Tappakaa se musta ensin

“KILL THE BLACK ONE FIRST”

Kirjan nimi saattaa tuntua provosoivalta, mutta itse en siitä osannut provosoitua vaan se toimi pikemminkin “sisäänheittäjänä”, koska olen utelias.

Tutkin kirjaa ja selvisi, että kyseessä on Michael Fuller -nimisen brittimiehen muistelmateos, joka käsittelee ihonväriä ja identiteettiä. Muun muassa. Michael Fuller kun sattuu olemaan ensimmäinen musta poliisipäällikkö Briteissä. Hän on ns. Windrush-sukupolven jälkeläinen: hän on syntynyt Briteissä jamaicalaisille vanhemmille.

Michael Fuller: “Kill The Black One First”
535 (Bonnier Books’ imprint)
S. 312

Huomannette kirjan nimen olevan sitaateissa. Se on siis suora lainaus, joka avautuu lukijalle heti kirjan prologissa. Varsin osuva nimi tälle kirjalle: jännitteinen ja latautunut niin kuin Fullerin elämäkin.

Michael Fuller on – valitettavasti - oiva esimerkki siitä, miten ihminen rodullistetaan: hänet määritellään yhden ainoan piirteen, ihonvärinsä, takia. Ihonväristä vedellään johtopäätöksiä ihmisen (oletetusta) älykkyydestä ja kyvykkyydestä. Mikään ei riitä: Fullerin edetessä poliisiurallaan (täysin oman määrätietoisuuden, älykkyyden ja ahkeran opiskelun takia) se on syy joillekin epäillä hänen pääsevän helpommalla, koska on musta.

Fuller kertoo melko avoimsesti lapsuudestaan huostaanotettuna. Hyvin tärkeäksi henkilöksi ja esikuvaksi nousee hänen kasvattiäitinsä Margaret Hurst, jolle hän on tämän kirjan omistanut. Hurst menehtyi syöpään 32-vuotiaana Fullerin ollessa 16-vuotias.

Kirja etenee kronologisesti ja siten lukija kasvaa Fullerin ohella noteeraamaan ihonvärinsä ja kohtaamaan rasismia.

Many had never spoken to a black person before and were curious and asked questions. No one tried to be unpleasant to us because we were black. But we were defined almost entirely by our skin colour. I had grown up in benign and colour-blind world with Margaret (hänen kasvattiäitinsä) and I must admit this focus, even though it was friendly enough, was a culture shock. s. 68

Vaikka tässä on kyseessä yhden ihmisen elämä ja kokemukset, kirjaa voisi silti pitää eräänlaisena dokumenttina rasismista ja sen muuttumisesta vuosikymmenten aikana. Fuller on syntynyt 1959 ja elänyt siten nuoruuttaan aikana, jolloin (rakenteellinenkin) rasismi rehotti Briteissä melko avoimena, vaikka sen olemassaolo tietenkin pyrittiin kieltämään.

Rasistiset vitsit olivat poliisipiireissä lähes jokapäiväisiä ja jos Fuller ei nauranut niille muiden mukana, pidettiin häntä yliherkkänä mielensäpahoittajana. Ei ihme, ettei mustia juuri hakeutunut poliisiuralle ja kun hakeutui, niin valtava määrä myös hakeutui pois.

Fullerin tyyli on analyyttinen ja pohdiskeleva, kuten hänen luonteensakin vaikuttaa olevan. Hänelle rasismi tuli niin suurena järkytyksenä, ettei hän itsekään aina uskonut siihen. Hän muun muassa epäili kuulevansa väärin tai selitteli (itselleen) toisten sanoja parhain päin.

When people in the UK asked where I was from, I knew they were suggesting that, as a black person, I could not really be British. I had always assured them I was entirely British. And visiting Jamaica confirmed that. --- The British regarded me as Jamaican. The Jamaicans regarded me as British. s. 179

Suomessa eletään ilmeisesti nyt yllä olevan kaltaista vaihetta. Ei voi olla suomalanen, ellei ole tietynvärinen. Järkyttävää skeidaa. Ihmisen ulkonäöllä ei pitäisi olla mitään tekemistä kansallisuuden kanssa: ihminen on pitkälti kulttuurinsa tuote ja jos on ikänsä Suomessa asunut, niin miten ihmeessä ei muka ole suomalainen.

Fullerin poliisiuraan luo jännitteitä myös mustien siviilien asenne: mustaa poliisia pidetään petturina. Hän on kookospähkinä: ulkopuolelta tumma, mutta sisältä valkoinen. Ulkopuolisuuden tunne ja paine kohdistuu siten monelta taholta ja pahinta on tulla syrjityksi ns. ”omien” puolelta.

Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja runsaasti ajatuksia antava teos, jolle soisin enemmän huomiota. Kirja on julkaistu helmikuussa, mutta se on mielestäni saanut suhteessa hyvin vähän huomiota medioissa. Minulta olisi koko kirja mennyt ohi, ellen olisi bongannut sitä kirjaston uutuushyllystä.

Michael Fuller on hyvin oikeustajuinen, häneltä voisimme oppia paljon. En osaa kirjoittaa tälle kirjalle oikeutta, joten kehotan katsomaan alla olevan haastattelun. Ja sitten lukemaan tämän kirjan, jonka lisään omiin suosikkeihini.

~~~

Jälleen pääsen kartuttamaan Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaastetta. Tämä onkin neljäs kirja, jonka haasteeseen luin ja ensimmäinen miespuolisen henkilön teos.

~~~

Rotua ja rasismia käsitteleviä kirjoja on blogissani muitakin. Jos aihe kiinnostaa, niin tsekkaa nämä:

Reni Eddo-Lodge: Why I'm No Longer Talking to White People About Race
Trevor Noah: Born a Crime



 Edit. Sunnuntai 7.4. kello 9:24

Laitan tähän linkin Turun Sanomissa olevaan juttuun, joka käsittelee rasismia Suomessa. Ihan näin mutulla sanoisin, että eräs syy miksi Suomessa esiintyy enemmän rasismia muihin maihin verrattuna johtuu siitä, että Suomessa on verrattain myöhään alkanut näkyä värillisiä ihmisiä.

Britteihin roudattiin sotien aikana ja jälkeen laivalasteittain työvoimaa muualta. Rasismi kukoisti aikansa ennen kuin se suostuttiin edes tiedostamaan saati tekemään sille mitään. Suomessa tämä vaihe on vasta alussa eikä moni myönnä vieläkään rasismia olevan tai sitä vähätellään.