Teefestareiden pystyttämistä pällistelemässä

Tänne on saapunut kevät, joka on kesämäinen ja sehän sopii minulle. Nyt on monena päivänä ollut yli 25 astetta ja todellakin nautin, kun tarkenee hengailla raajat paljaana.

Eräänä päivänä hemmottelin itseäni maleksimalla Chiswick Gardensissa, joka on eräs (niistä monista) keitaani. En ole pitkään aikaan jaksanut kuvailla järsyllä (järjestelmäkamerani), vaan käytän lähes poikkeuksetta pokkaria. Pokkari on mukavan kevyt ja todellakin mahtuu vaikka sinne taskuun. Kuvaaminen pokkarilla on ihan erilaista kuin järsyllä (enkä nyt puhu pelkästään teknisessä mielessä, vaan myös asenne-, idea- ja hahmotusnäkökulmasta) ja onkin oikeastaan ollut ikävä kunnon kuvaussessioita.

Puistorauhaani häiritsi ainoastaan huono ajoitus (olin siellä torstaina): juuri nyt viikonloppuna vietetään Chiswick gardensissa National Tea Day -pirskeitä. Osa puistosta oli suljettu kalja teetelttojen pystyttämistöiden takia.

No, oli siellä silti tilaa hengailla, mutta ylenmääräinen meluaminen häiritsi haurasta mieltäni.

Tukkasotka matkalla pilaamaan heijastuksen.

Sain jokunen päivä sitten luettua aivan ihastuttavan kirjan, jossa merkityksellisessä asemassa on kukkia! Upea kirja, josta tulossa hehkutus lähiaikoina. Tässäpä sen kunniaksi pari tällä viikolla kuvaamaani kukkaa. Olen luontofani ja kuulen jo vuorten kutsuvan... Siitä enemmän myöhemmin.

Rhododendron Sinogrande

Snake's Head - Fritillaria meleagris

Tälle päivälle on luvattu 26 astetta. Kunhan ryyppään tässä loput aamukahvit ja tekeydyn ihmiseksi, niin häivyn nauttimaan säästä. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

Kevät kuvina

Eilen oli kevät, on sitä odotettukin. Tänäänkin on kevät, että mutta ei niin paljon kuin eilen.

Olen kaivannut etenkin lokkien kirkumista, vaikka en ole lokki-ihminen. Lokit muistuttavat minua merestä jota joskus kaipaan lähelleni, niiden huuto tuo mieleeni erään kesäisen aamupäivän Kauppatorilla. Ei ahdistuksen värittämän.

Muuten en kaipaa Suomea, kaipaan muutamia ihmisiä sieltä jotka ovat kultaakin arvokkaampia. Mutta en osaisi asua enää siellä.

Suomi on muuttunut nostalgiseksi muistoksi. Maisemaksi, jossa käydään mutta jonne ei jäädä.

Tässä oli tekstiä identiteetistä sun muusta, mutta deletoin ne.

O-festareilla

Minulla on joitakin vuotuisia "perinteitä". Eräs niistä on käyminen ainakin kerran Kew Gardensin Orkideafestivaaleilla. Olen maininnut festareista blogissani aiemmin, kas tästä pääset katsomaan miltä kukkaloisto näytti vuonna 2015. Olen käynyt O-festareilla tunnollisesti muistaakseni vuodesta 2011.

Tänä vuonna festareiden teemamaa on Thaimaa. Se todellakin näkyy ja kuuluu (kasvihuoneessa soi thaimusiikki). Kävin siellä eilen ja saatan piipahtaa toistekin (minulla on kausikortti Kew Gardensiin, joten voin rampata siellä mielin määrin).

Sain aluksi olla melko rauhassa, sillä olin ajoissa liikenteessä. Pian alkoi kuitenkin ihmisiä virrata paikalle, joten hieman tunnelma latistui. Mutta sellaista se on turistimestoissa.

Lisäksi paikka on koululaisten suosiossa ja niitä sinne ilmestyi ainakin kolme erillistä ryhmää (kaikki alakouluikäisiä). Olen silti mielissäni, että jo pienille lapsille opetetaan luontoon liittyviä asioita (kuulin opettajan antavan ohjeita lapsille ja kertovan, mihin kiinnittää huomiota jne.), vaikka rehujen keskellä sitten hieman ahdasta onkin.

Tuntuu, että jokainen vuosi lyö edellisen laudalta. Joka vuosi huokailen ihastuksesta ja mietin, että tämän kauniimmaksi ei O-festarit enää voi muodostua.

Silmät ja sielu lepäävät kukinnoissa ja koristeluissa.

Ensi kerralla ehkä kirjajuttuja - tai sitten ei. Riippuu fiiliksistä.

Kuolevat kuuset

Joulukuusen loistelias elämä on kovin lyhyt.

Kun se on saanut keskipisteillä aikansa, se riisutaan ja heitetään kadulle.

Asuinkuntansa nettisivulta voi käydä katsomassa, milloin kuuset (periaatteessa) haetaan viimeiselle matkalleen.

 Kuuset ovat asettuneet jonoon odottamaan noutaajaa.

Piilosilla.

Ei jaksa ellää.

Ei näy noutajaa. Täytyypä matkustaa dösällä kaatikselle.

Otetaas sille, kuolevalle kuuselle.

