Raymond Carver: What We Talk About When We Talk About Love
Vintage 1981
S. 134
Nyt alkaa novellien lukeminen tuottaa satoa, kun jo toinen puolisentoista kuukautta kesken ollut novellikokoelma on kunnialla saatu luettua. What We Talk About... sisältää peräti seitsemäntoista novellia, jotka kukin sopivat aiheiltaan kirjan nimen alle.
Minua ei sinänsä rakkaus keskeisenä teemana kirjallisuudessa kiinnosta, mutta Carverin novellit eivät ole mitään ruusunpunaisia romansseja. Toisaalta on syytä muistaa, ettei rakkaudella välttämättä ole mitään tekemistä romanssin tai muunkaan pinkin kanssa: ne ovat kaikki ihan eri asioita.
Carverin novelleissa rakkaus on arkipäiväistä, usein vääristynyttäkin tai väljähtänyttä. Rakkaus ei välttämättä ole se liima, joka pitää pariskunnat yhdessä, ja joskus pariskunnat eivät enää ole yhdessä. Rakkaus voi myös kohdistua lapsiin, mihin tahansa. Enkä tällä tarkoita mitään saastaista (pedofiili)rakkautta, vaan vanhemman rakkautta lastansa kohtaan, joka tosin voi näyttäytyä hyvinkin erikoisella tavalla. Novellikokoelmassa on selkeä punainen lanka, mutta novellit ovat sopivan erilaisia keskenään, ja jokainen tuntuu omanlaiseltaan.
Eräs Carverin novellien suola on niiden salaperäisyys, hämäryys, tuokiokuvaukset. Ne jättävät hyvin paljon lukijan mielikuvitukselle tilaa. Kaikkien tarinoiden loput ovat avoimia, tulkinnanvaraisia. Joissakin on enemmän vihjettä, mihin suuntaan lukija voi ajatuksiaan ohjata, joissakin vähemmän. Se on kiehtovaa, mutta alkoi jossain vaiheessa joidenkin tarinoiden kohdalla turhauttaa.
Carverin tyyli on lakoninen ja paikoin töksähtelevä. Koin novellien miljööt ja tunnelmat vahvoina, ihan aistittavina, mutta ihmiset jäivät etäisiksi. Siksipä tämä novellikokoelma ei juuri herättänyt minussa minkäänlaisia liikutuksen eikä oikeastaan paljon muitakaan tunteita.
Esimerkki: Pidin kovasti novellista I Could See The Smallest Things. Sen tunnelma oli erikoisen hämyinen ja lyhyt kohtaaminen kiinnostava. Tämä lyhyt kohtaaminen on melko informatiivinen ja avaa lukijalle hieman naapuruustaustoja. Tunnelma on apea ja hiljainen, ihmiset ovat vain käymässä siinä. En osaa selittää tarkemmin. Mietin, että ehkä ihmiset eivät olekaan tärkeitä: on ihan sama keitä he ovat. Tilanteet ja kohtaukset ovat merkittävämpiä - ei se, kenen kohdalle ne osuvat.
Muita suosikkejani on Sacks, Tell The Women We're Going ja The Third Thing That Killed My Father Off.
Olen ymmärtänyt, että joskus nämä kirjamielipiteeni ovat niin kryptisiä, että on vaikea hahmottaa pidinkö jostakin kirjasta vai en. Siksipä tällainen selkokielinen lisäys loppuun: Carverin novellikokoelma oli ihan ok, mutta ei saanut sukkia pyörimään jaloissani. Ymmärrän kirjan ansiot, mutta minun ei silti ole pakko hullaantua siitä.
Kirjasta on blogannut muun muassa Leena Lumi, Suketus, Mai (jonka blogista kirjan bongasin, terkkuja!) ja Tuijata.
~~~
Tällä kirjalla kartutan taas novellihaastetta peräti seitsemällätoista novellilla. Edistymistäni voi seurata täältä. Nyt on luettuja yhteensä 31.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan kuusi: kirjassa on monta kertojaa.
