Luku- ja kirjastokuulumiset uudesta kotipaikasta

Uudet himahoodit

 

Terveiset uudesta kodosta! Muutto oli saatanasta ja tuparilahjaksi toin koronan. Itse olen jo aika kuivilla, mutta mies ei. Mutta eipä niistä sen enempää tässä, kiinnostuneet voivat lukea muuttokuulumiset Lammaskuiskaajasta.

Nyt kirjoihin, joita ei ole tullut juuri luettua viime aikoina. On ollut niin hektistä ja sairasta (pun in.) menoa, ettei ole ollut aikaa eikä keskittymiskykyä lukemiseen. Nyt olen ollut jo peräti kaksi päivää pakkolevossa toiveena pikainen kuntoutuminen koronan jälkioireista.

Loppuun olen saanut luettua sekä Xiaolu Guon romaanin I Am China (Vintage Books 2014) että Karen Dionnen trillerin The Wicked Sister (Sphere 2020).

I Am Chinasta pidin kovasti, sen voimakkaan cinemaattisesta kohtausmaisuudesta. Monet kirjan yksittäiset kohdat jäävät mieleeni pyörimään kuin kaitafilmit: hieman rosoisina mutta täynnä latausta.

The Wicked Sister osoittautui oivalliseksi muuttokirjaksi. Siihen oli helppo palata pidemmänkin lukutauton jälkeen ja lukea vain pieniä pätkiä kerrallaan. Teksti on sujuvaa ja etenevää, samoin juoni. Silti kirja tuntui lopulta sivumääräänsä (360) pidemmältä.

Kirjan nimi – The Wicked Sister – johdattaa lukijan oikeille raiteille eikä nimen tuplamerkitys ainakaan minulle tullut yllätyksenä. Sen saattoi arvata jo kirjan alkumetreillä ja koska se oli niin ilmeinen, oletin jonkinlaista käännettä tai matonvetoa jalkojen alta, mutta turhaan odotin.

Yllätyksettömyyden takia kirja jäi hieman vaisuksi. Toisaalta siinä on lukuisia kiehtovia kohtia, joten luin sitä kyllä suurella mielenkiinnolla. Erityisesti minua kiehtoi Rachelin “keskustelut” hyönteisten ja muiden eläinten kanssa.

Ihan ok kirja, voisin lukea lisääkin Karen Dionnelta. Hyvää ja rentoa lukemista keskittymishäiriöisille tai ns. nollauskirjaa kaipaaville. Pieni varoituksen sana liittyen väkivaltaan: sitä kohdistuu jonkin verran eläimiin (ja ihmisiin). Ei kuitenkaan liian yksityiskohtaisia kuvauksia.
 

Kirjasto ja kirjastokortti
 

Muuton jälkeen prioriteettilistan kärjessä roikkui tietysti paikalliseen kirjastoon ja sen käytäntöihin tutustuminen. Täkäläinen kirjasto on pienehkö, mutta varsin avara ja siellä on jopa lukunurkkaus ja tietokoneita, jotka eivät minua kiinnosta.

Kirjoja on… hmm, onhan niitä joo. Siis minun silmiini tosi vähän, kun kyseessä on kirjasto. Kaunokirjallisuutta löytyy tyyliin kahdesta hyllystä (eivät ole mitään superpitkiä/korkeita mutta eivät ihan nysiäkään), mutta olin tätä osannut odottaakin.

Hyvä uutinen on se, että kirjoja saa varailla kaikista Cumbrian kirjastoista eikä se maksa mitään. Varatun kirjan saaminen tosin voi kestää, koska kirjoja ei roudata päivittäin eri kirjastojen välillä. Pikainen tutkimusretki kirjastoalueen tarjontaan kuitenkin vahvisti pelkoni eli se on kuulkaa goodbye Lontoon huomattavasti monipuolisemmalle tarjonnalle.

Koska en voi toistaiseksi todistaa asumistani täällä, sain käyttööni suppean kirjastokortin. Sellaisen saavat lomailijat ja muut vastaavat. Asuminen todistetaan perinteiseen brittitapaan esittämällä jokin kirje (säännöllinen lasku, esim. vesi- tai sähkälasku tmv.), joka on osoitettu minulle tai vaihtoehtoisesti counsil tax -kirje. Luonnollisesti mitään näitä ei ole vielä tullut.

