Kissasarjamurhaaja vaanii kulman takana

Akif Pirinçci: Felidae
Alkuper. Felidae 1989
Fourth Estate 1993
Saksasta englannistanut Ralph Noble
S. 262

Francis on nyrpeä, koska hän ei voi sietää muuttamista. Purkinavaaja tekee kuitenkin tällaiset päätökset, joten eipä auta kuin naama rusinalla muuttaa mukana. Uusi koto on melkoinen murju, joka remppataidottoman purkinavaajan on tarkoitus kunnostaa.

Tutustuessaan uusiin kotikulmiinsa Francis törmää kissanraatoon. Selkeästi on joku murhannut kissan, sillä jo päällepäin näkee, ettei kyseessä ole luonnollinen poismeno eikä edes onnettomuus.

Selviää ettei ruumis ole ainoa laatuaan, vaan kissoja on murhattu useampi lyhyen ajan sisällä. Nahistelun lomassa ja sekopäisten unien sulautuessa todellisuuteen Francis ryhtyy tutkimaan murhatapauksia saaden paikallista apua tutkimuksiinsa.

Felidaen kertojana toimii itse Francis, joka on varsin yrmeä ja sarkastinen kissa. Kirja onkin sangen erikoinen liemi, jossa huumorin mustat kukkaset ja draamaturkin irtokarvat kelluvat rinnakkain verenpunaisen hyökyaallon silloin tällöin keinuttaessa kattilaa. Murhien taustalta paljastuu hurja tarina ja kirjan edetessä tunnelma hieman vakavoituu.

Ansiokas ja omaperäinen kissadekkari, mutta minua jäi häiritsemään Francisin - ja muidenkin kissojen - ihmismäisyys. Esimerkiksi monissa kohdin kissat puhuivat itsestään/lajistaan käyttäen termiä "people". Koin sen epäloogisena kirjan asetelmaan nähden (kirjassa käytettiin kissanpennuista myös sanaa "baby" eikä "kitten", mikä niinikään särähti silmääni), vaikka tiedostan toki kys. sanan monimerkityksellisyyden. Silti jokin toinen termi olisi mielestäni ollut sopivampi. Sen sijaan noin yleisesti kirjan kieli on kutkuttavan vivahteikas ja raikas.


Felidae avaa kahdeksanosaisen sarjan, josta ensimmäinen eli tämä on suomennettu nimellä Felidae - Kuka murhasi kissan? Ainakin toisesta osasta löytyy myös enkkukäännös, muista osista ilmeisesti ei (varaan oikeuden olla väärässä).

Jos ihmettelet, miksi olen kategorioinut tämän kirjan myösTurkkiin, se johtuu siitä että Akif Pirinçci on turkkilaissyntyinen.

Sijoitan Felidaen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin. Juu, todellakin on - niitä löytyy sekä elävänä että kuolleena.

Kiihkeää murhaselvittelyä Istanbulissa

Esmahan Aykol: Hotel Bosphorus
alkuper. Kitapçı Dükkânı (2001)
Bitter Lemon Press 2011
Turkista englanniksi kääntänyt Ruth Whitehouse
S. 246


Etsiskelin erityisesti alkuvuodesta luettavaa Hdcanisin perustamaan Frau, Signora & Bibi -haasteeseen, jossa "tavoitteena on lukea enemmän sellaisten naiskirjailijoiden teoksia, jotka kirjoittavat jollain muulla kielellä kuin englanti, suomi, ruotsi, ranska tai japani." Lue haasteesta enemmän täältä.

Esmahan Aykolin Hotel Bosphorusin ostin nimenomaan tätä haastetta silmällä pitäen: tuskin olisin muuten kirjaan charity-puodissa kiinnittänyt huomiota. Eräs näiden haasteiden iloista onkin juuri se, että ne avaavat etsimään luettavaa eri kriteerein ja silloin voi käteen tarttua ties minkälaisia vonkaleita.

Turkkilaisen Aykolin esikoisdekkari sijoittuu Istanbuliin. Saksalaissyntyinen Kati Hirschel pyörittää Istanbulissa rikoskirjallisuuteen keskittyvää kirjakauppaa, jollaista ei toista kaupungissa ole. Kati on melko räiskyvä 43-vuotias (sinkku)nainen, jolle on kehittynyt omat rutiininsa vuosien varrella.

