Vuoden 2019 vaikuttavimmat kirjat

On aivan mahdoton tehtävä asettaa lukemiaan kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska kukin hyvä kirja on omalla tavallaan hyvä. Sama huonojen kanssa. Hyvässäkin kirjassa voi olla jotain huonoa ja huonossa hyvää. Täysin susipaskaa kirjaa en ole tänäkään vuonna onnistunut lukemaan. Sekä hyvällä että huonolla tarkoitan tässä tietysti omaa subjektiivista näkemystäni.

Siksipä viimevuotiseen tapaan listaan tähän kirjat, jotka tekivät minuun vaikutuksen tavalla tai toisella. Vaikuttuvuus ei välttämättä tarkoita sitä, että rankkaisin kirjat parhaiksi kuluvana vuonna lukemikseni kirjoiksi.

Eräs vaikuttavuuden kriteeri on se, että kirja on mieleenpainuva. Mieleenpainuvakaan kirja ei välttämättä ole (mielestäni) hyvä, mutta tähän listalleni olen huolinut vain ns. hyvällä tavalla vaikuttavat teokset.

Lista on luku- ei vaikuttavuusjärjestyksessä, sillä sellaista ei ole.

1. Niviaq Korneliussen: Crimson

Omaperäinen kirja sekä sijainniltaan (Grönlanti) että rakenteeltaan.

En osaa eritellä, mikä tässä kirjassa minuun vetosi. Kirjassa ryypätään ja juhlitaan paljon eikä minua yleensä innosta örveltäminen ja ylenpalttinen sekoilu kirjallisuudessa. Mutta tässä kirjassa kiinnostaa eikä sekoilu sinänsä ole pääosassa: se on ennemminkin oire.

2. Niccolò Ammaniti: I’m Not Scared

Kirjan hikinen tunnelma, miljöö ja jännite ovat edelleen voimakkaana mielessäni.

Minulla ei ollut mitään hajua, millainen kirja I’m Not Scared on enkä siksi osannut odottaa mitään. Juuri näin tämä kirja on paras lukea, sillä siten se pääsee yllättämään. Näennäisen tyyni pinta alkaa väreillä ja vihjailee tulevasta myrskystä. Kirjan tunnelma on painostava ja uhkaava, mutta ei murskaa alleen...

3. Michael Fuller: “Kill The Black One First”

Michael Fuller on ensimmäinen musta poliisipäällikkö Briteissä. Hän on ns. Windrush-sukupolven jälkeläinen: hän on syntynyt Briteissä jamaicalaisille vanhemmille.

Fuller on – valitettavasti - oiva esimerkki siitä, miten ihminen rodullistetaan: hänet määritellään yhden ainoan piirteen, ihonvärinsä, takia. Ihonväristä vedellään johtopäätöksiä ihmisen (oletetusta) älykkyydestä ja kyvykkyydestä.

4. Francesca Jakobi: Bitter

Kirjan kansi vihjailee trillerimäisyydellä kysyen Would you let her in? Kyseessä on kuitenkin historiallinen romaani. Kannessa voisi yhtä lailla kysyä Why does he hate her so much? Tai Don’t you know that I love you?

Bitter on ennen kaikkea kirja äitiydestä ja suhteesta omaan lapseen, vaikka lapsi on enemmän poissa kuin läsnä. Bitter on myös kirja nuoresta äidistä, joka on ennemminkin pelinappula kuin lapsi jollainen on.

5. Wang Ting-Kuo: My Enemy’s Cherry Tree

Eräänä päivänä miehen vaimo katoaa. Yhdessä rakennettu onni murenee palasiksi ja mies perustaa kahvilan syrjäiseen paikkaan liki merta, jonka tietää olevan vaimonsa lempipaikka. Sinne hän jää odottamaan rakkaan vaimonsa paluuta.

Kirja jättää voimakkaan jälkimaun – ja lopullisen ratkaisun päättelemisen lukijan harteille. Konkreettisen kirsikkapuun symboliikka avautuu vasta aivan lopussa. Sillä jossain vaiheessa lakkaa kirsikkapuukin kukkimasta

6. Stuart Turton: The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle

Hyvin poikkeuksellinen kirja siihen nähden, mitä olen lukenut. Kiehtova ja aivot kivasti räjäyttävä.

Ilokseni ja ihmeekseni voin ilmoittaa, että kirjasta on tulossa suomennos ilmeisesti tammikuussa nimellä Evelynin seitsemän kuolemaa.

7. Jennifer Eberhardt: Biased

Tietokirja, must read jos rotu ja rasismi kiinnostaa. Jennifer Eberhardt on tyyliltään maltillinen, asiallinen ja empaattinen, paikoin myös omakohtainen.

Kirjan nimi kertoo oleellisen: Biased, The New Science of Race and Inequality. Saatamme kuvitella kohtelevamme ihmisiä tasa-arvoisesti, mutta todellisuus voi olla - ja todennäköisesti onkin - hyvin toisenlainen.

8. Arttu Tuominen: Verivelka

Verivelka on tyylipuhdas dekkari siinä mielessä, että tapahtuu rikos ja rikosta tutkaillaan ja tutkitaan lähinnä poliisin näkökulmasta.

Verivelassa rikoksen selvittelyä oleellisempaa on kuitenkin rikokseen johtaneet syyt. Syitä ymmärtääkseen on kuljettava pitkän matkan päähän menneisyyteen.

9. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina ja Miestä ei voi raiskata

Molemmat kirjat herättivät minussa melkoisia tuntemuksia - eri syistä tosin - aina tuohtumuksesta raivoon. Todellakin ravistelevia romaaneja, jotka kestävät helposti useammankin lukukerran.

10. Yoko Ogawa: The Memory Police

The Memory Police on dystopia, jossa elämää saarella rytmittävät sattumanvaraisesti katoavat asiat. Maailma ympärillä kutistuu ja samassa rytmissä kutistuu muisti. Se mikä saarelta katoaa, katoaa myös ihmisten mielistä.

11. Un-Su Kim: The Plotters

Mielettömän (kirjaimellisestikin) omaperäinen romaani ammattitappamisesta, jossa murhailu ei kuitenkaan ole lopulta se punainen lanka, vaan ihan muut asiat elämässä. Nimenomaan elämässä - ei kuolemassa.

12. Golnaz Hashemzadeh Bonde: What We Owe

Riipaiseva romaani erityisesti äidin ja tyttären välisestä suhteesta. Äidin ja tyttären monessa polvessa. Miten luoda suhde omaan tyttäreen, kun suhde omaan äitiin on säröillä?