Valkoinen masai palasi kotiinsa

Corinne Hofmann: Back From Africa
Zurück aus Afrika, 2003
Bliss, 2007
Englannistanut Peter Millar
S. 172
Ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi

Valkoinen masai päättyi surullisesti mutta melko odotettavasti Corinnen häipymiseen Keniasta. Back From Africassa Hofmann kertoo, miten hän sai elämänsä jälleen haltuun kotimaassaan. Täytyy ihailla Corinnen päättäväisyyttä, positiivisuutta ja kykyä aloittaa tyhjästä ja rakentaa itselleen mielekäs elämä - vieläpä monta kertaa.

On hienoa, ettei Corinne hylännyt kenialaista perhettään, vaan yhteys säilyi lähinnä Lketingan pikkuveljen, Jamesin, välityksellä. Corinne tuki perhettä myös rahallisesti. Luulen, että tätä kirjaa kirjoittaessaan, Corinne on ottanut ehkä enemmän selvää masaikulttuurista ja Keniasta yleisesti. Jos hänellä tietoa oli aiemmin, niin eipä se juuri Valkoisessa masaissa näkynyt.

Minulla on edelleen sama suhtautumisongelma kuin Valkoisen masain kohdalla: Corinne herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta arvostan hurjasti hänen kyvykyyttään, bisnesvainuaan ja auttavaisuuttaan. Toisaalta hänestä välittyy ajoittain hieman ylimielinen kuva, toisiin ihmisiin kohdistuva alentuva asenne. Se hämmentää ja tiedostan, että kyse voi olla myös käännöksen sanavalinnoista ja tyylistä, kielikin on välillä melko töksähtelevää. Toisaalta myös jotkin Corinnen ajatukset synnyttävät näitä ristiriitaisia tuntemuksiani.

Kirjan lopussa Corinne kertoo matkastaan Kilimanjarolle. Matkakuvaus ja patikointi Kilimanjarolla viehättivät minua kovasti. En ole koskaan itse ollut vastaavilla vaelluksilla, mutta ne kiinnostavat minua - ehkä joskus. Siksi olikin kiehtovaa lukea tuosta haastavasta retkestä ja sen käytännön järjestelyistä ja toimivuudesta.

Yhteenveto: kiinnostava kirja kaikin puolin. Jos on Valkoisen masain lukenut, tämä on vähän niin kuin must.

Tällä hetkellä minulla on useampi kirja luvussa. Eräs niistä on Corinne Hofmannin Reunion in Barsaloi, jossa hän palaa Keniaan tapaamaan "afrikkalaista perhettään". Eli vielä yksi kirja luvassa Corinnen tarinaa.

Pari sanaa The White Masai -elokuvasta

Katsoin tässä välissä muuten Valkoisen masain pohjalta tehdyn elokuvan. Elokuva oli melko ronskisti romantisoitu eikä osaa henkilöistä olisi tunnistanut samoiksi kuin kirjassa. Varmasti osittain juuri tällaisten taiteellisten vapauksien takia elokuvassa henkilöiden nimet oli vaihdettu. Toisaalta kyseessä ei muutenkaan ollut dokumentti, vaan puhdas rakkaus- ja draamaelokuva.

Ja minä pidin tuosta elokuvasta. Se tuli jotenkin lähemmäksi kuin kirja (vaikka elokuvassa oli epäautenttisuuksia esim. masait eivät suutele). En osaa sanoa miksi. Joskus vain käy näin. Lketingaa (elokuvassa nimellä Lemilian) näyttelevä Jacky Ido on myös aika hrrr. Samoin pidin Corinnea (elokuvassa Carola) näyttelevästä Nina Hossista.

Kulttuurienvälistä chick littiä

Corinne Hofmann: The White Masai
alkuper. Die Weisse Massai, 1998
Bliss, 2015
S. 307
Englannistanut Peter Millar
Suom. Valkoinen masai



Törmäsin Naamakirjan Kirjallisuusryhmässä Valkoiseen masaihin. En ollut aiemmin kirjasta kuullut, mutta siitä käyty keskustelu oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja varsin paljon tunteita nostattava. Teki mieli lukea kirja ja katsoa, miten sen itse kokisin.

Ja joo-o, olo on melko ristiriitainen. Onko tämä olevinaan rakkausromaani? Jos on, niin missä rakkaus? No rakkaus on komean masaisoturin ulkokuoressa. Sitä jaksaa rakastaa melko kauankin, jos otaksuu että toinen lopulta muuttuu myös sisältä mieleisekseen. Molemmat taisivat olettaa, että kyllä se toinen muuttuu. Vaan kun ei muuttunut ja ylipäätään pyrkimys muuttaa toista on jokseenkin huono lähtökohta suhteelle.

