Seishū Hase (kirjailijanimi, oikealta nimeltään Toshihito Bandō) on japanilainen kirjailija, joka on tunnettu kotimaassaan erityisesti Yakuza-rikosromaaneistaan, joiden pohjalta on tehty myös elokuvia.
Seishū Hase: The Boy and the Dog
alkuper. 少年と犬 ”Shonen to Inu” (2020)
Scribner, 2022
japanista englannintanut Alison Watts
s. 309
The Boy and the Dog on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa romaani, joka Haselta on käännetty englanniksi. ”Poika ja koira” ei ole rikosromaani, vaikka siinä joitakin brutaaleja elementtejä onkin. Brutaali ei ole kuvaavin sana, mutta en keksi muutakaan.
Sanoisinko niin, että useat käänteet kirjassa tuovat mieleen rikosromaanin, vaikka missään nimessä tämä ei ole rikosromaani. Uskon että moni ymmärtää, mitä tarkoitan, jos lukee tämän romaanin. En viitsi olla tarkempi, koska en halua spoilata juonta.
Romaanin keskiössä on – yllätys – koira. Koira on nimeltään Tamon ja hän on se lanka joka kursii tarinan kansaan. Omistajat vaihtuvat, mutta Tamon pysyy.
Kulkuriksi Tamon jää maanjäristyksen ja siitä johtuvan tsunamin seurauksena. Silti jokin voima ajaa Tamonia eteenpäin, ilmeisesti etsimään kadonnutta omistajaansa (kirjan lukeneena tiedän kyllä, mitä Tamon etsii, mutta en kerro).
Kirjassa on kuusi lukua, jotka on nimetty Tamonin tilapäisten omistajien mukaan. Esimerkiksi ”varas ja koira” ja ”prostituoitu ja koira”. Kunkin kohtaamansa henkilön elämään Tamon jättää jäljen.
Tamonin kulkua seuratessa saa lukea monenlaisia elämäntarinoita ja kohtaloita. Tamon tuo valoa tilapäisomistajiensa pimeimpiin hetkiin ennen kuin taas jatkaa matkaa. Lukijalle Tamon pysyy suljettuna, sillä tarinan näkökulma on aina ihmisen. Koska Tamon suodattuu täysin eri ihmisten ajatusten kautta, ei koiraan saa kummoistakaan kosketuspintaa. Tamon on ikään kuin mykkänä tuijottava pehmolelu.
Ymmärrän valitun tyylin, koska eiväthän koirat puhu emmekä me ihmiset voi tietää niiden ajatuksia. Emme tiedä, millainen on koirien sisäinen maailma. Olisin silti kaivannut jonkinlaista elävöittämistä Tamonin kuvaamiseen.
En tosin itsekään tiedä millaista, koska en nyt varsinaisesti odota, että hänet olisi pitänyt pistää puhumaan. Toki kaunokirjallisuudessa kaikki on sallittua, mutta en koe että puhuva/ajatteleva koira sopisi juuri tähän teokseen tai siinä tapauksessa kyseessä olisi jo ihan toinen teos. Ymmärrän siis hyvin kirjailijan valinnan enkä oikeastaan tajua miksi tässä vingun. Anteeksi.
The Boy and the Dogin tarina etenee junan lailla sujuvasti kohden viimeistä asemaansa säilyttäen mielenkiinnon hamaan loppuun saakka. Muutamalle nessulle voi olla käyttöä, jos liikuttuu herkästi. Itse en nessua kuluttanut, vaan pyyhin yöpaitaan.
Toistoa esiintyy jonkin verran ja se hieman ärsytti, koska
a) sille ei ollut mitään perustetta ja
b) minulla on hyvä muisti.
Hyvän mielen kirjana en tätä pidä eli jos haluaa lukea ns. feelgood-kirjan, niin kannattaa valita jokin muu teos, vaikka
Makoto Shinkain She and Her Cat tai
Sosuke Natsukawan The Cat Who Saved the Books (suom. Kissa joka suojeli kirjoja)
Helmet lukuhaasteessa sijoitan The Boy and the Dogin kohtaan 47. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä. Kohtaan 48 sijoittanen Michiko Aoyaman romaanin What You Are Looking for Is in the Library (kirja löytyy omasta hyllystäni).
Muita lukemiani eläinaiheisia japanilaisia romaaneja:
Hiro Arikawa: The Travelling Cat Chronicles
Genki Kawamura: If Cats Disappeared From The World
Lukulistalla:
Hiro Arikawa: The Goobye Cat
Aika paljon tulee luettua eläinkirjoja siihen nähden, etten koe olevani erityisen kiinnostunut niistä. Mutta näyttääpi olevan niillekin aikansa ja paikkansa.