tiistai 22. tammikuuta 2019

Irrallinen irlantilainen sukupolvikertomus

Vuoden ensimmäinen uutuus on nyt korkattu. Kunnian, mikäli tässä mistään kunniasta on kyse, saa


Jacqueline O’Mahony: A River in the Trees
Riverrun 2019
S. 320

Tässä kirjassa kauneinta on kansi, sen takia otin sen lähempään tutkiskeluun kirjastossa ja päätin lainata, koska

kiinnostaa

kaksi kerrontatasoa; nykyisyys ja sata vuotta sitten Irlannissa.
Irlannin vapaussota ja itsenäistyminen.
O'Donovanin suvun vaiheet.

Ellen edustaa O’Donovanien nykyaikaa. Hän on kaikin puolin hukassa sössittyään työnsä ja avioliittonsa (sitä ei tietenkään yksin sössitä) ja suru lapsettomuudesta kalvaa. Erityisen traumaattinen kokemus on vauvan menettäminen jo ennen sen syntymää.

Ilmeisesti näiden masentavien tapahtumien takia hän kiinnostuu omista sukujuuristaan. Mahdollisesti hän on ollut niistä kiinnostunut aiemminkin, muttei ole tehnyt mitään ottaakseen selvää asioista. Kun Irlannissa tulee O’Donovanien vanha sukutila myyntiin, Ellen haluaa ostaa sen – miehensä rahoilla.

En tajua miten on mahdollista, että Ellen voi käyttää miehensä hilloja tyyriisiin kiinteistöostoksiin ihan vain ilmoitusluonteisena asiana. Ehkä heillä ei ole avioehtoa. Tosin Ellenin miestä ei tuntunut sinänsä moinen (kiinteistön mahdollinen ostelu) ihan kamalasti häiritsevän.

Ellen on kohtuullisen vastenmielinen henkilöhahmo. Hän rypee tuskassaan ja turruttaa sitä ryyppäämällä eikä alkoilu estä autonrattiin tarttumista. Pienessä tumussa on ihan hyvä ajella. Ellen inhoaa myös pöhöttynyttä vartaloaan. Tässä kohdin oletin, että kehoinhoon paneudutaan kenties syvemmin, mutta ei paneuduta.

Ei muutenkaan paneuduta Ellenin persoonaan: Ellen lähinnä märisee ja ajelehtii saamatta mitään ahaa-oivalluksia (niitä ei saa lukijakaan, ainakaan minä). Siinä sivussa hän kiusoittelee paikallista kiinteistönvälittäjää ja välittäjän (vaikkakin) epäonnistunut “kosto” on karu. Tässä vaiheessa pyörittelin silmiäni epäuskosta ja turhautumisesta. Jestas sentään mitä skeidaa, nyt oikeasti!

Vuosi 1919 on hieman kiinnostavampi. O’Donovanit piilottelevat kapinallisia talonsa ullakolla brittisotilailta. Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) on itsenäisyyden asialla ja kapinoi brittihallintoa vastaan väkivalloin. Tässä ajassa seurataan erityisesti nuoren Hannah O’Donovanin elämää. Juuri Hannahin kyseenalaisesta ansiosta perhe alkoi ottaa vastaan ja piilottaa kapinallisia. Se johtaa tietysti ongelmiin, sillä britit saavat asiasta vihiä.

Mielenkiintoista siihen asti, kunnes tapahtuu väistämätön. Sen arvaaminen ei ollut järin vaikeaa, sillä asia on tiedossa nykyajassa. Ironista on, että Hannah pamahtaa paksuksi (tuohon aikaan valtava häpeä tietenkin) ja kertalaakista tietty kun taas nykyajassa Ellen kärvistelee lapsettomuuden takia.

En tiedä mitä ajatella tästä koko vyyhdistä. Kauhea pettymys se ainakin oli. Juoni on kulunut ja kunnianhimoton. Menneisyyden ja nykyisyyden siteet jäävät melko irrallisiksi: ihan kuin olisi vain lukenut kaksi eri tarinaa.

