Piers Paul Read: Alive – The Story of the Andes Survivors
Secker & Warburg 1974
S. 308
Kirja on suomennettu nimellä Elossa (Gummerus 1974)
PVM: 13.10. 1972
Konetyyppi: Fairchild F-227
Mistä: Montevide, Uruguay
Minne: Santiago, Chile
Miehistö: 5
Matkustajat: 40
Kone rämähti reilun kolmen ja puolen kilometrin korkeuteen keskelle Andeja ja keskeisin syy onnettomuuteen oli pilotin virhearvio sijainnista. Pilotti oli ollut vain minuutin ennen kohtalokasta onnettomuutta yhteydessä lennonjohtoon.
Virheellisten sijaintitietojen ja monien muiden tekijöiden summana (kaikki selviää kirjan lukemalla, en mene yksityiskohtiin – kannattaa lukea kirja) koneen hylkyä ei löydetty etsinnöistä huolimatta. Eloonjääneet olivat saarroksissa vuorilla 72 päivää ennen kuin vihdoin tulivat pelastetuksi.
Lokakuu on aikaista kevättä eteläisellä pallonpuoliskolla. Kuluva talvi oli ollut poikkeuksellisen luminen Andeilla ja lunta piisasi edelleen siinä määrin, että liikkuminen vuoristossa oli hankalaa. Niinpä onnettomuudessa selviytyneillä ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin parhaansa mukaan tehdä koneenhylky asumiskelpoiseksi.
Yli kolmen kilometrin korkeudessa on varmasti ollut melkoisen kylmä ja ihan kylmäsi itseänikin kirjaa lukiessa. Olisin halunnut tietää tarkempia astelukuja, mutta niitä ei mainittu. Mutta kylmää oli eivätkä matkustajat luonnollisesti olleet pukeutuneet saati varautuneet lumi- ja pakkasolosuhteisiin.
Kylmyyden lisäksi huolta aiheuttivat mahdolliset lumivyöryt ja tietenkin ruuanpuute. Koneesta löytyneet syötävät säännösteltiin tarkasti, ja päiväannokset olivat säällittävän pienia ja niukkaravinteisia. Vuorilta oli turha mitään syötävää yrittää löytää, koska ei sellaisessa korkeudessa mikään kasva eikä elä.
On mielestäni aika luonnollista, että esille tulee ajatus turmassa kuolleiden syömisestä. Lisäongelman tosin muodosti se, että matkustajat olivat toistensa tuttuja ja osa sukulaisia keskenään. Lienee selvää, että kannibalismi itsessään herätti etovia tuntemuksia (osa aluksi kieltäytyikin syömästä ihmislihaa), mutta sen lisäksi vielä mahdollisten “eväiden” tuttuus häiritsi. Mutta eipä tuollaisessa tilanteessa juuri vaihtoehtoja ole paitsi kuolla pois.
Pohdin itsekin paljon ihmislihan syömistä. En osaa nähdä sitä mitenkään kovin kauhistuttavana asiana, koska syötäväksi päätyvät ihmisethän olivat jo kuolleet. On tietenkin brutaalia tuosta noin vain leikata ihmisestä paloja ja pistellä raakana poskeen, mutta kun ei muuta vaihtoehtoa ei ole, niin mitäs sitten. Ei ihminen enää kuoltuaan kärsi.
En tällaisessa tilanteessa oikeastaan edes näe, miten ihmislihan syöminen eroaa eläinlihan syömisestä: Jos voi syödä eläintä, miksei periaatteessa ihmistäkin*. Ja juu, olen itse kasvissyöjä ja on jännä leikitellä ajatuksella, että ehkä ihmislihan syöminen olisi jopa eettisempää kuin eläimen (edellyttäen, että ihminen on esim. tehnyt testamentin jossa tarjoaa itsensä ateriaksi kuoltuaan – en tietenkään kannata ihmisen tappamista/murhaamista lihan tähden enkä tosin eläintenkään).
Tämä kirja on erityisen mielenkiintoinen, jos kiinnostaa ihmisten käyttäytyminen ja ryhmädynamiikka tällaisissa ääritilanteissa ja -olosuhteissa. Minua tällaiset asiat kiinnostavat, vaikka tietenkin täytyy muistaa että kirjan kirjoittaja ei ollut itse onnettomuudessa mukana, vaan on täysin ulkopuolinen britti (matkustajat taas lähes poikkeuksetta uruguaylaisia nuoria miehiä). Silti jännitteet ja henkilökemiat selviytyjien kesken tuntuvat uskottavilta ja ovat kiinnostavia.
Koneenhylky löydetään vasta kun kaksi matkustajaa (Parrado ja Canessa) löytävät pitkän vaelluksensa päätteeksi asutusta ja saavat apua. Jos retkue ei olisi lähtenyt raskaalle patikalleen, ei heitä välttämättä olisi löydetty vielä pitkiin aikoihin ja kenties liian myöhään silloinkin.
Kaiken kaikkiaan hyvin koukuttava ja mielenkiintoinen kirja, jonka pohjalta on (yllätys yllätys) tehty myös muun muassa elokuva. Sitä en ole nähnyt, mutta taidanpa joskus katsoa, jos tulee mahdollisuus.
Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 33. selviytymistarina.
*Pakollinen huomio:
Haluan painottaa, etten halveksi ihmisiä, jotka syövät lihaa, vaikka en itse syökään. En oleta, että ihmisten pitää olla ja ajatella kuin minä (en ole ihan niin suppea sentään!). Olemme erilaisia ja pälä pälä. Lisäksi ainakin toistaiseksi (eläimen) lihan syöminen on normi ja normaalia ja ymmärrän ja hyväksyn sen (esim. mieheni syö lihaa eikä se ole minulle ongelma). Se ei silti estä minua mielikutusleikkimästä erilaisilla ajatuksilla ja skenaarioilla. Voihan olla, että tulevaisuudessa moni asia on toisin ja lihan syömistä pidetään joskus sadan vuoden kuluttua so last season -meininkinä, kun tarjolla on “keinolihaa”.
