Hae tästä blogista

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

24. luukku: Irtokynnet kimaltavat

Se on jouluaatto ja viimeinen päivä tätä ”joulu”kalenteria ja aiheena on Gift.

Kiitokset teille, jotka olette lukeneet/kommentoineet ja siten ilahduttaneet minua enemmän kuin arvaattekaan tämän kalenterin vääntämisessä. Oli hauska mutta työläähkö projekti.

Täällä on riehunut jo ties monetta päivää helvetinmoinen mysrky, jonka takia kaikenlainen ulkoilu on ollut haastavaa eikä ylhäälle ole ollut mitään asiaa. Tänäänkin vielä mysrkyää, mutta ilmeisesti viimeistä päivää – toivon.

Lähdin niin aikaisin ulkoiluttamaan itseäni, etten ehtinyt edes kalenteria avata. Mutta kas tässä lahja teille lukijoille runon muodossa.

 

Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Paitsi että aamuhan se nyt on
(tai ei ole enää, mutta oli useita tunteja sitten)
Liikkuminen on hankalaa
ei siksi ettei olisi raajoja
vaan siksi että myrsky runtelee ruhoa

Vie villatkin lampaiden päältä

Irtokynnet irtoavat
tuuli vie
kimaltavat nyt taivaalla
kuin kesäöiset tähdenlennot

(Teko)ripset räpsähtävät
vinoon, poskelle
vaan minä hymyilen
Kohta se on täällä
- kesä!

Oikein hyvää joulua ja kiitos kun olette!

Näkymä eiliseltä, mutta tänään näyttää samalta.

 

 *Otsikkoon liittyen


10 kommenttia:

  1. Laantukoon myrsky!
    Taantukoon tyrsky!
    Pysykööt pipot päissä!
    Irtokynnet sormenpäissä!
    Niin kuin hienoissa häissä!
    Vaan ei, jäissä, jäissä
    on talvinen tienoo.

    Kiitos sinulle mahtavasta joulukalenterista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laantuihan se hetkeksi. Nyt sitten uutta putkeen, tällä kertaa sateen muodossa. Ehkä paskimmat joulusäät ever, mutta sitkeästi olen lennellyt tuulen mukana ja huuhtonut itseäni sateessa :D

      Kiitos sinulle erityisen ahkerasta kommentoinnista <3

      Poista
  2. Kiitos sinulle joulukalenteristasi! Kuten jo aiemmin sanoin, ihailen sinnikkyyttäsi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukkaa teki välillä, mutta onneksi se loppui :D Kiitos sinulle kommenteista <3

      Poista
  3. Sisukkaasti ja ratevalla meiningillä, tyylipuhtaasti loppuunsaatettu, iloa tuottava joulukalenteri, monen aamun pelastaja; suurkiitos hauskuutuksesta Elegia!

    Kiilleelkööt irtokynnet ja räpsähdelkööt ripset jatkossakin , kun me hymyillen tallustelemme tällä telluksella mottonamme; kohta se on kesä.
    Jatketaan harjoituksia ja ei kuin omanoloisia vuoden vimppapäiviä ja kaikkea mieluisaa, uusia positiivisia kokemuksia ja elämyksiä sitten koittavalla uudelle vuodelle 2024, olkoon se kaikin tavoin suotuisa ja antoisa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi ja kaikista kommenteistasi muutenkin <3 Kommentit olivatkin paras osuus tässä joulukalenterissa!

      Unohtui muuten hehkuttaa kevättä, koska kevätkin on ihanan oikukasta aikaa.

      Mainiota vuoden päätöstä sinulle ja kaikkea ihanaa uudelle vuodelle!

      Poista
  4. Heh, Keskisarja on tehnyt itsestään melkoisen roolihahmon.
    Kiitos hauskoista joulukalenteriluukuista! Tätä voi verrata poliittisen pilapiirtäjän työhön, jos hän on lupautunut tekemään joka päivän lehteen uuden oivaltavan kuvan. Kari Suomalaisella oli aikanaan tällainen työsopimus Hesarin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikea ottaa vakavasti sellaista pelleä. Vastaavia alkaa olla aika paljon eduskunnassa.

      Muistan Kari Suomalaisen ja hänen legendaariset pilapiirroksensa. Tai en muista yksittäisiä piirroksia, mutta henkilönä hän on “tuttu”.

      Kiitos sinulle kommenteista <3

      Poista
  5. Kiitokset persoonallisesta joulukalenterista! Minulla jäi oma kalenteri tänäkin vuonna idean tasolle, mutta kenties ensi vuonna pääsen toteutukseen asti... ehdin jo ideoida luukut, mutta toteutukseen ei löytynytkään aikaa Pitäisi varmaan aloittaa luukkujen teko jo juhannukselta, niin saisi varmasti valmiiksi joulukuun alkuun. :D Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän aloitin tämän kalenterin viime tipassa hetken mielijohteesta. Mitään en suunnitellut etukäteen. Ainoastaan etsin tuon meemiraamin, josta sitten kunkin päivän aiheet otin ja toteutin erittäin rennolla otteella. Aikaa ei toteutukseen juuri mennyt, idointiin kului hieman enempi. Tosin ideat syntyivät usein lenkeillä, kun olin pistänyt aiheen alitajuntaan muhimaan. :D

      Itse en usko, että saisin aikaiseksi ennalta tarkoin suunniteltua joulukalenteria: en usko, että jaksaisin toteuttaa sellaista. Tällainen random matalan tason kalenteri toimi minulla paremmin :D

      Kiitos sinulle kommenteista ja kaikkea hienoa pian koittavaan uuteen vuoteen <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.