Fantagraphics, 2013
S. ?
Tässäpä taas kirja, jonka valitsin puhtaasti kannen perusteella. Ja okei, toki kurkistin sisällekin ja silmää miellytti, joten lähti mukaan kirjastosta.
Pakko tässä välissä hehkuttaa kirjastolaitoksia siitä, että ne avaavat ovia sellaisiin maailmoihin (ja kirjallisuuteen), joihin ei välttämättä muuten tulisi kurkkailtua.
Vaikka ostelen melko runsaasti kirjoja, olen tosi tarkka siitä, mitä ostan: kukin kirja on huolella valittu ja ostan vain sellaisia, jotka ihan aidosti kiinnostavat. Joskus tulee huteja, joskus ei.
Kirjastosta lainatessa voi vähän revitellä, koska kirjoihin voi rauhassa tutustua kotona ja vielä siinäkin vaiheessa jättää lukematta, eivätkä ne jää nurkkiin keräämään pölyä. Kirjasto antaa siten mahdollisuuden poistua turvallisesti ah niin trendikkäältä (luku)mukavuusalueelta ja makustella toisenlaisilla tarinoilla ja tyyleillä.
Sarjakuvien lukeminen on minulle mukavuusalueelta poistumista. Tosin kirjaston ansiosta olen alkanut kiinnostua niistäkin enemmän. Oodi kirjastolle päättyy tähän, nyt "Kilttiin koiraan".
Onko lutuisempaa kantta olemassa? Lurppakorvaisen koiran katse tenhoaa. Se on kirjan ns. Good Dog. Se on kulkukoira, joka näkee painajaisia jäniksistä ja kanoista. Se on yksinäinen ja kaipaa laumaa, johon kuulua. Mutta kaipaako se lopulta osaksi kaltaistensa (toisten koirien) laumaa vai haluaako se paikan ns. ihmisen koirana. Ja mistä löytyisi ihminen kulkurakille?
Good Dogissa eläimet ajattelevat ja puhuvat: ne on inhimillistetty. Ajatuksista ja teoista paistaa kuitenkin koiramainen luonne ja logiikka. Kirja onkin kuvattu kauttaaltaan koiran näkökulmasta: ihmiset näyttäytyvät epäloogisina ja arvaamattomina koiran silmin.
Aluksi harmitti, että kuvitus on mustavalkoinen. Olisin toivonut vastaavaa sävymaailmaa kuin kannessa. Mustavalkoisuuteen kuitenkin tottui nopeasti ja kenties sille on syykin: koirathan eivät näe värejä samalla tavalla kuin ihmiset.
Syvällisempää analyysia ja kuvanäytteitä voipi katsella täältä. Olen nyt laiska enkä jaksa kuvata itse tai edes kirjoittaa enempää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi pitänyt kirjasta, sillä pidin. Kovastikin ja lopussa ihan liikutuin. Melkein tirahti kyynel poskelle.
