Kävelyllä Peter Grantin kanssa

Olen taas lukenut Ben Aaronovitchia. Minähän aloitin Aaronovitchin maagiseen Lontooseen tutustumisen sarjakuvista (jotka nähtävästi alkavat "räväkästi", hmm. Täytynee keksiä uusia adjektiiveja jossain vaiheessa), joista sitten siirryin porttiteorian mukaisesti romaaneihin. Oikeasti olisi pitänyt kulkea romaaneiden kautta sarjakuviin, mutta samapa se, miten siitä portista kulkee.

Tuskin olisin tullut tarttuneeksi tähän Peter Grant -kirjasarjaan ilman sarjakuvia. Sarjikset toimivat hyvänä johdantona ja teasereinä romaaneihin.

Whispers Under Groundia (Orion Books 2012, s. 418) luin uutterasti ulkomaailmassa. Säät ovat olleet sen verran leutoja (joskin viime aikoina myös sateisia, mutta onneksi ehdin lukea kirjan ennen "monsuunin" alkamista), että ulkona tarkenee maleksia.

Jos (ja nyt kun) minulla tavoistani poiketen on keskittymisvaikeuksia lukea, käveleminen auttaa keskittymään. Mitään varsinaisia urheilusuorituksia nämä ”lukulenkit” eivät ole, mutta kyllähän siinä tulee helposti kymmenenkin kilometriä käveltyä kirja naamassa puhumattakaan raittiin ilman virkistävästä vaikutuksesta.

Whispers Under Ground on juoneltaan oikeastaan melko yksinkertainen, mutta en näitä kirjoja juonen takia luekaan. Vaan henkilöhahmojen ja miljöön. Kerroin marraskuussa ns. nollaussarjoista, johon tämän Peter Grant -sarjan sijoitan. Helppoa, hauskaa, kevyttä ja ”tuttua” luettavaa.

Juonipaljastusten sijaan kuvailen tällä kertaa lukumaisemiani. Kas näin.

Rivers of London -romaanit:

1. Rivers of London
2. Moon Over Soho (ei postausta)
3. Whispers Under Ground (olevinaan tässä postauksessa)
4. Broken Homes
5. Foxglove Summer
6. The Hanging Tree
7. Lies Sleeping
8. False Value (julkaistaan ensi vuonna)

Nollaussarja

Olen lätissyt niin paljon Ben Aaronovitchin Rivers of London -sarjasta, että en oikeastaan enää jaksaisi. Sain jo jokunen aika sitten luettua kyseisen sarjan ensimmäisen romaanin, mutta ei ole ollut fiiliksiä kirjoittaa siitä blogiin. Yritän nyt sanasen väkisin vääntää. Tämä on siis väkisin väännetty postaus: jatkossa taidan jättää väkinäiset suosiolla vääntämättä.

Ben Aaronovitch: Rivers of London
Gollancz 2011
s. 390

Rivers of London valottaa monia asioita, joita on tullut lukemissani sarjakuvissa esille. Lisäksi Peter Grant henkilönä ja taustoiltaan tulee tutummaksi. Tässä kirjassa hän vasta “löytää” taipumuksensa yliluonnolliseen ja päätyy Nightingalen oppiin. Taikuuden opetteleminen vaatii ankaraa harjoitusta, sillä Peter on vasta alussa opintiellään. Sarjakuvissahan hän on jo melko taitava velho.

Koska olen lukenut sarjakuvia, jotka sijoittuvat ajallisesti myöhempään vaiheeseen kuin sarjan neljä ensimmäistä romaania, tiedän asioita jotka periaatteessa spoilaavat romaanisarjaa. Eli olen vahingossa ja tietämättäni aiemmissa postauksissani kirjoittaessani sarjakuvista spoilannut samalla näitä kirjoja (en tosin tarkalleen itsekään tiedä miten enkä myöskään sitä, ovatko mahdolliset spoilerit edes merkityksellisiä).

Kirjasarjoista on muutenkin vaikea kirjoittaa spoilaamatta, jos taustalla on juonijatkumoa. Joten jatka lukemista omalla vastuulla. Tämä postaus nimittäin sisältää spoilereita. Omaa lukukokemustani ei tosin tiettyjen asioiden ennestään tietäminen häirinnyt. Pikemminkin se herätti kiinnostusta entisestään.

Ihmettelin aiemmin miksi Lesley May on menettänyt kasvonsa ja millainen Lesleyn ja Peterin välinen suhde oikeastaan on. He ovat koeajalla työskentelevä poliisipari. Koeajan jälkeen kumpainenkin erikoistuu taholleen. Suurimpana pelkona on joutua ns. paperinpyörittäjäpoliisiksi, koska esimerkiksi murharyhmässä toimiminen kiinnostaisi enemmän. Valintaan ei kovin paljon voi itse vaikuttaa.

Tämän kirjan myötä minulle vihdoin selviää, miten Lesley menettää kasvonsa. Moni muukin sarjakuvista ennestään tuttu asia selviää. Toisaalta sarjakuvissa on myös mukana henkilöitä, joita tässä ensimmäisessä romaanissa ei vielä ole. Oletan, että saan tavata heidän myöhemmissä kirjoissa.

En jaksa tässä käydä juonta selostamaan, vaan keskityn kirjan tyyliin. Kyseessähän on yliluonnollisia elementtejä ja taikuutta sisältävä dekkarisarja. Aaronovitch on melko perusteellinen kirjoittaja ja hän viljelee pientä nippelitietoa Lontooseen liittyen. Mielestäni hurjan kiinnostavaa.

Peter Grant on vielä nuorukainen, jonka stondis huomioidaan useamman kerran. Se on hieman huvittavaa, mutta onneksi niihin (stondiskuvauksiin) ei jäädä muhimaan. Kirjassa on mehukkaita dialogeja ja mustaa huumoria. Kokonaistyyliltään kirja on kepeä ja humorstinen eli ei aiheuta sen kummempia mielenliikutusia. Hyvää viihdettä ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Mielenkiinnolla jatkan sarjan lukemista.

Tästä tulikin todella typerä ja sekava kirjoitus, mutta menköön. En tiedä aionko niistä lopuista sarjakuvista blogata muuta kuin ehkä kansikuvat.


NOLLAUSSARJA


Mikä ihmeen nollaussarja?

Minulla on muutama kirjasarja (kaikki muuten dekkareita), joita luen halutessani jotain “tuttua” luettavaa. Sellaista, jossa on tutut henkilöt ja siksi niiden maailmaan on helppo palata. Ne ovat sellaisia “matalan kynnyksen kirjoja”, jotka sopivat sellaisiin olotiloihin, kun ei mikään kiinnosta tai on keskittymisvaikeuksia tai muuten haluan saada ajatukset toisaalle (esim. jonkin ikävän tapahtuman takia). Tai jos en kerta kaikkiaan osaa päättää, mitä lukisin, niin silloin nollaussarjan kirja yleensä toimii.

Jo Nesbon Harry Hole -sarjasta on tullut minulle sellainen nollaussarja. Käytän mielessäni joskus myös sanaa pelastusrengassarja. Nyt on Hole ollut tauolla, koska minulta puuttuu sarjan seuraava kirja (haluan tietenkin lukea kirjat järjestyksessä!) eikä sitä saa kirjastosta. Olen sitä metsästellyt charityshopeista, mutta ei ole tullut eteen. Pitää varmaan tilata se tai ostaa uutena kirjakaupasta.

Toinen nollaussarjani on islantilaisen Ragnar Jónassonin Dark Iceland -sarja, josta olen lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa. Sarjan lukeminen oli pitkään jäähyllä, koska minulta puuttui kolmas osa. Nyt on kolmaskin osa hyllyssä, joten voin halutessani jatkaa sarjan lukemista.