Suppealla kortilla saa olla lainassa peräti KAKSI kirjaa kerrallaan. Kun saan päivitettyä kortin “normaaliksi”, rajat aukeavat ja voin lainahurjastella mielin määrin.

Lainausurani polkaisin käyntiin lainaamalla Maxine Mei-Fung Chungin romaanin The Eighth Girl. Kirja on ollut lukulistallani jo jokusen aikaa ja oli kiva huomata, että sen saa täkäläisestä kirjastosta.

 

Kirjan keskeinen aihe on dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli sivupersoonahäiriö. Aihe kiinnostaa ja olen siitä lukenut aiemmin muun muassa Daniel Keyesin kirjoittaman teoksen The Minds of Billy Milligan.

Chungin romaani on fiktiivinen ja se on luokiteltu trilleriksi. Alla kirjan takakansi, jossa kuvauksen lisäksi tietysti ne typerät markkinointikehut, joita inhoan ja jotka yleensä silmäni ignoraa täysin (nyt pakkoluin ne kuvatessani takakannen).

Olen vasta melko alussa, joten mielipidettä ei ole vielä muodostunut. Intuitioni tosin hieman varoittelee: tämä ei ehkä osoittaudu ihan minun makuisekseni kirjaksi. Huolettaa lähinnä ihmissuhdemätön ja muun säädön määrä (ihastumiset, bilettäminen, örmyily, muu yleinen sekoilu jne.) sellaisella kepeällä ”chicklitmäisellä” otteella. Vaan katsellaanpa miten käy.

Kasvutarina: tytöstä naiseksi kommunistisessa Kiinassa

Xiaolu Guo on minulle nimeltä tuttu kirjailija, jonka kirjoja olen lääppinyt usein kirjastossa. En ole kuitenkaan lainannut, koska aina on ollut jokin syy, miksi en juuri nyt halua lainata kirjojansa. Olen siis odotellut sopivaa lukuhetkeä.

Sopiva hetki tuli Guon omaelämäkerran muodossa, mikä oli mainio tapa ottaa ensi kontakti kyseiseen kirjailijaan. Teoksessaan Guo nimittäin valottaa kirjoittamiensa romaanien syntyä. Alkoivat taas nekin kiinnostaa ihan uudella tavalla.

Xiaolu Guo: Once Upon a Time in the East - A Story of Growing Up
Ghatto & Windus 2017
S. 316

Omaelämäkertojen ja muistelmien raja on joskus häilyvä. Kokisin Once Upon a Time in the Eastin omaelämäkertana, koska siinä Guo käy läpi elämäänsä kronologisessa järjestyksessä lapsuudesta nykypäivään.

Muistelmien ajattelen olevan lähinnä johonkin tiettyyn aikaan tai aiheeseen syvemmin perehtyviä kirjoituksia. Esimerkiksi Henry Marshin kirja Do No Harm on mielestäni oiva esimerkki muistelmateoksesta. Mutta se rajanvedosta: en tiedä onko sellainen edes kovin tärkeää.

Xiaolu Guon (s. 1973 Zhejiangissa, Kiinassa) elämä ei ala parhaalla mahdollisella tavalla: hänen vanhempansa antavat hänet adoptoitavaksi lapsettomalle talonpoikaispariskunnalle. Heidän hoteissaan Guo asuu ensimmäiset kaksi ikävuottaan, kunnes köyhä pariskunta palauttaa Guon hänen (isänpuoleisille) isovanhemmilleen.

Guon isovanhemmat asuvat Shitang-nimisessä kalastajakylässä rannikolla, kun taas Guon (biologiset) vanhemmat tuntien bussimatkan päässä sisämaassa, kaupungissa nimeltä Wenling. Isovanhemmat eivät oikein voi muuta kuin ottaa Guon luokseen asumaan. Guo tapaa biologiset vanhempansa vasta ollessaan 6-vuotias heidän tullessaan hakemaan Guon kotiinsa Wengliniin. Guo saa tuolloin tietää, että hänellä on pari vuotta vanhempi veli.

