torstai 31. joulukuuta 2020

Erakko

Kirjoitusruuhkaa pukkaa näin loppuvuodesta, joten päästetäänpä osa aiheista ja ajatuksista ilmoille. Aloitetaan kirjalla joka päättää tämän lukuvuoden eli jäänee viimeiseksi kokonaan lukemakseni kirjaksi (tänä vuonna).

Kyseessä on S.R. Whiten Hermit eli Erakko. Kirjan nimi on oikein osuva ja se oikeastaan voisi kuvata koko tätä vuotta kohdallani. Vaikka viihdyn erinomaisesti itsekseni, tämä vuosi oli äärimmäinen siinäkin suhteessa.

Minä minä minä alkaa (voi skipata)

Toisin sanoen en tavannut yhtään ketään minulle merkittävää ihmistä eli vanhempiani/sisaruksiani/ystävääni/sukulaista jne (lukuun ottamatta tietenkin miestäni, mutta en hänestä jauha somessa, koska arvostan hänen oikeuttaan yksityisyyteen). En esimerkiksi pidä lääkäreitä merkittävinä ihmisinä elämässäni, vaikka toki he ovat erittäin merkittäviä noin yleisellä tasolla. Kuitenkin vuorovaikutus lääkärin vs. vaikkapa ystävän kanssa on hieman erilaista. Ymmärtänet, mitä tarkoitan ja jos et, niin sitten et.

Minä minä minä päättyy




S.R. Whiten romaanissa erakko tarkoittaa todellakin erakkoa. Kyseessä ei ole ihminen, joka sanoo itseään erakoksi kun esim. tapaa ”vain” paria ihmistä kuukauden aikana. Kirjan erakko on nimeltään Nathan Whittler, joka on kadonnut kuin tuhka tuuleen viideksitoista vuodeksi kunnes hän yhtäkkiä putkahtaa ihmisten ilmoille murhapaikalla.

Luonnollisesti Nathan on vahva ja myös ainoa epäilty murhaajaksi. Mutta onko hän murhaaja? Nathania kuulustelemaan valikoituu rikosetsijä Dana Russo, jonka tärkeä päivä häiriintyy kyseisen keissin takia. Dana nimittäin kutsutaan töihin kesken itsemurhan hautomisen. Joku laittaisi nyt rastin dekkaribingossa kohtaan ”traumatisoitunut poliisi”, sillä niitähän riittää.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat maaseudulle Australiaan, otaksuisin että alue on kuvitteellinen. Voisi kyllä otta tottakin, sillä kuvaus on yksityiskohtaista ja uskottavaa. S.R. White on käsittääkseni australialainen (mutta on työskennellyt Briteissä poliisivoimissa kaksitoista vuotta) ja ainakin nyt asuu Australiassa. Itse olen patikoinut Australiassa ”bushlandeilla”, joten pystyin eläytymään kirjan maisemakuvauksiin. Miljöö ja kirjan nimi olivatkin minulle syyt ottaa Hermit lukuun.

Hermit on hiillos, joka kytee melko kauan ennen kuin päästää pientäkään kipinää. Sitten seuraa muutamia kipinöitä, mutta varsinainen leimahdus tapahtuu vasta aika lopussa. Myönnän, että joissakin kohdin hieman puudutti, mutta en kertaakaan harkinnut jättäväni kirjaa kesken eivätkä puudutuskohdat olleet pitkiä. Pidin kovasti kirjan pohdinnoista liittyen elämään, ihmisiin ja noin yleisesti.

”It’s no more virtuous than any other preference. You wouldn’t think it took strenght of character to continually surround yourself with people, to be constantly in their orbit, never alone. It wouldn’t be remarkable discipline to be afraid of being by yourself, even for an hour. You’d simply view that as the person’s preference, their personality in action. So why think the reverse has any hint of heroism to it?" (s. 104)

Hermitiä en siten suosittele toimintaa ja tiukkaa menoa kaipaaville. Pohdiskelijoille Hermit  sopii mainiosti ja uskoisin, että kirja palkitsee lopussa (ainakin minut se palkitsi). Veikkaan, ettei moni pidä lopusta. Minä pidin, vaikka kääk… mitäs tässä nyt sanoisi, ettei spoilaa. Eh, lue itse.


Tietoja kirjasta:

S.R. White: Hermit
Headline 2020
s. 375

*


Sitten muihin asioihin. Huomenna kokeilen tosiaan lukumaratoonata elämäni toista kertaa. Minulla ei ole mitään lukutavoitteita, kunhan luen ja fiilistelen. Aloitan maratoonaamisen paikallista aikaa 10am eli Suomen aikaa kello 12.00. Maratonpostaus ilmestyy blogiin aamusella ja sitä päivittelen pitkin päivää, kun joudan. Ja jos yhteys sallii. On taas nimittäin ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa.

Vuoden 2020 vaikuttavimmat kirjat -postaus ilmestyy tammikuussa. En ole vielä käynyt lukemiani kirjoja ajatuksella läpi saati tehnyt valintoja. Perinteiseen tapaan kyse ei ole mistään paras lukemani kirja vuonna 2020 -listasta, vaan arvioin valitut kirjat muilla subjektiivisilla mittareilla. Tästä viime vuoden listasta saat osviittaa kriteereistä.