Tämä Rivers of London -sarja liittyy nollaussarjaan näiden kahden muun kaveriksi.

Esittelyssä Aaronovitchin TaikaLontoo

Kirjoitin jokin aika sitten Ben Aaronovitchin Rivers of London -sarjakuvista. Sittemmin olen lukenut kaksi sarjakuvaa lisää (Black Mould ja Detective Stories) ja olen totaalisen nalkissa sekä Aaronovitchin luomiin henkilöhahmoihin että maagiseen Lontooseen.

Uteliaisuuteni kasvoi niin suureksi, että kipaisin kirjastoon lainaamaan ensimmäisen osan Rivers of London -romaanisarjaa, joka on nimeltään – tadaa – Rivers of London.

Ahmaisin kirjasta heti alkuun sata sivua, koska en voinut lopettaa lukemista. Samalla päätin, että pistän loput sarjakuvat jäähylle kirjan lukemisen ajaksi, ettei mene pää sekaisin.

Tässä välissä haluan oikoa aiemmassa Rivers of London -aiheisessa jutussa esittämääni väittämää, että sarjakuvilla (tai lähinnä niiden tarinoilla) ei olisi varsinaisesti mitään tekemistä kirjojen kanssa. On niillä ja pyydän nöyrästi anteeksi väärää väitettäni.

Sarjakuvat todella ovat itsenäisiä teoksia ja seisovat niin sanotusti omillaan, mutta ne täydentävät ja syventävät tätä (romaani)kirjasarjaa.

Minulle on esimerkiksi jo tässä vaiheessa kirjaa lukemalla selvinnyt, miten sarjakuvissa esiintyvä Toby-koira on päätynyt Follyyn asumaan. Pelkästään sajakuvien perusteella olin olettanut Tobyn olevan Thomas Nightingalen (joka on Peter Grantin ”esimies”) lemmikkikoira, mutta ei asia ihan niin ole.

Mutta edelleen haluan painottaa, että sarjakuvat ovat ihan ymmärrettäviä, vaikka ei olisikaan lukenut (tai ei edes haluaisi lukea) romaaneja.

Mustassa homeessa  on nimensä mukaisesti paljon mustaa hometta. Eikä mitä tahansa hometta, vaan melko aggressiivista sellaista. Kyseessä on selkeästi taikavoimia sisältävä keissi, joten Peter Grant päätyy sitä tutkimaan.

Tässä tarinassa kohtaamme Lesley Mayn, jolla ei ole kasvoja. Lesley oli Peterin työpari heidän työskennellessään poliisissa koeajalla, mutta sittemmin tapahtui jotakin, mikä veti heidät erilleen. Tuo jokin ei sarjakuvassa selviä, mutta sillä ei ole merkitystä juonen kannalta.

Detective Stories käsittelee Peterin kokelasaikaa. Tai pikemminkin kyseisessä sarjakuvassa Peter on arvioitavana soveltuvuudesta etsiväksi. Peter kertoo arvioitsijalle tapauksista, joita hän selvitti koeaikanaan. Kirjan rakenne on selkeä, mutta tarinoita on ajoittain hieman vaikea seurata.

Tässä kirjassa mukana on taas Black Mouldista tuttu Lesley May, mutta tällä kertaa kasvollisena. Luonnollisesti herää kysymys, missä ja miksi Lesley on menettänyt kasvonsa ja joutuu käyttämään naamiota. Noh, se ei selviä näistä tarinoista.

Oikeastaan tuo Detective Stories toimi minulla kimmokkeena ottaa kokeiluun sarjan ensimmäinen romaani (eli Rivers of London), joka minulla siis nyt on luvussa. Kirjaa on ollut kiintoisaa lukea ihan senkin takia, kun sen maailma ja osa henkilöistä ovat jo ennestään tuttuja. Koenkin että noiden sarjakuvien lukeminen oli erittäin hyvä alkusoitto tälle sarjalle.

