tiistai 22. lokakuuta 2019

Kaikki katoaa


Yoko Ogawa: The Memory Police
alkuper. Hisoyaka na Kessho 1994
Harvill Secker 2019
englannistanut Stephen Snyder
s. 274


Joki hehkuu punaisena sen pinnalla ajautuvien terälehtien virratessa kohti merenkurkkua. Ruusut ovat pudottaneet kukintonsa, ne ovat poistumassa saarelta. Ne ovat poistumassa ihmisten mielistä ja muistoista. Ja kun ruusut ovat kadonneet, ei niillä ole enää merkitystä. On kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan.

Vanha mies istuu kivellä, katse viipyy merenrantaan osittain uponneessa lautassa. Se oli joskus miehen koti. Mutta lauttoja ei enää ole, vaikka jonkin saattaa vielä harvakseltaan nähdä. Mitä merkitsee näkeminen, jos ei tunne mitään? Eikä oikeastaan edes enää muista, mikä on lautta. Etäisesti tuttu sana vailla sisältöä, merkitystä.

Ympäriltä katoaa milloin mitäkin. Katoavat esineet poltetaan isoissa kokoissa tai sitten ne vain katoavat kuten ruusut tai hedelmät tai hatut ja kun ne ovat poissa, ne menettävät merkityksensä sillä katoamisen myötä katoaa ihmisiltä muistijälki. Hedelmä? Mikä se on? Elämä palaa raiteilleen ilman hedelmiä. Pian jo tuntuu, ettei niitä ole koskaan ollutkaan.

Nainen kirjoittaa romaaneja. Eräs on kesken, se on mielenkiintoinen. Romaani kertoo naisesta, joka opettelee konekirjoitusta. Konekirjoittajanaiselta katoaa ääni, mutta onneksi ajatukset voi kirjoittaa. Kunnes ei enää voi…

The Memory Police on dystopia, jossa elämää saarella rytmittävät sattumanvaraisesti katoavat asiat. Maailma ympärillä kutistuu ja samassa rytmissä kutistuu muisti. Se mikä saarelta katoaa, katoaa myös ihmisten mielistä. Paitsi joidenkin onnekkaiden tai ehkä epäonnekkaiden – mene ja tiedä -, jotka itsepäisesti muistavat. Mutta muistaa ei kannata, sillä silloin saapuu muistipoliisi ja vie koko ihmisen.

Minne katoavat asiat? Ja miksi? Minne katoavat ihmiset, jotka eivät unohda? Mitä saarella oikein tapahtuu ja miksi? Minä vastaan sinulle: mitä väliä. Jos et pidä vastauksestani, et ehkä pidä tästä kirjasta. Jos vastaus on sinusta kiinnostava, ymmärrät että kirjan ajatus on ihan muualla ja se on niin suuri, ettei yllä esitetyillä kysymyksillä ole mitään merkitystä.


Kirjan takateksti (tai tämän kirjan kohdalla sivulieve)

Hat, ribbon, bird, rose. To the people on the island, a disappeared thing no longer has any meaning. It can be burned in the garden, thrown in the river or handed over to the Memory Police. Soon enough, the island forgets it ever existed.

When a young novelist discovers that her editor is in danger of being taken away by the Memory Police, she desperately wants to save him. For some reason, he doesn’t forget, and it’s becoming increasingly difficult for him to hide his memories. Who knows what will vanish next?

The Memory Police is a beautiful, haunting and provocative fable about the power of memory and the trauma of loss, from one of Japan’s greatest writers


Virrassa lipuu romaani, josta vesi irrottaa sanoja sieltä toisia täältä, irtoaa kokonaisia lauseita, virkkeitä, paperi vettyy muste liukenee ja lopulta se kaikki valuu mereen ja katoaa. Sellainen on The Memory Police.

Ihana. Koskettava.



Yoko Ogawan teokset blogissani:

The Revenge
Hotel Iris
The Housekeeper and the Professor (suomennettu nimellä Professori ja taloudenhoitaja)
The Diving Pool
The Memory Police (tässä postauksessa)

6 kommenttia:

  1. Professori ja taloudenhoitaja oli elämys! Toivottavasti tämäkin suomennetaan. Luen kyllä englanniksikin (etenkin kun se on alkukieli), mutta se on paljon hitaampaa kuin suomeksi, joten tykkään hyvistä suomennoksista paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon suomennosta, koska haluaisin että tämä kirja leviää! Ogawasta on tullut eräs lempparikirjailijani. Kaikki häneltä lukemani kirjat ovat olleet melko erilaisia.

      Poista
  2. Ogawa on minulle täysin tuntematon nimi mutta nähtävästi tutustumisen arvoinen! Ymmärsinkö oikein, että tässä on dystopiaa ja dekkaria sekoitettuna ja lisäksi hyvin runolliseen kieleen? Kirja kuulostaa jännän erilaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä mitenkään dekkariksi taivu, dystopia on kyseessä. Kieli on selkeää ja kaunista, pohdttua ja ajatuksia sisältävää. Itse en miellä tätä varsinaisesti runolliseksi. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, mutta varaudu sietämään avoimia langanpäitä: tässä ei asioita selitetä puhki ja joskus ei lainkaan. Jää siis tilaa omille mietteille.

      Poista
    2. Sellaisesta tykkään! Esimerkiksi Ferranten Loistava ystäväni jäi minulta kesken juuri sen takia, että kaikki selitettiin puhki, omille mietteille ei jäänyt tilaa lainkaan.

      Poista
    3. Minulta on vielä Ferrantet lukematta enkä oikeastaan ole edes päättänyt aionko lukea kys. sarjaa. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.