Hae tästä blogista

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Lukuvuosikatsaus 2023

On jo perinteeksi muodostuneen lukuvuosikatsauksen aika. Perinne alkoi 2014. Alla linkit (lähinnä itselleni tiedoksi) edellisten vuosien katsauksiin. Pikasilmäys paljastaa järisyttävän havainnon: luin ennen paljon enemmän suomeksi, nykyään sietämättömän vähän.

lukuvuosikatsaus 2014
lukuvuosikatsaus 2015
lukuvuosikatsaus 2016
lukuvuosikatsaus 2017
lukuvuosikatsaus 2018
lukuvuosikatsaus 2019
lukuvuosikatsaus 2020
lukuvuosikatsaus 2021
lukuvuosikatsaus 2022


Luin yhteensä 47 kirjaa, joista

7 suomeksi,
40 englanniksi.

Määrä se vain vähenee. Viime vuonna luin 52 kirjaa ja jo silloin päivittelin, miten lukumäärä on lähtenyt laskuun. Varsinainen romahdus tapahtui vuonna 2020, jolloin luin 60 kirjaa. Sitä aiempina vuosina on lukumäärä ollut yleensä yli 70, parhaimmillaan 84.

Otaksun, että “huippuvuosien” lukuihin saattaa vaikuttaa nostavasti se, että olen lukenut sarjakuviakin. Tänä vuonna luin vain kaksi. Muutenkin lukemieni kirjojen sivumäärä taitaa olla suurempi eli erityisen lyhyitä (muutamaa alle 200-svuista lukuun ottamatta) teoksia ei juuri luetuissa ole.

Toisaalta olen kyllä lukenut ihan ajallisestikin vähemmän kuin monina muina vuosina. En laske lukuaikaani, koska se ei kiinnosta. Tiedostanpahan vain itse, että olen puuhaillut lukemisen kustannuksella aika paljon muuta. Mutta sellaista se joskus on, en siitä viitsi pillastua.

Sukupuolijakauma

Naiset: 27
Miehet: 20

En valitse kirjoja luettavaksi sukupuolen perusteella, koska se (sukupuoli) ei ole minulle valintaperuste tai itsessään intressi lukea jotain. Tilastoa pidän, koska lue perustelut vuoden 2019 lukuvuosikatsauksesta.

 

Maajakauma

Kirjoja luin kuudestatoista (16) eri maasta. Olen ihan tyytyväinen lukuun.

Uusia maailmanvalloituksia haalin vain kaksi: Ukrainan ja Haitin. Melko maltillisesti etenee tämä valloitus. Harkitsen tekeväni jonkinlaisen listan eri maihin sopivista kirjoista, jolloin valloittamiseen tulisi jonkinlaista suunnitelmallisuutta.

Maalistaus ja kirjailijat


BELGIA

1. Amélie Nothomb

ESPANJA

1. Juan Gómez-Jurado

ETELÄ-KOREA

1. Cho Nam-joo

GHANA

1. Peace Adzo Medie

HAITI

1. Edwidge Danticat (myös yhdysvaltain kansalainen)

IRLANTI

1. Sinéad O’Connor

JAPANI

1. Seishi Yokomizo
2. Makoto Shinkai
3. Akimitsu Takagi
4. Keigo Higashino
5. Yasunari Kawabata
6. Riku Onda
7. Emi Yagi

KANADA

1. Margaret Atwood
2. Pamela Anderson (myös yhdysvaltain kansalainen)

KIINA

1. Cixin Liu
2. Qiu Xiaolong (loikkasi Usaan ja kirjoittaa englanniksi)

NIGERIA

1. Aiwanose Odafen

RUOTSI

1. Marianne Fredriksson 

SUOMI

1. Susanna Hast
2. Emmi Nieminen
3. Anni Saastamoinen
4. Antti Rönkä
5. Arttu Tuominen 

UK

1. M.J. Ford
2. Bryan Talbot
3. Claire Fuller
4. John Marsh
5. Martin Wainwright
6. Lola Jaye
7. Susan Allott
8. Andrea Levy
9. Jane Harper
10. Ore Agbaje-Williams

UKRAINA

1 Jevhenija Kuznjetsova

USA

1. Philip K. Dick
2. Demi Moore
3. James Dickey
4. Andy Weir
5. Tiffany D. Jackson
6. Danya Kukafka
7. Avni Doshi
8. Jon Krakauer
9. Carine McCandless

VENÄJÄ

1. Konstantin Kisin (nykyään myös UK:n kansalainen)

Uutuudet eli 2023 julkaistut

Uutuuksia luin vain 6.