Teen myös perinteisen lukuvuosikatsauksen samalla tyylillä kuin viime vuonna. En ole sitäkään vielä vääntänyt, mutta eipä siinä ole paljon vääntämistä, kun tilaston raami on jo olemassa. Kaikista lukemistani kirjoista en ole blogannut ja osa kirjoista jää muutenkin mainitsematta, jos/koska en ole lukenut niitä kokonaisuudessaan. Minulla on ”salaisia” luku- ja tutkimusprojekteja, joihin liittyviä kirjoja en tuo blogiini enkä merkitse edes Goodreadsiin. Kaikkea ei ole pakko jakaa: se kannattaa muistaa aina. Kukin näyttää sen verran kuin haluaa. Kun vedellään johtopäätöksiä, ne vedellään aina sen mukaan mitä on nähnyt. Turha on kuvitella, että on nähnyt kaikki.

Aasinsilta kirjahyllyyn. Usein kuulee sanottavan, että kirjahylly paljastaa asukkaastaan paljon. No niinpä varmaan, jos tietää mitä pitää nähdä. Pelkkä kirjahylly nimittäin paljastaa lopulta vain sen, mitä kirjoja talossa on. Piste.

Parhaillaan luen Nadia Muradin muistelmateosta The Last Girl (suom. Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina), siitäkin enemmän ensi vuonna kun olen kirjan lukenut.

Nyt on aika toivottaa uudet vuodet – tuokoon vuosi 2021 vaihteeksi jotain mukavaa maailmaan!

Kiitos juuri sinulle, että olet olemassa!



keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Helmet-lukuhaaste 2021



Olen osallistunut neljä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen ja mieltynyt siihen. Millään kerralla en ole saanut täytettyä kaikkia haastekohtia, mutta minulle tärkeintä tässä haasteessa on ulottaa lukulonkeroitani hieman tottumastani toisaalle. Siihen tämä haaste on oivallinen ja siksi siihen osallistun.

Tietenkin jotkin kohdat täyttyvät ilman sen kummempaa etsiskelyä, mutta osaan kohdista täytyy varta vasten etsiä luettavaa.

Säännöt ovat melko vapaat (lue lisää haasteesta Helmetin sivulta). Minä toimin edellisvuosien tapaan eli liitän kuhunkin kohtaan vain yhden kirjan, vaikka sopivia tulisi luettua useampikin. Haastekohdan perään lisään lukemani kirjan. Tämä on siis päivittyvä postaus. Katsotaan, kuinka monta kohtaa saan täytettyä vuoden aikana.



Helmet-lukuhaaste 2021



1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan - Mohsin Zaidi: A Dutiful Boy

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa - R.F. Kuang: The Poppy War

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

10. Kirjan nimessä on numero

11. Kirja kertoo köyhyydestä - Sam Selvon: The Lonely Londoners

12. Kirjassa ollaan metsässä

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin

14. Kirja on osa kirjasarjaa - Zhou Haohui: Death Notice

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi - Akwaeke Emezi: The Death of Vivek Oji

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

19. Kirjassa leikitään

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä

23. Kirja, jota luet ulkona

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

27. Kirjan päähenkilö on eläin

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu - Nadia Murad: The Last Girl

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen

31. Jännityskirja tai dekkari

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa

33. Kirjassa opetetaan jokin taito

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Shaun Tan: Tales from the Inner City

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa - Tanya Atapattu: Things My Mother Told Me

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista

41. Kirjassa matkustetaan junalla

42. Satukirja

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

44. Kirjassa on reseptejä

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija - Vigdis Hjort: Will and Testament

46. Kirjassa syödään herkkuja

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Lukumaratonasiaa

 

Osallistuin heinäkuussa 2013 elämäni ensimmäisen kerran lukumaratoniin. Siitä jäi mieleen lähinnä suoristuspaineet ja nukkuminen. Luin vanhan postaukseni ja naurahdin: miksi ihmeessä olen ottanut  asian NOIN vakavasti. Miksei vain nauttisi lukemisesta ja viettäisi vaikkapa ihan yleisen kirjafiilistelypäivän. Koska juuri sellaista päivää kaipaan elämääni.

Siksipä osallistunkin vuodenvaihteen lukumaratoniin, jonka bongasin Oksan hyllyltä -blogsta. Minulla ei ole mitään tekemistä vuodenvaihteessa enkä varsinaisesti mitään kummoista kaipaakaan. Mietin, että voisi olla mahtavaa vaihtaa vuotta minulle tärkeissä merkeissä eli kirjallisuuden ja kirjojen parissa.