Kuvat on otettu tämän kuun aikana, tuorein on eiliseltä.

Ken menneitä muistelee...

Huutava puu

Kirjastomme nettipalvelu (jonka kautta voi hallinnoida omia tietojaan ja lainojaan, tehdä varauksia jne.) on ollut alhaalla jo yli viikon. Sivuston päivittämisen piti kestää vuorokausi, mutta se venyi ja vanui. Viimein tänään sivusto alkoi toimia, mutta on hyvin hidas ja tahmea ja sieltä puuttuu tietoja.

En ennen katkoa tajunnut, miten riippuvainen minusta on tullut kirjaston online-palvelusta. Minulla on siellä kirjalistoja, joita en ole jaksanut muualle kirjata, koska voin sieltä kätevästi varata tietyn kirjan kun on oikeanlainen fiilis. Kirjojen palautuspäivät ovat siellä muistissa, muualla minulla ei sitä tietoa ole.

Pilvilinna repeilee

Minulle on lisäksi kertynyt pitkä lista kirjoja (sekä uutta että vanhaa), jotka haluan tarkistaa, että ovatko saatavilla kirjastoalueellani. Täällä ei ole mitenkään itsestäänselvää, että kaikki julkaistut kirjat (edes uutuudet) saa kirjastosta (kuten Suomessa). En viitsi jokaista lukemaani kirjaa ostaa, koska en halua omistaa kaikkia kirjoja ja toisekseen tilakin alkaa olla rajallinen. Kirjamakuni on sellainen, että suurta osaa kirjoista, jotka haluan lukea, ei saa kirjastosta muutenkaan.

Elämässä on väriä, edelleen.

Kirjamakuni vaihtelee kausittain. Tällä hetkellä kiinnostaa erityisesti muistelmateokset. Pidän muistelmista (toki hyvin valikoivasti, kuten asiassa kuin asiassa), koska niissä on usein mielenkiintoista pohdintaa ja ajatuksia. Tällainen läjä muistelmia minulla on nyt lainassa kirjastosta.

1. Martin Faulks: The Path of the Ninja (Random-laina, vaikutti niin kiinnostavalta)
2. Melissa Fleming: A Hope More Powerful than the Sea (kertomus syyrialaisesta Doaasta ja pakolaiskriisistä, ei olekaan varsinaisesti muistelmateos)
3. Reni Eddo-Lodge: Why I'm no Longer Talking to White People About Race (nämä ovat esseitä, mutta sallittakoon toinen poikkeus muistelokasassa kun aihe kiinnostaa)
4. Xiaolu Guo: Once Upon a Time in East (luen parhaillaan, ihan loppusuoralla olen)
5. Alom Shama: The Young Atheist's Handbook (Itä-Lontoossa muslimiyhteisössä varttunut britti-ex-muslimi kertoo miksi luopui uskosta jne.)
6. George East: A Year Behind Bars (George toteuttaa haaveensa ja perustaa pubin, tämäkin ihan random-laina)

Peili

Tällä hetkellä minulla on kaksikin muistelmateosta kesken.

Ensimmäinen on Henry Marshin Do No Harm (suom. Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta), jolle on muuten ilmestynyt jo jatko-osakin (Admissions: Life as a Brain Surgeon), joka tietenkin pitää lukea jossain vaiheessa.

Vedenalainen aurinko

Toinen on Xiaolu Guon Once Upon a Time in the East, joka on kasvukertomus. Kirja on todella kiinnostava monessakin mielessä - eikä vähiten kulttuurikuvauksessa. Guo itse tuntuu olevan törmäyskurssilla oman kulttuurinsa kanssa, mikä ei ole ihme. Mutta kirjoitan kirjasta pidemmin, kun olen sen lukenut kokonaan (ja sama juttu Marshin kirjan kanssa).

Ulkokuvat toissapäivältä - niillä ei periaatteessa ole mitään tekemistä tekstin (paitsi kuva-) kanssa.

Vapautuminen

Blogissani on kategoria nimeltä Thamesin rannat. Se olikin päässyt minulta unohtumaan niin kuin moni muukin asia. Bloggausmielekkyyskin on ollut hieman hakusessa viime aikoina. Löysin sen kuitenkin uudelleen (kirjoitin pitkät lätinät aiheeseen liittyen, minkä jälkeen maalasin tekstin ja pamautin sen avaruuteen - ihanan vapauttavaa).

Musiikki ja värit ja kuvat ovat palanneet elämääni. Olen ollut pitkään nuokuksissa. Jos en enää ikinä voisi kirjoittaa, en välittäisi. Sillä minulle tärkeintä ovat kuvat ja taide. Ja musiikki. Niin paljon voi sanoa sanomatta mitään. Eikä tarvitse selitellä: tulkinta on vapaa, se on katsojalla. Niin kuin kirjassa se on lukijalla.

Lokilla on oikeus mielipiteeseensä.

Sillan alla ei voi nukkua, koska se on varattu. Vedelle.

Olen juonut kahvia viimeksi pari viikkoa sitten. Sitä ennen meni pannullinen päivässä. Ehkä vielä joskus voin. Ei silti ole ikävä. Ruoka on vain ruokaa, juoma vain juomaa. Mitä väliä.

Goodbye.

Herättelen hiljaisuutta, en tiedä herääkö se.