Olen ollut erityisen alakuloinen viime aikoina. Siis enemmän kuin normaalisti, mitä normaali ikinä tarkoittaakaan. Edes lukeminen ei ole innostanut, mikä on selkeä merkki mielen jaksamattomuudesta/tyhjyydestä. Silti luen tunnollisesti joka ilta, koska en osaa mennä nukkumaan ellen lue. Ihan mahdoton ajatus sellainen, ettei lukisi.
Mielialasta johtuen on ollut vaikea aloittaa mitään kirjaa, koska mikään ei kiinnosta. Kolme riviä ja vituttaa jo valmiiksi. Kesken jäi muun muassa Elliot Pagen Pageboy, jota jaksoin lukea peräti kaksi lukua, mutta tylpän mielen takia oli pakko jättää se kesken. Palauttanen kirjan suosiolla kirjastoon ja luen sen joskus toiste.
Tällä kertaa en viihtynyt. Kuolettavan kuivaa ja tylsää. Tunnistan huumorin, mutta ei naurata. Toisin kuin kirjan nimestä voisi päätellä, kirjassa ns. rantakuntoon pääsemistä käsitellään erittäin vähän. Kirjassa on 104 sivua ja sanoisin, että noin 5 sivua käsittelee rantakuntoa eikä sillä perinteisellä tavalla eli pakkomielteisellä laihduttamisella. Enemmänkin kyse on ihan vaan lomasta ja siitä, miten ja missä lomaillaan.
Muistin taas, että kun olo on perseenreiästä, niin missään nimessä ei kannata lukea mitään ”hauskaa”. Silloin kannattaa lukea jotain saatanan ankeaa (tai fantasiaa), koska mieli on valmiiksi sellaiselle otollinen. Toisin kuin voisi luulla ainakaan minua vakavuus/rankkuus (joitakin tiettyja aiheita lukuun ottamatta) ei silloin häiritse, koska se (alakulo) on muutenkin vallitseva olotila. Sen sijaan lähes kaikenlainen huumori tuntuu ainoastaan teennäiseltä ja raskaalta eikä siihen pääse mitenkään kiinni, koska yhtään mikään ei yksinkertaisesti naurata.
Muutama päivä sitten aloittelin lukea Sunjeev Sahotan romaania China Room, joka sijoittuu pääasiassa 1920-luvulle Intiaan eikä aihe (mm. pakkoavioliitto) ole mitenkään erityisen iloinen. Sopiva etäisyys nykyajasta ja yleinen vakavuus toimii. Kirja on kiinnostava, mutta en hajoa siihen koska se toimii tavallaan fantasian tavoin – liian kaukana kaikesta tai ainakin omasta elämästäni.
Olen kirjoittanut tätä postausta poikkeuksellisesti jo monta päivää. Tai pikemminkin kirjoitin tämän useita päiviä sitten, mutta jätin keskeneräiseksi. Nyt palasin tekstin äärelle ja mielentilani on huomattavasti parempi.
Mietin viitsinkö tällaista edes julkaista. Mikä on tämän postauksen pointti? En tiedä, mutta blogiini mahtuu kyllä tällainen päiväkirjamainen kirjalätinäkin.
Aiemmin lukemani viisikkoparodiat:
Five on Brexit Island
Five Go Gluten Free
Five Go Parenting
Five Give Up the Booze
 |
| Kotikaupungin puisto |
Mahtuu kyllä ja toimii hyvin vertaistukena. Kiitos siitä!
VastaaPoistaMinulla on ollut samansuuntaista oloa, ja tiedän kyllä syitäkin: yleinen maailmantilanne, sodat, Suomen lama, koulujen kurjistaminen monen vuoden aikana (tosin nyt siihen on lopulta herätty), erään avioeroprosessin seuraaminen lähipiiirissä, pitkän rankan talven aiheuttama yleinen nuutuneisuuden ja saamattomuuden tuntu. Onneksi mielialat vaihtelevat, mikä auttaa alamaissa.
Minulla kyseessä “normi mt-ongelmat”, jotka oireilevat joskus vaikeammin. Erittäin epävakaana mieleltäni en omalle kohdalleni kaipaisi tällaisia massiivisia mielialan vaihteluita. Mutta en halua tuoda “nuppivikojani” blogiini, joten aiheesta ei enempää.
PoistaYleistä maailmantuskaa kyllä toisinaan tunnen myös, mutta nyt ei ole sellaisesta kyse. Toivoa ja jaksamista sinullekin alavireisyyteen <3
Tuo on totta, että valmiiksi alavireisenä ja huonotuulisena todennäköisesti vain hermostuu enemmän, jos yrittää lukea jotain hauskaa. Aina ei mene hyvin eikä aina jaksa, se on inhimillistä.
VastaaPoistaJep, juuri noin! Joillakin varmasti toimiikin piristysyritykset huumorin parissa, mutta itse en mitenkään jaksa sellaista.
PoistaTuttua: mielentila ja sen myötä lukuvirekin vaihtelevat tässä elämässä ja myös lätistä on lupa!
VastaaPoistaSe, että oppi jättämään kirjan kesken, oli minulla melkoisen Jaakobin painin takana ja lukuvireen muutosten hyväksymisen kanssa on vain tehtävä töitä edelleen ja hyväksyä se, ettemme ole säädettäviä lukukoneitakaan... Myös kirjoja ja lukemista koskee tosiasia, että se, mikä on takanapäin voi hyvin olla myös edessäpäin. Myönteisiä ja positiivisia kevättuulia sinnepäin:)
Kyllä, olen muutenkin todella voimakkaasti mielentila- ja intressilukija, joten hyvä kirja luettuna väärään aikaan voi muuttua suorastaan kamalaksi kirjaksi.
PoistaMinullekin kirjojen jättäminen kesken on vaikeaa. Yleensä ellen jätä kirjaa ihan jo alussa kesken, sinnittelen sen loppuun asti, mikä ei välttämättä ole hyvä idea. Mikähän siinä kesken jättämisessä onkin niin vaikeaa!
Kiitokset, kyllä tämä vire on tästä jo nousussa ja lukeminen kiinnostaa taas!
Olen kyllä myös huomannut, että alakulon syövereissä eivät huumoripläjäykset pahemmin auta... paitsi ehkä Anna-Leena Härkösen kirja sisarensa itsemurhasta! Miten joku voikin kirjoittaa niin "hauskasti" niin rankasta aiheesta. "Loppuunkäsitelty" on kirjan nimi, jos et ole vielä lukenut 😉
VastaaPoistaOlen tietoinen tuosta Härkösen kirjasta, jota en missään nimessä halua lukea ikinä. :D MTulee liian lähelle omaa elämää enkä kaipaa siitä aiheesta yhtään kenenkään muun kokemuksia.
PoistaYmmärrän, vedänpä siis takaisin tämän kirjasuositukseni 🙃
PoistaNo worries hei, ethän voinut tietää mitkä aiheet minulle ns. triggereitä! :)
PoistaTämmöiselle postaukselle on ehdottomasti paikkansa. Jospa kurjan olon purkaminen sanoiksi auttaa edes vähän ja täältä toiselta kulmalta katsottuna tekstisi tosiaan toimii vertaistukena. Samojen tunnelmien kanssa tulee itselläkin painittua välillä. Kun lukeminen on tuiki tärkeä asia ja jos se ei suju niin onhan sitä vähän hukassa.
VastaaPoistaHyvä jos alakulo helpotti!
Onpa kiva kuulla, että postauksesta on myös vertaistuellista aspektia! <3
PoistaOma oloni on jo pirteämpi ja lukeminen sujuu taas paremmin, peräti innokkaasti. On tosiaan kamala tunne, kun itselle tärkeä asia ja rutiini muuttuu niin vaikeaksi, ettei siihen yksinkertaisesti saa mitään otetta.
Vähä meinaa itelläki olla ankeat fiilikset. Mutta ankeillaan yhdessä huomena!
VastaaPoista