Orion, 2019
s. 393
suomennettu nimellä Ketju
Lapsesi kidnapataan ja ainoa keino saada hänet ehjänä ja elossa takaisin on kidnapata jonkun toisen lapsi. Lapsesi vapautetaan, kun olet tehnyt kaiken, mitä on ohjeistettu tekemään. Näin ketjuun punoutuu silmukka toisensa perään. Ketju on kuin ikiliikkuja, jossa osaset alati vaihtuvat, mutta liike jatkuu ja ketju pitenee.
Rachel joutuu osaksi ”ketjua”, kun hänen lapsensa Kylie katoaa. Ajoitus on varsin huono, sillä Rachelilla on vakavia terveysongelmia ja takana avioero. Rahaa ei ole ylenpalttisesti, mutta sitä pitäisi jostain kehittää ”ketjua” varten.
Mekanismina ketjun idea on nerokas: se on kuin rahaa erittävä lehmä, jota käyvät eri ihmiset lypsämässä. Rahat tietysti menevät ”organisaatiolle” ja lypsäjät saavat palkaksi ”omaisuutensa” (eli lapsensa) takaisin. ”Organisaation” tehtävä on valvoa, että lypsäjät toimivat ohjeiden mukaisesti. Vaikka siis kysehän ei ole rahasta, ”Organisaatio” painottaa. Mutta kyllä se melko lailla on.
Erittäin koukuttava trilleri, joka pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Valitettavasti tyypillisten trillereiden/dekkareiden tapaan kirjan loppuun on pakattu se pakollinen action-pläjäys, joka pilaa koko kirjan. Kaipaan älyllisesti nerokkaampia loppuja näiden ainaisten ”listimiskaavojen” sijasta. Ovat liian helppoja ja laiskoja ratkaisuja mielestäni.
Mietin myös, miten Rachelin oletettu erityinen älykkyys on kirjassa esitetty. Itse en Rachelissa mitään erikoista älykkyyttä havainnut, mutta jotenkin Ketjun ”ylläpitäjä” havaitsi ja ihaili Rachelin älyä. Jos halutaan vakuuttaa lukija jonkun henkilöhahmon älykkyydestä, kannattaisi tuoda se jotenkin esille. Siis muullakin tavalla kuin jonkun random-tyypin suulla.
Kirjassa kyllä mainitaan, että Rachel ex-miestään prepatessaan olisi kuvitteellisesta testistä saanut paremmat tulokset kuin miehensä. Mutta onko se nyt sitten merkki jostain erityisestä älykkyydestä vai vaan ihan normaalista oppimisesta.
Pointtini: mietin lähinnä sitä, että monesti törmää kirjassa siihen, että henkilön X älyllistä kapasiteettia ylistetään maasta taivaaseen, mutta se ei mitenkään NÄY henkilön X kuvauksessa. Words words words. Just words.
Marinoistani huolimatta The Chain on juonivetoinen ja viihdyttävä romaani, jota voin trillereiden ystäville suositella, kunhan ei odota henkilöhahmoilta kummoisempaa syvyyttä.
Kokemukseni kirjasta on melko samanlainen kuin Luetut-blogin Marilla.
No mutta juuri tällaista trilleriä kaipaan perinteiseksi lomanaloitusdekkariksi! Löytyy onneksi kirjastosta, laitoin varaukseen. Osuva huomio tuo älykkyyden mittaaminen romaanihenkilöistä - vähän sama kuin se että painotetaan jonkun ulkoisia ominaisuuksia (kauneus, rumuus, paino) . Hyvä kirjoittaja osaa tuoda ne esille kerronnassa sieltä rivien välistä ja lukija saa itse kokea sen oivalluksen nautinnon, "tämähän onkin fiksu henkilöhahmo"...
VastaaPoistaMahtava kuulla! Itsekin luin tämän juuri sopivaan aikaan eli kaipasin viihdyttävää ja sujuvaa luettavaa, joka ei ole liian raskasta ja juuri sitä sain. Sopinee hyvin siis lomanaloituslukemiseksi!
PoistaJep, jos kerrotaan lukijalle että henkilö X on älykäs, mutta se ei mitenkään tule esille muuten (esim. henkilön X ajatuksissa, teoissa ymv.), niin ainakin minun on vaikea lukijana uskoa sellaiseen. Ja miksi pitäisikään.
Luen nyt melko massiivista romaania (Douglas Stuart: Shuggie Bain), jossa kirjailija kuvaa monipuolisesti ja tarkasti henkilöhahmojaan, mutta jättää lukijan kontolle tehdä johtopäätökset ja luonneanalyysit pääasiassa itse. Tällaisesta pidän, en siitä että minulle kerrotaan että joku on sitä ja tätä enkä sitten itse edes välttämättä ole samaa mieltä (kuten esim. tämän The Chainin Rachelin kohdalla). :D
Kirjailija käyttää runsaasti mietelauseita ja sitaatteja - Voitaire, Kierkegaard, Camus. J.G. Ballard etc. - ripoteltuina sinne tänne. Ne ovat sinällänsä osuvia ja hauskoja, tunnustan ilomielin viljeleväni niitä kielenkäytössäni itsekin runsaasti, mutta lukiessa matkan varrella tuli saturaatiopiste vastaan ja tyylikeinona päälleliimatun sekä tarpeettoman ymppäyksen maku.
VastaaPoistaMcKintyn tyyli on raikasta ja iskevää. Antti Saarilahdelta näpsäkkä suomennos. Mielenkiintoista, mitä jatkossa seuraa...
Kuka kirjailija käyttää runsaasti mietelauseita ja sitaatteja? Siis itse en kyllä tässä The Chainissa sellaista huomannut. Oli kyllä siteerattu Orwellia ja oli muutamia muita kirjallisia viittauksia, mutta ei niitä mielestäni erityisen paljon ollut. Makuasia tietty, missä se raja kulkee.
PoistaMcKinty on tuottelias kirjailija: häneltä on julkaistu muutama kirjasarja ja itsenäisiä teoksia eli ei ole mikään tuore nimi kirjallisuuskentällä. Itse en ole muita teoksia häneltä lukenut kuin tämän “Ketjun” enkä tiedä aionko lukea. Itse luin tämän siis enkuksi, joten käännökseen en ota kantaa.
Julma ajatukseni on, että älykkään henkilöhahmon luomiseen vaaditaan myös kirjailijalta älyä ja sitä ei aina ole. :D On helpompaa vain väittää, että tyyppi x on älykäs.
VastaaPoistaHeh, itse ajattelen lempeämmin eli kyseessä on kirjailijan laiskuus. :D Tässä kun on ihan ovela idea sinänsä, mutta tyyli on kyllä niin juonivetoinen ettei henkilöhahmoihin ole sitten ilmeisesti jaksettu panostaa. Kirjan “loppuactionpläjäys” myös noudattelee sitä tuttua kaavaa, jota näkee liian monissa dekkareissa/trillereissä.
Poista