Lavastuksia ja roolisuorituksia

Arttu Tuomisen Lavastaja (Wsoy 2024, s. 320) on kuudes eli päätösromaani ns. Delta-sarjalle. Melkoinen päätös onkin, mutta ei mennä asioiden edelle.

 

Aiemissa Delta-sarjan kirjoissa on selvitettävän rikoksen ohella “valokeilaan” noussut joku kirjojen keskeinen henkilö Porin poliisista. Esimerkiksi edellisessä kirjassa eli Vapahtajassa erityistä huomiota sai Susanna Manner.

Lavastajassa valokeilaan päätyvät kaikki lukijalle ennestään erityisen tutut poliisit: Jari Paloviita, Linda Toivonen, Henrik Oksman ja Susanna Manner. Tämän kirjan kohdalla voi puhua ihan konkreettisesta valokeilasta, sillä Lavastajalla on kunnianhimoinen projekti, johon kullekin poliisille on kirjoitettu oma roolinsa.

“Näytelmä” polkaistaan käyntiin, kun poliisin tietoon tulee tapaus, jossa koko perhe löydetään surmattuna kotisohvaltaan televisiota katsomassa. Lavastus on taiten tehty ja se olisi idyllinen, ellei koko perhe koiraa myöten olisi kuollut.

Tapaus tuntuu käsittämättömältä, mutta pian poliisi löytää (uusien ruumiiden lisäksi) vihjeitä joiden avulla alkaa keriä vyyhtiä auki. Vihje johtaa toiseen välillä vähän liiankin mukavasti. Onko se sattumaa vai ohjaileeko joku ulkopuolelta poliisin tutkimuksia?

“Näytösten” (kirja on jaettu seitsemään osaan ja nimetty antiikin Kreikan käsitteiden mukaan ensimmäisen osan nimen ollessa Poiesis) välissä lukijaa puhuttelee – ja myös ajatuksia ohjailee – muuan Harri, jota Lavastajaksi voimme kutsua. Harri kujeilee lukijan kanssa, vihjailee menneestä ja tulevasta, vähän itsestäänkin, haluaa lukijan tietävän vähän muttei liikaa, asettaa ennakko-odotuksia siitä, mitä tapahtuu. Mutta tapahtuuko niin?

Taiten rakennettu romaani, joka kiihtyy loppua kohden alkaen käydä suorastaan ylikierroksilla. Lavastaja on Delta-sarjan surrealistisin romaani, mutta riittävän uskottava omassa maailmassaan.

Kirjan lopusta on käyty paljon spekulaatiota ja minulla on siitä oma käsitykseni, jota en aio blogiini kirjata, koska en halua spoilata juonta enkä toisaalta OHJATA ketään taipumaan omalle tulkintakannalleni (kuitenkin, jos olet lukenut kirjan ja haluat keskustella sen lopusta kanssani, voit mailata minulle: s-postiosoitteeni on sivun oikeassa yläreunassa).

Sillä loppu on tulkinnanvarainen.

Makustelin sitä muutaman päivän ennen kuin päädyin siihen tulkintaan, mihin päädyin. Luonnollisesti pidän omaa tulkintaani “oikeana” (sikäli kun tällaisiin mitään oikeaa tulkintaa on paitsi tietysti kirjailijalla itsellään), koska lukijana minulla on oikeus tulkita miten haluan ja käytän mielelläni tätä oikeutta.

Itse asiassa eräs syy, miksi rakastan kirjaillisuutta on juuri se, että saan tulkita ja päättää itse (tietokirjat tietty asia erikseen, mutta kun on kyseessä fiktio). Toki kirjailija voi ohjata (ja usein ohjaakin) ajatuksia tiettyyn suuntaan, mutta mitä epämääräisempi johdatus on kyseessä, sitä enemmän jää lukijalle tilaa spekuloida ja tehdä omia johtopäätöksiä.

Lavastaja tosiaan vaatii sulattelua, mutta mitä kauemmin sulattelin, sitä enemmän aloin kirjasta pitää. Mahdottoman ovela ja mielestäni mainio päätös Delta-sarjalle! Olisin kyllä voinut sarjan parissa jatkaa pidempäänkin, mutta arvostan Tuomisen taitoa rakentaa kokonaisuuksia, jotka joskus päättyvät. Lavastaja menee heittäen suosikkeihini.

Brutaalisuusmittari: 2/3 Ehkä ei herkimpien kannata tätä lukea. Murhatavat ovat melko brutaaleja, vaikka niitä (murhia) ei tekijän näkökulmasta kuvailla. Tutkimuksissa tietysti asiaa käsitellään.

Delta-sarja julkaisujärjestyksessä:

1. Verivelka
2. Hyvitys
3. Vaiettu
4. Häväistyt
5. Vapahtaja
6. Lavastaja

Lavastajan sijoitan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024. Oli muuten ensimmäinen tänä vuonna julkaistu kirja, jonka luin.