Hyvästit Ingridille

Kuka jäljelle jää on neljäs ja samalla viimeinen kirja vankilapappi-sarjassa. Kirja alkaa vauhdikkaasti vankilapaolla, jonka tiimellyksessä Ingrid otetaan panttivangiksi. Ingridin valikoituminen ei ole tarkoituksellista, vaan niin käy koska panttivangiksi aiottu vartija pääsee karkaamaan.

Karkureiden kanssa pakomatkalla vankina oleminen vie Ingridin ajatuksissa sekä menneisyyteen että nykyisyyteen. Menneessä kummittelee väkivaltainen suhde, jonka jättämiä jälkiä Ingrid pohtii edelleen. Samalla tuo suhde paljastaa kipeän asian Ingridistä itsestään: hän ei oikein koskaan ole jaksanut nousta kapinaan, ei ottaa omaa elämäänsä omiin käsiinsä. Ingrid ei lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta (en kerro, miten suhde päättyi) eikä hän nyt yrittänyt karatakaan kun taas vartija yritti ja onnistui.

Ingrid suomii omaa saamattomuuttaan ja heikkouttaan, passiivisuuttaan. Jumalan sijaan hän puhuu nyt paljon tuoreelle aviomiehelleen, Andersille, ja heidän pienelle vauvalleen. Kaappajiin hän yrittää vedota pienen lapsen äitinä, jotta päästäisivät hänet menemään.

On mielenkiintoista, että Ingrid tuntee osan kaappaajistaan, sillä hän on keskustellut heidän kanssaan virkansa puolesta. Mutta kuten taas käy ilmi, ei ihmisiä oikein voi oppia tuntemaan – ei ainakaan valtasuhteiden ollessa sellaiset kuin olivat. Vanki ja vankilapappi.

Soppaa sekoittavat myös karkureiden apurit, kaksi naista jotka alkavat käydä miesten hermoille. Kaikki alkavat käydä toistensa hermoille eikä mikään tunnu menevän suunnitelmien mukaan.

Kuka jäljelle jää on jälleen kerran koukuttava, mutta jokin taika siitä puuttuu. Se jokin, jonka olen kokenut muissa Ingrid-sarjan kirjoissa. Tämän kirjan kohdalla koin ajoittain jopa hieman pitkästymistä, mutta vain pieniä hetkiä kerrallaan. Ennakko-odotukseni olivat kenties liian korkealla ja toivoin sarjalle repäisevää loppua. Toisaalta tietyllä tavalla Ingrid kai vihdoin muuttuu ja saavuttaa jonkinlaisen rauhan itsensä kanssa.

Ja muuten, olen itsekin varmasti muuttunut tätä kirjasarjaa lukiessani. Esimerkiksi sarjan ensimmäisen osan (Kun Jumala sulki silmänsä) luin jo yli kymmenen vuotta sitten. Voi olla, että kokisin kirjan nyt toisin. Tongin mökillä sinne säilömiäni kirjoja, joista en vielä ole hankkiutunut eroon ja löysin tuon ensimmäisen kirjan. Enkä otan sen joskus uusintalukuun.


Ehdottomasti lukemisen arvoinen sarja kuitenkin ja suosittelen sen lukemaan järjestyksessä, joka on

Kun Jumala sulki silmänsä
Rakkaus viiltää syvältä
Joka häpeää kantaa
Kuka jäljelle jää (tässä postauksessa)


Kirjan tiedot:

Helena von Zweigbergk: Kuka jäljelle jää
Karisto 2007
alkuper. Fly för livet 2006
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
s. 325

Pappikin on ihminen

Kesäisin Suomessa aktivoidun muistamaan Helena von Zweigbergkin ja erityisesti hänen vankilapappi Ingridistä kertovan sarjan.

Sarjassa on neljä kirjaa, joita olen laiskasti saalistellut muun muassa divareista. Tänä kesänä tärppäsi ja löysin sarjan neljännen osan, joka on nimeltään Kuka jäljelle jää.

Kolmas osa piti siten saada hyppysiin ja tutkin saisiko sitä mökkikunnan kirjastosta ja sieltähän sen sai. Muutkin sarjan kirjat olisi sieltä saanut, joten periaatteessa olen haeskellut niitä turhaan. Toisaalta pyrin lukemaan suomalaista kirjallisuutta Suomessa, joten siksi en ole aiemmin tullut katsoneeksi saisiko niitä kirjastosta.