Tein itselleni suoristuspaineiden välttämiseksi muistiinpanot lukumaratonia varten:


1. Lue ihan mitä haluat.
2. Vaihda kirjaa vaikka puolen tunnin välein, jos siltä tuntuu. Mutta älä vaihda jos ei tunnu siltä.
3. Halaile ja järjestele kirjoja, jos keskittyminen herpaantuu. Minullahan on pääasiassa erittäin hyvä keskittymiskyky lukemisen suhteen, mutta on eri asia lukea iltaisin sängyssä kuin koko päivä jossain muualla.
4. Ei stressiä, ei paineita. Fiilistele ja vaikka vain selaile kirjoja.
5. Lukemisen lomassa voi siivota kirjahyllyt ja -pinot, haha.
6. Ulkoile niin paljon kuin sielu sietää.
7. Laske luetut sivut vasta maratonin jälkeen.

Tässä alustava maratonpino, joka toki kasvaa vielä (itse asiassa on jo kasvanut kuvan ottamisen jälkeen). Naurattaa hieman, että Sam Selvonin The Lonely Londoners on taas listalla. Sehän oli siellä vuonna 2013 enkä ole vielä(kään) ”ehtinyt” sitä lukea.

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

Sam Selvon: The Lonely Londores (voisi olla myös kirja klassikkohaasteeseen)

Haruki Murakami: What I Talk About When I Talk About Running

Philip Zimbardo: The Lucifer Effect (olen taannoin lukenut kirjasta osan, mutta siitä on aikaa niin haluan aloittaa alusta)

Juha Räikkä: Itsepetoksen filosofia


Sitten on toki kirjastolainat.



Chan Ho-Kein Second Sisterin olenkin jo lukenut, parhaillaan luen S.R. Whiten Hermitiä.

Avaan lukumaratonpostauksen perjantaina 1.1. 2021, tarkempi aika on vielä hakusessa. Päivitän kyseistä postausta fiilisteni mukaan.

Sinäkin voit osallistua lukumaratoniin, tsekkaa ohjeet ja muut lisätiedot Marikan blogista!

 

Ps. Omituiset välit sun muut esteettiset epäkohdat postauksessa johtuvat Bloggerin paskasta käyttiksestä. Rivivälit menevät miten sattuu ilman mitään logiikkaa ja niitä on hankala saada sellaisiksi kuin haluaa. Yksi rivinväli tarkoittaa joskus kahta enkä jaksa tutkia koodia ja korjata asiaa sieltä.

perjantai 25. joulukuuta 2020

Kynä on miekkaa mahtavampi...


Chan Ho-Kei: Second Sister
alkuper. -
Head of Zeus 2020
kiinasta englannintanut Jeremy Tiang
s. 495

Hong Kong.

Kahdeskymmenestoinen kerros. Ikkuna aukeaa ja Siu-Man antaa itsensä pudota kuolemaan.
Poliisin mielestä kyseessä on itsemurha eikä tapaus vaadi enempää tutkimista.
Siu-Manin isosisko Nga-Yee on eri mieltä: Siu-Man ei missään nimessä tekisi itsemurhaa.

Koska poliisi pitää tapausta selvitettynä, kääntyy Nga-Yee ykistyisetsivän puoleen. Etsivän taidot ovat rajalliset, mutta hän vinkkaa Nga-Yeelle henkilöstä, joka voisi mahdollisesti auttaa. Tuo henkilö on salaperäinen hakkerinero N, joka ei halua paljastaa nimeään ja jonka käytöstavatkin ovat mitä ovat.

Töykeä, erakkomainen, sosiaalisesti kömpelöltä vaikuttava, sotkuinen. Toisin sanoen perinteisen kliseinen kuva nörtistä. Nga-Yee vaikuttaa hänen rinnallaan melko tietämättömältä ja naiivilta. Asetelma lienee tarkoituksellinen, jotta tiettyjä teknisiä asioita voidaan selittää sen varjolla lukijoille. Osa teknisistä yksityiskohdista on peruskamaa, tyyliin ip-osoitteiden selittäminen.

Kirjailija Chan Ho-Kei on itse työskennellyt it-alalla muun muassa ohjelmistoinsinöörinä, joten hänelle moderni teknologia on tuttua. Chanin osaaminen näkyy kirjassa: tietoja kaivetaan kyseenalaisinkin menetelmin tietotekniikkaa hyödyntäen. Tarinan kulmakivenä on teknologia ja sen hyödyntäminen milloin missäkin ja mitenkin.

Kyseessä on siis puhdasverinen teknologiatrilleri, joka pureutuu ihmismieleen ja kritisoi rivien välissä ja hieman muutenkin nykyaikaista älyphelin- ja nettikulttuuria.

Nyt voi huolettaa joutuuko lukemaan saarnausta. Ei joudu, vaan perusteltuja mielipiteitä, näkökulmia ja ajatuksia. Minusta hurjan kiinnostavaa enkä kokenut tekstiä missään kohdin saarnaavana.

We always talk too much and listen too little, which is why the world is so noisy. Only when we understand this will we finally see progress in the world.

Jos katsoo N:n stereotyyppistä persoonaa ja Nga-Yeen ”tyhmyyttä” sormien läpi (Nga-Yee kävi ajoittain hermoilleni, samoin tosin N mutta eivät kumpikaan niin paljon, että romaani olisi siitä varsinaisesti kärsinyt), eteen avautuu kiehtova Hong Kong erilaisine ihmisineen.