En muuten edelleenkään tiedä, miten Lesley kasvonsa menettää (paitsi että siihen liittyy taikuutta) mutta oletettavasti hän menettää ne tässä ensimmäisessä kirjassa. Sarjakuvissa on viitattu ns. Covent Gardenin tapaukseen ja tässä kirjassa Covent Gardenissa sattuu ja tapahtuu.

Aion romaanin luettuani jatkaa sarjakuvien lukemista, joita on tämän jälkeen vielä kolme julkaistuna ja niistä kaksi minulla on jo lainassa. Sitten jatkanen taas romaanipuolella.

Itselleni tiedoksi ja muille selkeydeksi kirjaan tähän sekä kirja- että sarjakuvasarjan julkaisujärjestyksessä.


Rivers of London -sarjakuvat:

1. Body Work (luettu, postaus täällä)
2. Night Witch (luettu, linkki yläpuolella ^)
3. Black Mould (luettu, tässä postauksessa)
4. Detective Stories (luettu, tässä postauksessa)
5. Cry Fox
6. Water Weed
7. Action at a Distance


Rivers of London -romaanit:

1. Rivers of London (nyt luvussa)
2. Moon Over Soho
3. Whispers Under Ground
4. Broken Homes
5. Foxglove Summer
6. The Hanging Tree
7. Lies Sleeping
8. False Value (julkaistaan ensi vuonna)

En tiedä aionko kaikkia sarjan romaaneja lukea. Toki luen niin kauan kuin romaaneista pidän, mutta en epäröi jättää sarjaa kesken, jos ei enää nappaakaan. Sen sijaan kaikki sarjakuvat aion ainakin lukea.


Black Mould ja Detective Stories
kirjoittanut: Ben Aaronovitch & Andrew Cartmel
piirrokset: Lee Sullivan
värit: Luis Guerrero
Titan Comics 2017

Rivers of London

Englantilainen Ben Aaronovitch on tunnettu erityisesti Rivers of London -sarjasta. Kyseessä on jonkin sortin etsivä- ja poliisisarja, jossa on mukana taikuutta ja yliluonnollisia voimia. En ole lukenut yhtäkään kyseisen sarjan romaania – toistaiseksi.

Sen sijaan olen lukenut kaksi Rivers of London -sarjakuvaromaania. Nissä on keskiössä kirjoista tutut henkilöt, mutta tarinat ovat uniikkeja eli eivät käsittääkseni siltä osin liity kirjoihin mitenkään.

Peter Grant näyttää tavalliselta poliisilta, mutta varsinaisesti hän työskentelee Metropolitan Policen haaraosastolla, joka tutkii tapauksia joihin liittyy yliluonnollisia elementtejä. Peter Grantilla on itselläänkin yliluonnollisia kykyjä.

Body Work alkaa räväkästi: Thamesista nostetaan auto, jossa on ruumis. Paikalle kutsutaan Peter Grant, koska tapaukseen epäillään liittyvän yliluonnollisia voimia. Taikuutta. Peter Grantin ilmestyminen paikalle ei usein ilahduta “tavallisia” poliiseja, sillä taikatapaukset eivät varsinaisesti heitä innosta.

Poliisietsivä Sahra Guleed määrätään avustamaan Peteriä tutkimuksissa eivätkä Sahran sukat pyöri jaloissa innostuksesta. Vielä vähemmän innostaa sen jälkeen, kun kuljettajaton auto yrittää ajaa heidän päälleen. Eikä vain kerran, vaan useasti. Kyse ei ole siitä, että Sahra olisi pelkuri. Ei ole, hän on varsin kyvykäs nainen.