Helena von Zweigbergk: Joka häpeää kantaa
alkuper. Hon som bar skammen 2004
Karisto 2005
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
s. 440

Olen ruotinut aiemmissa postauksissa (linkit postauksen lopussa) melko lailla Ingridin persoonaa ja tekisi mieleni taas ruotia: muutos ja muuttuminen on Ingridille vaikeaa (kenellepä ei olisi) ja oikeastaan ne samat kipupisteet toistuvat kirjasta toiseen. Ingrid tietyllä tapaa kehittyy, mutta kuitenkin polkee paikallaan.

Laura on viisikymppinen entinen prostituoitu, joka on tuomittu vankilaan huumeiden välittämisestä. Ingrid työskentelee samaisessa vankilassa pappina ja Laura pyytää Ingridiltä apua muistelmiensa julkaisussa. Ingrid lupaa lukea Lauran käsikirjoituksen, joka sisältää arkaluontoista tietoa eräistä julkisuuden henkilöistä. Ja sitten käsikirjoitus leviää vääriin käsiin, asia johtaa toiseen ja kolmanteen eikä mikään oikein suju suunnitelmien mukaan.

Ingrid on edelleen varsin sinisilmäinen ja herkkäuskoinen. Hänen on vaikea saada Laurasta selkoa, nähdä kulissin taakse. Vai onko mitään kulissia olemassa? Millainen Laura oikeasti on?

Mielestäni Ingrid lankeaa siihen samaan ansaan kuin muissakin kirjoissa: hän mieluummin pitää kiinni omista ennakkoasenteistaan eikä siksi näe ihmisissä toista puolta. Ingrid on ikään kuin "päättänyt", millainen henkilö on ja vaikka tuo henkilö lähettäisi ristiriitaisia viestejä, Ingrid ei kykene muuttamaan käsityksiään. Ei ainakaan ennen kuin ne hierotaan hänen naamaansa.

Käsikirjoitusdraaman ohessa Ingridiä työllistää suhde ja tulevat häät Andersin kanssa. Ingrid on itsepäinen ja hieman hukassakin. Hän käy keskusteluja Jumalan kanssa, pohtii käytöstään ja ajatuksiaan. Miksi hänen on niin vaikeaa olla Andersin kanssa, vaikka sitähän hän haluaa.

Myös suhde omiin vanhempiin on vaikea, jopa katkera. Pakko taas todeta, että Ingridillä on melko mustavalkoisia ja inhottaviakin ajatuksia moniin asioihin ja henkilöihin liittyen. Kenties hän jollakin tasolla ymmärtää itseään ja asenteidensa taustaa, mutta ei silti kykene muuttamaan suhtautumistaan. Sitä on ajoittain turhauttavaa lukea, mutta toisaalta juuri Ingridin säröisyys tekee hänestä kiinnostavan persoonan.

En yleensä innostu kirjoista, joissa on vahva uskonnollinen vire mutta nämä Helena von Zweigbergkin kirjat ovat poikkeus. Minusta on kiinnostavaa lukea Ingridin ajatuksia ja niiden kulkua, hänen monologejaan Herran kanssa. Niitä ei kuitenkaan ole niin paljon, että alkaisivat tympäistä. En edes osaa eritellä, mikä näissä kirjoissa niin kiehtoo: ehkä se on Ingridin persoona, joka on todella taiten rakennettu.

Säästän sarjan viimeisen kirjan matkalukemiseksi. Olen edelleen Suomessa, mutta kotiinpaluu häämöttää vajaan parin viikon päässä. Pakko todeta, että ihan kihelmöi päästä lukemaan sitä viimeistä osaa!


Ingrid-sarjan kirjat:

Kun Jumala sulki silmänsä
Rakkaus viiltää syvältä
Joka häpeää kantaa (tässä postauksessa)
Kuka jäljelle jää (lukulistalla)

Vankilapappi draaman syövereissä

Ennen kotiinpaluuta ehdin heittää pikaisen kirpparikierroksen Suomessa. Saalis oli melko aneeminen eli ainoastaan yksi kirja (en viitsi enää roudata "turhaan" kirjoja eli kirjan pitää aidosti kiinnostaa minua, että viitsin sen ostaa). Tämä yksi kirja on kuitenkin sellainen, joka on muhinut alitajunnassani jo lähes kymmenen vuotta.

Kyseessä on Helena von Zweigbergkin kirja Rakkaus viiltää syvältä (Karisto 2003, alkuper. Kärleken skär djupa sår / suom. Sirkka-Liisa Sjöblom). Von Zweigbergkin nimi on jäänyt mieleeni  vuodelta 2008, kun luin hänen esikoiskirjansa Kun Jumala sulki silmänsä. Melko vahva oli siis lukuelämys ollut, kun kirjailijan nimi syöpyi mieleeni: muistijälki aktivoitui heti hänen nimensä bongatessani.