Kirjassa onkin useita kiinnostavia henkilöitä ja juoni, joka edetessään vaihtaa suuntaa. Missä vaiheessa tiedonhalu muuttuu kostonhaluksi? Ja kenelle oikeastaan pitäisi kostaa?

Jos ei juuri it-trillerit kiinnostele, niin tälle kannattaa silti antaa mahdollisuus. Tässä on nimittäin niin paljon muutakin. Todella runsas romaani, jossa sorkitaan ihmismieltä ja pohditaan moraalia.

Hajanaisia huomiota kirjasta:

- Useita kirjaviittauksia erityisesti japanilaiseen kirjallisuuteen. Minua nuo viittaukset ilahduttivat, koska osan kirjoista olin lukenut. Mainitaan muun muassa Kanae Minato ja Keigo Higashino. Siihen on syynsä, miksi ne mainitaan. Higashinon kirjaa ei mainittu nimeltä, mutta otaksun tietäväni, mitä kirjaa tarkoitettiin.
- Eräällä kirjan henkilöistä on kirjablogi.
- Kirjassa pääsee lukemaan muun muassa tekstiviestejä ja keskustelupalstan kirjoituksia.

Ovela ja rikas kirja kaikin puolin! En kertonut juuri mitään juonesta, koska siitä ei kannata tietää tämän enempää. Juoruilu. Huhut. Kosto. Jep, niitä kirjassa esiintyy.


Chan Ho-Keiltä on aiemmin julkaistu englanniksi teos The Borrowed, joka kiinnostaa myös. Harmikseni sitä ei saa kirjastosta ja kauppojen ollessa kiinni, ei pääse sitä mistään etsimäänkään. Tilata tietty voisi ja varmaan tilaankin sen jossain vaiheessa.


 Huom. Lumisade on lavastettu.

maanantai 21. joulukuuta 2020

Ei enää mitään

 

Haluaisin kirjoittaa jotain Tommy Orangen romaanista There There (Harvill Secker 2018, s. 290, suom. Ei enää mitään), mutta pää on lyönyt tyhjää jo pidemmän aikaa. Lyö edelleen. Kirjasta pidin kovasti, vaikka uteliaana ja perusteellisena ihmisenä olisin kaivannut syvempää käsittelyä monien henkilöiden kohdalla.

Kirjan esittelyteksti on mielestäni kuvaava.


Jacquie Red Feather and her sister Opal grew up together, relying on each other during their unsettled childhood. As adults they were driven apart, but Jacquie is newly sober and trying to make it back to the family she left behind.

That's why she is there. Dene is there because he has been collecting stories to honour his uncle's death. Edwin is looking for his true father. Opal came to watch her boy Orvil dance. All of them are connected by bonds they may not yet understand.

All of them are there for the cultural celebration that is the Big Oakland Powwow. But Tony Loneman is also there. And Tony has come to the Powwow with darker intentions.

There there käsittelee Amerikan alkuperäiskansoja eli intiaaneja ja erityisesti, millaista on olla intiaani nykyään. Kaupunkilaistunut intiaani. Elää muiden joukossa osin alkuperänsä unohtaneena, mutta identiteettiään etsien.

Tarina koostuu useista eri näkökulmista ja kohtaloista, jotka kirjan lopussa limittyvät yhteen melko täräyttävällä tavalla. Useiden kerrontalinjojen takia tarinat ja kohtalot jäävät enemmän tai vähemmän avoimiksi, osa lukijan itse päätettäväksi.

Kiehtova ja runsas romaani, mutta jokin jäi puuttumaan. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen ja sivistävä romaani.

Tällainen pieni miete nyt, enempää en jaksa vaikka kirja ansaitsisi suuremmankin huomion.



Bongasin tämän kirjan Oksan hyllyltä -blogista. Olisin varmaan ohittanut koko kirjan, ellei se olisi sopivasti osunut silmääni ja vieläpä Sofi Oksanen on kirjaa suositellut, joten vaikka kyseessä onkin toisen käden tieto/suositus niin sijoitan kirjan silti Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja.

Myös muun muassa Kirjaluotsi ja Tarukirja ovat bloganneet kirjasta.

Tommy Orangen kirjaa kävin kuvaamassa läheisessä puistossa (Richmond Park) viime viikolla. Kirja ei vahingoittunut kuvauksissa ja pyyhin sen huolellisesti session jälkeen, koska kyseessä on kirjaston lainakirja.

Olen todella iloinen, että vaikka täällä taas eilen siirryttiin tiukempiin rajoituksiin (lyhyesti kuta kuinkin näin: kaikki liikkeet ja toimialat, jotka eivät vielä olleet kiinni, menivät kiinni pois lukien tietysti ruokakaupat, apteekit ja vastaavat), kirjasto saa toimia varaa ja hae -periaatteella. Tänään sinne menenkin noutamaan valmiit varaukseni. Kirjat tuovat todella paljon iloa ja lohtua tällaisena aikana. Hajoaisin varmaan atomeiksi ilman kirjallisuutta.



keskiviikko 16. joulukuuta 2020

"Epämukava muija"

Stéphanie Buelens on belgialainen kirjailija, joka on opiskellut Ranskassa ja matkustanut muutenkin paljon. Kirjoittaessaan An Inconvenient Womania hän asui Los Angelesissa ja opetti ranskaa freelance-pohjalta ts. antoi ranskan kielen yksityistunteja.



