Minä kiroan teidät kaikki

Jenni Fagan: Hex
Polygon, 2022
s. 101


Joulukuu 1591, Edinburgh.

Vankityrmässä viruu noituudesta syytetty Geillis Duncan, joka on määrä hirttää seuraavana päivänä.

Iris, joka elää vuodessa 2021, pyrkii istunnossa ("seance") pääsemään vankilaan, jossa Geillis Duncan odottaa kuolemantuomionsa täytäntööpanoa. Iris kokee voimakasta, määrittelemätöntä vetoa Geillistä kohtaan eikä halua Geillisin joutuvan odottamaan kuolemaa yksinään. Lukijalle niin kuin Irikselle itselleen syy selviää myöhemmin.

Geillis on 15-vuotias kotiapulainen, joka työskentelee David Seatonille. On Seatonin ”ansiota”, että Geillis vangitaan ja tuomitaan kuolemaan. Eikä vain Geillis, vaan moni muukin nainen kokee saman kohtalon.

Faganin pienoisromaanin tarinan perusta on ns. Pohjois-Berwickin noitavainot (North Berwick witch trials). Geillis Duncan oli todellinen henkilö, joka vainon aikana pidätettiin ja häntä kidutettiin erittäin brutaalisti tarkoituksena pakottaa Geillis nimeämään muita ”noitia”.

Kirjailija käyttää taiteellista vapauttaan luodessaan kuvan Geillisin (ja muidenkin kirjassa mainittujen todellisten henkilöiden) elämästä ja kuolemasta. Tarinaa on helppo seurata, vaikka mainitut noitavainot eivät olisi tuttuja ennestään.

Itse tosin uteliaana aloin googletella aiheesta kesken lukemisen, koska halusin tietää missä suhteessa kyse on fiktiosta/faktoista. Mielestäni historiallisten tapahtumien tietämys toi syvyyttä tarinaan.

Hex ei kerro pelkästään noitavainoista, vaan kirjailija on ladannut tekstiin melkoisen määrän paasausta naisen asemasta. Nykyajan Iriksen suulla hän vertailee, miten naiset yhä edelleen ovat alisteisia miehiin nähden. Toisin sanoen moni asia (asenne) ei ole muuttunut sitten vuosituhansien.

”A woman’s voice is a hex. She must learn to exalt men always. If she doesn’t do that, then she is a threat.”

Etenkin kirjan alkupuolella tätä feminististä paatosta esiintyy siinä määrin, etten tiedä miten siihen suhtautua. En oikein jaksa alleviivaavaa ”kauhistelua” (oi kun miehet ovat niin kamalia, kyllä me naiset olemme niin kärsineet ja kärsimme yhä), koska sellainen ei varsinaisesti tarjoa mitään ajatuksia.

Lähinnä tuli mieleen, että kirjailija halusi ympätä kirjaansa feministisen kulman ja loihti sen väkisin ja väkinäisesti. Mielestäni sen olisi voinut upottaa tarinaan tyylikkäämmin.

Jenni Fagan on runoilija ja se näkyy kirjan kielessä ja tyylissä. Dialogit tuovat ajoittain mieleen teatteriesityksen, jossa näyttelijät vetävät överiksi roolinsa.

- Do you know, Geillis, I like to think about what would happen if the women of now went out to march for the women of then. And if… the women of then marched with the women of now.
- I would do that, Iris, we all would.
- Would you?
- Aye, all the witches in the faraway world you come from and here too, all together, marching.

Kiinnostava ja hieman koskettavakin teos, joka kestää toisenkin lukukerran – etenkin, jos lukee ensimmäisen kerran tietämättä Pohjois-Berwickin noitavainoista ja toisen kerran, kun on lukenut aiheesta ja tietää keskeiset henkilöt ja heidän taustansa.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu.