 |
Kuva: Martijn 'Martino' Zegwaard |
RomanyWG: Beauty in Decay
Carpet Bombing Culture 2010
Kirjan teksti: Patrick Potter
S. 192
Rapistumisessa on kauneutta, siinä on tarina - historia.
Olen jo aiemmin
kertonut rakkaudestani murjuihin. Kyseessä ei ole mikään tuore suhde, vaan ensimmäinen autiotalokokemukseni on hyvin varhaiselta iältä. En pysty määrittelemään tarkkaa ikää, mutta muistan että oli joko minun tai sisareni synttärit.
Kun oli mätetty kakku sun muut herkut naamariin, menimme ulos leikkimään synttäriporukkamme kanssa. Kävelimme (Pasilasta) jonnekin Kumpulaan ja sieltä löytyi autiona pönöttävä talo. Sitä menimme tutkimaan ja minuun se jätti lähtemättömän vaikutuksen siitä huolimatta, että se oli töhritty, täynnä pulloja ja sanomalehtiä pitkin poikin.
Taloon liittyy tarinoita, joita me joko keksimme tai sitten keksin niitä päässäni. En pysty enää erottamaan, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Olin tuolloin noin 9-vuotias, ehkä jopa nuorempi. Kaikki "erilainen" on kiehtonut minua pienestä asti: joskus pelkät sanat olivat jännittäviä ennen kuin ymmärsin niiden merkityksen.
Muun muassa hiidenkirnusta olin kuullut, mutta kesti kauan ennen kuin tajusin, mikä se on. Sitä ennen keksin siihen liittyviä tarinoita päässäni (
jotka eivät liittyneet varsinaiseen hiidenkirnuun mitenkään, koska en tiennyt mitä sillä tarkoitetaan).
Myöhemmin tajutessani sanan merkityksen "metsästin" hiidenkirnuja Taivaskallioilla, joihin perustuen olen kirjoittanut tarinankin. Tarinassa on tyttö nimeltä Tuuli. Tarinan lopussa Tuuli nojautuu alas kalliolta ja antaa itsensä tuulen vietäväksi, koska ei halua enää elää tässä maailmassa. Olin ehkä 10-vuotias tuolloin. Jotkin asiat eivät muutu.
Beauty in Decay on ennen kaikkea kuvakirja, vaikka se valottaakin urban explorerismin syvintä olemusta. En tosin ole samaa mieltä joka asiasta, mutta oli erittäin mielenkiintoista lukea toisten käsityksiä ja ajatuksia aiheesta.
Perussanoman voi kitetyttää yhteen virkkeeseen:
"Take nothing but photographs, leave nothing but footprints."
Siksi minusta onkin jokseenkin omituista, että kirjassa käsitellään talonvaltaajia (
hyvin lyhyesti tosin). Minusta on typerää edes verrata urbexeja ja valtaajia toisiinsa, sillä urbexit eivät valtaa mitään eivätkä jää muhimaan tiloihin tai käytä niitä muutenkaan mihinkään esim. bileiden pitämiseen.
Urbexit eivät myöskään riko tai sotke paikkoja. Muista en tiedä, mutta minä en riko ovia tai ikkunoita päästäkseni sisään. Menen sisään, jos löytyy joku avoin ovi tai ikkuna tai muu kolo. Muussa tapauksessa en.
Jotkut kyseenalaistavat silti autioihin rakennuksiin menemisen. He vetoavat usein lakiin: joku omistaa kys. rakennuksen eikä silloin sinne ole oikeutta mennä. Totta. Mutta jos ovi on auki, minä menen. Kävelen toisinaan myös punaisia päin ja rikon muitakin normeja.
Mutta en koskaan riko saati varasta toisten omaisuutta. En tee ilkivaltaa, aikeeni eivät ole pahat. Valitettavasti suurin osa autioiksi jätetyistä rakennuksista on päräytetty paskaksi ennen kuin olen niihin eksynyt. Tässäpä yksi
esimerkki.
Mutta niin, tämän piti olla kirja-arvio kirjasta Beauty in Decay. Tai ehkä ei edes pitänyt: minä kirjoitan lukukokemuksistani ja tällaisia syntyi tällä kertaa. Kirjan kuvat ovat upeita ja harmonisessa linjassa keskenään, vaikka kuvaajia on useita. Mutta sellaisia HDR-kuvat helposti ovat: ne ovat näyttäviä ja tyylikkäitä, mutta samasta puusta veistettyjä.
 |
Kuvat: vas. Paul 'Howzey' Howes / oik. Timothy Neesam |
Kirjassa oli myös useita selkeästi muokattuja kuvia, mikä ärsytti minua. Kyllä, siitä huolimatta että kuvat ovat taidokkaita ja upeita. Miksi? Miksi pitää muokata tällaiseen kirjaan? Minusta muokatut urbex-kuvat voisi tunkea eri kirjaan (tyyliin Urbex-Art): olisin halunnut mahdollisimman autenttisen kokemuksen, sillä paikat itsessään ovat ihan riittävän kiehtovia.
 |
Romantic Tub: Alexander '3Passa' Friedrich |
Yhtä kaikki, kirja hivelee silmääni ja palaan siihen usein. Selailen ja uppoudun sen kuviin. Etsin tarinoita, jotka maatuvat hiljalleen kunnes katoavat kokonaan. Vaikka en minä ehdi. En.
Niin kauan olen elänyt
toisaalla, tämä todellisuus on
pakkopaita:
täällä minun tulisi olla,
vaikka en halua.
 |
Kuva: Chirstophe 'Midnight Digital' Dessaigne |