An Inconvenient Womanin Claire tekee samaa: siis asuu Los Angelesissa ja antaa ranskan kielen yksityistunteja. Siihen yhtäläisyydet päättyvät. Jos kiinnostaa lukea kirjan synnystä ja lokaatiosta, tästä pääset Buelensin kirjoituksen Tripfictionissa. Ei spoilaa kirjaa, joten jutun voi turvallisesti lukea.

Clairen tytär on kuollut traagisesti viisi vuotta sitten ja haava on edelleen avoin. Kun Clairen ex-mies Simon aikoo avioitua uudelleen, Claire haluaa estää liiton. Claire on vakuuttunut että on Simonin vika, että hänen tyttärensä kuoli. Hän on varma, että sama kohtalo odottaa Simonin tulevan vaimon tytärtä.

Simonin mielestä hänen ex-vaimonsa on sekaisin ja kokee tilanteen luonnollisesti kiusallisena. Niinpä hän palkkaa entisen poliisin huolehtimaan, ettei Claire pääse pilaamaan tulevia häitä. Tuo entinen poliisi on nimeltään Sloane, joka nykyisin toimii ns. synninsyöjänä (sin-eater).

”Sin-eater” tarkoittaa tässä kirjassa henkilön jälkien korjaamista tai peittelemistä siten, että mahdollinen ”synti” katoaa. Vähän niin kuin siivoaisi pöydän, lakaisisi tien. Tosin Simonin kohdalla ei tietenkään ole kyse ”syntien siivoamisesta”, kun niitä ei ole. Ainoastaan epämukavan ja hankalan ihmisen (Clairen) siivoamisesta pois häiritsemästä Simonin elämää. Simon tuntee sympatiaa Clairea kohtaan, mutta entisen vaimon tempaukset käyvät hermoille.

Mutta onko Claire vainoharhainen sekopää? Entä jos Simonilla todellakin on sormensa pelissä Clairen tyttären kuolemassa? Molempien näkemykset ovat hyvin erilaisia.

Kerrassaan kutkuttava trilleri. Clairen elämä ja työ kuvataan kiinnostavasti, muutenkin hän on hyvin kiinnostava henkilö. Kirjan tunnelma on sopivan hämäräperäinen ja vaikka itse aloin aavistella asioita (aivan oikein) tiettyyn suuntaan, oli tarjolla vielä yllätystä.

Mielipide selkokielellä: Viihdyttävä ja koukuttava trilleri, jonka tunnelma vielä tihenee loppua kohden. Vahva suositus trillereiden ystäville!

Brutaalisuusmittari: 0/3. Kirjassa on vain nimeksi väkivaltaa.

Tietoja kirjasta:

Stéphanie Buelens: An Inconvenient Woman
Quercus 2020
s. 302

ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu

Minulla on muuten nykyään Instagram-tili (eleinaw), joka ei tosin käsittele pelkästään kirjoja. Tili on yksityinen, koska en halua sinne mitään feikki-ihmisiä, sulttaaneja, romanttisia ”neurokirurgeja”, trolleja ymv. Kaikki oikeat ihmiset ovat tervetulleita ja mielelläni seuraan takaisin.

Alla maistiaiskuva, ettei tarvitse alkaa seurata sikaa säkissä ja sitten pettyä pahasti.



perjantai 11. joulukuuta 2020

Lihanhimo

Söisitkö ihmislihaa, jos ei muuta lihaa voisi syödä? Jos virus olisi saastuttanut eläimet syömäkelvottomiksi ja tehnyt niistä muutenkin vaarallisia ihmiselle.

Augustina Bazterrican dystopiassa Tender Is the Flesh (suom. Rotukarja) kasvatetaan ihmisiä syötäväksi, koska eläimiä viruksen takia ei voi syödä.



Kirjan keskushenkilö on Marcos, joka työskentelee lihabisneksessä ja sitä kautta lukijalle kuvaillaan melko yksityiskohtaisesti ihmislihan tuotantobisnes. Marcosin yksityiselämän kautta valottuu yleinen maailman tilanne eli miten ihmissyönnistä tuli ”uusi normaali” ja mikä se uusi normaali oikeastaan on.

Uudessa normaalissa ei ole eläimiä. Tai jos on, ne ovat pelättäviä. Saastaisia. Viruksenkantajia. Marcos ikävöi eläimiä, omia koiriaan. Uusi normaali on sen verran tuore, että entinen normaali on muistissa. Marcosilla on tapana käydä autioituneessa eläintarhassa fiilistelemässä lapsuuttaan. Katsomassa entisen elämän raunioita.

Marcos on hyvä työssään, vaikka se herättää hänessä ymmärrettävästi ristiriitaisia tuntemuksia. Kotona on yksinäistä, koska vaimo on erään traagisen tapahtuman takia muuttanut ainakin tilapäisesti äitinsä luokse asumaan.