She’d had the same dream again last night, she realized. You can’t tell anyone your dreams, no one wants to hear them. They’re only interesting to you. Simon had told her that a long time ago. (s. 68)

Olen samaa mieltä Simonin (Ellenin aviomies) kanssa. Toisten unet ovat usein kuolettavan tylsiä. Valitettavasti saamme lukea muutamatkin unet kirjassa. Onneksi niitä ei seposteta pitkästi. Tällä kirjalla kuittaan Helmet-lukuhaasteen kohdan 29. kirjassa nähdään unia.

Ai niin, Simonkin on melko ärsyttävä henkilöhahmo, josta en saanut minkäänlaista otetta onko kala vai lintu. Kun pariskunta pohtii avioliittoaan ja rakkautta, Ellen (joka mielestäni on läheisriippuvainen) kysyy johtuuko Simonin latistuneet tunteet siitä, että hän on lihonut.

“Is it because of the weight?” she said. “The weight is because of the hormones.” ---- “I can try to lose the weight,” she said quietly. ---
“You can’t blame the hormones anymore anymore, Ellen,” he (Simon) said. “It’s the crisps and the wine and the no exercise.” (s300)

Ei ollut minua varten tämä kirja, joka on saanut ihastuneen vastaanoton ainakin Goodreadsissa.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Lottovoitto pilaa elämän?

Eipä ollut minulla järin suuret odotukset tämän kirjan suhteen ja siksi se pääsikin yllättämään. Aloin lukea kirjaa joskus viime tai toissa vuonna, mutta jätin kesken. En enää muista miksi. Nyt sain sen kuitenkin luettua kokonaan. Kyseinen kirja on



Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
alkuper. La liste des mes envies 2012
Wsoy 2013
ranskasta suomentanut Leena Leinonen
S. 163


Lottovoitto tietenkin kiinnostaa enkä panisi pahitteeksi, jos sellainen osuisi omalle kohdalle (en tosin lottoa). Siis päävoitto tietenkin. En usko, että suuri rahamäärä onnistuisi päätäni sekoittamaan, se ainoastaan toisi turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuuksia, vapautta. Jos olisin tehnyt kirjan sivuliepeessä mainitut listat ennen kirjan lukemista ja lukemisen jälkeen vielä yhden listan, niin tuskinpa ne olisivat toisistaan mitenkään merkittävästi jos ollenkaan eronneet.

Lankakauppaa pyörittävä Jocelyne voittaa lotossa reilut kahdeksantoista miljoonaa euroa. Jocelyne ei ole mikään ahkera lottoaja, vaan tekee rivin ystäviensä kehotuksesta/painostuksesta. Siitä alkaakin sitten miettiminen lunastaisiko voiton vai ei. Haluaako Jocelyne arkisen elämänsä muuttuvan niin paljon kuin kahdeksantoista miljoona sitä kenties muuttaisi (ihan kuin olisi pakko muuttaa mitään)? Entä miten kävisi hieman väljähtäneen avioliiton, jossa kai kuitenkin on rakkautta?

Näitä asioita kirjassa pohditaan Jocelynen ollessa pääosin kertojana. Hienovireisesti vihjaileva ja pohtiva kerronta avaa hiljalleen Jocelynen ja miehensä monimutkaista suhdetta sekä toisiinsa että jo kahteen aikuiseen lapseensa. Myös Jocelynen arki pienessä kaupungissa tulee lukijalle tutuksi, sen sijaan aviomies jää piikiksi tapettiin. 

Pidin kovasti kirjan kerronnallisesta tyylistä: se on lempeäa ja pohtivaa (katkerahkon realistisella sivumaulla), jossa muistot tulvahtelevat värittämään nykyaikaa. Erityisen kauniisti Jocelyne kuvaa suhdettaan tyttäreensä, mutta myös poika saa äitinsä ehdottoman rakkauden. Koska kirja on lyhyt ja tiivis, ei asioihin jäädä muhimaan. Minulle riitti kuitenkin tällainen niukka kerronta luomaan tunnelmaa ja koskettavuutta, jota en oikeastaan edes pysty määrittelemään. Onnen koukkuja vain on surumielisen kaunis kirja.

Ja sitten. Vaikka pidinkin kirjasta, niin sen tietynlainen “asenne” hieman ärsytti minua. Tarkoitan sellaista raha pilaa kaiken ja tekee ihmisistä ahneita paskoja -asenne. Lottovoitto siis koetaan jotenkin harmillisena ja mahdollisesti elämän tuhoavana asiana. Ehkä sen tietysti voi niin nähdä ihminen, joka lottosi vastentahtoisesti kuten kirjan Jocelyne. Ja ehkä niin voi käydäkin.

Kirjasta löytyy useita bloggauksia, mutta linkitän nyt Kirjakaapin avaimeen, koska olen nähtävästi sinne taannoin kommentoinut, että kirja jäi kesken.

Lukupaikkani


Onnen koukuilla korkkaan Perkeet-lukuhaasteen ensimmäisen kohdan, joka on “Kirja, jonka olet aiemmin jättänyt kesken.

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Nemesis

Olen saanut luettua kirjan eli vaihteeksi on tarjolla blogiin muutakin sisältöä kuin listoja ja koosteita, vaikka eipä niissäkään mielestäni mitään moittimista ole. Lähes kaikki kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvä oheistoiminta on mielestäni mukavaa.

Lukuaikaani vei joulu- ja vuodenvaihdepyhien aikana tavanomaista runsaampi television tuijottelu. Erikoisin katselukokemus oli Netflixin tuottama interaktiivinen elokuva Black Mirror Bandersnatch, jossa katsoja voi valita annetuista vaihtoehdoista, miten päähenkilö-Stefan toimii missäkin tilanteessa. Ehdin tosin katsoa hyvän aikaa elokuvaa ennen kuin tajusin, että voin vaikuttaa valintoihin. Luulin, että ruutuun ilmestyvät vaihtoehdot olivat päähenkilön eli Stefanin sisäistä pohdintaa tmv.

Ja sitten takaisin kirjoihin. Tämän vuoden saa kunnian korkata Jo Nesbø dekkarillaan Nemesis.



Olen varsin myöhäisherännäinen tämän Harry Hole -sarjan kanssa, mutta onneksi kirjat eivät sinällään vanhene. Nähtävästi pidin viime vuoden kokonaan taukoa Nesbøsta, mutta tänä vuonna tilanne (mahdollisesti) korjautunee udeammankin kirjan voimin.

Nemesis on Harry Hole -sarjan neljäs osa. En olekaan nähtävästi kolmannesta osasta eli Punarinnasta blogannut. Noh, Punarinta oli osin melko puuduttava. Siinä oli minun makuuni liikaa sotatannerta.

Nemesiksessä seurataan kahta rikostapausta: pankkiryöstömurhaa ja yksityishenkilön kuolemaa, jonka aluksi oletetaan olevan itsemurha, mutta Harry Holea epäilyttää – erityisesti siksi, että Hole tunsi uhrin ja oli vieraillut hänen luonaan kuoliniltana. Alkoholiongelmaisen Holen muistikuvat illasta ovat pyyhkiytyneet, joten hän joutuu hieman epäilemään itseäänkin.

Tämä on nyt oikeastaan ensimmäinen Hole-kirja, jossa minulle syntyy Harryyn jonkinlainen ”tunneside”. En ole aikaisempien kirjojen kohdalla (paitsi Torakoissa kyllä hieman "ihastuin") ollut järin innostunut hänen henkilöhahmostaan, joka oli muuten oikeastaan syy, miksi taannoin otin Torakat lukuuni: halusin tietää, mistä Harry Hole –hehkutuksessa on kyse.

En ole vieläkään täysin vakuuttunut missä määrin jaksan innostua norjalaisesta alkoholisti-poliisista, mutta ainakin toistaiseksi totean, että jatkoon menee. Sitä paitsi kirjan taustalla kulkee koukuttava kestojuoni, josta haluan lukea lisää. Myös moni kirjan henkilöhahmoista on kiinnostava, joten sekin puoltaa sarjan lukemisen jatkamista.

Tiettyä dekkareille ominaista kliseisyyttä ilmenee (muun muassa poliisin läheisiä vaarassa jne.), mutta toisaalta myös kiinnostavaa pohdintaa. Juoni on yllättävän monihaarainen, mutta pysyy hienosti kasassa. Väkivaltaa esiintyy, mutta ei mitään suolenpätkissä liukastelua eikä yksityiskohtaista raakuuksien kuvailua.

Kaiken kaikkiaan pidin ja Nemesis peittoaa Punarinnan mennen tullen. Itse asiassa Punarinta lienee syy siihen, miksi piti ihan vuoden tauko pitää tästä sarjasta.


Kirjan tiedot:

Jo Nesbø: Nemesis
alkuper. Sorgenfri 2002
Vintage 2008
Norjasta englannistanut Don Bartlett
S. 695
Suomennettu nimellä Suruton


Harry Hole -sarja:

1. Lepakkomies – The Bat (en ole lukenut)
2. Torakat - Cockroaches
3. Punarinta – Redbreast (ei bloggausta)
4. Suruton – Nemesis (tässä postauksessa)
5. Veritimantit – Devil’s Star
6. Pelastaja – The Redeemer
7. Lumiukko – The Snowman
8. Panssarisydän – The Leopard
9. Aave - Phantom
10. Poliisi - Police
11. Jano - Thirst
12. Knife (julkaistaan enkuksi 8/2019)

~~~

Nemesiksellä korkkaan myös kuukauden kieli -haasteen osaltani alkaneeksi.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Nemesiksen kohtaan 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä. Tässä kirjassa etsittiin molempia.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Lukuhaasteet 2019

Rauhoitin itseni viime vuonna lukuhaasteista enkä silloin osallistunut muuta kuin Helmet-lukuhaasteeseen, jota en saanut ihan kokonaan luettua (viisi kohtaa jäi uupumaan). Olen myös osallistunut säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa luettavaan klassikkohaasteeseen. Viime vuonna jäi tosin heinäkuun klassikko lukematta.

Klassikkohaasteeseen osallistun tänäkin vuonna (seuraavaa emännöi Tarukirja, jonka blogista voit myös lukea haasteen säännöt ja ohjeet), mutta sitä en koe aiheelliseksi erikseen kirjata, vaan riittää että postaan haasteeseen lukemastani klassikosta määräpäivänä. Seuraava määräpäivä on 31.1. ja aion lukea siihen Jean-Paul Sartren Nausean.

Mutta mennään nyt niihin läpi vuoden kestäviin haasteisiin.



KUUKAUDEN KIELI 2019





Haastetta emännöi Aukeamia-blogin La Plume, lue lisää haasteesta täältä.

“Alkuperäisen idean mukaan ideana on lukea kunakin kuukautena tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja.”

Koska haasteen sääntöjä saa hieman venyttää, niin välttämättä en aina lue tietynkielistä kirjaa juuri sille määrättynä kuukautena. Pyrin kyllä siihen, mutta haluan säilyttää lukuilon, joten olen valmis joustamaan.


Vuoden 2019 kielet

tammikuu: korea
helmikuu: norja
Jo Nesbo: Nemesis

maaliskuu: islanti
huhtikuu: unkari
toukokuu: albania
kesäkuu: hollanti
heinäkuu: kiina
elokuu: viro
syyskuu: heprea
lokakuu: tanska
marraskuu: tšekki
joulukuu: kreikka


Tilastoinnin helpottamiseksi lisään yllä olevalle listalle kyseisen kielialueen kirjan/novellin (kirjat/novellit) aina sen luettuani. Tämä on siis päivittyvä postaus. Tällä hetkellä luen muuten alun perin norjankielistä kirjaa eli helmikuu saa piakkoin ensimmäisen kirjansa.


PERKEET-LUKUHAASTE 2019


Haasteella ei ole kuvaa, joten käytän omaani.


Haaste on julksistu Taru Luojolan blogissa, lue lisää haasteesta.

