Vintage 2006
S. 138
Tämä kirja julkaistiin ensimmäisen kerran Briteissä jo vuonna 1978 (kustantajana tuolloin Jonathan Cape). Vintagelle julkaisu siirtyi vuonna 1997 ja kirjasta on otettu useita painoksia sen jälkeen.
Vaikka ajankuvaus ei ole kirjassa mikään teema, on kuitenkin hyvä pitää se mielessä. Moni asia oli tuolloin paljon yksinkertaisempaa ja järjestäytymättömämpää.
Nykyään voisi olla hankalaa kuolla ja jättää lapsiparvi omilleen ilman, että siihen joku tajuaisi puuttua. Kirjoissahan tietenkin kaikki on mahdollista, mutta eipä siitä nyt sen enempää.
En aio puuttua kirjan juoneen sen enempää kuin mainitsemalla, että juuri yllä mainitulla tavalla käy tässä kirjassa: neljä sisarusta jäävät orvoiksi heidän vanhempiensa menehtyessä. Sisarukset jäävät asumaan kotitaloonsa kuin mitään ei olisi tapahtunut - tai siltä se näyttää päällepäin.
Kirjan kertoja on Jack, sisaruksista toiseksi vanhin. Jack on neljätoista ja murrosikä koputtelee ovella. Holtittomat siemensyöksyt jättävät läikkiä lakanoihin ja kylpyhuoneeseen. Oma vehje kiinnostaa muutenkin, ja etenkin masturboiminen. Ihan normaalia teini-ikää siis.
Siihen se normaalius sitten taisi päättyäkin. Lukija pääsee Jackin ajatuksiin, mutta ei täysin perille niistä. Jack on ristiriitainen, hiljainenkin ja luonnollisesti varsin subjektiivinen kertoja. En oikeastaan saanut selvää hänestä, mutta kovin hukassa tuntui olevan Jack itsekin. Nukkuminen maittoi, koska ei ollut oikeastaan mitään syytä herätäkään.
Sisarukset näkevät hänet (Jackin) eri tavalla. Etenkään nuorempi sisar, Sue, ei anna kovin imartelevaa kuvaa siivottomasta Jackista. Vanhin sisar, Julie, tuntuu olevan "perheen" koossa pitävä voima ja auktoriteetti. Ihan kaikki ei tosin hänen(kään) päässään ole kohdillaan. Silti sisarusten suhde on tiivis ja läpäisemätön.
En löytänyt tästä kirjasta oikeastaan yhtään tolkun ihmistä. Paitsi ehkä edesmennyt äiti. Ja isä, jolla tosin oli puutarhaan liittyviä "pakkomielteitä". Sisaruksista Sue lienee tervejärkisin.
Minulle tämä kirja näyttäytyi ennen kaikkea tunnelmakirjana. En päässyt yhdenkään henkilön sisälle kunnolla: kaikki tässä kirjassa oli vähän epämääräistä, haahuilevaa (luulen, että se on tarkoituskin?). En tarkoita, että kirja olisi sekava, sillä sitä se ei ole. Mutta juonta tärkeämpi on tosiaan ajoittain painostavakin tunnelma - kuin kesähelteellä seisova ilma. Sellainen paahde, että ilma väreilee, mutta mikään ei liiku.
Kirjan hiljaisen tunnelman rikkovat vain ajoittainen kikatus ja parku. Jotain ehkä kertoo se, että voisin helposti kuvitella tämän kirjan mykkäelokuvana. Voin kuulla äänettömän naurun suun eteen painetun kämmenen takaa.
Hyvin erilainen kirja siis, mutta hyvällä (ja kuvottavallakin) tavalla. Liian raskaaksi en tätä kokenut ajoittaisesta painostavuudestaan huolimatta. Mikäli se ei jo käynyt ilmi, niin sanonpa vielä suoraan: pidin kovasti tästä kirjasta. Oli ns. minun pala kakkua ja kuppi teetä ja mitä vielä.
The Cement Garden on käännetty suomeksi nimellä Sementtipuutarha. Kirjan on lukenut ja siitä blogannut ainakin Zephyr (Kirjanurkkaus), Leena Lumi ja Paula (Luen ja kirjoitan).
~~~
Olen aiemmin lukenut Ian McEwanilta vain Sovituksen, josta muistaakseni pidin (valitettavasti en löydä siitä blogimerkintää: en välttämättä silloin ollut kovin aktiivinen vanhassa kirjablogissani). McEwan on toki hyvinkin tuttu nimi minulle, vaikken ole hänen kirjojaan tämän enempää toistaiseksi lukenut. Aion kyllä lukea.
Osallistun tällä kirjalla Kiinteistöhaasteeseen.