Katin lapsuudenystävä ja näyttelijä, Petra, saapuu Saksasta Istanbuliin kuvausryhmineen ja ystävykset tapaavat pitkästä aikaa. Kun kuvausryhmän ohjaaja löytyy hotellihuoneestaan murhattuna, ryhtyy utelias Kati selvittelemään tapausta: onhan Petra eräs epäillyistä.

Hotel Bosphorus on hauska dekkari, jossa kulttuuriset stereotypiat kukkivat ja saavat kyytiä. Istanbulin ilma väreilee kuumana kuin poliisin sykkivä kalu Katin napaa vasten. Juu, tässä kirjassa on hieman (oikeasti hieman eli ei paljon, vaan melko vähän) muutakin sutinaa kuin murhan selvittelyä. Kati sotkeutuu paikalliseen mafiaankin tai oikeastaan mafia sotkeutuu Katiin. Saatoin hieman hihitellä epäuskottavuudelle, mutta oikeastaan nekin (kohtaamiset mafian kanssa) olivat hauskoja.

Tämä kirja on omituinen sekoitus dekkaria ja chick litiä. Ihan luettava ja humoristisen kevyt kirja, joka ei jännitä ja jossa on vain nimeksi väkivaltaa. Minua tässä kirjassa kiehtoivat nimenomaan miljöö ja kulttuuri, joiden takia lukukokemus oli varsin raikas ja eloisa. Rikosjuoni on melko köykäinen, mutta kyllä tämä kokonaisuudessaan varsin viihdyttävä oli.

Erikoista: kirjailija puhuttelee lukijaa useita kertoja. Se saattaa ärsyttää joitakin, minusta se oli aika hauskaa.

Hotel Bosphorus on ensimmäinen osa ns. Kati Hirschel -sarjaa. Sarjasta on käännetty englanniksi kolme kirjaa ja ne ovat