Sitten Marcos saa lahjan. Oikein laatulihan, FGP:n eli First Generation Pure. Ihminen, joka on kasvanut vankeudessa. Marcos ei osaa päättää, mitä sille tekisi, joten hän telkeää sen vajaan siksi aikaa kun pohtii asiaa. Ja kyllähän ratkaisu löytyy.

Nyt ei enempää juonesta, joka on aika ohut. Olisin kaivannut monipuolisempaa tai -mutkaisempaa juonta, mutta ehkä kirjan tarkoitus onkin vain kuvailla erilaista maailmaa. Kuvailuun nimittäin kuluukin suuri osa kirjasta, kun taas juoni jää oikeastaan sivuosaan.

Kirja on brutaali, joten en suosittele herkemmille. Minua ei tosin juuri heikottanut lukiessani. Lähinnä mietin, miksi lihan syöminen on niin pakkomielteistä, että syödään vaikka ihmisiä kunhan saadaan lihaa. Näin siis, vaikka käsittääkseni kasvispohjaisesta ruuasta ei kirjan maailmassa ole pulaa. Kyse ei siis sinänsä ole siitä, että ihmislihaa syödään hengissäsäilymiseksi.

Proteiinia täytyy saada ja sekin kirjassa mainitaan. Mutta kyllähän proteiinia saa muustakin kuin lihasta. Nimim. vegenä jo yli 25 vuotta. Tunnustan siis suoraan, etten tajua lihanhimoa. Siis sellaista, että pitää sitten vaikka ihmislihaa syödä jos ei muuta lihaa saa.

Vain yksi kirjan kohtaus sai sydämeni tykyttämään nopeammin, suutahtamaan. Se liittyi eläinrääkkäykseen.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen romaani, mutta olisin tosiaan kaivannut siihen hieman enemmän muutakin kuin tuotantoprosessin kuvausta. Keskeinen sanoma lienee, että viime kädessä ihminen on ihmiselle ihminen eli ihminen on brutaali – ei vain eläimiä kohtaan, vaan tarvittaessa kaikkea elollista.

Ja niinhän se kyllä on. Sad but true.

Kirjasta on blogannut ainakin Yöpöydän kirjat, josta taisin taannoin kirjan bongatakin.

Tietoja kirjasta:

Agustina Bazterrica: Tender Is the Flesh
alkuper. Cadáver Exquisito 2017
Pushkin Press 2020
espanjasta englannintanut Sarah Moses
s. 219
kirja on suomennettu nimellä Rotukarja


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Oikeus valita ei ole itsestäänselvyys

Nigeriasta tuntuu tulevan paljon kirjailijoita. Vaan onko tuo ihme, sillä Nigeriassa on noin 200 miljoonaa asukasta (ja se on väkiluvultaan seitsemänneksi suurin valtio maailmassa). Silmiini (eli kyseessä on mutuhuttu ja empiirinen kokemus) on viime aikoina pistänyt erityisesti naiskirjailijoiden runsas määrä. Se on hienoa!

Luinkin vastikään nigerialaisen Abi Darén romaanin The Girl With the Louding Voice. Se on jälleen hyvä muistutus siitä, miten kaikille tytöille ei todellakaan kouluttautuminen ole itsestäänselvyys. Kyse ei ole siitä, etteivätkö tytöt haluaisi kouluttautua, vaan siitä ettei se ole usein ole mahdollista. Tässä ei lie kenellekään mitään uutta.

Daré on omistanut kirjansa äidilleen, joka on professori ja joka kannusti tytärtään opiskelemaan. Äiti opetti Darén näkemään, miten tärkeää kouluttautuminen on.



The Girl With the Louding Voicen kertoja on eloisa Adunni, joka asuu isänsä ja kahden veljensä kanssa Ikati-nimisessä kylässä maaseudulla. Adunnilla on unelmia ja haaveita, jotka liittyvät opiskeluun. Mutta elämä ei mene niin kuin unelmissa.

Adunnin isä myy tyttärensä kolmanneksi vaimoksi vakaravaiselle miehelle kohentaakseen omaa rapistunutta elintasoaan. Adunni on vasta 14-vuotias ja näyttää siltä, että hänen elämänsä on päätetty hänen puolestaan: ole vaimo, ole hiljaa ja synnytä lapsia, mielellaan poikia koska sellainen aviomieheltä puuttuu. Ensimmäinen vaimo kun julkesi synnytellä vain tyttöjä.

Mutta Adunnia ei niin vain vaienneta. Vaaditaan tosin traaginen tapahtuma sysäämään Adunni uusille raiteille, mutta lopulta hän päätyy Lagosiin kotiapulaiseksi rikkaalle pariskunnalle, jonka lapset ovat lentäneet jo pesästä.

Elämä kotiapulaisena ei ole ruusuista, mutta Adunni jaksaa taas unelmoida ja toivoa. Hän ei enää ole aivan yksin ja saa lopulta apua odottamattomalta taholta.

