Väitin edellisessä postauksessa, etten ollut saanut aikaiseksi ostaa matkakirjaa. Valehtelin. En tosin tietoisesti, en yksinkertaisesti muistanut että ostin Tuurista Keskisen kyläkaupasta Tatiana Elfin kirjan Erokeskusteluja (Into 2023, s. 332).
 |
| Kyläkaupan kulissit kunnossa |
En enää muista, miten se on Suomi-kirjalistalleni päätynyt, mutta jos kyseiselle listalle pääsee, olen tutkinut kirjan etukäteen (koska listalle en mitä tahansa huoli). Kirjasta pulitin huimat viisi euroa. Erokeskusteluja ei valikoitunut matkakirjaksi koska ehdin aloitella Groffin Mestarinnan.
Erokeskusteluja on kauttaaltaan dialogimuotoinen ja se on kirjoitettu alun perin äänikirjaksi. Dialogimuoto selvisi heti kaupassa selaamalla kirjaa, äänikirja-aspektista en tiennyt. Varmaan teos olisi äänikirjana toimivampi, mutta en jaksaisi sitä kuunnella, koska a) en jaksa kuunnella äänikirjoja ja b) tämän kuvittelen olevan kaiken lisäksi “meluinen” kirja.
Kasperi on vastikään alaa vaihtanut ex-huippukokki, jonka nykyinen “kirjoitustyö” tuntuu Laurasta säälittävältä räpellykseltä. Instakulissit kimaltaa, mutta onko parin 5-vuotias poika Joel lopulta ainoa syy, miksi he ovat yhä yhdessä?
Sinillä ja Jessellä tuntuu menevän paremmin. He ova toistensa parhaat ystävät ja erilaisuudestaan huolimatta tai juuri siksi heillä tuntuu synkkaavan oikein hyvin. Kulisseja ei tarvitse kiillottaa ja paikkailla, kun ne pysyvät muutenkin kasassa. Vai…
Kevyt tsättäily kääntyy illan edetessä vakavampiin aiheisiin ja patoutumia aletaan purkaa, piikkejä heitellä.
Oletin kirjan henkilöiden (mm. tyylistä päätellen) olevan max. kolmenkympin alkupäässä, mutta ovatkin ilmeisesti nelikymppisiä. Vain Lauran ikä (noin 43) muistaakseni mainitaan, mutta käsitin että muut ovat suunnilleen samanikäisiä.
Tällaista ihmissuhdesäätöä lukiessani muistan jälleen, miten paljon inhoan tällaisia draamoja ja miten vieraiksi ne koen. Itse en kuuntele selkeästi pahantahtoista piikittelyä yhtään keneltäkään ja kaikkein vähiten kuuntelisin sitä puolisoltani. Monoa vaan perseeseen sille, ken yrittää. Ja yritetty on, nuorempana huonoitsetuntoisena ovimattona sitä aikansa sietikin. Sittemmin löysin omanarvontuntoni enkä enää siedä.
Myös piikittelevät “ystävät” joutavat painumaan vittuun (kirjassa kiroillaan eli jos kirosanat ahdistavat, skippaa teos). En tarvitse sellaisia “ystäviä”, en ole niin epätoivoinen. Jos on tarjolla vain piikkimattoa, valitsen itseni. So simple, no added drama.
Huom: Tässä kirjassa eivät ystävät erityisemmin piikittele toisiaan, vaan lähinnä ruoditaan niitä parisuhteita.
Erokeskusteluja on nopeasti etenevä ja siten kohtuullisen koukuttava dialogiromaani, jonka aiheet eivät kuitenkaan mene erityisen syvälle eivätkä ne resonoi minussa mitenkään, vaikka eräs aihe on sellainen, joka periaatteessa voisi (mutta käytännössä ei).
Jos tarinasta haluaa löytää opetuksen, sellaisen voi nähdä. Se voisi mennä kutakuinkin näin: suhtautumistaan ja tapojaan voi pyrkiä muuttamaan, mutta arvojaan ja syvimpiä halujaan/toiveitaan ei oikein voi tai vaarana on katkeroituminen. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 22. Kirjassa lomaillaan.
