maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pitkät jäähyväiset


Keigo Higashino: Naoko
Alkuper. Himitsu, 1998
Vertical, 2004
Japanista englanniksi kääntänyt Kerim Yasar
S. 282
Naokoa ei ole käännetty suomeksi


Naoko on ensimmäinen Higashinolta englanniksi käännetty romaani. Minulle Naoko on viimeinen Higashinolta lukemani enkkukäännös. Nyt ei ole enää muuta jäljellä kuin odotus. Toive, että käännetään lisää ja mielellään pian.


Heisuke työskentelee tehtaassa elättääkseen pientä perhettään. Perheeseen kuuluu vaimon, Naokon, lisäksi 11-vuotias tytär, Monami. Lukija ei ehdi perheidylliä pahemmin katsella, sillä tapahtuu onnettomuus. Linja-auto, jossa Naoki ja Monami ovat kyydissä, ajaa ulos tieltä. Suurin osa matkustajista menehtyy. Naoko ja Monami kiidätetään sairaalaan, jossa Naoko pian menehtyy.

Monamin suhteen on toivoa ja hän herääkin maattuaan koomassa joitakin päiviä. Tai kuka herää, kuka ei. Monamin ruumiissa herääkin hänen äitinsä, Naoko. Heisuke on ymmällään, mutta pakkopa se on uskoa, sillä Naoko tietää asioita, joita Monami ei millään voisi tietää.

Tästä alkaa Heisuken ja Naokon uusi elämä. On pohdittava, miten elää tässä uudessa tilanteessa. Miten elää, kun vaimo onkin tyttären ruumiissa ja tytär poissa. Ketä pitäisi surra, kun vaimo on poissa, mutta hänen mielensä on läsnä, mutta lihallisena edessä seisoo rakas tytär?

Kammoan tästä kirjasta kirjoittamista, ja ehti jo käydä useammankin kerran mielessäni, etten kirjoita ollenkaan. Mutta en voi olla kirjoittamatta, koska tämä kirja on ihastuttava, koskettava, koominen, itkettävä, suututtava, kaikkea!

Naoko osui hermooni. Sitä ei huomaa heti alussa, vaan hermopinne alkaa kiristyä vaivihkaa kirjan edetessä. Alun koomisuus ja huumori haipuvat luku luvulta siten, ettei sitä heti edes huomaa. Tyhjyys alkaa jäytää salavihkaa, tulee tukala olo. Vesi vyöryy eteenpäin, virtaukset kasvavat ja kiihtyvät. Vesi runnoo patoa, kunnes saa sen murtumaan allaan. Tukehdun kyyneliini.

Aluksi mietin, missä suru. Mutta kukin suree tavallaan eikä se välttämättä ilmene päällepäin mitenkään tai ainakaan siten kuin on totuttu. Siellä se suru silti on ja saa ihmisen tekemään asioita, toimii ehkä jopa kannustimena. Ainakin Naokolle se antaa tilaisuuden elää annettu elämä uudelleen, toisin, silti lastaan ajatellen. Mutta onko Monami kokonaan poissa?

Minut tämä kirja yllätti muutamankin kerran. Lisäksi lukiessa ei muutenkaan ollut paljonkaan hajua, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vääjäämättä Naokon ja Heisuken suhde kuitenkin luisuu kohtia tuhoa. Mukaan astuu myös mustasukkaisuus, katkeruus, pelko.

Aloin itkeä ennen kuin kirja päättyi ja itkin kauan sen jälkeen. Itketti vielä seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana. Siksi tästä kirjasta kirjoittaminen on viivästynyt. Pelkkä kirjan koskettaminen itketti. Nyt on tunneryöppy laantunut, mutta haava tästä taitaa jäädä. 

Tämä kirjoitukseni ei tee oikeutta Naokolle. En vain pysty parempaan.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen


4 kommenttia:

  1. Voi apua sun kanssas Elegia. Ajattelin ensin, että en klikkaa arviotasi auki ollenkaan, kun pelkäsin, että taas tulee uusi teos lukulistalle. No klikkasin sitten kumminkin ja kävi, miten pelkäsinkin, mutta viis siitä. Tämä nimittäin vaikuttaa vielä tavallistakin kiinnostavammalta kaikkien niiden kiinnostavien lisäksi joita olen blogistasi löytänyt.

    Laitan ylös ja tilaan ens kerralla, kun tilaan kirjoja. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, samat sanat vaan sinullekin, Omppu! :D Perjantaina sain kätösiini sen Lola Shoneyinin romaanin ja sormet jo kihelmöivät, mutta täytyy lukea kirjastolainat ensin pois.

      Tämä Naoko ei ole kielellisesti mitenkään erityinen, vaan ajatukset ja sanoma on se juttu. Sinulla saattaa nousta niskavillat pystyyn Heisuken "avuttomuudesta". Naoko kun oli kotirouva ja hoiteli lapsen ja työn lisäksi miehensä kuten kunnon vaimon kuuluu. Sama meno jatkuu lapsen ruumiissa eli työmäärä hieman lisääntyy. Itse en jaksanut puuttua kulttuuriisiin aspekteihin, koska en koe sitä kirjan pointtina. Ajattelin vain "varoittaa" ;D

      Poista
  2. Odotin kovasti tätä arviota, kun toisaalla mainitsit tuosta "itkukohtauksesta". Naoko kuulostaa mielettömän houkuttelevalta! En uskaltanut lukea tekstiäsi kokonaan, vaikka tiedänkin, ettet spoilaa. Toivottavasti saan tämän joskus jostain käsiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Naoko osui tosiaan hermoon ja tiedän kyllä miksi. Se toi mieleeni erään auto-onnettomuuden ja pitkät jäähyväiset läheiselle. Ihan eri asia sinänsä, mutta tunnetasolla kolahti.

      Olisi kyllä ihan mahtavaa kuulla toisten suomalaisten mielipiteitä tästä kirjasta! Harmi, ettei Higashinoa ole käännetty suomeksi. Mutta toisaalta kirjansa ovat ajattomia eli ehkä joskus sekin päivä koittaa. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.