Hae tästä blogista

tiistai 5. joulukuuta 2023

5. luukku: Ohi on

 

Ohi on juu, mutta ei sentään (ainakaan vielä) tämä joulukalenteri. Viidennen päivän aihe kuitenkin on OVER eli ohi tai yli tai ympäri tai whatever kontekstista riippuen.

Esimerkiksi Roxette luritteli muinoin It Must Have Been Love, but it’s OVER now, jota Chris Rea ei hyväksynyt, vaan intti komealla äänellään Fool if You Think It’s Over. Gary Moore sekoittaa pakan kertomalla vankilaan joutuvasta miehestä, joka kaipaa vapauttaan ja aikoo palata Over The Hills and Far Away.

Ja Ken Keseyn One Flew Over the Cuckoo’s Nest on edelleen lukemattomana hyllyssäni niin kuin se oli seitsemän vuottakin sitten

Ohi on myös täkäläinen minitalvi, jota kesti reilun viikon. Yöpakkasia esiintyi ja aamulla kuuraa. Lumi ei jaksanut meidän kylään asti sataa, vaan jäi parinkymmenen kilsan päähän aiheuttaen sinne kaaoksen. Kiinnostuneet voivat katsella kuvia ja lukea aiheesta lisää tästä.

Laulu soi talven
kylmän ja jään
Peittelee huurre
kalpean pään

Laskeutuu kulmille
kuura harmaa
Ennen kevään nousua
kuolen, se on varmaa

Yllä oleva runo on joku vanha tekeleeni ja kuvat ovat näiltä meidän himahuudeilta minitalven aikana otettuja. Nyt sateleekin sitten vettä ja on harmaata.

12 kommenttia:

  1. Katselin tuosta linkistä lumikaaosta. Näytti normipäivältä Suomessa.

    Runosi on kuin marraskuinen kotimaa. Toivottavasti näemme kuitenkin vielä tulevan kevään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lumi aiheuttaa kaaoksen, kun on niin harvinaista herkkua eikä autoissa ole mitään talvirenkaita eikä varsinaista aurauskalustoa kuten Suomessa. Koulutkin olivat paikoin maanantaina suljettu. :D Lumimyräkkä oli pahempi kuin oli ennustettu, joten se sikäli yllätti.

      Tuon runon olen kirjoittanut joskus, kun mieli on ollut marraskuinen. Tarkoitus olisi pyristellä kevääseen asti jo ylikin!

      Poista
  2. Kauniin seesteisiä kuvia! Runosi tunnelma on tähän vuodenaikaan helposti sisäistettävissä ja omia tunteita tulkitseva.

    Kaaoskin näyttää olevan suhteellinen käsite;) Täällä eteläisessä reuna-Suomessa n. 15 cm lunta ja kirpakka pakkaspäivä -11,3 graatia, onneksi tänään ilman purevan hyisiä tuulia.

    Komppaan SusuPetalia: kaiken tämän alla luuraa kuitenkin uusi kevät ja uusine kujeineen, joten sinnikkäästi pyrkikäämme kohti sen kokemista kaikkine iloineen ja positiivisine tunnetiloineen, sovittu?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, runon olen kirjoittanut joskus kun mieli on marraskuinen. On tosi vanha luritus kyseessä, nykyisin on pään kanssa tasaisempaa ja kevättäkin mielessä useammin. :)

      En kyllä kaipaa ollenkaan Suomen pakkasia ja kuivaa ilmaa. Atooppinen iho irtosi aina talvisaikaan ja palasi vasta keväällä :D Tänne tulikin taas yöpakkasia. En tykkää, koska tiet ovat täynnä kaikenväristä jäätä ja pitää olla tarkkana, ettei telo arvokkaita kulkuvälineitään eli jalkoja :D

      Poista
  3. Todella kauniit kuvat. Täällä länsirannikolla on harvoin näin paljon lunta kuin nyt. Asuessamme Raumalla ei koskaan vielä ole ollut lunta tähän aikaan vuodesta. Nyt lapset pääsevät jo hiihtämään ja luistelemaan. Kyllä itsekin nautin lumisesta maisemasta, vaikken olekaan hiihtoihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuura on kaunista. Olen lukenut jonkin verran suomiuutisia ja lunta on vissiin vähän joka paikassa jo sadellut ihan riesaksi asti.

      Itse en ole oikein koskaan tykännyt talvilajeista, vaikka pentuna kyllä hiihdin väkisin. Olin hidas ja huono hiihtelijä, luistelu sujui paremmin. Myöhemmin laskettelin ja se oli aidosti kivaa. Mitään mainituista lajeista en silti kaipaa :D

      Poista
  4. Miten voit keksiä näin paljon mielenkiintoista kirjoitettavaa yhdestä over-sanasta. :-D Olet kyllä aikamoinen sananiekka. <3 On siellä huikeat maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pää vetää helposti överit asiassa kuin asiassa ja sitten läikkyy yli :D

      Oli kyllä kaunista kun oli valoisaa ja kuuraa. Nyt on taas paluu normiin eli harmaaseen ja sateeseen. Mutta ei sekään varsinaisesti haittaa, koska olen jo tottunut kastumaan :D

      Poista
  5. Upeat kuvat upeista jylhistä maisemista.
    Tuo runosi voisi olla vaikka jonkin kesäkukan huokaus tai entisajan nälkävuosien ihmisen, joka tuntee kauhua pakkasten tullessa harvassa pirtissään, josta on lähdettävä kerjuulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa kiva kuulla mietteesi runostani. Olen kirjoittanut sen joskus aikoja sitten ollessani erittäin huonossa paikassa pääni kanssa. Mutta tulkinta on aina lukijan ja minusta on kiinnostavaa, miten eri tavoin sen voikin tulkita.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.