen kannalta merkityksettömät henkilöt, joilla kuitenkin lopulta on merkitys.  Taustalla vaanii jotain pahaenteistä, vielä une(lmi)ssaan nukkuvaa. Mutta kun hirviön kerran herättää, ei sitä noin vain tuuditeta takaisin uneen.

Out on trilleri, jossa on aavistuksellinen kauhua mukana. Itse tosin olen jo niin paatunut, etten kokenut kirjaa tapahtumiensa puolesta pelottavana, vaikka muutama ihminen pistetäänkin niin sanotusti lihoiksi. Kirino kuvailee kohtaukset sen verran eleettömästi, että väkivallalla mässäilystä on häntä turha syyttää. Kyllä tämän kirjan jännite syntyy ihan muista seikoista.

Out on periaatteessa hidastempoinen olematta hidastempoinen. Kirja juuri minun makuuni. Japanilaisessa kirjallisuudessa tuntuu usein olevan jotain tiettyä karua eteerisyyttä ja omaperäisyyttä, joka minua kiehtoo. Se on läsnä tässäkin romaanissa.

Nähtävästi Out-romaanille on olemassa jatko-osakin, joka kiinnostaisi minua kovasti. Näyttää vaan siltä, ettei siitä ole ainakaan toistaiseksi enkkukäännöstä. Natsuo Kirinolta löytyy sen sijaan läjä muita englanniksi käännettyjä romaaneja, jotka kiinnostavat nekin minua kovasti. Kirinon kirjoja ei tutkimusteni perusteella ole käännetty suomeksi.