1. Hotel Bosphorus
2. Baksheesh
3. Divorce Turkish Style

Saatan jatkaa sarjan lukemista, jos osuu muut osat eteeni. Kirjastostamme ei näitä kirjoja saa, joten on ostettava omaksi. Näitä tuskin on suomeksi käännetty, en jaksa edes tsekata. Sori.

~~~

Kirja sopii myös muuttoliikkeessä-haasteeseen. Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42 (esikoisteos).

Kulttuurimatkalla Istanbulissa - ja vähän muuallakin

Reeta Paakkinen: Kotona Istanbulissa
 Tositarinoita Turkista

Otava 2013
 S. 288

Istanbul - ja Turkki noin yleensä - on ollut minulle melko tyhjä paperi. Perustiedot ovat toki olleet hallussa, mutta noin muuten se on jäänyt minulle tavallaan kasvottomaksi, etäiseksi.

En ole yleisesti ottaen ollut erityisen kiinnostunut Turkista, vaan intressini ovat enemmänkin toisaalla (Afrikka kokonaisuudessaan, Japani).

Toisaalta kiinnostun herkästi eri maiden kulttuureista ja itsekin ulkosuomalaisena minua kiinnostaa ulkkisten kokemukset eri maista.

Olen siis seurannut  (ja seuraan yhä) myös blogeja, joiden kirjoittajat asuvat Turkissa (niistä enemmän postauksen lopussa). Nimenomaan blogeista olen oppinut paljon Turkin monivivahteikkaasta kulttuurista.

Kun Reetta Paakkinen lähestyi minua sähköpostitse ja kysyi kiinnostaisiko minua lukea hänen kirjansa Kotona Istanbulissa, olin innoissani: totta munassa kiinnostaa!

"Kuvitteletko tietäväsi kuinka Turkissa eletään ja ajatellaan?" haastaa Paakkinen jo kirjan takakannessa.

"Tutustu tuhansien tarinoiden Turkkiin Istanbulissa aikuistuneen suomalaisen toimittajan matkassa."

Kirja alkaa vuodesta 1998 Paakkisen muuttaessa Istanbuliin. Hän asettuu asumaan potentiallisen anoppinsa luokse, ja siitä alkaa hänen konkreettinen matkansa toisen kulttuurin syövereihin. Siitä alkaa myös lukijan kulttuurimatka Paakkisen siivellä.

Paakkinen kirjoittaa hauskasti ja eloisasti kokemuksistaan. En voinut olla naurahtamatta lukiessani esim. kaksoiselämää elävästä talonmiehestä. Kuvaukset uuteen kulttuuriin ja maahan tutustumisesta ja lopulta sopeutumisesta ovat mielenkiintoista luettavaa.

Kirjassa on 35 lukua, jotka kukin muodostavat oman kokonaisuutensa. Kirja etenee kuitenkin suunnilleen kronologisesti, joten ei kannata pomppia luvusta toiseen vain otsikoiden perusteella. Itse kyllä uteliaana lehteilin kirjaa välillä eteenpäin ja lunttasin tulevia lukuja ihan vain kiintoisien otsikkojen takia.

Paakkisella on mielipiteitä eikä hän epäröi niitä esittää. Kyytiä saavat monet stereotypiset mielikuvat muun muassa turisteille viheltelevistä naistenmiehistä. Minua kiinnosti erityisesti turkkilainen "pariutumis- ja seurustelukulttuuri", miehen osa ja naisen osa.

Tasa-arvo ei ole mikään globaali ilmiö, vaan usein sidoksissa kulttuuriin. Paakkinen tekee mielestäni hienoa työtä kirjassaan sen puolesta että ymmärrettäisiin, ettei toisen kulttuurin arvoja ja tapoja ryhdyttäisi tuomitsemaan tai tulkitsemaan oman kulttuurin kautta. Se pitäisi aina tehdä vallitsevan kulttuurin kontekstissa: se mikä on hyväksyttävää täällä, voi aiheuttaa pahennusta muualla ja sama toisin päin.

Luvussa Asenteella matkassa Paakkinen kertoo mm. turisteista, jotka matkustavat lähinnä vahvistamaan ennakkoluulojaan ja kritisoimaan toista kulttuuria (peilaten sitä tietenkin typerästi omaan kulttuuritaustaansa). Jestas sentään.

Kirjan myötä lukija pääsee kurkistamaan Turkin arkeen: lukuisiin saippuasarjoihin ja parisuhteenmetsäsysohjelmiin, mielenosoituksiin, pukeutumiseen jne. Käymme myös Kyproksella ja Paakkinen avaa saaren veristä historiaa ja kreikkalaisten ja turkkilaisten pulmallisia välejä, jotka eivät tänä päivänä ole enää niin ongelmallisia.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että koen oppineeni melkoisen paljon tätä kirjaa lukiessani. Tuntui kuin olisin elänyt Paakkisen mukana hänen kertomissaan tarinoissa. Ihan kuin olisin käynyt itsekin Istanbulissa - ja muutamassa muussakin maassa.

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa, koska asiaa on niin paljon. On niin paljon tarinoita, joista voi oppia ja joille voi nauraa. On myös tarinoita, jotka surettavat, pistävät ajattelemaan. Kirjan loppu on uusi alku, sellainen joka kirvoitti jopa kyyneleen silmääni.

Olen kuullut puhuttavan Istanbulin pulssista (kukapa ei olisi) ja se otetaan esille tässäkin kirjassa. Minusta tuntuu, että Paakkinen onnistuu kirjassaan välittämään maistiaisen tuosta sykkeestä.

Loppuun itsestään selvä huomautus:

"Kotona Isatanbulissa perustuu omiin ajatuksiini Istanbulista, Turkista ja sen naapurimaista. Tarkoitukseni on kertoa siitä, miten osa Istanbulin asukkaista elää ja ajattelee. Havaintoni ja mielipiteeni eivät päde kaikkiin Istanbulin, saati koko Turkin, eri asukkaisiin."

Tästä kirjasta on kirjoitettu etenkin ulkosuomalaisten blogeissa. Heli (Ikuisen auringon maasta) ja Petra (Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä) asuvat itsekin Turkissa. Karoliina on asunut Turkissa, mutta palannut ainakin toistaiseksi Suomeen. Vihreätniityt (Elämää vihreällä saarella) asuu Irlannissa. Terkut vaan kaikille, stalkkaan edelleen teita.

~~~

Kirjan kansi ansaitsee erikoismaininnan kauneudestaan. Kannen on suunnitellut Sanna-Reeta Meilahti.