Rakkaus viiltää syvältä -kirjassa seikkailee esikoisesta tuttu vankilapappi Ingrid Carlberg, jonka persoonaa ruodin taannoisessa bloggauksessani. Ingrid on samaan aikaan sekä ärsyttävä että kuitenkin pidettävä. Hän yrittää olla hyvä ja armollinen, mutta se on vaikeaa hänelle. Väittäisin jopa, että erityisen vaikeaa enkä koe, että Ingrid on järin taitava tulkitsemaan ihmisiä. Jotkut ovat, jotkut vain eivät ja Ingrid vain ei.

Toisaalta Ingridin epäluuloisuutta ja tietynlaista (henkisen) vallan tarvetta voi jossain määrin selittää hänen lapsuudentraumoillaan: Ingridiä on kiusattu ja halveksittu monin tavoin koulussa ja kyllähän sellainen jättää jäljet itsetuntoon. Ingrid ymmärtää omien ajatustensa ongelmallisuudet ja ristiriitaisuudet ja pyytää apua Herralta. Ingridin sisäistä kamppailua onkin kiinnostava seurata, sitä paitsi hän on henkilönä mielenkiintoinen ja virkistävän erilainen.

Kirjan nimi - Rakkaus viiltää syvältä - saisi minut normaaliloissa juoksemaan karkuun.  Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään romanttinen rakkauskertomus vaan rikosromaani. Ja oikeastaan myös dekkari. Naisvankilaan on vastikään teljetty kaunis Tanja, joka on tuomittu heroiinin salakuljetuksesta. Tanja kiistää syyllisyytensä väittäen, että joku on pannut huumeet hänen laukkuunsa. Hän anelee Ingridiä ottamaan yhteyttä poikaystäväänsä, joka on katkaissut välit häneen (Tanjaan) tapauksen takia.

Ingrid veivaa, mitä tehdä: mikä on sallittua ja mikä ei ja siinä sivussa hän pui omia tunteitaan ja suhdettaan Jumalaan (ja muihin ihmisiin). Hän päättää kuitenkin auttaa Tanjaa ja tulee lopulta vedetyksi mukaan melkoiseen draamaan, josta ei osaa astua ulos.

Ingridin yksityiselämäkin saa dramaattisia piirteitä, mutta myös hyvää ja kaunista tapahtuu. Pitkäaikainen ystävyys Andersin kanssa kehittyy hiljalleen suhteeksi, joka kasvattaa sekä Ingridiä että Andersia. Molemmat ovat hämmentyneitä orastavan rakkauden edessä.

Tämä kirja sisältää paljon ihmissuhteita ja niihin liittyvää (minusta mielenkiintoista) pohdintaa ja sillä on keskeinen merkitys juonessa. Nyt ei siis ole kyseessä mikään äksönpainotteinen spurtti, jossa henkeäsalpaavat tapahtumat vyöryvät sivu toisensa jälkeen päälle. Ihan hyvä, koska minä en ole kovin vauhdikkaiden käänteiden ystävä. Pidän maltillisesta menosta, jossa joutaa ajatellakin. Lisäksi kirjassa on useampikin mielenkiintoinen persoona Ingridin lisäksi. Tylsää hetkeä ei siis tämän kirjan parissa tullut, vaan itse asiassa yllätyin miten paljon pidin tästä.

Brutaalisuusmittari: 1/3 ruumiita tulee, mutta tekoja ei sen kummemmin kuvata eikä niissä ryvetä. Jännitys syntyy pikemminkin väkivallan uhasta kuin sen kuvailemisesta. Lapsia ei tapeta eikä kiduteta.

Nyt kun von Zweigbergkin nimi on iskostunut päähäni, se tuskin sieltä poistuu seuraavanakaan kymmenenä vuotena. Opin Goodreadsista, että tätä Ingrid-sarjaa (kirjat voi muuten mielestäni lukea missä järjestyksessä tahansa) on suomennettu vielä kolmaskin osa ja se on nimeltään Joka häpeää kantaa (alkuper. Hon som bar skammen). Että jospa senkin sitten lukisi, jos/kun se kävelee vastaan.