“Vuosi sitten keksimme Tyhjän arkin retkikunnassa julkaista Perkeet-lukuhaasteen eli haasteen, jonka suorittaminen olisi mahdollisimman ikävää ja raskasta. Haastekohdat oli muotoiltu niin, että lukemaan joutuisi kaikkea sellaista jämäkirjallisuutta, joka yleensä mieluimmin unohdettaisiin.”

Kuulostaa kamalalta haasteelta ja juuri siksi siihen osallistun, mutta hyvin rennolla otteella tavoitteenani kiskaista pari omaa lehmää ojasta.


Tässä perkeet-haastelista:

1. Kirja, jonka olet aiemmin jättänyt kesken. Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
2. Kirjassa on ruma tai luotaantyöntävä kansi.
3. Yksi kokonainen Valittujen Palojen Kirjavaliot -nide.
4. Kirja, jonka kannet ovat kokonaan tai osittain irronneet ja hävinneet.
5. Isän- tai äitienpäivälahjaksi mainostettu kirja.
6. Kirjallisuustieteellinen teos.
7. Kirja kielellä, jolla et ole aiemmin lukenut kirjoja.
8. Väitöskirja alalta, jota et ole opiskellut (ei popularisoitu versio, vaan nimenomaan väitöskirjaversio).
9. Blogiin tai vlogiin perustuva kirja.
10. Urheilijan elämäkerta.
11. Täysin ohi aiheestaan menevä kirja (jos et tiedä ennalta, lue niin monta kirjaa, että tällainen löytyy).
12. Kymmenes tai myöhempi osa sarjasta, josta et ole lukenut vielä yhtään kirjaa (älä lue niitä edeltäviä osia ennen tätä).
13. Kirjan formaatti, asettelu tai kirjasin on vaikealukuinen ja silmille raskas.


Lähden tavoittelemaan seitsemää kohtaa (joita en jännityksen säilyttämiseksi aio paljastaa), jotka periaatteessa ovat ihan mahdollisia lukea ilman aivan järkyttävää hedaria ja krokotiilinkyyneliä, mutta en ruoski itseäni verille, jos (kun) en saavuta tavoitettani.

Lisään luetut kirjat suoraan yllä olevaan listaan.


RUNO19




Haasteen äiti on Omppu (Reader, why did I marry him?), lue lisää haasteesta täältä.


Kopioin tähän haasteen säännöt muistiksi itselleni:

1. Lue runoja
2. Kirjoita tai puhu runoista
3. Innostu runoista
4. Vuoden lopussa nosta esiin sinulle merkittävimmät sitaatit lukemistasi runoista (muista mainita mistä ja kenen kokoelmasta sitaatti on peräisin) ja yhdistä sitaatit yhdeksi runoksi eli tee oma runosi sitaattien avulla. Älä muuta sitaateissa mitään, älä lisää, poista tai taivuta sanoja, vaan anna sitaattien kommunikoida keskenään sanatarkasti sellaisina kuin runoilija on ne alunperin kirjoittanut.


Runohaasteen seurannan hoidan privana, mutta pyrin tuomaan runoutta blogiini kuukausittain ja muutenkin toimimaan haasteessa annettujen ohjeiden mukaan. Olen jo nyt innostunut runoista ja päässä muhii kaikenlaisia ideoita, miten niitä käsitellä blogissani. Yksi postaus on jo viittä vaille valmis!

~~~

Tässäpä siis nämä tämän vuoden haasteet Helmet-haasteen lisäksi. Enempää en uskalla haalia, koska olen havainnut että haasteiloni ja keskittymiskykyni katoaa, jos rohmuan niitä liikaa.

Lisään sivupalkkiin kuvakkeen, jota klikkaamalla päätyy tähän haastepostaukseen. Tein saman Helmet-lukuhaasteelle seurannan helpottamiseksi.

torstai 3. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 vaikuttavimmat kirjat


Luin viime vuonna paljon sellaisia kirjoja, jotka tekivät minuun vaikutuksen tavalla tai toisella. Vaikuttuvuus ei välttämättä tarkoita sitä, että rankkaisin kirjat parhaiksi viime vuonna lukemikseni kirjoiksi. Paremmuusjärjestelyn koen muutenkin vaikeana, joten siksi pidättäydyn mieluummin vaikuttavuuslistassa.