Aivan upean mahtava romaani, joka on pullollaan kiinnostavia ja moniulotteisia henkilöitä. Tarinassa on useita tasoja ja teemoja, joita jäin itsekseni pohtimaan. Mitään ei silti ole liikaa, vaikka kirja tuntuu melko runsaalta. Ja värikkäältä.

On pakko mainita kirjan kieli ja tyyli, joka tuotti minulle aluksi päänvaivaa. Ei sillä, etten ymmärtäisi, vaan… Well, kertojana on Adunni, jonka englanti on puutteellista. Tarkoittaa sitä, että kirja on kieliopillisesti virheellinen ja tyyliltään siksi naiivi.

Tosin Adunni on itsekin oikeastaan vielä lapsi. Hän on säilyttänyt viattoman mielensä, vaikka hänen ruumiinsa on ikään kuin häpäisty ja käytetty. Adunni on kuin oksa, jota painetaan veden alle mutta otteen irrotessa, oksa ponnahtaa aina takaisin pinnalle.

Kun kirjan kieleen tottuu (ja se käy lopulta aika nopeasti), siitä alkaa nauttia. Hyvin aito ja omaääninen – niin kuin kirjan kaikki henkilöt. Aivan mahtava lukuelämys, vahva suositus! Jos tarinan synkkyys arveluttaa, huoli pois – kirjassa on paljon toivoa ja toiveikkuutta, tarina ei murskaa alleen.

Ja itse Adunni, voi jestas miten pulpahteleva ja kupliva, kuin vasta jään alta paljastunut virtaus joka juoksee ensimmäistä kertaa vapaana.

“My mama say education will give me a voice. I want more than just a voice, Ms. Tia. I want a louding voice,” I say. “I want to enter a room and people will hear me even before I open my mouth to be speaking. I want to live in this life and help many people so that when I grow old and die, I will still be living through the people I am helping.”

Tietoja kirjasta:

Abi Daré: The Girl With the Louding Voice
Sceptre 2020
s. 312

Kirjaa ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Ei tullut jäädäkseen

 

Lisa Ko: The Leavers
Dialogue Books 2017
s. 398

Eräänä aamuna Deming Guon äiti, laiton kiinalainen maahanmuuttaja Polly katoaa. Se ei ole ensimmäinen kerta, kun Polly jättää lapsensa, mutta ensimmäisestä kerrasta ei Deming paljon muista: hän muistaa vain äitinsä paluun.

Toisella kerralla Demingillä on ikää jo sen verran, että äidin katoaminen sattuu. Demingin elämästä katoaa äidin katoamisen myötä kaikki tuttu ja turvallinen, katoaa veljesmäinen ystävyys Michaelin kanssa, katoaa isähahmo, katoaa tuttu elinpiiri, katoaa jopa nimi. Kaikki katoaa ja menee uusiksi, kun Deming adoptoidaan ja viedään pois New Yorkista uusien (valkoisten) vanhempiensa luokse pieneen kylään.

Deming yrittää parhaansa mukaan sopeutua uuteen elämäänsä, uusiin vanhempiinsa. Toivo äidin paluusta kytee, mutta hiipuu ajan myötä. Mutta vaikka toivo muuttuu hiljaiseksi kaipuuksi, ei Deming unohda. Äidin lähteminen on liian suuri asia unohdettavaksi eikä sitä voi edes uusi perhe hälventää.

The Leavers on kertomus identiteetistä, ulkopuolisuudesta, erilaisuudesta mutta myös ystävyydestä. Nämä teemat tulevat iholle Demingin räpistellessä elämässään, tutkiessaan itseään ja omia toiveitaan. Sillä vaikka kaikki näennäisesti on hyvin, tuntuu kuin jotain puuttuisi. Deming on hukassa itsensä ja toiveidensa kanssa: se mitä hän itse haluaa, on ristiriidassa sen kanssa mitä häneltä odotetaan. Kenen toiveiden mukaan pitäisi elää?

Lisäksi ajatukset palaavat kerta toisensa jälkeen siihen poissaolevaan. Äitiin. Miksi? Kysymys ei jätä rauhaan.

Polly on jossain, elää toisenlaista elämää. Demingin tarinan rinnalle kasvaa Pollyn tarina. Voidakseen ymmärtää Pollya, pitää palata ajassa kauas taakse.

The Leavers on kauniisti kirjoitettu riipaiseva romaani, jota piti lukea ahmien sydän hieman karrella. Hyvää tarkoittavat ihmiset eivät aina osaa toimia järkevästi, hekin räpistelevät suolla etsien mätästä, joka kantaa. Halu toimia oikein ei aina tarkoita sitä, että osaa toimia oikein.

Paljon ajatuksia herättelevä romaani, jota voin suositella identiteetistä ja kasvukertomuksista kiinnostuneille. The Leaversin siivin pääsee myös vierailemaan Kiinaan, useammankin kerran.

Mielipide selkokielellä: Pidin todella paljon, The Leavers ei hevin unohdu. Tarina ja tunteet tulevat niin liki, että kirjan voi lukea kuin elokuvaa katsoisi. Todella voimakas, melankolinen romaani jossa on kuitenkin toivoa ja iloa. Kirjan loppu on täyskymppi!

