Joulukalenterin kuudestoista luukku avautuu kaikessa karmeudessaan. Aiheena on Hat eli hattu. Tuli mieleeni muutamia sanontoja tyyliin
Syön hattuni, jos…
Syön hatullisen paskaa, jos…
Luin juuri kirjan ja mietin, että melkein olisin mieluummin syönyt hatullisen paskaa kuin lukenut kyseisen kirjan [sarcasm].
Kyseessä oleva kirja on Riku Ondan Fish Swimming in Dappled Sunlight.
Aki ja Hiro viettävät yhdessä viimeistä iltaa ja yötä asunnossaan Tokiossa. Sen jälkeen heidän tiensä eroavat ja kumpikin lähtee tahoilleen. Viimeinen ilta on jännitteinen, sillä taustalla häälyy muun muassa vuosi sitten tapahtunut onnettomuus patikkareissulla. Tuolla reissulla heidän oppaansa kuoli. Miten ihmeessä niin kävi on edelleen epäselvää, ja sitä sitten viimeisellä ”ehtoollisella” mietitään.
Akin ja Hiron ryypiskellessä avautuvat nuo vuoden takaiset tapahtumat lukijalle ainakin jossain määrin. Paljastuu myös muita asioita. Painopiste on kuitenkin sellaisessa mielen vellomisessa ja vatkaamisessa, johon aloin puutua noin seitsemänkymmenen sivun paikkeilla.
Ekat viisikymmentä sivua jaksoin vielä odottaa jotain käännettä ja tulihan sellainen, parikin. Mutta mitä merkitystä on näillä ”käänteillä”? Eipä varsinaisesti mitään – sen saa huomata, kun on kirjan kokonaan lukenut. Tosin odotukset ja kirjan jännite olivat sinne päästyä jo täysin kaikonneet ja oma olo turhautunut syistä, jotka spoilaavat juonta enkä siksi niitä tähän merkitse.
Mieleen jääkin lähinnä pitkitetty vatvonta ja jahkailu milloin Akin milloin Hiron ajatuksissa. Nuo ajatukset eivät ole edes kiinnostavia (paitsi ihan alussa, kun vielä jaksoi odottaa kirjalta jotain), joten lukeminen oli melko tympäisevää. Olisin saattanut jättää kirjan kesken, ellei se olisi ollut minun ja Lauran lukupiirikirja.
Jos nyt jotain hyvää kirjasta löysin, niin tunnelman ja miljöön luominen on tehty taiten. Miljöön voi nähdä, jopa kokea, ja tunnelman aistia. Tunnelma valitettavasti menettää jännitteensä melko pian sivujen kääntyillessä, koska tarina pörisee tyhjäkäynnillä. Miljöö on varsin rajattu, joten eipä sekään yksistään kanna.
Olen aiemmin lukenut Riku Ondalta The Aosawa Murdersin, joka oli ihan ok, mutta ei muuta. Luulen, etten jatkossa tartu Ondan kirjoihin, koska tällainen vatulointi ei kiinnosta.
Riku Onda: Fish Swimming in Dappled Sunlight
alkuper. 木洩れ日に泳ぐ魚 [Komorebi ni oyogu sakana]
Bitter Lemon Press 2022
s. 204
japanista englannintanut Alison Watts
Kuulostaa puuduttavalta kirjalta. Ei jatkoon. Harmi, kun et voinut jättää kirjaa kesken.
VastaaPoistaSitä kieltämättä oli. Plus-puolena mainittakoon myös, ettei se onneksi ollut pitkä :D
PoistaTunnistan tuon tyylin. Lukijan odotuttaminen ja pettymys toteutumattomista odotuksista on "ihan pepusta" eli juuri sitä itseään. Taitava jännityksen kasvattaminen ja lopuksi palkitseva yllätys on taitolaji, jonka jotkut osaavat.
VastaaPoistaToinen minua ärsyttävä tyyli on jahkailla ensin 75 prosenttia kirjasta ja sitten tungetaan kauhea äksönpläjäys loppuun. Tässä Ondan kirjassa jahkailtiin koko kirja eikä ainakaan minua tyydyttävää ratkaisua tai näkökulmaa koskaan tullut. Eli tosiaan turhaa odotuttamista.
PoistaJotkut vaan ilmeisesti ovat sellaisia loputtomia fundeeraajia, ettei mistään tule ikinä valmista, kirjastakaan. :D En jaksaisi lukea moista.
VastaaPoistaHyvin sanottu! Niin paljon ajateltiin ja vatuloitiin, ettei lopulta päästy mihinkään tolkulliseen lopputulokseen. :D Tai ehkä jonkun mielestä päästiin, mutta itse en mitään sellaista tässä romaanissa tavoittanut.
Poista