Minulla on muuten hyllyssäni vielä eräs Zweigbergkin kirja (Tulivuoren partaalla), jonka olen roudannut tänne joskus kahdeksan vuotta sitten. Se ei ole Ingrid-sarjaa, vaan avaa Anna ja Mats -sarjan, jonka toista osaa (Anna och Mats bor inte här längre) ei tosin vissiin ole (voin olla väärässä) suomennettu. Joo, minusta tuli nyt vähän fani.

~~~

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

Pappi saa kyytiä

Helena von Zweigbergk: Kun Jumala sulki silmänsä

”Gun Johanssonin kohtalo järkyttää vankilapappina toimivaa Ingrid Carlbergia sitä enemmän mitä selkeämmin tapahtumien todellinen laita alkaa paljastua hänelle.”

Tässä on oikeastaan kiteytetty kirjan pääjuoni. Se pyörii Gunin kohtalon ympärillä, josta Ingrid yrittää saada selkoa löytääkseen totuuden.

Totuutta etsiessään hän tapaa Ingridin sukulaisia ja pääseekin vihille Gunin traumaattisista lapsuusvaiheista. Myös Gun avautuu Ingridille ja näistä palasista alkaa hahmottua Gunin salattu lapsuus.

Luulen, että kirjailijan tarkoitus on ravistella niitä ennakkoasenteita ja –luuloja, joita monilla on pappeja kohtaan. Useinhan pappeihin liitetään mitä erilaisempia jaloja ja ylhäisiä ajatuksia, toiveita ja vaatimuksia.

Kenties kirjailijan tarkoitus on muistuttaa, että myös papit ovat ihmisiä ja tuoda Ingridin roolissa esille erityisesti niitä inhimillisiä ja maallisia piirteitä, jotka kaikille ihmisille – ammatista riippumatta – ovat ominaisia.

Valitettavasti kirjailijalta on lähtenyt mopo käsistä. Sen sijaan, että lukijalle esiteltäisiin inhimillinen pappi heikkouksineen, paljastuukin papinkaavun alta uskostaan epävarma, naiivi, kiero, juoruileva ja vaitiolovelvollisuutensa rikkova ihminen.

En usko tämän olleen tarkoituksellista, mutta varmahan en voi olla. Itse koen kuitenkin kirjailijan epäonnistuneen siinä, mitä halusi pappeihin liittyvistä ennakkoluuloista kertoa. Tai sitten hän on kärjistänyt tarkoituksella.

Myös Ingridin motiivit ovat hakusessa: Haluaako hän auttaa itsensä, toisten vai Jumalan tähden? Minulle tuli turhan usein tunne, että Ingridin omat henkilökohtaiset motiivit ja luulot ohittivat kaiken muun. Sitä tukee myös se seikka, että Ingrid erehtyy dramaattisesti halussaan uskoa valitsemastaan ihmisestä vain hyvää.

En koe kirjaa kovin uskottavana. Mistä lähtien selkeästi mieleltään sairaat ihmiset on pistetty vankilaan? Minun käsitykseni mukaan heidät pistetään vankisairaalaan tjmv.

Majoittaisitko muuten kotiisi narkkarin, jonka olet tavannut pari kertaa? Ja jättäisit hänet vielä kotiisi koko päiväksi, kun itse menet töihin?

Entä sitten papiksi vihkiminen? Käsittääkseni (voin olla väärässäkin) ennen vihkimistä uskoa koetellaan aika tavoin. Minusta Ingrid on uskossaan vasta ”alussa”. En osaa selittää tarkemmin, mutta jotenkin koen, että hän vasta käy sitä vuoropuhelua Jumalan kanssa ennen lopullista valmiutta ottaa vastaan papin virka.

Mielenkiintoista on myös se, että ainakin omasta näkökulmastani tarkastellen, Ingrid on keskimääräistä negatiivisempi ja ajatuksiltaan jopa ilkeämielisempi kuin esim. tuntemani ihmiset. Hän tarvitsee kovasti Jumalan apua hyväksyäkseen ihmisten erilaisuuden ja ollakseen ystävällinen.

Tulipas muuten paljon tekstiä tästä kirjasta ottaen huomioon, että lähes yksinomaan puhun siitä negatiiviseen sävyyn. Jollain perverssillä tavalla tämä oli silti ihan luettava kirja. En nyt kuitenkaan yhtyisi niihin ylistäviin arvioihin, joita mm. kirjan sivuliepeessä lukee, mutta mutta…

Otsikkoon liittyen: Saahan se pappi vähän seksiäkin, mutta siitä ei sen enempää. Lue ja ylläty.

Ps. Havaitsin, että tämä kirja on saanut jatkoa. Kehittyyköhän Ingrid jatkossa? Voi olla, että on pakko hankkia tuo toinenkin osa.