Uutuuksien lukeminen romahti muuttaessani tänne böndelle. Kirjaston valikoima ja yleisesti kirjatarjonta (ellei tilaa niitä: olen laiska tilaamaan) supistui aika voimakkaasti, joten se vaikuttaa myös lukemistoon.

Minulla on pitkä lista uutuuksia, jotka haluan lukea, mutta luen ne sitten ilmeisesti ensi vuonna. Täytyy tietysti metsästää ne jostain eli tehdä vihdoin se päiväreissu Carlisleen kirjaostoksille. Lisäksi osa kirjoista näyttää päätyvän kirjastoonkin vihdoin. Täällä uutuuksia saa odotella kirjastoon joskus puolikin vuotta tai enemmän ja iso osa ei sinne koskaan päädy.

Mutta mikäpäs tässä odotellessa – joutaa ne kirjat lukea myöhemminkin eikä ole toistaiseksi ollut lukemisista pulaa.

Mainiota vuoden viimeistä päivää - see you on the other side!

10 kommenttia:

  1. Ihailen aina joka vuosi miten luetkin niin monipuolisesti eri maiden kirjallisuutta! Itse olen jämähtänyt tiukasti tänne Eurooppaan - mitä nyt joku satunnainen sivuaskel Pohjois-Amerikkaan. Kiitos taas jännittävistä kirjavinkeistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ne tietyt maat, joita suosin, mutta pyrin tietoisesti ottamaan lukuun muitakin maita. Ovat kyllä aika yksittäistapauksia, mutta yritys on kova joka vuosi :D

      Poista
  2. Kaikki on toisaalta suhteellista: 47 kirjaa on melkein kirja per viikko ja todennäköisesti aika paljon enemmän kuin keskivertotallaajalla. Minullakin on lukeminen ollut tänä vuonna vähäisempää rajun alkuvuoden jälkeen. Pitää itsekin lähipäivinä tehdä pientä koontia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja ajattelen itse ihan samoin: kirja per viikko on minusta aika hyvä tahti. Jos lukisi kaksi kirjaa viikossa, pääsisi yli sadan. Minulle se ei vain taida olla kovin realistista, ellen alkaisi lukea lyhyitä kirjoja.

      Oma luontainen lukutahtini on sellainen “laiskahko märehtijä”. Osaan kyllä lukea nopeastikin, mutta en koe sitä miellyttävänä enkä näe sellaiseen tarvetta. Mottoni voisi olla “mitä huonompi kirja, sen nopeammin luen” :D

      Jään odottelemaan koostettasi, toisten koosteita on kiinnostavaa tutkailla!

      Poista
  3. Hyvä kirjavuosi sulla silti. Paljon mielenkiintoisia kirjoja.

    VastaaPoista
  4. Tämä koosteesi on mielenkiintoinen. Jos itse tekisin maakohtaisen koosteen, se olisi aika yksitoikkoinen: Suomi, Suomi... Mukava huomata, että Arttu Tuominen on listallasi. Japanista löytyy varmasti kiinnostavia kirjoja, ja sinä oletkin lukenut paljon japanilaista kirjallisuutta.
    Ihanaa Uutta Vuotta sinulle Elegia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut kaikki Arttu Tuomisen romaanit, on eräs lempikirjailijani Suomesta. Tykkään lukea kirjallisuutta eri maista, joten maajakaumaa kertyy kuin itsestään, mutta yritän laajentaa kirjoa myös tietoisesti. Muuten jumahtaisin helposti niihin tiettyihin maihin, jotka tuossa listauksessakin erottuvat.

      Mainiota tätä vuotta myös sinulle!

      Poista
  5. Se on erittäin ymmärrettävää, että suomalaisten kirjojen lukeminen vähenee, kun asuu muualla.
    Toivotan antoisaa luku- ja blogivuotta 2024!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, mutta osittain kyseessä on myös oma “ongelma”. Minullahan nimittäin on suomenkielisiä lukemattomia kirjoja kotonakin, mutta en saa tartuttua niihin. Jotenkin suomeksi lukeminen on jäänyt vain Suomeen eli Suomessa käydessä en missään nimessä halua lukea englanniksi. Täällä kotona taas en jotenkin “osaa” lukea suomeksi.

      Kiitos toivotuksista ja samaa toivon sinulle!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.