Kirjan takakansi:

One morning, Deming Guo’s mother, an undocumented Chinese immigrant named Polly, goes to her job at the nail salon and never comes home. No one can find any trace of her.

With his mother gone, eleven-year-old Deming is left with no one to care for him. He is eventually adopted by two white college professors who move him from the Bronx to a small town upstate. They rename him Daniel Wilkinson in their efforts to make him over into their version of an “all-American boy.” But far away from all he’s ever known, Daniel struggles to reconcile his new life with his mother’s disappearance and the memories of the family and community he left behind.

Set in New York and China, The Leavers is a vivid and moving examination of borders and belonging. It’s the story of how one boy comes into his own when everything he’s loved has been taken away--and how a mother learns to live with the mistakes of her past.

tiistai 1. joulukuuta 2020

Moni kakku päältä kaunis

Kiinnostaako yhdysvaltalaiset mieskirjailijat? No tässäpä sinulle kokonainen kirja pullollaan lukuvinkkejä.

Jaa siis mitä?

Alustus:

Michiko Kakutani on yhdysvaltalainen palkittu kirjakriitikko. Ex Libris (William Collins 2020, s. 302) on hänen tuorein kirjansa, johon hän on listannut yli sata kirjaa, jotka hänen mielestään kannattaa lukea tai uusiolukea (eli lukea vaikkapa uudelleen, jos jo on lukenut).

Puhisin innosta kirjan alkusanoja (esittelyä) lukiessani.

Books can transport us back the the past to learn the lessons of history, and forward to idealized or dystopian futures. Books can transport us to distant parts of the globe and even more distant planets and iniverses.

Totta!



Michiko mainitsee, että kirjoitukset eivät ole kritiikkejä, vaan niiden tarkoitus on yksinkertaisesti kannustaa lukijoita tutustumaan ja lukemaan esitellyt kirjat, koska ne Michikon mielestä ansaitsevat tulla luetuksi – vaikkapa useamman kerran.

Kyseessä on siis subjektiivinen Kakutanin omiin mieltymyksiin perustuva vinkkiteos. Kirjoitukset ovat pituudeltaan kahdesta kolmeen sivuun.

Skippasin tarkoituksella sisällysluettelon, koska halusin YLLÄTTYÄ. Mietin mihin kaikkialle pääsenkään Kakutanin kirjan siivin. Odotin saavani lukuvinkkejä sekä tietysti olisi kiinnostavaa lukea, mitä Kakutani kertoo kirjoista, jotka mahdollisesti olen jo lukenut.

Tämän kirjan siivin pääsee kuulkaa lähinnä Yhdysvaltoihin.
Matkanjohtajina pääasiassa miehiä. Muutama käännösteoskin löytyy, ikään kuin pakkopullana muiden joukossa kun eiväthän ne edes liity Yhdysvaltoihin MEIN GOTT. Albert Camusin Rutto on päässyt esittelyyn, mielenkiintoinen kirjoitus se onkin. Vaan olisiko valittu, ellei nykytilanne olisi mikä on, hävyttömästi pohdin. Anteeksi.

Chimamanda Ngozi Adichie on päässyt Kakutanin suosikkeihin teoksellaan – yllätys yllätys – Americanah. Itse olisin valinnut Adichielta Puolikas keltaista aurinkoa. Myös Margaret Atwoodin teos – tadaa surprise! - The Handmaid’s Tale on päässyt mukaan.

Ei siis järin yllättävä kirja, vaikka tunnustan etten ihan kaikista mainituista kirjoista ollut aiemmin kuullut. Suurimmasta osasta kyllä. Omalle lukulistalle pääsi peräti yksi kirja ja se on Ralph Ellisonin Invisible Man. Toki osa mainituista kirjoista jo on lukulistallani, kuten esimerkiksi George Orwellin 1984.

Kirja on erittäin kaunis (kuvituksen on tehnyt Dana Tanamachi) eikä minulla sinänsä ole valittamista itse teksteistä (Trumpin kannattajilla voisi ehkä hieman olla), mutta enpä tästä paljon kostunutkaan. Ehkä en ole kohderyhmää. Ennalta-arvattavat teokset ja voimakas yhdysvaltakeskeisyys alkoi ottaa päähän.

Kostoksi teen oman vinkkilistan. En ala sataa tässä listata eli huoli pois. Kymmenen saa riittää ja nekin olen rajannut valittavaksi blogistani, sillä jonkinlaista rajausta on tehtävä tai muuten tästäkin tulee joku 100+ -lista.

Satunnaisjärjestys, ei siis arvojärjestys – olkaa hyvä.

Itse asiassa teenkin listasta erillisen postauksen, koska valinta osoittautui vaikeammaksi kuin kuvittelin ja haluan saada tämän postauksen ulos nyt heti. En pidä siitä, että asiat tai postaukset roikkuvat.

~~~

Michiko Kakutanin kirjasta on pidetty enemmän Goodreadsissa, josta voi käydä lukemassa haltioituneempia mietteitä. Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 2 eli iloinen kirja. Kirja kirjoista on kuitenkin aina iloinen asia, vaikka sisältö ei juuri itselle kolahtaisikaan.