Toisten sekä oman elämänsä tulkki

Katie Kitamura: Intimacies
Vintage, 2021
s. 225

Nimettömäksi jäävä kertoja työskentelee Haagissa Kansainvälisessä tuomioistuimessa tulkkina. Kyseessä on vuoden pesti, jota on ehkä mahdollista jatkaa. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Kertoja (joka muutti New Yorkista) on Haagissa asumiensa kuukausien aikana alkanut tottua kyseiseen kaupunkiin, vaikka kokee itsensä siellä vieraaksi. Eräs kirjan teemoista voikin olla vieraus, muukalaisuus.

Kertojan sulkee ulkopuolelle muun muassa kielimuuri, sillä hän ei taida hollantia niin hyvin, että kykenisi sillä kielellä osallistumaan keskusteluihin.

Onneksi Haagissa asuu kansainvälistä ja kielitaitoista porukkaa niin ei kertojamme sentään ole yksin jäänyt. Hyvä ystävä Jana on erityisesti auttanut kertojaa sopeutumisessa. Ystävyys ei ole ihan kompleksiton tai jos onkin, niin kertoja silti näkee siinä (vai Janassa...) komplekseja.

Kertoja on nimittäin pohdiskelija ja tarkkailija, joka luotaa jatkuvasti ympäristöään ja tekee havaintoja, arvuuttelee toisten käyttäytymistä ja motiiveja ja sitten omiaankin. Näiden havaintojen ympärille tarina rakentuu edeten rauhallisesti kohti jonkinlaista itsetuntemusta ja päätöstä siitä, miten elämäänsä elää.

Mielenkiintoisen ja keskeisen lisän tarinaan tuo kertojan työn kuvaus – etenkin kun kuvataan erästä tiettyä (rikos)oikeusistuntoa, jossa kertoja työskentee tulkkina. Tämä kyseinen tapaus ei niinkään muuta kertojaa, mutta avaa hänet näkemään itsensä toisessa valossa. Tämä on merkittävä oivallus.

Sitten on komea Adriaan, jota kertoja on tapaillut jokusen kuukauden. Adriaanilla on erohanke vaimostaan kesken ja hän on ollut siitä avoin kertojalle. Kunnes ei enää olekaan.

Intimacies on nimensä mukaisesti melko intiimi ja seikkaperäinen romaani erityisesti kertojan ajatuksista ja siitä, miten hän maailmaa hahmottaa. Kirjan tunnelma on rauhallinen ja sen yllä leijuu alati jonkin sortin epämääräisyys ja -tietoisuus, joista tarinan jännite syntyy.

Intimacies sopii luettavaksi pohdiskelijoille tai sellaiseen lukumielentilaan, kun ajatteleminen on romaanissa merkityksellisempää kuin juoni.

Pidin tästä romaanista, mutta en varsinaisesti vaikuttunut eikä kirjan loppu miellyttänyt minua (mikä tietysti kertonee enemmän minusta kuin varsinaisesti mistään muusta). Tunnelmassa ja tyylissä on samaa kuin aiemmin lukemassani Kitamuran romaanissa A Separation, josta en olekaan nähtävästi blogannut.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 22. Kirjaa on suositellut kirjailija. Kirjan kansi on tupaten täynnä kehuja, joista suurin osa toisten kirjailijoiden. Lasken nämä lukusuosituksiksi.