Jo kirjan alku on, hmmm... omituinen. Sveitsissä asuva Corinne on lomailemassa Keniassa silloisen poikaystävänsä Marcon kanssa. Yhtäkkiä Corinne näkee komean masaisoturin, johon hän ilmeisesti salamarakastuu. Oli kiusallista (ja minä en helposti kiusaannu) näin lukijana katsella sivusta, kun Corinne kuolaa masain perään poikaystävänsä nenän edessä. Voi jeesus, voi äly, voi oksennus.

No erohan siinä tulee. Marcolle kenkää ja lusikat jakoon. Corinne myy menestyvän putiikkinsa. Kuluu puolisen vuotta, että Corinne saa Sveitsissä asiansa järjestykseen ja voi palata Keniaan. Puoli vuotta ilman mitään yhteydenpitoa "rakastavaisten" välillä.

Pakko huomauttaa, että rakkaudesta ei ole pahemmin puhuttukaan - ainakaan masaisoturin eli Lketingan taholta. Corinne on rakastunut omiin mielikuviinsa, väitän. Vai miten voi rakastaa ihmistä, josta ei oikeasti tiedä yhtään mitään? Ei tiedä, millainen hänen persoonansa on jne. Se on rakastumista mielikuvaan. Kirjan edetessä yritän etsiä rakkautta pariskunnan välillä, mutta en oikein näe sitä. Corinne huokailee edelleen soturinsa komeaa kuosia, soturi itse hymyilee paljon ja katoilee omille teilleen päiväkausiksi.

Suhde olisi saattanut onnistua, jos Lketinga olisi esimerkiksi käynyt kouluja ja asunut modernimmin. Lketingan nuorempi veli, James, on ajatuksiltaan isoveljensä vastakohta. Hän on huomattavasti nykyaikaisempi ja katsoo ja ymmärtää maailmaa ihan eri tavalla. James yrittääkin toimia pahimpien kiistojen aikana Lketingan ja Corinnen puskurina, mutta aika heikoin tuloksin. Ja onhan Lketingalla oikeus omaan kulttuuriinsa omassa kotimaassaan.

Ehkä olisi Corinnen kannattanut ottaa hieman enemmän selvää masaikulttuurista ennen kuin päätti muuttaa Keniaan. Mitä hän oikein kuvitteli? Että voi tuosta noin vain tunkeutua toiseen maahan ja muuttaa sen kulttuurin mieleisekseen, omaksi kulttuurikseen? No ei se ihan niin mene.

Corinnea ei tosin voi yrittämisen puutteesta moittia, ei todellakaan. Corinne on sisukas nainen, älykäs bisnesleidi. Tämä masaisoturimme vaikutti varsinaiselta laiskajaakolta, joka ei selvästikään kestänyt voimakastahtoista ja äyskentelevää vaimoaan, koska Corinnen edustama voimakastahtoisuus ei kuulu masaikulttuuriin. Kulttuurit tässä törmäävätkin varsin useasti, mutta eivät koskaan kohtaa.

Aina kun Lketinga otti itse ohjat niin sanotusti käsiinsä, kaikki meni persiilleen. Autonkin pisti paskaksi useampaan kertaan. Tuli toisinaan tunne, että kaikki mihin Lketinga koski, meni rikki. Tarkoitus varmasti oli vilpitön, mutta joo.

Että semmoinen kirja. Oli kyllä kuulkaa varsin koukuttava, vaikka tekikin välillä mieli nyppiä hiuksia yksitellen päästä ja oksentaa illallinen tyynylle.

Mutta arvatkaa mitä, kirjalle on olemassa kaksi jatko-osaa! Toinen osa on nimeltään Back from Africa ja kolmas Reunion in Barsaloi. Arvaa kuka tilasi ne kirjastoonsa. Ovat jo tänään noudettavissa.

Kirjasta on blogannut ainakin Nadja ja Villis. Heidän mietteensä ovat suopeampia kuin tämä minun hieman kitkerä miete. Tämä kirja on kyllä kiehtova seikkailu, jota rohkenen seikkailuhenkisille vilpittömästi suositella.

Kirjan pohjalta on tehty samanniminen elokuva. Katsoin elokuvan trailerin (alla) ja se vaikutti aika ihanalta, romantisoidulta. Siinä näkyi rakkaus, jota en kirjassa kokenut. Taidanpa katsoa koko elokuvan.