Eräs vaikuttavuuden kriteeri on se, että kirja on mieleenpainuva. Mieleenpainuvakaan kirja ei välttämättä ole edes hyvä, mutta tähän listalleni olen huolinut vain ns. hyvällä tavalla vaikuttavat. Paitsi kunniamaininnan annan eräälle kirjalle, joka oli hmmm... melko tömäkkä... varsin mieleenpainuva.

Kirjat ovat lukuajankohtajärjestyksessä, eivät siis paremmuus/vaikuttavuusjärjestyksessä. Klikkaamalla kirjailijan nimeä pääset suoraan siitä kirjoittamaani postaukseen.


1. Reni Eddo-Lodge: Why I’m No Longer Talking to White People About Race

Provosoiva kirjan nimi melko lailla kertoo, mistä siinä on kyse. Avartava ja perspektiiveja antava esseekokoelma haastaa niitä omiakin ajatuksia ja asenteita.


2. Jon Krakauer: Into Thin Air

Into Thin Air kertoo kiipeämisestä Mount Everestille ja siellä sattuneesta katastrofista vuonna 1996. Minulle on kehittynyt jonkin sortin pakkomielle Mount Everestiin (ja siis erityisesti tuohon vuoden 1996 katastrofiin ja oikeastaan kaikkiin siellä kuolleisiin) ja tällä kirjalla on keskeinen osa siinä.


3. David Whitehouse: The Long Forgotten

Erikoinen ja omaperäinen romaani, jossa harvinaisilla kukilla on keskeinen merkitys. Kirja itsessäänkin on kuin harvinainen kukka, jota lukiessa katoavat ajat ja paikat ja oikeastaan kaikki muukin. Kirja on kuin seikkailuretki, jossa voi tapahtua mitä vain ja joskus tapahtuukin.


4. Indra Sinha: Animal’s People

Ihan käsittämättömän koskettava ja ristiriitaisia tuntemuksia herättävä hallittu kaaos – sekä kielellisesti että tarinallisesti. En varmaan ikinä unohda tätä kirjaa!


5. Patrick deWitt: French Exit

Mahtavan humoristinen ja lämmin, sarkastinen ja lempeä, ironen ja nokkela.


6. Hernan Diaz: In the Distance

Ihmeellisen koukuttava – omalla hiljaisella tavallaan. Vaikuttava elämys, jonka tunnelma jää kieppumaan ilmaan kirjan kannet suljettuaan.


7. Kanoko Okamoto: a Riot of Goldfish

Novelli, jota ajattelen vieläkin. Niin voimakas lukuelämys, että näen sen edelleen elokuvana mielessäni.


8. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Aika erilainen kuin olin kuvitellut, mutta mitäpä sillä on merkitystä kun kirja tempaisi mukaansa ja jopa aiheutti inspiraatiovyöryn sisälläni. Ihana kirja!


Erityismaininnan annan Linda Tiradon kirjalle Hand to Mouth, joka sisältää esseitä (jenkkiläisestä) köyhyydestä. Kirja sekä nauratti että vitutti ja sai kulmat kohoilemaan useamman kerran.

Mietin kehtaanko edes linkata juttua tähän, koska itse asiassa haluaisin unohtaa jutun kommenttikentän. Käyttäydyn ehkä hieman “kovasti” siinä, vaikka tarkoitukseni ei ole ollut olla ilkeä. Olin tuohon aikaan sekaisin monista syistä johtuen. Sanojeni takana kyllä seison.