Juoni etenee polveilevasti: kronologia rikotaan muutamia kertoja, mutta tarinassa on silti helppo pysyä mukana. Muodostuu sangen kiintoisa kokonaisuus, jota suorastaan ahmin. Koska luen melko vähän sarjakuvia ja tässä genrekin on minulle aika vieras (kiinnostaisi kyllä lukea enemmänkin fantasiaa), koin Body Workin hyvin kiehtovana ja raikkaana. Ehkä “tappaja-autoteema” ei monien mielestä ole se kaikkein omaperäisin asetelma (olen lukenut joskus sata vuotta sitten jonkun Stephen Kingin kirjan, jossa vastaavaa esiintyi: en muista kirjan nimeä), mutta minuun se toimi.

Pidin aivan mielettömästi kirjan piirrostyylistä ja värimaailmasta ja tietenkin itse tarinasta. Kaikki tuntui olevan kohdillaan! Lisäksi oli superhauskaa bongailla tuttuja paikkoja Lontoosta. Muutaman paikan tunnistin ihan selkeästi – kuin olisi “valokuvasta” katsonut – ja kyseessä eivät olleet mitkään turistimestat.

Kehut:

Hauska
Raikas
Jännä
Tyylikäs
Visuaalisesti miellyttävä
Kiinnostavia henkilöitä


Varsin innoissani lähdin lukemaan sarjan toista kirjaa, joka on nimeltään Night Witch. Tässä välissä huomautan, että sarjan kirjat kannattaa lukea järjestyksessä. Toisessa kirjassa ei nimittäin sen kummemmin enää esitellä lukijalle Peteriä tai muitakaan keskeisiä hahmoja. On siis hyvä tietää ennestään heidän asemansa ja suhteet toisiinsa.

Night Witch alkaa niinikään räväkästi ja kiinnostavasti, kun vankeja kuljettavasta autosta yritetään pelastaa vanki. Vanki ei kuitenkaan halua tulla pelastetuksi. Sitten katoaa rikkaan venäläisen perheen tytär ja katoamiseen uskotaan liittyvän taikuutta. Peter Grant halutaan tutkimaan tapausta.

Omituisia asioita tapahtuu lisää: Peterin esimies Thomas Nightingalekin kidnapataan! Melkoinen soppa ja tähän asti olin hekumoissani mukana juonessa. Sitten alkavat tapahtumat mennä yli hilseen, tarina muuttuu hieman sekavaksi ja levähtää moneen suuntaan. Alan miettiä onko älyssäni ja kyvyssäni ymmärtää jotain vikaa, kun en oikein meinaa pysyä kärryillä.

Luen kirjan loppuun ja olo on hieman hämmentynyt. Tajusin kyllä suunnilleen juonen, mutta joitakin yksityiskohtia jäi pimentoon, ei mennyt jakeluun. Peloissani älyni katoamisesta menin Goodreadsiin lukemaan toisten mietteitä.

Eräällä lukijalla (Dan) oli samantyyppisiä ongelmia. Hänellä ei ole vaikeuksia pysyä monimutkaisissa juonissa mukana proosaa lukiessaan, mutta Night Witchin kohdalla hän koki juonen monimutkaiseksi ja vaikeasti seurattavaksi. Jee, en ehkä olekaan vielä aivokuollut! Kas tässä linkki Danin arvioon, siinä ei ole spoilauksia joten sen uskaltaa lukea.

Aion todellakin jatkaa tämän sarjan lukemista ja minulla on kolmas osa jo hyppysissäni. Samoin viides osa, neljäs puuttuu välistä – se pitää hakea kirjastosta. Sarjassa on toistaiseksi yhteensä 7 osaa, kahdesas on tulossa ensi vuonna.


Kirjojen tiedot:

Rivers of London: Body Work
kirjoittanut: Ben Aaronovitch & Andrew Cartmel
piirrokset: Lee Sullivan
värit: Luis Guerrero
Titan Comics 2016
s. 128


Rivers of London: Night Witch
kirjoittanut: Ben Aaronovitch & Andrew Cartmel
piirrokset: Lee Sullivan
värit: Luis Guerrero
Titan Comics 2016
s. 122