Guo ei koskaan saa luotua etenkään äitiinsä ja veljeensä kunnollista suhdetta, vaan he jäävät ikuisesti etäisiksi, vieraiksikin,  toisilleen. Sen sijaan isäänsä Guo saa yhteyden ja isän ja tyttären välillä vallitsee sanaton yhteisymmärrys, jopa kiintymys. Isä tukee Guon valintoja ja auttaa häntä pääsemään eteenpäin elämässään.

Isä muun muassa mahdollistaa Guon osallistumisen Pekingin Film Academyn pääsykokeisiin. Pääsykokeet ovat kalliita, joten ihan jokaisella ei ole niihin varaa. Guo valitaan Film Academyyn toisella yrittämällä (kolmanteen tuskin olisi enää ollut varaa), mitä voi pitää merkittävänä saavutuksena, sillä hakijoita oli useita tuhansia ja vain kourallinen valittiin.

Once Upon a Time in the East on todella runsas (mutta ei päälle vyöryvä eikä lukijaa hukuttava) teos, joka sisältää paljon Guon pohdintaa. Kyseessä ei siis missään määrin ole luettelomainen kuvaus elämänkulusta, vaan otaksun että Guo on nostanut esille elämäänsä eniten vaikuttaneet pääkohdat ja käsittelee niitä ja niiden vaikutusta myöhempään elämäänsä ja persoonaansa.

Kirjassa on paljon kohtia, joita tekee mieli lainata. Ne ovat sellaisia, jotka erityisesti herättivät minut harhailemaan laajemmillekin ajatusraiteille. Kirjaan tähän kaksi ja muistutan, että ne avautuvat ihan eri tavalla lukijalle, joka on lukenut koko kirjan. Niin kuin tiedämme, kontekstistaan irroitetut pätkät eivät anna täydellistä kuvaa, vaan ainoastaan yhden palan pelistä.


Feminismi, naiseus (Guota on käytetty seksuaalisesti hyväksi)

I couldn't help but wonder if Western girls were also subjected to the constant sexual harassment we Chinese girls in the countryside were. We didn't wear miniskirts or sexy dresses to seduce men, but we were abused by them nevertheless.


kirjoittaminen kommunistisessa Kiinassa

Before applying for a production permit, I submitted the script to the Censorship Bureau. A few weeks later, the bureau sent me back ten pages of revision notes, and informed me the script was not yet ready to be passed. I still have those notes today. Here are a few extracts:

Tämä kirja on sinua varten, jos

Kiinan lähihistoria ja kommusnimi kiinnostaa.
kielen vaikutus ajatteluun ja maailman hahmottamiseen kiinnostaa.
kirjan julkaisemiseen (Brittilässä) liittyvät käytännön asiat kiinnostavat.
kasvutarinat kiinnostavat.
Kiinan kulttuuri kiinnostaa.
ulkopuolisuus ja oman paikkansa etsiminen kiinnostaa.
taide ja taiteellisuus kiinnostaa.


Xiaolu Guo menetti Kiinan kansalaisuuden vahingossa (en kerro, miten) ja hänestä tuli britti. Vaikka ei passiin kirjattu kansalaisuus lopulta määrittele ihmistä. Mikä sitten? Jos kiinnostaa miettiä asiaa, lukekaa tämä kirja. Voin vakuuttaa, että tämä kirjoitus on vain pintaraapaisu siitä, mitä kaikkea kirja pitää sisällään.

Kirjassa käydään mm. Fishguardissa, joka on Pembrokeshiressa (Walesissa). Olen käynyt siellä itsekin. Kuvassa Fishguard Bay Hotel, jossa yövyin 3.9. 2016

Ylimääräinen huomio: joku kirjan aiemmin lukenut besserwisser henkilö oli kokenut aiheelliseksi korjata kirjan virheellisyydet. Niitä ei ollut paljon ja nekin olivat lähinnä typoja ja vastaavia - eivät siis varsinaisesti osaamattomuudesta johtuvia kielivirheitä. Kehottaisin pätemään omissa kirjoissa ja jättämään kirjaston kirjat rauhaan. Kiitos.

Edit 4.12. klo. 10:30 (UK time)

Unohdin mainita, että osallistun tällä kirjalla sekä Naisen tie- että taiteilijaromaanihaasteeseen.