Luin tämän kirjan jo viikko sitten, mutten saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä mitään. Perhonen lasikuvussa lienee monelle ennestään tuttu – jos ei kirjana, niin elokuvana. Itse en ole kirjasta tehtyä elokuvaa nähnyt.
”Bauby (s. 1952) oli ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittaja, joka halvaantui yllättäen vuonna 1995. Kyseessä oli vaikea aivohalvaus, niin kutsuttu locked-in – syndrooma. Bauby pystyi liikuttamaan ainoastaan vasenta silmäluomeaan, mutta hänen aivonsa toimivat samalla tavoin kuin ennen halvausta.”
Tässä onkin kuvattu kirjan sydän lyhyesti ja varmaan myös monen ihmisen painajainen – joutua vangiksi omaan ruumiiseensa. En kokenut itse kirjaa ahdistavana, johtuen varmaan Baubyn ajoittain kepeästäkin tyylistä sekä mustasta huumorista.
Sen sijaan, kun kuvittelin itseni hänen tilalleen, minua alkoi ahdistaa. Avuttomuus ja täysin toisten armoilla oleminen olisi ehkä pahempaa kuin kuolema. Tietenkään en voi olla varma, sillä en tiedä, miten raivokkaasti ihminen lopulta elämästään taistelee, jos joutuu kosketuksiin kuoleman kanssa.
Minulla on joskus unihalvauksia. Silloin saattaa nähdä unta, mutta kuitenkin tietää olevansa hereillä. Silloin näen usein myös hallusinaatioita ja kuulen omiani. En voi liikkua, koska keho on ikään kuin halvaantunut (siitä juontunee nimi unihalvaus), edes silmiä ei saa avattua.
Unihalvauksen tullessa sitä alkaa taistella elämästään. Päässäni hakkaa ajatus, että jos en tästä nyt nouse, niin en nouse enää ikinä. Yritän liikuttaa jalkaa, kättä, avata silmiä. Silmät tuntuvat pyörivän kuopissaan ja yrittävät lerpahtaa takaisin kiinni, jos niitä saakin raotettua.
Tätä ei tietenkään voi verrata locked-in –syndroomaan, mutta jotenkin se kauhu, mikä ihmisen (ainakin minut) valtaa, jos ei voi liikkua, on jotain aivan äärettömän suurta.
”Bauby kuoli maaliskuun 9. päivänä 1997, vain muutama päivä kirjansa ilmestymisen jälkeen.”
Kursiivit on lainattu täältä.
