Lady Joker

Kaoru Takamuran viidensadan mailin pituinen romaani Lady Joker (Baskerville 2022) on jaettu kahteen osaan (kumpikin osa sisältää noin 600 sivua) ja olisin ollut iloinen, jos olisin tämän tajunnut ennen kuin kirjan otin lukuun.

Näiden kahden erillisen niteen yhteyttä olisi mielestäni voinut ja pitänyt korostaa sekä myös kirjan kannessa mainita, että tämä on ENSIMMÄINEN puolisko kirjaa ja yksinään luettua aivan turha, koska tarina jää kesken.

Tietysti on omaa tyhmyyttäni, kun en tutkinut ja selvitellyt kunnolla asiaa. En silti pidä siitä, että tällaista oleellista tietoa pantataan/ei tuoda selkeästi esille.

Sama juttu joidenkin kirjasarjojen kanssa: missään nimessä ei voida kertoa, jos kirja on osa sarjaa ja jos se kerrotaankin, niin ei kerrota mones osa. Onneksi nykyään voi esim. kirjakaupoilla asian selvittää googlettamalla siellä hyllyjen välissä. Aika rasittavaa kyllä.

Mistä on kyse?

Romaanin sivulieve kertoo oleellisen:

Tokyo, 1995. Five men meet at the racetrack every Sunday to bet on horses. They have little in common except a deep disaffection with their lives, but together they represent the social struggles and griefs of post-War Japan: a poorly socialized genius stuck working as a welder; a demoted detective with a chip on his shoulder; a Zainichi Korean banker sick of being ostracized for his race; a struggling single dad of a teenage girl with Down syndrome.

The fifth man bringing them all together is an elderly drugstore owner grieving his grandson, who has died suspiciously after the revelation of a family connection with the segregated buraku community, historically subjected to severe discrimination.

Intent on revenge against a society that values corporate behemoths more than human life, the five conspirators decide to carry out a heist: kidnap the CEO of Japan’s largest beer conglomerate and extract blood money from the company’s corrupt financiers.

Inspired by the unsolved true-crime kidnapping case perpetrated by "the Monster with 21 Faces", Lady Joker has become a cultural touchstone since its 1997 publication, acknowledged as the magnum opus by one of Japan’s literary masters, twice adapted for film and TV and often taught in high school and college classrooms.

 

Vaikuttaa lupaavalta ja alku sitä onkin. Takamura kirjoittaa hyvin yskityiskohtaisesti eikä ole asiaa, josta ei saisi väännettyä monen sivun pituista kuvausta – ihan sama liittyykö aihe raveihin tai yrityksen taloudellisen tilanteen, hierarkioiden, käytäntöjen ja whatever kuvaamiseen.

Runsaan kuvailun takia juoni tamppaa pääasiassa paikallaan ja kun siinä sitten päästään askel eteenpäin, alkaa uusi yksityiskohtainen kuvaus jostain/mistä tahansa. Kirjan alkuvaiheilla, kun käsitellään pääasiassa ravitoveruksia (jotka siis suorittavat kidnappaamisen ja kiristyksen), se vielä menettelee sillä henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja heidän elämiinsä paneudutaan.

Kirjan edetessä pikkutarkka kuvaus painottuu voimakkaasti (talousjargonin ohella) muun muassa poliisin ja median työskentelyn yksityiskohtaiseen vatvomiseen usean eri henkilön kautta. Näissä kohdin henkilöiden persoonat jäävät mielestäni muun vuolaan kuvailun taustalle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Myönnän, että oli ajoittain saatanan puuduttavaa lukea sellaista jaaritusta. Olen tosin ymmärtänyt, että tällä kaikella on merkitystä sitten joskus myöhemmin.

Otaksun, että Lady Jokerissa on voimakas kulttuurinen aspekti, joka tekee siitä suositun kotimaassaan eli Japanissa. Näin ulkopuolisena sitä on vaikea tavoittaa, vaikka kirjan teemat ovat sinänsä universaaleja. Toisaalta tiedostan, että kiinnostustani nakersi jatkuva jauhaminen asioista, jotka eivät varsinaisesti minua kiinnosta. Kirjailijan tyyli on myös melko kuivakka.

Lady Joker oli meillä Kirjaimia-blogin Lauran kanssa lukupiirikirjana. Oli kyllä melkoista tervanjuontia saada viikoittainen osuus luettua. Ja kaikesta tästä huolimatta se toinenkin osa on kyllä pakko lukea, koska kun nyt olen kirjasta lähes 600 sivua lukenut, niin en viitsi enää jättää kesken – ihan sama vaikka luettavaa on vielä toiset 600 sivua.

Elättelen toivoa, että tämä ensimmäinen osuus Lady Jokerista oli niin sanottu alkusoitto loppuosalle. Ainakin toisella osalla on paremmat tähdet Goodreadsissa

(en ole tähtiuskovainen, koska kukin antaa ja tulkitsee tähtiä omien subjektiivisten intressiensä/kokemustensa mukaan: itse en edes tähditä. Mutta joskus niitä voi katsoa - etenkin jos on epätoivoinen).

Toisessa osassa käsittääkseni palataan taas ravitovereiden pariin, joten siltä osin se jo oletuksena on kiinnostavampi.

Lady Joker on julkaistu alun perin japaniksi 1997. Sen ovat kääntäneet englanniksi Marie Iida ja Allison Markin Powell.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4. Kirjassa on presidentti.