Osa lukuhaasteesta täyttyy kuin itsestään, mutta mielelläni myös haastan itseäni kulkeutumaan mukavuusrajojeni ja intressieni ulkopuolelle. En tietenkään liikaa, koska ei kiinnosta pakkopullailu. Viime vuonna luin Kit de Waalin lapsinäkökulmaromaanin My Name Is Leon ja se oli ihan positiivinen yllätys.
Amanda Berriman: Home
Doubleday 2018
S. 343
Kirjan kertoja on Jesika, neljä vee. Muita kertojia ei kirjassa ole, joten koko Home suodattuu pienen Jesikan ymmärryksen kautta. Kieli on sen mukainen: simppeli ja naiivi (vinkki: jos haluat verestää tai testata enkunkieltäsi, niin tässäpä oivallinen romaani siihen).
Kirjassa epäsäännölliset verbit on johdonmukaisesti taivutettu väärin (säännöllisten kaavalla), samoin tietyt sanat on kirjoitettu väärin (kantasanan voi päätellä ääntämisestä), jolloin jotkin sanat saavat hassuja muotoja ja käännöksiä. Esimerkiksi rainy-hater on radiator (lämpöpatteri).
Aloin lukea kirjaa kirjastossa (en ollut aiemmin kuullut kirjasta: bongasin sen uutuus-standista, jonka tutkin aina ensin kirjastoon mennessäni) enkä heti vaikuttunut, päinvastoin kavahdin naiivia tekstiä. Silti kirjassa oli jotakin kiehtovaa, koska jatkoin lukemista. Saatoin päätellä paljon jo ensimmäisen sivun perusteella: Jesika piirtää seinässä oleville mustille "luomille" (mole -> mould) hännät, jolloin niistä tulee hänen näkemyksensä mukaan nuijapäitä. Äiti ei näe asiaa samalla tavalla, vaan kiskaisee Jesikan pois hometta lääppimästä. Tähän näennäisen merkityksettömään tapaukseen palataan myöhemmin toisenlaisessa yhteydessä.
Tina-äiti (yksinhuoltaja) on huolen murtama, koska vuokranantaja haluaa savustaa hänet ulos. Asunto on huonokuntoinen homekämppä, mutta siitä on pidettävä kiinni kun ei muutakaan paikkaa ole. Jesikan silmin lukija ymmärtää asioita, joita Jesika ei itse ymmärrä. Sitä on ajoittain melko raastavaa - rasittavaakin ja turhauttavaa, jopa ärsyttävää - seurata vierestä.
Kirja valuu eteenpäin ollen kudelma kohtauksia, jotka nousevat uudelleen esille ennemmin tai myöhemmin ja ne saavat mitä erilaisempia konteksteja, kun lapsen maailma kohtaa aikuisen maailman. Tai päinvastoin. Mielestäni kirjan vahvuus onkin nimenomaan kuvauksessa siitä, miten eri planeetoilla pienet lapset vilkkaan mielikuvituksensa kanssa elävät. Aikuisen on vaikea toisinaan ymmärtää lapsen sisäistä maailmaa ja yleensäkin tapaa hahmottaa maailmaa.
Ja kirja valuu ja valuu vääjäämättä kohti petoa, joka jo vaanii odottamassa. Alun arkinen kulku saa lopussa trillerimäisiä piirteitä. Minun makuuni hieman överiä, mutta makuasiahan tämä onkin ja saa kirjallisuudessa irrotella.
Lukemisen arvoinen kirja ja nimenomaan - yllätys yllätys, moneskohan kerta kun mainitsen tämän - näkökulmatekniikan takia. Vaikea kuvitella, että tästä kirjasta saisi mitään uniikkia irti, jos se olisi aikuisen näkökulmasta kirjoitettu. Tosin siinä tapauksessa kyseessä olisikin ihan eri kirja ja se varmasti toteutettaisiin ihan eri tavalla muutenkin.
Jos kiinnostaa yh-lapsiperhearki Lontoossa, köyhyyden tuomat ongelmat, ihmissuhteet ja inhimillisyys niin sitä kaikkea on tässä kirjassa tarjolla. Samoin limainen petos. Olen kryptinen tarkoituksella, koska en halua spoilata. Tosin itse aavistin jo melko aikaisin, mihin suuntaan kirja on lipumassa.
Yleistunnelma on kuitenkin reipas ja toiveikas, vaikka Jesikalla on usein paha mieli, koska äiti ei kuuntele, pikkuveli saa niin paljon huomiota ja Jesika pelkää, että äiti hylkää hänet. Melko turvaton kasvualusta, kun pitää koko ajan pelätä.
Homea ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.