Viime vuosi oli aika vaikea ja ilmeisesti maksan siitä nyt “veroa” pudottamalla hiukseni. Toisessa blogissani on asiaa hiustenlähdöstä. Blogi hakee edelleen muotoaan, mutta tuo minulle iloa ja yrittää innostaa tekemään luovia juttuja. Tunnen itseni sotatantereeksi, josta sotilaat jo ovat poistuneet mutta maa yhä höyryää pommien jäljiltä eikä siinä jaksa mikään versoa.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Helmet-lukuhaaste 2019



Olen osallistunut kaksi kertaa Helmet-lukuhaasteeseen ja mieltynyt siihen. Kummallakaan kerralla en saanut täytettyä kaikkia haastekohtia, mutta minulle tärkeintä tässä haasteessa on ulottaa lukulonkeroitani hieman tottumastani toisaalle. Siihen tämä haaste on oivallinen ja siksi siihen osallistun.

Tietenkin jotkin kohdat täyttyvät ilman sen kummempaa etsiskelyä, mutta osaan kohdista täytyy ihan varta vasten miettiä luettavaa. Se on mielestäni hauskaa.

Säännöt ovat melko vapaat (lue lisää haasteesta Helmetin sivulta). Minä toimin edellisvuosien tapaan eli liitän kuhunkin kohtaan vain yhden kirjan, vaikka sopivia tulisi luettua useampikin. Haastekohdan perään lisään lukemani kirjan. Tämä on siis päivittyvä postaus. Katsotaan, kuinka monta kohtaa saan täytettyä vuoden aikana.


Helmet-lukuhaaste 2019


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Jo Nesbo: Nemesis
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - Jacqueline O'Mahony: A River in the Trees
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

~~~

Aion osallistua myös muun muassa Perkeet-lukuhaasteeseen ja mahdollisesti johonkin muuhunkin, mutta niistä lisää myöhemmin.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden viimeiset

Haluan esitellä vielä vuoden mattimyöhäiset eli kirjat, jotka luin mutta joista en todennäköisesti saa kunnon postauksia aikaiseksi. En edes Kankimäen inspiroivasta kirjasta, vaikka tarkoitukseni oli.

Minuun iski eilen salakavalasti flunssa - minuun, joka en noin ikinä saa mitään "kulkutauteja". No, onnekas olen kun ei tarvitse tällaisista usein kärsiä.


Aloin viime vuonna lukea Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013, s. 380) peräti kaksi kertaa, mutta vasta toisella kerralla sain kirjasta otteen ja se olikin menoa sitten. Kirja olikin hyvin erilainen kuin olin kuvitellut: se on mielestäni enemmänkin matkapäiväkirja (sekä ihan konkreettisesti että psyykkisesti) kuin varsinainen tietokirja, vaikka kirjan punainen lanka ja keskipiste onkin Sei Shōnagon ja hänen oletettu elämänsä. Täälläpäin kirja löytyisi non-fiction-osastolta.

Pidin kovasti Asioita jotka jne... ja Kankimäen paneutuminen aiheeseensa ihastutti ja inspiroi - suorastaan innosti - minuakin. En ole ollut järin kiinnostunut Heian-kaudesta enkä ole lukenut Sei Shōnagonin Tyynynaluskirjaa, vaikka toki siitä ole tietoinen. Murasaki on kuitenkin minulle tutumpi, sillä olen katsonut joskus The Tale of Genjin.

Moni asia johtaa toiseen ja kun bongasin charity shopissa Liza Dalbyn teoksen The Tale of Murasaki, piti se tietenkin ostaa.


Lueskelin joulupyhinä myös runoja. Vai pitäisikö sanoa "runoja".

Rob Sears: Beautiful Poetry of Donald Trump, Canongate 2017

Runot on koottu Trumpin sanomisista ja twiiteistä ymv. ja lähteet on mainittu kirjassa. Välillä nauratti, mutta aika vähän. Enemmänkin puistatti.

Joku voi pitää puistattavina myös Hugleikur Dagssonin piirroksia (Is this supposed to be funny, Michael Joseph 2007), joiden huumori on usein varsin brutaalia. Minä tykkään.


Toivotin jo hyvät uudet vuodet edellisessä postauksessa, mutta kertaus on opintojen äiti eli hyvää uutta vuotta 2019!