Nadia Murad ja Jenna Krajeski: The Last Girl – My Story of Captivity And My Fight Against The Islamic State
Virago 2017
s. 306 + kuvaliite
Suomennettu nimellä Viimeinen tyttö – olin Isisin vankina
Kirjan (alkuperäinen) nimi kertoo, mistä kirjassa on kyse. Tosin siitä puuttuukin paljon, nimittäin kirja ei ole vain Muradin tarina vaan se on valitettavan monien jesidien tarina eikä se käsittele vain Muradin aikaa Isisin seksiorajana, vaan hänen elämäänsä lapsesta alkaen pienessä Kochon kylässä.
Kirja etenee kronologisesti ja Murad antaa paljon tilaa jesidien elämän kuvailuun Kochossa, joka sijaitsee Pohjois-Irakissa. Näin jesidit tapoineen ja perinteineen tulevat tutuksi. Itse kiinnitin huomiota jesideihin ensimmäisen kerran vasta kun tämä Muradin kirja julkaistiin 2017 (silloin laitoin kirjan kirjastotililleni muistiin ja näin kauan kesti ennen kuin se mahtui olemattomaan lukuohjelmaani).
Olen etuoikeutettu ihminen, kun voin sivuuttaa ison osan Lähi-idän mellastuksista, erityisesti Irakissa ja Syyriassa on koko ajan jotain kähmää meneillään. Jokseenkin masentavaa, että pitää milloin milläkin verukkeella (yleensä uskonnon varjolla) sotia ja yrittää murhata kokonaisia kansoja.
Välihuomautus: luen kyllä uutisia eli en ole ainakaan toistaiseksi kaivautunut maakuoppaan, vaikka usein mieli tekisikin. Olen myös lukenut kirjallisuutta liittyen Isisiin, Syyrian tilanteeseen jne.
Silti jesidit ovat jääneet huomioissani paitsioon. The Last Girl valaisee jesidi-kulttuuria ja heidän uskontoaan, joka on sekoitus monia uskontoja. Jesidiksi ei voi kääntyä, jesidiksi synnytään. Murad kuvailee jesidien suhteita muihin irakilaisiin, mm. sekä sunna- että šiiamuslimeihin.
Tarina kulkee kohti elokuuta 2014, jolloin Isis hyökkää Kochoon. Miehet tapetaan, naiset viedään seksiorjiksi. Nadia Murad menettää lähes koko sukunsa tässä kansanmurhassa ja joutuu itse seksiorjaksi. Suututtavaa luettavaa, vaikka Murad säästää lukijaa (ja varmasti myös itseään) jättämällä raiskausten kuvaukset minimiin. Hän kertoo sen verran, että lukija ymmärtää mistä on kyse. Ja miten systemaattista toiminta on.
Muradin vankeusaika ei ole mielestäni muutenkaan kirjan pääpaino. Se on hädin tuskin kolmasosa kirjaa, valitettavan pakollinen osuus. Toivoisi, ettei sellaista tarvitsisi kenekään koskaan kirjoittaa/kertoa/elää. Ja siihen kirjan nimikin viittaa:
”I told them that I wanted to look the men who raped me in the eye and see them brought to justice. More than anything else, I said, I want to be the last girl in the world with a story like mine.”
Sitten huomioita, joiden kirjoittamista epäröin. Mutta menköön.
On tympeää, miten kaiken karmeuden lisäksi Murad joutuu pelkäämään miten hänen eloonjääneet veljensä suhtautuvat hänen (Muradin) vankeusaikaan. Murad ei muun muassa uskalla paljastaa, että hänet on raiskattu, koska jesidinaisen pitää olla puhdas, neitsyt. Esiaviollinen seksi on tuomittavaa ja kunniamurhan käsite on jesidismissäkin olemassa.
Jesidismi on patriarkaalinen uskonto. Vasta kun uskonnolliset johtajat antoivat ”synninpäästön” seksiorjiksi pakotetuille jesidinaisille, saattoivat he lakata pelkäämästä kohtalonsa puolesta.
”We shouldn’t have underestimated our religious leaders. In late August, when the shock of the massacres was still new, they held meetings trying to determine the best responce. Quickly the came to a decision. Former sabaya (seksiorja), they announced, would be welcomed back to society and not judged for what had happened to us. We were not considered Muslim because the religion had been forced upon us, and because we had been raped, we were victims, not ruined women.”
Murad on hyvin kiitollinen päätöksestä ja hänen rakkautensa omaa kommuuniaan kohtaan kasvaa. Minä tässä ajattelen, että ihan itsestäänselvä asia tuo.
Mutta niin me olemme erilaisia ja melko lailla kulttuuriemme tuotteita.
Mielipide selkokielellä: Pidin (jos nyt näin voi sanoa) tästä kirjasta todella paljon, se on sivistävä ja koskettava. Suosittelen lämpimästi lukemaan, rankasta aiheesta huolimatta kirja on yllättävän helppo- ja nopealukuinen. Kirjan kuvaliitettä katsellessani itketti: niin paljon riistettiin henkiä, niin paljon Nadian rakkaita kuoli.
Kirjasta on blogannut muun muassa Kirjoihin kadonnut.
*
On jäänyt kommentteihin vastaaminen hieman retuperälle. Olen kyllä kaikki kommentit lukenut ja iloinen jokaisesta. Oma jaksaminen on ollut aika vähissä, mutta saattelen asiat ajan tasalle (ts. vastaan kommentteihin) tässä viikonlopun aikana.
